Olemme olleet naimisissa yli 30 vuotta ja nyt ikääkin alkaa jo olla "toinen mokoma". Kerron vähän taustaa meidän elämän tilanteista ja toiminnasta.
Meillä ei ole tiukkaa roolijakoa kotitöistä. Se tekee jolla on enemmän aikaa ja tai joka paremmin kyseiset hommat osaa, tai kummalle se on enemmän luontaista.
Aloitan vaikka omasta osuudestani yhteisessä taloudessa;
Itse olen ollut työkyvyttömyys eläkkeellä, mutta teen vieläkin jonkin verran pienempiä rakennustöitä ym. myös vieraille, ennen eläkettä enemmänkin
Sitten kotona ns. miesten töitä, jolloin olen myös rakentanut ja korjannut omakotitalon ulkorakennuksineen. Sekä kesämökin ulkorakennuksineen ja laitureineen ym. ym. Ja aina teen tarvittavia lisäyksiä tai korjauksia kotona ja mökillä, eli pidän kaikki hyvässä kunnossa.
Minä teen myös "kotitöitä" tai ”taloushommia” sekä oma-aloitteisesti että vaimoni pyytäessä. Esim. tiskaan tai laitan astiat koneeseen ja myöhemmin kaappiin. Imuroin huoneita ja kopistelen mattoja ym. Tarvittaessa panen pyykkiä koneeseen ja useinkin laitan niitä kuivumaan ym.
Oma-aloitteisesti tankkaan ja huollan autot itse tai korjautan tarvittaessa muualla sekä huollan muutkin kulkuvälineet ja kodin koneet ym. Teen halkoja sekä kesällä piha-puutarhatöitä ym. Pyrin huomioimaan myös vaimon merkkipäivät ja hääpäivän ym. joko kortilla, kukalla, täytekakulla tai joskus kaikilla yhdessä, ja joskus halauksen kera. Voisin halata useamminkin jos vaimoni siitä tykkäisi. Kiitän joka kerta vaimoani ruuasta ja mainitsen myös siitä, jos se on erikoisen hyvää. Annan kiitosta myös monista muista asioista mitä hän tekee minun hyväksi.
Sitten vaimoni osuus yhdessä elämisessä;
Hän on vielä vähän aikaa työssä ja kohta jää eläkkeelle. Vaikka ylimääräistä rahaa ei hirveän paljon ole, niin ei velkaakaan ole ollenkaan ja muutenkin talous kunnossa ja lapset aikuisia.
Vaimoni on erinomainen "taloudenhoitaja", siis pitää kodin siistinä ym., sekä osaa laittaa erinomaista ruokaa. Antaa mielellään rahaa yhteiseen käyttöön, auton ostoon ym. ja ostaa ruuat ym.. Hän leikkaa minulta tukan ja korjaa vaatteita ja joskus ostaakin paitoja alusvaatteita ym.
On joskus kaverina ”minulle kuuluvissa” töissä. Meillä ei tapella vaikka välillä vähän riidelläänkin. Emme tupakoi, eikä meillä käytetä viinaa ollenkaan.
Näillä ”elämän eväillä” meillä pitäisi kai olla onnellista elämää.
Mutta siitä huolimatta tunnen itseni onnettomaksi. Nyt joku voi ajatella että rupean valittamaan tyhjästä. Nyt kerron siitä mistä minä olen jäänyt paitsi, vaimoni puolesta en voi kertoa, koska hän ei sitä minulle kerro, vaikka olen pyytänyt.
Meillä ei ole tiukkaa roolijakoa kotitöistä. Se tekee jolla on enemmän aikaa ja tai joka paremmin kyseiset hommat osaa, tai kummalle se on enemmän luontaista.
Aloitan vaikka omasta osuudestani yhteisessä taloudessa;
Itse olen ollut työkyvyttömyys eläkkeellä, mutta teen vieläkin jonkin verran pienempiä rakennustöitä ym. myös vieraille, ennen eläkettä enemmänkin
Sitten kotona ns. miesten töitä, jolloin olen myös rakentanut ja korjannut omakotitalon ulkorakennuksineen. Sekä kesämökin ulkorakennuksineen ja laitureineen ym. ym. Ja aina teen tarvittavia lisäyksiä tai korjauksia kotona ja mökillä, eli pidän kaikki hyvässä kunnossa.
Minä teen myös "kotitöitä" tai ”taloushommia” sekä oma-aloitteisesti että vaimoni pyytäessä. Esim. tiskaan tai laitan astiat koneeseen ja myöhemmin kaappiin. Imuroin huoneita ja kopistelen mattoja ym. Tarvittaessa panen pyykkiä koneeseen ja useinkin laitan niitä kuivumaan ym.
