Pahin mahdollinen tilanne

J.K.

Kiusatulla voi olla joitain oikeuksia ja apukeinoja, ihan laissa säädettyinä.

Mutta arvatkaas koskeeko ne määräaikaisia.

Olin puolen vuoden pestissä. Alle kahdessa kuukaudessa näki, että koko putiikki on sairas. Jatkoin loput, mutta mielenterveys horjui.

Myöhemmin kuulin, että olin ollut noin kuudes poislähtijä (=lue pakenija). Ei siinä mitään, mutta kun kyseinen paikka on koulu, ja peräti ala-aste. Ja kiusaaja, henkisesti sairas ihminen on sen rehtori.

Millaista on lapsilla kun rehtori on psykopaatti?

Pointtini on myös siis se, että lyhyissä pesteissä et pääse eikä kannata hakeutua yhteiskunnan maksamaan valitusprosessiin tai johonkin työterveysterapiaan. Olet kuitenkin motivoitunut pakenemaan heti kun vain voit. Mutta mielenterveys on pahasti pilattu, ja haavat jäävät.

6

1008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiina

      Eikö tuollaisesta voisi valittaa esim. kunnan sivistystoimeen? Jos valituksia kertyisi tarpeeksi, ehkä asialle tehtäisiin jotain? Työntekijät voivat tarvittaessa paeta, mutta lapset jäävät kouluun vielä vuosiksi. Veikkaan että ainakin lasten vanhempia kiinnostaisi tietää millainen rehtori koulussa on.

    • ZZZ

      Mikä paikkakunta? Jos suuri niin missä osassa kaupunkia? (Koulua et liene paljasta, mutta muuutaman vinkin voit antaa niin fiksu osaa yhdistellä).

      Jos vinkit natsaa niin voinen toimia asian hyväksi ja rehtorin pahaksi.

    • mie

      missä sijaitsee moinen koulu? Asiaan pitäisi puuttua jollakin tavalla. Ei ne sitä voi sinuun yhdistää jos joku jotain tekeekin. Kamalaa se on jos lapset todellakin joutuu kärsimään moisesta menninkäisestä.

      • J.K.

        Pieni paikkakunta, vain kolmisen tuhatta asukasta.

        Psykopaateilla on se taikavoima. Netistä löytyy teoriaa ja faktaa taustalle. Olikohan hakusanalla 'Naamiona terve mieli' yksi tyhjentävimmistä. Tästä oli erinomainen Solar Plexus- sarjan tv-ohjelmakin. Kaikki täsmäsi ja täsmää tähän rehtoriin.

        Siis mies kykenee halutessaan jopa "lumoamaan" ympäristön. Vanhemmat tietenkin etunenässä. Näihin liittyy aina taitavaa charmia.

        Kunnan päättäjät ovat taatusti tietoisia siitä, että jotakin on oudosti. Mutta mentaliteetti on sen verran erikoinen ettei ainakaan toistaiseksi ole mitään tehty. Kyseessä on vähemmistökieliryhmän posti, enemmistö (ruotsink.) käsittää 75% kuntalaisista. Ehkä tämä selittää osan muttei kaikkea.

        Lapsista on vaikeaa kertoa täällä. Osa ns erityislapsia mikä tekee paketin sitäkin kamalammaksi.


      • luokanopettaja
        J.K. kirjoitti:

        Pieni paikkakunta, vain kolmisen tuhatta asukasta.

        Psykopaateilla on se taikavoima. Netistä löytyy teoriaa ja faktaa taustalle. Olikohan hakusanalla 'Naamiona terve mieli' yksi tyhjentävimmistä. Tästä oli erinomainen Solar Plexus- sarjan tv-ohjelmakin. Kaikki täsmäsi ja täsmää tähän rehtoriin.

        Siis mies kykenee halutessaan jopa "lumoamaan" ympäristön. Vanhemmat tietenkin etunenässä. Näihin liittyy aina taitavaa charmia.

        Kunnan päättäjät ovat taatusti tietoisia siitä, että jotakin on oudosti. Mutta mentaliteetti on sen verran erikoinen ettei ainakaan toistaiseksi ole mitään tehty. Kyseessä on vähemmistökieliryhmän posti, enemmistö (ruotsink.) käsittää 75% kuntalaisista. Ehkä tämä selittää osan muttei kaikkea.

        Lapsista on vaikeaa kertoa täällä. Osa ns erityislapsia mikä tekee paketin sitäkin kamalammaksi.

        Kuvaus voisi olla omalta työpaikaltani. Kaikki tietävät tilanteen, mutta kukaan ei uskalla tehdä virallista kantelua. Siinä olisi riski oman maineen menettämiseen ja siihen, että ylempi taho kääntäisi asiat päälaelleen. Olisihan se aika skandaali tässä kyläpahasessa jos joku irtisanottaisiin henkisen pahoinpitelyn nojalla.

        On siis mahdollista, että joku taho estäisi viraltapanon häpeäsyistä.

        Odotamme, että joku vanhemmista laittaisi vauhtia rehtorin viraltapanoon. Tosin olemme odottaneet jo vuosikausia.


    • J.K.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe