kun erosta on aikaa

väsynyt

Kertokaa, miten menetellä, kun työkaveri on eronnut jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten, mutta homman työstäminen on kai jäänyt tekemättä. Eron laukaissut osapuoli on samassa työpaikassa ja aina tämän ilmaantuessa työkaveriltani ns. karkaa mopo käsistä ja alkaa mahdoton haukkuminen. Miten tämä nainen on niin ruma, läski jne, mitä miehet hänessä näkevät ja millaista perhe-elämää hän miehensä kanssa mahtaakaan viettää. Olen jo pitemmän aikaa ollut niinkuin en kuulisikaan tuota solvaamista, enkä jaksa enää kertakaikkiaan kuunnella. Mielestäni aika on jo ajanut ohi koko tapauksen.
Miten ilmaista asia työkaverille aikaansaamatta ilmiriitaa?

1

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mittakirvesmies

      Miksi pitäisi välttää ilmiriitaa? Puhumattomuus on suomalaisen ihmissuhdeongelmiston ensisijainen moottori ja nyt sinulla on mahdollisuus toimia kapulana rattaissa.

      Sano suoraan sille työkaverillesi, että et halua kuunnella jäkätystä ja vanhojen juttujen jauhamista. On sekä oma että työkaverisi etu, että sisusi riittää "nostaa kissa pöydälle". Mitä siitä, jos tulee ilmiriita? Parempi kertarytinä kuin jatkuva kitinä - minun mielestäni.

      Olen melko suuren osan työhistoriastani tehnyt yrittäjänä, joten en ehkä ole kaikkein pätevin asiantuntija neuvomaan ketään työpaikkailmapiirin optimoimisessa. Kymmenkunta vuotta kuitenkin kulkenut jonkinlaisessa rengin virassa vähän siellä sun täällä ja siinä on nähnyt selkeän linjan: kyräilevä ja pulmista puhumaton työporukka on yks ongelmakimppu koko joukko... toisinaan ilmiriidassa kiehuva sakki pelaa loppupelissä samaan pottiin, vaikka välillä ei siltä näytäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe