SSRI-lääkkeet tappaa

Itse ole näitä lääkkeitä käyttänyt ja saanut niistä apua. En ymmärrä miksi yleistetäään tälläistä asiaa. Se on täysin eri asia, kun kaveri saa lääkkeet ilman jatkuvaa seurataan ja sit pimahtaa.

Itsemurhaajistakin suuri(n?) osa käyttää ko. masennuslääkkeitä. Mutta johtuiskohan se siitä, että niitä yleensä määrätään just masennukseen.
Mitään hypeä tai euforiaa niistä ei saa. KAIKISSA lääkkeissä on sivuvaikutuksia joillekin.
Tappajan tai murhaajan on kuitenkaan turha sössöttää tekojaan lääkkeen syyksi. Tai oluen.
Katsos peiliin ja ottais rangaistukset naukumatta paskaa.

hemmot pisti tappamaan eikä mikään masennuslääke

Itselläni oli SSRI-lääkitys 15-17 vuotiaana ja voin sanoa, että ne pystyy turruttamaan mielen siihen pisteeseen, että et näe ihmishenkeä minkään arvoisena.

Mitään tappamisen himoa ne eivät aiheuttaneet mutta, jos päätyy sellaiseen pisteeseen että tekee mieli tappaa joku niin nämä lääkkeet voivat varmasti helpottaa sen päätöksen tekemisessä, että päättää riistää jonkun hengen.

Sen minäkin uskon että jos ajautuu vaikka johonkin konfliktiin jonkun kanssa niin siinä tapauksessa vois vaikka tappaa jonkun ilman sen suurempia tunnontuskia.

Paskat se lääkkeestä johtuu että nuo hullut ovat tappaneet.

Hoitoonhan nuo pöljät olisi pitänyt saada jo siinä vaiheessa kun lääkereseptiä kirjoitettiin.

Ei täysin lääkkeen vika mutta lääke voi olla osatekijä näissä veriteoissa.

Niin ja serotoniini aiheuttaa kaksisuuntaisille maniaa, mutta hitonko väliä, ensin määrätään aina lääkkeet, sitten ehkä tutkitaan jos tutkitaan. Ensin aina täällä tyrkytetään lääkkeitä. Normaaliin masennukseenkin, mihin ei tarvitse. Ihminen on vaan joskus masentunut, ja on ihan paskaa määrätä joka asiaan lääkkeitä, mutta lääkärithän tekee työtään ja lääketeollisuus bisnestä.
Kaksisuuntaiseen ei ole varmaa lääkitystä: toiset tekee töydeksi mölliksi, mikä ehkä psykoosipotilaille on parempi vaihtoehto kun vastaantulijan kaistalla kaahaaminen, mutta muille turhaa. Ja jotkut puhuu miten on tasaisia kausia lääkkeitten avulla: unohtaen että niitä kyllä oli ilmankin niitä lääkkeitä. Loppujen lopuksi se usko lääkkeisiin auttaa, ei ne poista sitä uusiutuvaa masennusta vaan antaa uskon, että siitä selviää. Ei ne posita niitä hypokausia, vaan antaa uskoa, että niistä selviää. Mikään ei auta oikeasti, mutta lääkteollisuus tienaa miljardeja kun kaksisuunataisille syötetään epilepsiallääkkeitä.

Lisäksi koekaniinit itse maksaa lääkkeistään.

Masennukseen auttaisi todennäköisesti 90% oikeasti tiheään keskusteleminen, toiminta, aktiivisuus, tasainen rytmi, ja semmoinen tuki kasvaa ihmisenä. Myös kestämään pahaa oloa ja paskaa. Mutta ehei, kun annetaan vähän lääkkeitä niin auttaahan nekin. Lisäksi se ihminen ei enää koskaan usko selviävänsä masennuksistaan ilman lääkkeitä, joten se hakee niitä aina uudelleen ja suosittelee niitä myös muille.

Masennus on nyt muotia "kun mullakin on niin vaiketea" mutta miettikää nyt vähän: ai että joka toinen suomalainen on mieleltään niin sairas että tarttee lääkitystä? Että tässä valtiossako se elämä on niin vaikeeta että masentaa? No, varmaan, jos on yhtä tyhmä kun se mikä kirjoitti ettei 100tonnin vuositulot riitä, kun on niin vaikeeta: kyllä täytyy täydellinen idiootti olla enkä ihmettele yhtään etteikö se masentaisi, jos niin tyhmä on. Mutta ihan oikeasti, miettikää nyt vähän.

Oikeasti kaksisuuntaista sairastaa 0,5% väestöstä joista ei kaikkia edes löydetä, koska ne ei hae apua. Mutta täällä on palstat täynnä. Oikeasti ihmisen elämään kuuluu myös negatiiviset tunteet mutta kun paras ystävä kuolee masennus on sairaus eikä terve reaktio???
Nuoret nyt on kaikkein alttiimpia, nyt puhutaan masennuksesta ja ties mistä, joten kaikki alle 25-vuotiaat, joille ei ole kehittynyt kriittisyyttä, kestävyyttä ja omaa ajatuskykyä kovin pitkälle, ravaavat heti uikuttamassa, ja ovat popsimassa pillereitä jne. suurimmalla osalla siitä on enemmän haittaa jo identiteetin kannalta joka leimaantuu "olen sairas mieleltäni" kyltillä.
Siitä itsesäälistä on vaikea päästä eroon.

Sitten aletaan kuvittelemaan että ujous on sairaus, ettei voi kasvaa rohkeammaksi, että ahdistus ja tyhjyys ei koskaan kuulu ihmisen elämään, että rohkeus on täydellistä pelottomuutta jne. vaikka tosiasia on että ihminen on myös ahdistunut, masentunut ja surullinen joskus. Pitkiäkin aikoja, ilman että täytyy tappaa itseään tai tehdä mitään muuta kun kestää. Ihminen voi pelätä paljonkin ja silti opetella uskaltamaan, että ihmiset selviää suuristakin haasteista ilman mielen sairauden leimaa ja lääkitystä. Tyhjyys tulee seuraamaan aina. jne. mutta ehei, elämän pitäs olla kun kauniissa ja rohkeissa ja haasteet on sairaus.

Sairaus on haaste, mutta harvalla sitä oikeasti on.