Oma-aloitteisesti tankkaan ja huollan autot itse tai korjautan tarvittaessa muualla sekä huollan muutkin kulkuvälineet ja kodin koneet ym. Teen halkoja sekä kesällä piha-puutarhatöitä ym. Pyrin huomioimaan myös vaimon merkkipäivät ja hääpäivän ym. joko kortilla, kukalla, täytekakulla tai joskus kaikilla yhdessä, ja joskus halauksen kera. Voisin halata useamminkin jos vaimoni siitä tykkäisi. Kiitän joka kerta vaimoani ruuasta ja mainitsen myös siitä, jos se on erikoisen hyvää. Annan kiitosta myös monista muista asioista mitä hän tekee minun hyväksi.
Sitten vaimoni osuus yhdessä elämisessä;
Hän on vielä vähän aikaa työssä ja kohta jää eläkkeelle. Vaikka ylimääräistä rahaa ei hirveän paljon ole, niin ei velkaakaan ole ollenkaan ja muutenkin talous kunnossa ja lapset aikuisia.
Vaimoni on erinomainen "taloudenhoitaja", siis pitää kodin siistinä ym., sekä osaa laittaa erinomaista ruokaa. Antaa mielellään rahaa yhteiseen käyttöön, auton ostoon ym. ja ostaa ruuat ym.. Hän leikkaa minulta tukan ja korjaa vaatteita ja joskus ostaakin paitoja alusvaatteita ym.
On joskus kaverina ”minulle kuuluvissa” töissä. Meillä ei tapella vaikka välillä vähän riidelläänkin. Emme tupakoi, eikä meillä käytetä viinaa ollenkaan.
Näillä ”elämän eväillä” meillä pitäisi kai olla onnellista elämää.
Mutta siitä huolimatta tunnen itseni onnettomaksi. Nyt joku voi ajatella että rupean valittamaan tyhjästä. Nyt kerron siitä mistä minä olen jäänyt paitsi, vaimoni puolesta en voi kertoa, koska hän ei sitä minulle kerro, vaikka olen pyytänyt.
Vastaukset 20
Vanhimmat
JATKOA ALOITUKSEEN.
Vaimoni ei ole koskaan minua arvostanut millään lailla, ei ainakaan sitä ole kertonut. Usein löytää minusta arvostelun aihetta ja vanhemmiten tuo tapa ja äänen sävy on vain tiukentunut. Hänellä on aivan ehdoton periaate, ettei kiitä minua mistään, eikä suostu sanomaan mitään positiivista minusta tai minun tekemisistä. Kun olen siitä joskus sanonut, niin hän vain totesi "en ala sinua hirveästi kehumaan.". Moittimista sen sijaan löytää milloin mistäkin asiasta. Vaikka joskus niissä on aihettakin, niin silloinkin sanoo sen enemmän taikka vähemmän äkäisesti ja töykeästi. Vaikka monesti olen tehnyt jotakin yhteisen kodin ja samalla hänenkin hyväksi mielestäni aivan hyviä asioita, niin hän kaivaa niistä jonkin pienen yksityiskohdan josta sitten moittii tai huomauttaa, että tuossa on vikaa.
Koskaan hän ei ole minua halannut, enkä ole saanut häneltä yhtään hellää kosketusta, suudelmista puhumattakaan, en sängyssä enkä muualla. Koskaan (erästä vuotta lukuunottamatta) hän ei tee aloitetta yhteisissä "sänkypuuhissa", vaikka siihen passiivisesti suostuukin. Tunteista ja seksuaalisuudesta hän ei siedä edes puhuttavan, eikä kestä kuunnella minkäänlaisia rakkauslauluja ym. Hän moitti minua kerran vihaisesti siitä kun näki kirjahyllyssä rakkaus ja avioelämästä kertovia kirjoja. (ei mitään pornoa). Minä vein ne sitten muualle laatikkoon.
Minä pyrin antamaan vaimolleni positiivista palautetta aina kun se on mahdollista. Hän osaa pukeutua hyvin tyylikkäästi ja sanon myös siitä. Hän osaa laittaa aivan erinomaista ruokaa, ja sanon hänelle siitä, mutta kiitän myös kaikesta muustakin ruuasta.
Minusta läheisyys, hellyys ja seksi ovat elämän suola ja hyvin tärkeitä psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Minä nautin niistä, mutta paljon enemmän jos vaimoni olisi aktiivisesti mukana, eikä vain ikään kuin velvollisuudesta. Minusta tuntuu ettei meidän "kemiat kohtaa" niin kuin joskus sanotaan.
Vasta äskettäin näin lehdestä, että keväällä on senioreille aviopariviikonloppu ja kun hän on kohta jäämässä eläkkeelle, niin tulostin esitteen ja annoin sen hänelle arvioitavaksi, että jos me lähtisimme sinne. Mutta hän sanoi että "jos siellä yritetään hänestä saada seksikkäämpi, niin mitä hyötyä siitä on kun hän ei tule tämän kummemmaksi."
Sanoin että "ei kai meidän suhteemme ole muutenkaan täydellinen, niin eikö siinä olisi vähän parantamisen varaa. Onhan meidän aikaisemmasta avioliittoleiristä jo 20 vuotta aikaa. Ja meneehän sinne muitakin. Miksi ne sitten sinne menevät, ei kai me olla parempia kuin he."
