Olen tyytymätön avioliittooni.
Ongelma on se, että olen ollut tyytymätön mieheeni jo suhteen alussa.
Yhteiseloa takana 8 vuotta, pari lasta.
Olin suhteen alussa hukassa. En tiennyt itsekään kuka olen ja mitä haluan.
Tapasin nykyisen mieheni. En voinut käsittää hänen tapojaan, en ymmärtänyt hänen ystäviään enkä hänen sukuaan. Tavatessamme olin viettänyt vuosia railakasta sinukkuelämää ja ikäänkuin päätin, että nyt ollaan tässä suhteessa. Nyt ei taas lähdetä ja luovuteta. Tein sen päätöksen vain vähän liian aikaisin! Olen siitä asti katunut päätöstäni. Kun olin lähtenyt tähän leikkiin, en enää uskaltanut paeta. Nyt mietin edelleen sitä pakoa. Nyt naimisissa ja kaksi lasta, se on aina vaan vaikeampaa.
En kuitenkaan saa mieheltäni mitään! Hänellä ei ole mielipiteitä, hän ei innostu ikinä mistää, hän vaan ON. Hän osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin, jos pyydän/käsken. Mutta koskaan hän ei ehdota, että tekisimme jotain hauskaa yhdessä. Kun katsomme tekkua, molemmat tuijottaa ruutua, ja kumpikaan ei puhu mitään. Kun tulen töistä kotiin, mies istuu hämärässä sohvalla ja katsoo telkkua tai herää sohvalta kun tulen kotiin (jos lapset nukkuu). Hän ei ikinä tee mitään kotona tai aloita mitään oma-aloitteisesti. Hänon ihan perhanan pasiiviinen. Ikinä hän ei kerro mitään omia asioita, saatika puhu mitään hauskaa. Jos hän kertoo jotain, se on täyttää asiaa, faktaa. Meidän suhteessa ei ole rakkauden murustakaan! Haluaisin rakastua palavasti ja kaipaan rakkautta joka päivä. Olen kokenut rakkauden edellisessä suhteessa, tiedän mitä se on. Kun nykyisesä suhteessa esim. pussaamme, se on vain pieni huulten hipaisu ja thats it. Toivottavasti josku vielä jotain muuta jonkun kanssa. Apua, mitä mä teen?
Ongelma on se, että olen ollut tyytymätön mieheeni jo suhteen alussa.
Yhteiseloa takana 8 vuotta, pari lasta.
Olin suhteen alussa hukassa. En tiennyt itsekään kuka olen ja mitä haluan.
Tapasin nykyisen mieheni. En voinut käsittää hänen tapojaan, en ymmärtänyt hänen ystäviään enkä hänen sukuaan. Tavatessamme olin viettänyt vuosia railakasta sinukkuelämää ja ikäänkuin päätin, että nyt ollaan tässä suhteessa. Nyt ei taas lähdetä ja luovuteta. Tein sen päätöksen vain vähän liian aikaisin! Olen siitä asti katunut päätöstäni. Kun olin lähtenyt tähän leikkiin, en enää uskaltanut paeta. Nyt mietin edelleen sitä pakoa. Nyt naimisissa ja kaksi lasta, se on aina vaan vaikeampaa.
En kuitenkaan saa mieheltäni mitään! Hänellä ei ole mielipiteitä, hän ei innostu ikinä mistää, hän vaan ON. Hän osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin, jos pyydän/käsken. Mutta koskaan hän ei ehdota, että tekisimme jotain hauskaa yhdessä. Kun katsomme tekkua, molemmat tuijottaa ruutua, ja kumpikaan ei puhu mitään. Kun tulen töistä kotiin, mies istuu hämärässä sohvalla ja katsoo telkkua tai herää sohvalta kun tulen kotiin (jos lapset nukkuu). Hän ei ikinä tee mitään kotona tai aloita mitään oma-aloitteisesti. Hänon ihan perhanan pasiiviinen. Ikinä hän ei kerro mitään omia asioita, saatika puhu mitään hauskaa. Jos hän kertoo jotain, se on täyttää asiaa, faktaa. Meidän suhteessa ei ole rakkauden murustakaan! Haluaisin rakastua palavasti ja kaipaan rakkautta joka päivä. Olen kokenut rakkauden edellisessä suhteessa, tiedän mitä se on. Kun nykyisesä suhteessa esim. pussaamme, se on vain pieni huulten hipaisu ja thats it. Toivottavasti josku vielä jotain muuta jonkun kanssa. Apua, mitä mä teen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Testi
Helpottiko? Hope so.
