hyvin kummallista ! ?

Esko H.

Ihmiset kyllä osaa rakentaa ja tehdä välineitä jotka ja joissa osat (vertaus, jäsenet) toimivat keskenään oikein eli ristiriidattomasti ja sekasorrottomasti. MUTTA, eivät itse osaa elää keskenään vastaavalla tavalla. Eivät osaa rakentaa yhteiskuntaa, joka toimisi oikein, sekasorrottomasti ja ristiriidattomasti, osat (jäsenet) toisilleen väkivaltaa ja vääryyttä tekemättä. Yhteistä omaisuuttaan ja kokonaisuuttaan (kansakuntana ja yhteiskuntana) yhdessä ja lähes täysin yksimielisinä tuhoten. Siitäkään huolimatta, vaikka se olisi paljon helpompaa, kuin noiden oikein toimivien laitteiden, koneiden tai rakennusten valmistaminen.

Näiden foorumienkin aiheiden ja keskustelujen sisältö kertoo ja antaa selvän kuvan ihmisten ristiriitaisuudesta, henkisen puolen sokeudesta / välinpitämättömyydestä. Silloin totuudelle ja oikeudenmukaisuudelle tajuttomuudesta. Eli, on niin sanotusti oikeuden ja totuudenmukaisuuden käsityksen pallo hukassa. Siksi tajuavat ja ymmärtävä asioita eritavalla, vain oman ahneen tai himonsa ja lyhytnäköisen mielensä, sen hetkisen oman edun näkökulmasta. Silloin kokonaiskannalta katsottuna toisiaan vastaisesti ja itselleenkin siinä ohessa, pidemmän päälle vahingoksi.

Vääryyteen ihastuneet ja sitä hyväkseen käyttävät ja sillä tavalla sokeasti elävät, ymmärrykseltään sokaistuneet evät tietenkään haluakaan, rahan, vallan tai oman kunnian himossaan ajatella muuta kuin lyhyellä tähtäimellä ja itsekkäästi. Saaden siitä usein vain hetkellistä maallista nautintoa, joka voi loppua yhtä-äkkiä ja yllättäenkin. Pimeydessä elävät kun eivät näe kuin ihan hämärästi ja senkin vain lyhyen matkan päähän. Eivätkä siksi tiedä eikä ymmärrä mitä edessä on. Eivätkä usko pidemmälle näkevien varoituksia, eikä ohjeita väistää edessä olevat vaarat. Rahan himon ja kaiken muunkin syntien sokaistessa ja kuurouttaessa ymmärryksen niin totaalisesti. Etteivät varoituksista huolimatta ota opikseen, eivät varoituksista vaaria.

Totuuden ja oikeuden Herran, kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä valistaen ja varoitukseksikin, sekä asian puheenaiheeksi tuoden / Esko H.

8

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä

      Uskovaisten hihhulien puolelle saarnaamaan. Perkele!!

      • mittakirvesmies

        että noin älykäs ihminen kuin "Esko H." on uskonnon takia ajautunut tautologiaan:(

        Lienet lukenut keskustelupalstojen "uudet säännöt"? Niiden mukaan ei voi tuota tuomion julistusta blokata häirikköviestinä, sillä teema on selkeästi ihmissuhdeaiheinen vertauskuvaisessa tekstissään.

        Sinun viestisi on suora henkilökohtainen solvaus ja sen voi poistaa klikkaamalla sitä asiattoman viestin linkkiä :)

        Siinä samassa hupenee tämä kritiikkini, koska se on "alikansioviesti" :(

        Kirjoitin nyt kuitenkin, sillä minun mielestäni jonkinasteinen tason nosto ei pahaa tekisi ja hyvä alku olisi lopettaa henkilöön suuntautuvat solvaukset.


      • Minä
        mittakirvesmies kirjoitti:

        että noin älykäs ihminen kuin "Esko H." on uskonnon takia ajautunut tautologiaan:(

        Lienet lukenut keskustelupalstojen "uudet säännöt"? Niiden mukaan ei voi tuota tuomion julistusta blokata häirikköviestinä, sillä teema on selkeästi ihmissuhdeaiheinen vertauskuvaisessa tekstissään.