Kyllähän se toivonta on meillä saada tätä suhdetta läheisemmäksi kun vaimoni pelkää että jos HÄNELLÄ pitäisi jotenkin muuttaa käytöstään tai asennoitumistaan minuun.
Onko minulla enää mitään toivoa saada tällaista suhdetta enää läheisemmäksi.
Mikä minun osuuteni on tässä asiassa, kun vaimoni ei koe mitään muutoksen tarvetta. Kun hän itse on niin kärttyinen, niin voisi olettaa että ei ainakaan ole onnellinen ja hänellekin muutos toisi helpotusta elämään. Vaikka olen monesti kysynyt, että "mikä minussa on vikana kun meidän suhteessa ei ole läheisyyttä eikä rakkautta, ja olenko kohdellut häntä huonosti", niin hän ei osaa sitä sanoa. Sanoo vain "että ei mitään vikaa ja olet kohdellut häntä hyvin". Mutta siitä huolimatta on minua kohtaan niin kylä ja tyly.
Alkaa tuntua yhä enemmän siltä että olen mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Mutta miten tästä umpikujasta sitten pääsee, kun avioero on aivan vihoviimeinen vaihtoehto. Eikä vaimonikaan sitä halua oman kertomansa mukaan, vaan sanoo että meillähän menee ihan hyvin.
Miltä ulkopuolisen ihmisen kannalta katsottuna näyttää tällainen suhde, onko sillä enää mitään toivoa.
Mitä olet siis paitsi? Ja mitä uutta saat elämällesi jos eroat?
Meillä on myös takana suurinpiirtein saman verran yhteisiä vuosia kuin teilläkin; ongelmia on ollut ja on, hieman erilaisia kuin teillä mutta yhtä hankalaksi koettuja. En osaa ajatella eroa ratkaisuna vaan pyrin panostamaan niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joita voin itse parantaa. En roiku miehessäni vaan osaan tehdä asioita itse ja itselleni, samoin minulla on paljon omia kavereita ja menoja. Olemme olleet jo niin pitkään yhdessä ja lapsetkin jo maailmalla, että omaan elämään voi satsata erilailla koska perhe.elämää ei enää siinä parhaassa muodossa ole (=lapsiperheen arki).
Minulle yhteinen vanhuus, vaikka varmasti välillä tylsäkin, on ihanne ja tavoite. Yhteinen vanhuus miehen kanssa, jonka kanssa olen oikeastaan koko elämäni elänyt ja jonka kanssa olen niin paljon kokenut. Tämä tavoite ei poissulje pientä vipinää siellä sun täällä, meiltä kummaltakaan koska yhteinen perusta on niin vankka ja vakaa; sitä arvostamme molemmat.
Vaimollasi taitaa olla joku tunne-elämän lukko jota hän ei osaa tai ehkä edes uskalla aukaista. Tuo vihaisuus ja rakkauden kavahtaminen viittaisi minusta siihen.
Onko hänellä ketään muuta läheistä ihmistä jolle hän puhuu, siskoa tai lapsuuden ystävää? Jos ei ole, voi olla että hän ei edes enää oikein osaa avautua kenellekään, ei edes sinulle.
Minä luulen että elämänne ei muutu eikä vaimosi avaudu jos hän ei saa puhua jollekin ulkopuoliselle ja avata niitä lukkoja joita hänessä on. Luulen että hänkään ei ole onnellinen mutta ei tiedä mitä tehdä joten jatkaa vanhoja latuja.
Jonkinlainen keskusteluapu tai terapia voisi auttaa. Voisit ehkä hienovaraisesti johdattaa häntä siihen suuntaa hankkimalla sopivaa kirjallusuutta, jättämällä auki lehtiä joissa on aiheeseen liittyviä juttuja jne. Hänen pitäisi ihan itse tajuta että muuttuminen on vielä mahdollista. Mutta väkisin ei ketään voi muuttaa.
Voimia sinulle joka tapauksessa, kävi miten kävi.
Tulosta tai lahetä sähkopostina tämä koko ketju vaimollesi luettavaksi. Ehkä se aukaisisi hänen silmänsä.
Ei todellakaan vaadi paljoa huomioida toista ihmista positiivisesti, hän voisi aivan hyvin kehaista sinua silloin tälloin ja halata tullen mennen. Vaikka vain aivan nopeasti, sellaisen pari sekunttia.
