Teille turhasta jättäjille ja muille narisijoille

Ilouutinen meidän perheessä tapahtumassa nyt. Rakastuimme 15 vuotta sitten palavasti toisiimme. Kummallakin oli oma elämänsä eikä koskaan ole ollut itsestäänselvää että voisimme olla yhdessä. Kaikkien vuosien jälkeen emme ole koskaan asuneet vielä saman katon alla. Olemme seurustelleet jopa asumalla eri paikkakunnilla. Olemme rakastaneet nauraneet riidelleet tunteneet kaikkeaa maan ja taivaan välillä, tunnemme toisemme paremmin kuin kukaan muu meitä voi koskaan tuntea. Monen vuoden seurustelun jälkeen meille syntyi lapsi. Ja nyt, kun on useita vuosia jälleen kulunut, meistä on vihdoin tulossa onnellinen kihlapari ja muutamme vihdoin yhteen! Joskus asiat vain loksahtavat kohdalleen itsestään. Aikaa nämä asiat eivät katso, mutta kärsivällisyyskin joskus palkitaan. Erityisesti parisuhteessa. Saa onnitella, koska olemme ansainneet sen.
Nämä vuodet ovat opettaneet minulle sen, että päättäjien olisi aika miettiä, mikä on ihmisen rooli yhteiskunnalle. En ole ollut mikään niistä kun kysytään oletko naimisissa naimaton leski eronnut jne. Ilkeää kastittelua nykyaikana. Jospaq siirryttäisiin pikku hiljaa virallisestikin sanaan asuinkumppanit. Olemme kaikki yksilöitä syntymästä asti, emme kenenkään toisen jatkeita. Mutta tarvitsemme toinen toistamme kasvaaksemme ihmisiksi ja löytääksemme omat juuret, kodin ja ilon tässä irrallisessa maailmassa.