Miehen vikahan se tietysti on, että sinä lähdit hänen mukaansa, tulit hänestä raskaaksi ja synnytit hänen lapsensa, vakka oletkin ollut suhteen alusta lähtien niiiiin hemmetin onneton ja tyytymätön ja saamaton ja ties mitä.
Miehen syytä. Aivan varmasti.
Taas yksi osoitus siitä, miten mies kestää vaikka jatkuvasti mieltään osoittavaa akkaa vuosikymmeniä valittamatta. Ja koska akasta ei ole muuttumaan miksikään, luulee mieskin, että kaikki on ok. Hän ei tarvitse kuin kodin, jossa rauhoittua duunipäivän päätteeksi. Sen kodin takia hän kestää vaikka mitä ja jaksaa puurtaa työssään joka päivä.
Toisin kuin nainen.
Mies on pää, nainen on kaula.
Mitä sä itse olet tehnyt muuttaaksesi tilannettanne? Haukut ja sätit miestäsi tavalla, joka masentaa kyllä kenet vaan... Esität asiat kovin yksipuolisesti ja sysäät miehellesi paljon vastuuta omasta hyvinvoinnistasi. Sinä olet kuitenkin ihan itse vastuussa itsestäsi ja onnestasi.
Oletko edes keskustellut miehesi kanssa oikeasti tilanteestanne? Osaatko kuunnella miestäsi? Rohkaista häntä puhumaan rehellisesti omista tunteistaan?
Yritä päästä tuosta itsekeskeisyyden tilasta ja miettiä asioita hieman oman napasi ulkopuoleltakin. Ehkä sinä et ole ainoa onneton tuossa suhteessa...
Mä olen samanlaisessa suhteessa! Tosin yhteisiä lapsia ei ole. Mä en tunne oikein mitään muuta kuin luottamusta ja turvallisuutta, kunhan nyt olen jonkun kanssa. Hänelle taasen on kehittynyt riippuvaisuus, jonkinasteinen pakkomielle musta. Mä olen jättänyt hänet useaan otteeseen mutta aina ollaan palattu takaisin. Hän tietää ettei mun rakkaus ole palavaa häntä kohtaan. Ja nyt mä alan olemaan aika varma että tää on pakko lopettaa.
Keski-ikäiset akat (esim työkaverit) hokevat että pidä se, kun se on niin kiltti, rakkaus kuitenkin lopahtaa vuosien kuluessa. Musta vaan tuntuu että oon mieluummin yksin.. sulla tietty hankalampaa, kun on yhteiset lapset. Mutta aika kurjaa, jos ei pysty olemaan onnellinen suhteessaan..
Onkohan niin että sinä olet itse tehnyt hänestä passiivisen.
Hän ei tee mitään kotona, tai aloita mitään oma-aloitteisesti , selvä merkki siitä että jos hän on joskus tehnytkin jotain se on jäänyt sinulta huomaamatta tai olet vielä lytännyt tekemisen jollain pienellä loukkauksella.
Sinä huudat että et saa mitään teidän suhteessa , minä kysyn että mitä miehesi saa teidän suhteessa? Rakautako?
Oiskohan kuule niin että miehesikin huomaa käytöksestäsi että et rakasta häntä .
Sinä luulet että rakkautta saa ruinaamalla, kuule ei se niin mene rakkautta saa vain antamalla sitä toiselle. Osaatko antaa sitä rakkautta?
Mielestäni miehesi on normaali hiljainen perus kunnolinen mies, joka antaa rakkautta perheeleen. Sinä vaan et osaa nähdä sitä rakkautta valitettavasti.
Ehkä kanataisi mennä parisuhdeterapiaan lasten takia, mutta jos kuka on teidän perheessä se joka ei saa rakkautta on miehesi.
Miksi ihmiset tekee lapsia ennen kuin itsekasvavat aikuisiksi?
Moi!
Mulla sama juttu naisen kanssa ja 2 yhteistä lasta, et ole ainoa ja tiedän kärsimyksesi, uskon kuitenkin että lähitulevaisuudessa mietittyä asiaa tarkoin ja oman elämän rajallisuutta tulen tekemään päätöksen lähteä eri teille, olen tätä miettinyt jo 10v ja tiedän ratkaisun olevan lähellä. En ole kumppaniini tuntenut sellaista rakkautta kuin miehen ja naisen välillä kuuluisi olla mutta mitkään asiat eivät ole huonostikkaan perheessämme, riudun vain sisältä, avovaimoni tietää tämän mutta silti hän ei ole valmis minua päästämään mutta toki itse teen päätökseni!