Vaimollasi on jotain pahasti lukossa, siellä sisällä on varmasti hyvä ihminen. Mutta se lämpo pitaisi saada ulos!
aika epätoivoiselta näyttää ulkopuolisin silmin. Itsellä hyvin samanlainen tilanne. Sillä erotuksella, että vaimo suostuu puhumaan. Ei miinkään näköisiä hellyyden osoitiksis tai tarvetta vaimon puolelta. Minä suukottelen , kehun ulkonäköä, hieron jalkoja ja yritän seksiä. Hän sanookin että hänen mielestä kaikki on hyvin. Me olemme olleet 20 vuotta naimisissa, ja aloin miettiä kirjoitustasi lukiessani, onko tuossa minun tulevaisuus? Välillä on mennyt vuosi pari juuri noin , kun aloittaja kirjoitit. Silloin olen kyllä sortunut suhteeseen ja ero on ollut tosi lähellä, mutta aina olen saanut anteeksi. Viime viikolla juteltiin taas pitkästä aikaa aiheesta, vaimo ajatteli ääneen että hänelle paras elämäntapa olisi asua yksin ja sitten kun seksin tarve on , niin soittaa jollekin miehelle. Huh huh, en tiedä mitä tuosta ajatella. Ei ole varmaan saanut lapsena olla sylissä, kun ei kaipaa hellyyttä ollenkaan. Vaimoni taitaa olla sellainen "kylmä " nainen.
Aviomies 44. Vaimosi ei ole kylmä nainen, vaan tiesitkö sitä että miehet tekevät naisistaan kylmiä. Itse olen intohimoinen, halusin seksiä vaikka joka päivä. Alussa mieheni kanssa niin olikin. Rakastin miestäni, hyvä etten päälläni seisonut hänen vuokseen. Mutta hän oli uskoton. Useamman kerran ja naiset vaihtuivat.
Pyrin, siis pyrin antamaan anteeksi, mutta itsetuntoni siinä lannistettiin. Jos kotona (mieheni sanoman mukaan) on seksi tyydyttävää jopa ihanaa, niin silti pitää lähteä vieraisiin. Eli näennäisesti olen antanut anteeksi, mutta en halua rakastella, en osoittaa hellyytä jne.
Jos mies käy vaikka kerran vieraissa, elämää voi jatkaa ihan hyvin, mutta naiselle se tarkoittaa sitä ettei ole kelvannut. Se on ihan hirvittävä tunne. Niin minäkin ajattelen usein että menen vieraisiin ja haluaisin asua yksin. Seksiasioissa itsetuntoni on nollassa. Kun en kelvannut miehelleni, en voi kertakaikkiaan enää antautua minkään hurmion vietäväksi. Suojelen itseäni niiltä pettymyksiltä. Kun en ole kelvannut, niín miksi se asia olisi muuttunut. Naisen rakkaus ja seksihalut ovat korvien välissä.
Helpoin olisi siis elää yksin ja käyttää irtonumeroita. Olen vaimosi kanssa juuri samaa mieltä. Mitään tekemistä ei ole tämän asian kanssa onko lapsena saanut olla yksin vai ei. Te miehet olette tehneet naisestanne tällasia. Vaikka kuinka mielessään asiaa yrittää korjata ja tilannetta niin se ei vai onnistu.
Luottamustanne ette saa takaisin, kun se on kerran mennyt. Kyllä mekin pystymme mieheni kanssa puhumaan näistä asioista, mutta ei vatvominen mitenkään auta. Jollain tasolla pidan miehestäni vielä kovasti, mutta nykytilanne on että seksiä on pari kertaa vuodessa ja elämme näennäisen tyyytyväistä elämää saman katon alla.
Käymme yhdessä tansseissa, matkoilla jne. Mutta seksiä ei ole, enkä halua juuri kosketella miestäni. Hän kyllä joskus suukottelee yms. Mutta minusta se ei tunnu miltään. En toki inhoakkaan näitä lähentelyjä, mutta mitään kipinää, ei siis mitään kipinää ole. Suren sitä kyllä kovasti. Ainoa keino olisi muuttaa itsekseen asumaan. Tavallaan yksinhän minä olen nytkin.
Koska sinun miehesi on sinut lannistanut käytöksellään niin sitten jokaisen kylmän naisen takana on ihan pakko olla huono mies? No ei tietenkään! Miehet ja naiset ovat molemmat ihan tavallisia ihmisiä eivätkä kummatkaan viattomia. Aloittajalle on ihan hyvin voinut sattua vain sulkeutunut ja estynyt nainen eikä sen takana tarvitse olla mitään sen kummempaa miehen puolelta.
Mikä naisesta sitten tekee estyneen tai kylmän, Mikä tuon "vian" naiselle aiheuttaa? Eikö usein juuri mies, lapsena isä joka ei näyttänyt tunteitaan lapselle eikä perheelleen? Isä joka oli aina poissa tai isä joka ei välittänyt tarpeeksi.
Tai myöhemmin mies joka ei arjessa osoittanut hellyyttä, tyydytti vain itsensä vaimonsa kautta.
Usein tunnelukot tulee juuri siitä, että lähellä ei ole ollut miestä joka olisi ottanut naista oikealla tavalla huomioon naisena. Ei seksi tee naisesta mieheen luottavaista. Naiselle on tärkeää luottamus, hellyyden osoitukset arjessa ja ymmärtäminen, joskus edes myötätunnon osoittaminen asioissa joista nainen puhuu.