        Sinun viestisi on suora henkilökohtainen solvaus ja sen voi poistaa klikkaamalla sitä asiattoman viestin linkkiä :)

        Siinä samassa hupenee tämä kritiikkini, koska se on "alikansioviesti" :(

        Kirjoitin nyt kuitenkin, sillä minun mielestäni jonkinasteinen tason nosto ei pahaa tekisi ja hyvä alku olisi lopettaa henkilöön suuntautuvat solvaukset.

        Arvoisa Mittakirves,

        En tarkoituksellisesti halunnut solvata ketään henkilöä vaan pyysin nimimerkkiä Esko H. kirjoittamaan uskonto osastolle. Tosin kielenkäyttöni oli karkeaa. Tätä pyydän anteeksi.

        Kuitenkaan en mielestäni rikkonut sääntöjä. Mielestäni nm. Esko H. rikkoi sääntöjä kirjoittamalla uskonnollista propagandaa tänne Sinkku palstalle.

        Säännöt nimenomaan kieltävät uskonnolliset kirjoitukset muualle kuin Uskonto palstalle.

        Miten Esko H.n viesti liittyy sinkkuuteen?
        Miten uskonnollisuus liittyy sinkkuuteen?
        Tunnen erään hartaasti uskovaisen joka elää sinkkuna. Itse en ole uskovainen.
        Eikö uskonnollisuus ja sinkkuus ole 2 eri asiaa?

        Myös aikaisemmin tämä nm. Esko H. on kirjoitellut tänne uskonnollista propagandaa.


    • Reima Ratkaisu

      Sinulla on aina painavaa asiaa tämän maailman hyvinvoinnista. Mutta - entäpä jos tarjoamasi Jeesuskeksi ei mene alas? Olisiko sinulla jotain muita vaihtoehtoja tarjolla, vai oletko sittenkin kapeakatseinen yhden aatteen mies?

      (Vertaa saksan johtoporrasta 40-luvulla)

    • Hellu

      Oletpa vaan sinäkin Esko vakituinen vieras ja lukija näillä maallisen hapatuksen sivuilla. Myös osallistut keskusteluun aikas innokkaasti. Liekö aika poistua täältä syntisten parista ja mennä vaikka raamattupiiriin muiden hurskaiden ja asiasta kiinnostuneiden pariin?! Et sinä halua meidän turmeltunutta seuraamme... Tai sitten tervetuloa vaan joukkoomme iloiseen ;)

      • Esko H.

        Kiitos tervetulotoivotuksesta. Itse Jeesus kehoitti menemään syntisten tykö, viemään toivon ja onnelisuuden, eli Hänen valtakuntansa hyvää ilosanomaa kaikkeen maailmaan, pelastukseksi ihmisille, etteivät joutuisi kadotukseen, siirtyessään ajasta ikuisuuden puolle. Joka voi tulla itsekullekin ihan yllättäenkin ja päivänä, tai jopa hetkenä minä hyvänsä. Kukaan ei tiedä elämästään ja näkeekö huomista päivää.


      • Maria Magdalena
        Esko H. kirjoitti:

        Kiitos tervetulotoivotuksesta. Itse Jeesus kehoitti menemään syntisten tykö, viemään toivon ja onnelisuuden, eli Hänen valtakuntansa hyvää ilosanomaa kaikkeen maailmaan, pelastukseksi ihmisille, etteivät joutuisi kadotukseen, siirtyessään ajasta ikuisuuden puolle. Joka voi tulla itsekullekin ihan yllättäenkin ja päivänä, tai jopa hetkenä minä hyvänsä. Kukaan ei tiedä elämästään ja näkeekö huomista päivää.

        Kerropa meille kaikille että miten eroat meistä muista syntisistä??? :o
        Koska sait viimeksi kunnolla naista ;)


    • hmm

      ...apteekin kautta kotia nukkumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe