Olen ollut aviossa 28 vuotta. Parit lapset jo maailmalle saatettu. Liitto on ollut näennäisesti ns. normaali. Ei riitoja, eikä muitakaan suurempia erimielisyyksiä. Toisaalta rakkauden tunteetkin ovat vuosien varrella hiipuneet. Nykyisin nukuttu eri huoneissa ja avioelämä on tyrehtynyt tyystin.
Tapasin pari vuotta sitten Naisen, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Olemme päässeet seurustelemaan aina silloin tällöin ja tunne toistemme pitämisestä on vain lujittunut. Etäisyyttä toisiimme on lähes 300 km, joka hankaloittaa tapaamisiamme. Useita kertoja päivässä olemme erilaisin viestimin yhteydessä toisiimme. Olen siis joutunut elämään eräänlaista kaksoiselämää. Vaimoni tietää/arvaa tilanteen, muttei halua asiasta puhuttavan.(Pelkääkö eroa) Tai taidamme molemmat vältellä sitä. Uusi ystäväni olisi valmis jatkamaan eloa kanssani. Minun vain pitäisi erota ennen sitä, koska tietääkseni kaksinnaiminen on laissa kielletty. Olemme miettineet, että onko nykyinen suhteemme pelkkä seksisuhde, koska oikeata arkea emme ole voineet harjoitella, vaikka jonkun kerran olemme saaneet tilaisuuden viikonkin yhdessä oloon. Seksi meillä sujuu tosi toisiamme tyydyttäen, mutta elämään kuuluu paljon muutakin. Samoin minua askarruttaa mahdollisen uusioperheen mukana tulevat alaikäiset (!) lapset, (tosin tulen heidän kanssa mainiosti toimeen). Itse en ole erojärjestelyn käynnistämisen kanssa pitänyt kiirettä, koska olen varovaisena halunnut katsoa miten juttu etenee itsestään. Toisaalta vaikeuden yhteen muuttamisessa aiheuttaa sekin, että yli viisikymppisenä en oikein uskalla ryhtyä työpaikan vaihtoonkaan. Ja sama ongelma on oikeastaan ystävällänikin. Tilanne on lievästi sanottuna pottumainen. Ystäväni on suuresti ahdistunut tilanteesta ja alati pelkää, että teen ratkaisun entisen elämäni jatkamisen puolesta. Ja entinen elämäni tuntuu taas tarvitsevan minua. Ei rakastamiseen, vaan ns. käytännön asioihin. Itse luulen asioiden kehittymiseen tarvitsevan vielä hiukan aikaa. Miten kauan? Jos jollain on kunnon asiallinen neuvo tavallaan pattitilanteen purkamiseen, niin otan sen kiitollisuudella vastaan. Tunnen voimakasta syyllisyyttä ystäväni huonoon oloon!
loksahtaako hampailleen
6
1109
Vastaukset
- M36
... ensimmäinen asia on avioliittosi ja sen tila, selvästikin se on kriisissä ... ollut sitä jo pitkään. Kummallakaan teistä ei ole ollut taitoja, halua, tai/ja voimia tehdä niitä korjausliikkeitä mitä liittonne olisi tarvinnut... olettaen että olette aidosti toisianne aikanaan rakastaneet ja tahtoneet elää yhdessä.
... toinen asia on sivusuhde joka sinulla on, mikä syntynyt oirehtimisen tulemana sietämättömässä parisuhteessasi. Väitän, että on epätodennäköistä sen kestävän pitkässä juoksussa, koska se syntynyt väristä lähtökohdista ... ns. parantavasuhde.
Mieti mitä todella tahdot elämältäsi, mitä erossa menetät ja mitä voit saavuttaa. Onko avioliittosi korjattavissa, millainen se silloin olisi ... haluaako puolisosi muutosta nykyiseen kulissiavioliittoon? Jos päätätte yrittää nostettuanne "kissan pöydälle", niin kova urakka edessä ... mutta tulemana voi olla entistä vahvempi ja parempi avioliitto.
Jos taas ero on mihin päädyt, niin tehkää se niin tyylikkäästi kuin mahdollista (edes omalta osaltasi, toisesta ei tietenkään tiedä ... tuskin tätä yhdessä olette tänne kirjoittaneet), koska silloin siitä toipuminen hieman helpompaa. Toivuttuasi uusi suhde alkaa aikanaan, ja miksi ei ystäväsi kanssa ... mutta häntä ei kannata eron syyksi valjastaa, ne syyt muualla (kuin myös syyt jatkaa avioliittoasi) - mietintää
Vaikka oletkin miettinyt asioita jopa arkea, niin paljon muutakin on pelissä. Käy tuolla äidit&isät palstalla katsomassa uusioperheiden ongelmia, vaikka ovat nuorempia sama on vastassa sinullakin. Ihan käytännössä, miten liitto toimisi, jos molemmat säilyttävät työpaikkansa ja lähtijä olisit kai sinä, nimittäin lapsilla on jo siellä oma tuttavuuspiirinsä. Miten sinun sosiaaliset suhteesi muuttuisivat, ottaisivatko sinun sukulaisesi avosylin vastaan uuden vaimosi, voivat olla rassaavia tilanteita. Mieti myös rahaa, niin kamalalta kuin se tuntuukin, vaimosi kai saa puolet ja myös sitä onko tällä uudella rahan tarvetta. Nämä ovat raadollisia asioita, mietittävä kuitenkin. Minusta sinun kannattaisi satsata nykyiseen liittoosi, katsoa onko se niin tyhjä kuin luulet, usein on niin, ettei se vaihtamalla parane.