Jos vastassa on aina vain kielteistä sanomista tai ärtyisyyttä ei nainen voi avautua tärkeämmissäkään asioissa. Lukko tulee vääjäämättä.
Usein miehet menee suoraan seksiin. Sitä tulee joka puolelta, miehet ihmettelee miksi naista ei kiinnosta. Vähemmästäkin naiset väsyy ja kyllästyy, naisten on kannettava usein seksin seurauksetkin.
Naisia on aliarvostettu monella tapaa, kaikki tämä jättää jälkensä ja saa jotkut jopa vihaamaan miehiä. Mies joka kunnioittaa naista, ymmärtää ja tukee, on vasta oikea mies. Jos mies sinnikkäästi näin tekee, hän toden näköisimmin murtaa jossakin vaiheessa naisen sulkeutuneen kuoren ja kovuuden. Jos näin ei käy on liian myöhäistä ja hän tahtoo kokonaan ulos miehen läheltä, siihenkin on syynsä. Sellaisen naisen pitää antaa mennä.
Vaikuttaako ketjun aloittaja itsekkäältä sialta, jollaista kuvaat? Taisit vain käyttää tilaisuutta päästä purkamaan omia katkeruuksiasi.
Ei tuossa ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Tyydyt tilanteeseen ja otat irti elämästä mitä saat. Tai sitten vedät johtopäätökset siitä, että vaimollasi ei ole halua parantaa suhdetta, etkä tyydy tilanteeseen, vaan otat eron/ aikalisän.
Asiat ovat monesti kaikessa monimutkaisuudessaan aika yksinkertaisia. Vaikeuksia tulee siinä vaiheessa, kun puoliso ei muutu/taivu omien toiveiden mukaisesti. Ja vaikeus on nimenomaan siinä, että rohkeus ottaa oma elämä haltuun ja katsoa sitä rehellisesti on niin vaikeaa.
Ei ole välttämättä huono ratkaisu hyväksyä puolisoa sellaisena kun hän on, vaikka omat tarpeet jäävätkin joiltain osin tyydyttämättä. Mutta itse se ratkaisu täytyy tehdä, ja hyväksyä, että en tule koskaan saamaan niitä asioita ja lakkaan vaatimasta niitä.
Eikä ole huono ratkaisukaan se, että puntaroi asioita, ja miettii, mitä asioita elämässään pitää onnellisen, tai edes merkityksellisen, elämän edellytyksinä. Ja luopuu huonosta saadakseen mahdollisuuden tavoitella niitä asioita. Mitään takeita ei tosin ole siitä, että ne asiat tulevat myöhemminkään kohdalle. Mutta joskus kannattaa edes yrittää ja ottaa riski.
kyse on nyt siitä, millaisen elämän ap hyväksyy itsensä osaksi. Toista ei voi pakolla muuttaa. Ja ainakin ap on yrittänyt saada sanomansa perille. Muuta hän ei voi. paitsi tehdä johtopäätökset ja ratkaisun. Loputtomasti ei kannata odottaa ja toivoa. Elämä kuluu odottaessa eikä eläessä.
Toisen arvostaminen parisuhteessa on tärkeää ja sen sanominen ääneen. Teillä suhteessa osataan tehdä asioita molemmin puolin, mutta ei ole kivaa, kun ei kuule sitä toiselta. Itsetunto ja arvostus kohoaisi siitä.
Monesti se tuppaa olemaan, että kun luontaisesti osataan tehdä parisuhteessa asioita niin niistä ei kuuluteta kirkossa. Toisin, ehkä nuoremmissa suhteissa nykyään, kun niitä taitoja kaikilla ole niin hehkutetaan joka puolella miten kätevä se oma mies/nainen onkaan. Mutta kyllä mies/nainen haluaa kuulla luontevasti toimivassa parisuhteessakin niitä kehuja.
Tulee sellainen idea, että jos vähän "tiputat" vaimosi tuosta kallion päällä seisomisesta. Eli asumuseron, aikalisän tjms. että vaimosi tajuaa miten hyvä mies oletkaan. Että ei se elämä elämän ehtoopuolellakaan ole niin varmaa mitä toinen kuvittelee jos ei saa vastakaikuja omasta panostuksestaan parisuhteeseen.
Jonkinlainen herätys siis vaimosi pitää siis saada.
Jos teillä on paljon tuttavia, ystäviä jne. joissa perheissä mies ei ole niin ansioitunut niin voit vähän kysellä vaimoltasi, että mitä mieltä hän on siitä miehestä arvoineen/taitoineen niin saat vähän osviittaa mitä vaimosi arvostaa todella miehessä. Sitten voit pamauttaa hänelle, että no entäs hän sitten verrattuna johonkin toiseen mieheen jos hän ei ole niin ansioitunut niin se voi olla alkusysäys arvostuksen miettimiseen sinussa.
Mutta tämä ei tarkoita, että pitäisi nyt lähteä vertaamaan itseään jokaiseen. Se ei auta mitään. On ihmisiä jotka ovat huonompia ja jotkut ovat parempia kuin sinä/te.
Muutenkin herää kummastus naisesi suhtautuminen rakkauteen ja seksiin. Onko teillä aina ollut elo sillä saralla noin kylmää? Häpeääkö vaimosi jotenkin positiivisia tunteita, rakkautta? Katkeruutta jostain? Tuleeko mieleen joku ajankohta milloin olisi tapahtunut muutos jäätävempää ilmastoon jos sellainen on joskus ollut?
Kaikkea hyvää muuten!
ekä sulla kuule on vaan liikaa omaa (ja yksinäistä) aikaa... oot ainakin ton kirjoitukseni perusteella aika hyvässä kunnossa työkyvyttömäksi... ei millään pahalla...
Lakkaa miettimästä, ja odota nyt hyvä ihminen että vaimos pääsee kanssa eläkkeelle, sitten molemmilla teillä on todella aikaa tylsistyä yhdessä tai tehdä yhdessä jotain hienoa.
Vastaan kaikille samalla kertaa
Kiitoksia paljon aivan jokaiselle asiallisista kommenteista ja rohkaisusta. On hienoa saada toisten ihmisten arviota meidän suhteesta, kun vaimoani ei kiinnosta näistä puhuminen ollenkaan.
Nimimerkki "Monimutka" kirjoittaa;
"Vaimollasi taitaa olla joku tunne-elämän lukko jota hän ei osaa tai ehkä edes uskalla aukaista. Tuo vihaisuus ja rakkauden kavahtaminen viittaisi minusta siihen.
Onko hänellä ketään muuta läheistä ihmistä jolle hän puhuu, siskoa tai lapsuuden ystävää? Jos ei ole, voi olla että hän ei edes enää oikein osaa avautua kenellekään, ei edes sinulle."
Kyllä varmaan tunne-elämän lukkoja hänelläkin on, eikä niitä kykenen avaamaan.
Hänellä ei ole siskoa, mutta naistyökavereita kyllä, mutta epäilen, ettei hän omista asioistaan puhu heille, mutta minua saattaa kyllä morkata heille. Hän puhuu monesti itsekseen ääneen ja aikaisemmin luulin että hän minua moittii, kun sen verran hiljaa puhuu ettei saa oikein selvää, muusta kuin siitä että äänen sävy on aika negatiivinen. Mutta hän vakuuttaa ettei minusta puhu, kun olen siitä monesti häneltä kysynyt, että minustako taas motkotat. Monesti taitaa työasioista puhua yksikseen, sen verran on selvinnyt.
"Monimutka" kirjoittaa; vielä;
"Jonkinlainen keskusteluapu tai terapia voisi auttaa. Voisit ehkä hienovaraisesti johdattaa häntä siihen suuntaa hankkimalla sopivaa kirjallusuutta, jättämällä auki lehtiä joissa on aiheeseen liittyviä juttuja jne. Hänen pitäisi ihan itse tajuta että muuttuminen on vielä mahdollista. Mutta väkisin ei ketään voi muuttaa.
Voimia sinulle joka tapauksessa, kävi miten kävi."
Nuo ovat erittäin hyviä neuvoja, olen toiminut juuri noin, mutta ne eivät vaimoni kohdalla toimi, kun HÄN EI halua eikä koe mitään muutoksen tarvetta omalla kohdallaan. Eikä häntä kiinnosta mitkään kirjojen tai lehtien neuvot. Kerran ostin joululahjaksi jonkin avioliittoa käsittelevän, mielestäni todella hyvän kirjan, niin hän totesi että "läksy kirjanko minulle ostit". Enkä tiedä minkä verran sitä luki, mutta epäilen ettei kokonaan lukenut.
Nimimerkki "oppeliini1" kirjoittaa;
"Tulosta tai lahetä sähkopostina tämä koko ketju vaimollesi luettavaksi. Ehkä se aukaisisi hänen silmänsä."
Tuossakin on oikein hyvä neuvo, mutta kokemusta aikaisemmasta on vajaan 10 v. takaa. ettei vaimoani kiinnosta mitä minä ajattelen tai muut ajattelevat meidän keskinäisestä suhteesta
"oppeliini1" kirjoittaa edelleen;
"Ei todellakaan vaadi paljoa huomioida toista ihmistä positiivisesti, hän voisi aivan hyvin kehaista sinua silloin tällöin ja halata tullen mennen. Vaikka vain aivan nopeasti, sellaisen pari sekunttia.
Vaimollasi on jotain pahasti lukossa, siellä sisällä on varmasti hyvä ihminen. Mutta se lämpo pitaisi saada ulos!"
Todella ihanasti sanottu asiahan on juuri noin.
Nimimerkki "päätöksiä" kirjoittaa mm.;
"....................................kyse on nyt siitä, millaisen elämän ap hyväksyy itsensä osaksi. Toista ei voi pakolla muuttaa. Ja ainakin ap on yrittänyt saada sanomansa perille. Muuta hän ei voi. paitsi tehdä johtopäätökset ja ratkaisun. Loputtomasti ei kannata odottaa ja toivoa. Elämä kuluu odottaessa eikä eläessä."