- neitonen
Itse olet petis pedannut. Toiset ei voi auttaa.
- uusi elämä
Heips, "ajanratas"!
Olipahan suorastaan pakko kommentoida kirjoitukseesi...yleensä en juuri katsele näitä keskusteluja.
Sinähän olet todella paikoillesi jämähtänyt, mies! Mietipä nyt, onko elämäsi tarkoitus tosiaan elää "entinen elämä" suhteessa, sinun tapauksessasi avioliitossa, jossa ei ole enää rakkautta - vai- haluatko vielä ELÄÄ?
Minulla on tunne, että sinun ehdottomasti pitäisi CARPE DIEM viimeistään nyt! Ja uskaltaa elää ja olla onnellinen! Jos sinulla on jo n. 2 vuotta ollut Nainen elämässäsi ja rakkautta ja actiona, niin MIKÄ ihme sinua pitelee??? Kadut ehkä myöhemmin, miksi et uskaltanut/voinut/halunnut muuttaa elämäsi suuntaa...?
Ihmettelen tätä "uutta" Naista elämässäsi, että on jaksanut kanssasi näinkin kauan ns. kaksoiselämääsi. Tuskin tämä Nainen on pelkkä seksisuhde - itse koen teidän tuntevan toisenne mahdollisesti jopa PAREMMIN, kuin konsanaan ent.elämäsi =aviovaimosi! Jos olette jo 2 vuotta olleet yhteydessä jatkuvasti, tavanneetkin melko paljon pitkästä välimatkasta huolimatta - jo yhteydenpito kertoo, ainakin minulle, että kysymyksessä on aivan varmasti vakavampi, kaunis suhde menossa. Uskon teidän keskustelevan/kirjoittelevan MUISTAKIN asioista kuin seksistä, eikö? Eli enpä jaksa uskoa, että välillänne on "vain" seksisuhde.
Itse olen tavallaan "kaukosuhteessa" ja koen, että kirjeet/puhelinkeskustelut opettavat meitä kahta ihan eri tavalla tuntemaan toisiamme, jopa paremmin, ja syvemmältä kuin jos eläisimme yhdessä! Kaikki tuo antaa ehdottomasti erilaista vakavuutta ja syvyyttä, ainakin meidän suhteeseemme. Olemme hyviä ystäviä - ja myös rakastavaisia. Tapaamme toisiamme uskoakseni paljon vähemmän kuin te...!
Itse olen avioeron läpikäynyt nainen, ja kaikki sen aiheuttamat vaikeudet ja tuskan, mutta olen onnellinen TÄNÄ PÄIVÄNÄ, enkä katso taakseni jäänyttä elämää. Helppo asia avioero tuskin on koskaan. Mutta - meillä on vain yksi elämä - miksi emme tekisi siitä elämisen arvoisen. Kaikki mitä meillä on NYT ja EDESSÄ, on jokaisen OMIEN valintojen seurausta ja vaikutusta. Elämähän on joka päivä pienten tai isojen valintojen tekemistä! Itse näen, että olen aloittamassa kokonaan UUDEN elämän, johon sisältyy todella paljon AIVAN erilaista ja UUTTA.
Toivon, että sinäkin pystyisit näkemään tilanteesi niin, koska tosiaankin uskon, että on aika TEHDÄ ratkaisuja, JA mikään ei valitettavasti tapahdu ITSESTÄÄN, sitä jos jäät odottamaan niin saat varmaan odottaa "hautaan" asti. Sitä paitsi tämä sinun Nainen ei välttämättä pysty ymmärtämään, miksi asianne ei etene! Älä odota liian kauan, vaan vilpittömästi - CARPE DIEM! Kaikki muut käytännön asiat hoituvat aivan varmasti jollakin tavalla (=, positiivinen asenne kaikkeen auttaa ja myös OTA VASTAAN kivat, hyvät ja uudet asiat avoimin mielin! Uskon elämässäsi olevan ja tulevan vielä kaikin tavoin mielenkiintoisen, onnellisen ja hyvän - kunhan et jää paikalleen odottamaan, vaan uskallat tehdä ratkaisuja!
Kaikkea hyvää elämääsi, ajanratas!
ystävällisin terveisin "uusielämä" - Konnari
Moi!
Et ole ainut, joka on sivuraiteelle hairahtanut. Odota rauhassa, kyllä oikea raide vielä löytyy!
Minäkin luulin jo päätepuskuriin törmääväni, mutta niin vain sain uuden junan ja pitkät raiteet.;-) - Hiekkaämpäri
Eikös sitä jo lapsena opeteta, että parasta leikkiä omalla hiekkalaatikolla? Olis tutut lelutkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393