Kiitos hyvistä ajatuksista koko kirjoituksessa, niinhän asiat ovat minun ja vaimoni kohdalla.
Jatkuu seuraavassa.............
..........Jatkoa edelliseen.
Nimimerkki "Setä Toivo" kirjoittaa;
"Toisen arvostaminen parisuhteessa on tärkeää ja sen sanominen ääneen. Teillä suhteessa osataan tehdä asioita molemmin puolin, mutta ei ole kivaa, kun ei kuule sitä toiselta. Itsetunto ja arvostus kohoaisi siitä.
Monesti se tuppaa olemaan, että kun luontaisesti osataan tehdä parisuhteessa asioita niin niistä ei kuuluteta kirkossa. Toisin, ehkä nuoremmissa suhteissa nykyään, kun niitä taitoja kaikilla ole niin hehkutetaan joka puolella miten kätevä se oma mies/nainen onkaan. Mutta kyllä mies/nainen haluaa kuulla luontevasti toimivassa parisuhteessakin niitä kehuja.
Tulee sellainen idea, että jos vähän "tiputat" vaimosi tuosta kallion päällä seisomisesta. Eli asumuseron, aikalisän tjms. että vaimosi tajuaa miten hyvä mies oletkaan. Että ei se elämä elämän ehtoopuolellakaan ole niin varmaa mitä toinen kuvittelee jos ei saa vastakaikuja omasta panostuksestaan parisuhteeseen.
Jonkinlainen herätys siis vaimosi pitää siis saada.
Jos teillä on paljon tuttavia, ystäviä jne. joissa perheissä mies ei ole niin ansioitunut niin voit vähän kysellä vaimoltasi, että mitä mieltä hän on siitä miehestä arvoineen/taitoineen niin saat vähän osviittaa mitä vaimosi arvostaa todella miehessä. Sitten voit pamauttaa hänelle, että no entäs hän sitten verrattuna johonkin toiseen mieheen jos hän ei ole niin ansioitunut niin se voi olla alkusysäys arvostuksen miettimiseen sinussa.
Mutta tämä ei tarkoita, että pitäisi nyt lähteä vertaamaan itseään jokaiseen. Se ei auta mitään. On ihmisiä jotka ovat huonompia ja jotkut ovat parempia kuin sinä/te.
Muutenkin herää kummastus naisesi suhtautuminen rakkauteen ja seksiin. Onko teillä aina ollut elo sillä saralla noin kylmää? Häpeääkö vaimosi jotenkin positiivisia tunteita, rakkautta? Katkeruutta jostain? Tuleeko mieleen joku ajankohta milloin olisi tapahtunut muutos jäätävämpään ilmastoon jos sellainen on joskus ollut?
Kaikkea hyvää muuten! "
Kiitos todella hyvistä näkökohdista "Setä Toivo"
Yritän vastata lyhyesti lopussa olleisiin kysymyksiisi.
Meidän suhteessahan ei ole ollut kovin "lämmintä" koskaan, mutta kyllä nyt tällä vuosituhannelle on alkanut menemään entistä enemmän pakkasen puolelle. Vaimo perustelee tätä viileyttä että "kun naisella on lapsen teko ikä on loppunut, niin mihin sitä enää seksiä tarvitaan. Ja on se kyllä outoa että miehellä pitää vielä sitä olla vanhuuteen asti." Hän ei käsitä eikä usko sitä että ihmisen seksuaalisuus ja läheisyyden tarve ei ole vain lasten tekemistä varten.
Kyllä vaimoni joko häpeää tai on kyvytön tuntemaan ja osoittamaan rakkautta miestään kohtaan. Toisaalta ei se ole mikään ihme, koska ajatusmaailmansa on niin kielteinen minua kohtaan, niin miten siitä voi mitään hyviä tunteita tulla. Hänen sanavarastostaan puuttuu lähes kokonaan esim. sellaiset sanat kuin, rakkaus, ihana, mahtava, hieno, ihmeellinen ym. ym. Siis myönteisten sanojen valikoima on hyvin pieni. Mutta kielteisten sanojen ja tunteiden ilmaiseminen on hänelle hyvin helppoa ja siinä "sanavarastossa" ei ole "puutteita"
Nimimerkki "lkdgäasdäskjh" kirjoittaa;
"ekä sulla kuule on vaan liikaa omaa (ja yksinäistä) aikaa... oot ainakin ton kirjoitukseni perusteella aika hyvässä kunnossa työkyvyttömäksi... ei millään pahalla...
Lakkaa miettimästä, ja odota nyt hyvä ihminen että vaimos pääsee kanssa eläkkeelle, sitten molemmilla teillä on todella aikaa tylsistyä yhdessä tai tehdä yhdessä jotain hienoa. "
Kyllä on sen verran terveyttä, että kotona OMAAN TAHTIIN pystyy tekemään monenlaista, ja joskus vähän vieraillekin, mutta vakituiseen työhän en pysty, eikä kukaan ota vajaakykyistä töihin. kun terveitäkin on tarjolla.
Juuri sen tähden nyt kirjoittelen täällä ennen kuin vaimoni pääsee eläkkeelle, etten sitten saa rauhassa täällä kirjoitella. Vaikka vaimoni ei tiedä näistä kirjoituksista mitään, niin minä uskallan kyllä näyttää nämä hänelle, jos häntä kiinnostaisi.
Ja se vielä vähän huolettaa, että sitten kun vaimoni on koko ajan kotona, niin miten minä sitten jaksan kuunnella jatkuvasti sitä nälvimistä ja vähättelyä. Ja senkin takia täällä kirjoittelen, että jos täällä saisi ulkopuolisten ihmisten näkökulmaa asioihin, kun keskustelu vaimoni kanssa ei johda mihinkään näissä asioissa.
Mutta vielä kiitos kaikille vastaajille ja mielellään lueskelen teidän kirjoituksia jatkossakin.
Ja olen varautunut myös siihen että eivät täälläkään kaikki "silittele minua myötäkarvaan", ja olenhan siihen jo tottunutkin täällä kotonakin, vaikka eihän se koskaan kovin mukavalta tunnu. Mutta silti kaikenlaiset näkökulmat ovat tarpeen, koska en minäkään aina hoksaa, mitä asioita en ole osannut arvioida oikein, mutta ulkopuolinen ihminen sen paremmin näkee.
Ymmärsin ensimmäisestä kirjoituksestasi että teillä on lapsia jotka ovat jo aikuisia. Miten vaimosi osasi olla äitinä? Osasiko hän silloin olla hellä ja rakastava vai oliko yhtä etäinen myös lapsia kohtaan? Jos ei niin se vittaisi ongelmaan osata olla parisuhteessa miehen kanssa. Jos taas hän ei ollut kovin hellä äitikään, hänen koko tunne-elämänsä on kuollutta. Millainen hänen lapsuuden kotinsa oli?
Kirjoitat, ettei suhteenne ole koskaan ollut kovin lämmin ja että tällä vuosituhannella se on mennyt entistäkin kylmemmäksi. Miten suhteenne ylipäätään alkoi? Kai vaimollasi on pakko olla ollut lämpimiä tunteita sinua kohtaan joskus? Miten sinä olet voinut haluta parisuhdetta naisen kanssa, joka on aina ollut sinua kohtaan kylmä? Siksikö, että hän oli(/on) seksuaalisesti himoittava? Miksi ihmeessä hän ryhtyi parisuhteeseen miehen kanssa, jota ei lainkaan kunnioita tai rakasta? Ymmärrän oikein mainiosti miten parisuhde voi olla huono tai jopa hirvittävän huono mutten sitä, että parisuhde ei ole hyvä edes ensimmäisinä kuukausina.
Kun joku ns.asiantuntija sanoo, usein melko rutiininomaisesti. "Et voi muuttaa kuin itseäsi".
Me usein ajattelemme että näin se varmaan on, mutta....
Mutta...ei ole mitään muttia. ET VOI MUUTTAA KUIN ITSEÄSI
Vaatii suunnattoman paljon energiaa ja usein turhaa työtä tajuta tällaisen yhden lauseen sisältämä koko totuus. VAIN itseäsi, eli omaa henkistä näkemystäsi ja ajatteluasi muuttamalla vaimosi muuttuu. Ne ominaisuudet hänessä jotka nyt ärsyttävät sinua, voivat jonkun ajan päästä muuttua sinulle hänen kaikkein rakastettavimmaksi ominaisuudeksi.
Eipä tilanteesi taida muuttua keskustelupalstojen kautta. Tarvitaan uskallusta käytännön tomiin. Vie ne kirjat nyt ensimmäiseksi takaisin kirjahyllyyn ja ole mies ja perheenpää.
Kannattaako tuollaisessa suhteessa kärvistellä, ilman ihanaa läheisyyttä ja rakkautta? Mikään ei tule muuttumaan ap. Menneet vuodet sen todistaa. Repäise niinkuin Johannes Virolainen vanhoilla päivillään, hae rakastettu itsellesi. Elämä on suloista !
Kun tuntuu että vaimosi ei osaa jakaa kiitosta,hellyyttä-voisiko olla niin ettei hän muuta osaa? Onkohan lapsuudenkotinsa ollut tuollainen? Kertosistko hänelle että kaipaat hellyyttä,rohkaisevia sanoja? Jos vaimollasi on hormonivaje? Masennus?Sinä haluaisit toisenlaista elämää-ehdota asumuseroa ja mietintäaikaa saatte molemmat.Ei tuollaista puuduttavaa tunneköyhää elämää jaksa millään! Älä tyydy nyt vallitsevaan tilnateeseen..parisuhteeseen kuuluu hellittely rakastelu.