Mikä tekee naisesta "parisuhdekelvottoman"

Jos lähdetään siitä, että kyseisellä naisella (eli siis minulla), on ulkonäköä sen verran, että miehet kyllä haluavat jutella ja tulla tutustumaan baareissa (muualla miehet välttelevät kaikkia kontakteja kanssani), mutta mahdollisen seksinvonkauksen ja siitä kieltäytymisen jälkeen siihen se sitten jääkin.

Eli luonteessani on siis jotain aivan olennaista vikaa, koska en kerran kykene hurmaamaan miestä, niin, että hän haluaisi tutustua minuun paremmin. Vaan miten sitä oikein selvittäisi, missä se vika on, kun tuntuu joskus siltä, että minulle on annettu synnyinlahjaksi kyky saada miehet tuntemaan olonsa seurassani epämukavaksi. Ja onnistun tässä edes tietämättä mitä teen.
40279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kannattaa antaa persettä suosiolla, jos sitä pyydetään. Joku panoistasi saattaa kiintyä sinuun ja päädyt ihanaan suhteeseen. Nalkuttava jääkaappi ei kiinnosta ketään tosielämässä.

Äänestä
  • "Kannattaa antaa persettä suosiolla, jos sitä pyydetään. Joku panoistasi saattaa kiintyä sinuun ja päädyt ihanaan suhteeseen."

    Mutta sitähän väitetään, että seksin jälkeen mies tekee ainakin katoamistempun.

    "Nalkuttava jääkaappi ei kiinnosta ketään tosielämässä."

    En mä nalkuta. Keksin kyllä paljon inhottavampia ja tehokkaampia menetelmiä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "Kannattaa antaa persettä suosiolla, jos sitä pyydetään. Joku panoistasi saattaa kiintyä sinuun ja päädyt ihanaan suhteeseen."

    Mutta sitähän väitetään, että seksin jälkeen mies tekee ainakin katoamistempun.

    "Nalkuttava jääkaappi ei kiinnosta ketään tosielämässä."

    En mä nalkuta. Keksin kyllä paljon inhottavampia ja tehokkaampia menetelmiä.

    Sinullahan on ongelma, että sinuun ei haluta tutustua. Mitä jos suosiolla antaiset persettä sitä pyytäville. Ja näin saisit mahdollisuuden vaikka seuraavana aamuna jonkinlaiseen tutustumiseen.

    Mikä on inhoittavampaa kuin nalkuttava jääkaappi? Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    "Mikä on inhoittavampaa kuin nalkuttava jääkaappi? Luonteesi on ilmeisesti aivan päin ******, sori."

    Pitäisi kait ensin määritellä, että mikä on nalkuttamista, kun joskus vaikuttaa siltä, että kaikki mitä nainen sanoo, saati että pyytää mieheltä apua jossain on miesten mielestä nalkuttamista.

    Ja mitä tulee tehokkaampiin konsteihin, niin esimerkin mainitakseni, jos pyydän miestä tuomaan likaiset vaatteensa pesuun, ja hän ei sitä saa aikaiseksi, niin en aio äitinä ruveta keräilemään miehen likavaatteita. Jos ei kerran mies tuota pikkujuttua halua tehdä, niin olkoot sitten likaisissa ja haisevissa vaatteissa töissään ihan niin kauan kuin vain haluaa.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    Sinullahan on ongelma, että sinuun ei haluta tutustua. Mitä jos suosiolla antaiset persettä sitä pyytäville. Ja näin saisit mahdollisuuden vaikka seuraavana aamuna jonkinlaiseen tutustumiseen.

    Mikä on inhoittavampaa kuin nalkuttava jääkaappi? Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

    Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

  • Käy kauppaa tai kierrätä tavarasi Suomi24:n Torilla.

    Äänestä

  • sori vaan. kirjoitti:

    Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

    Miten niin ?

    Äänestä

No empä ihmettele, että sinuun ei haluta tutustua. Mutta kannattaa silti antaa persettä jos joku pyytää. Tämän jälkeen mies voi poistu kotiinsa alusvaatepyyrille ja ihmetellä että millaista kantturaa tuli pantua.

Äänestä
  • Siis tuota, mitä tarkoitat ? että pitääkö naisen nyt sitten vaan kiltisti passata ja palvella miestä vai ?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis tuota, mitä tarkoitat ? että pitääkö naisen nyt sitten vaan kiltisti passata ja palvella miestä vai ?

    Juuri noin kuten sanot. Pitää palvella ja tarjota puhdaskoti, ruokaa, pestä alkkarit ja välillä antaa pillua.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    Juuri noin kuten sanot. Pitää palvella ja tarjota puhdaskoti, ruokaa, pestä alkkarit ja välillä antaa pillua.

    Ja mitä nainen siltä mieheltä saa vastineeksi ?

    Todennäköisesti ei yhtään mitään. Vain jatkuvasti kasvavia vaatimuksia

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ja mitä nainen siltä mieheltä saa vastineeksi ?

    Todennäköisesti ei yhtään mitään. Vain jatkuvasti kasvavia vaatimuksia

    No saahan nainen sen paljon puhutun parisuhteen ja ei tarvitse naisen persettään enää jakaa kaikille lähiöbaarissa. Kun oma mies ihanasti panee.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    No saahan nainen sen paljon puhutun parisuhteen ja ei tarvitse naisen persettään enää jakaa kaikille lähiöbaarissa. Kun oma mies ihanasti panee.

    Jos saatavilla olevat parisuhteet ovat tuota luokkaa, että nainen passaa ja palvelee ja mieheltä ei saa kuin joskus harvoin seksiä, niin kaikesta päätellen ei sitten kannata vaivautua.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jos saatavilla olevat parisuhteet ovat tuota luokkaa, että nainen passaa ja palvelee ja mieheltä ei saa kuin joskus harvoin seksiä, niin kaikesta päätellen ei sitten kannata vaivautua.

    Niin, parempi vaan kun annat persettä jokaiselle joka kehtaa pyytää ja jätät parisuhdehaaveet syrjään. Seksielämäsi voi muodostua hyvinkin antoisaksi.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    Niin, parempi vaan kun annat persettä jokaiselle joka kehtaa pyytää ja jätät parisuhdehaaveet syrjään. Seksielämäsi voi muodostua hyvinkin antoisaksi.

    "Niin, parempi vaan kun annat persettä jokaiselle joka kehtaa pyytää ja jätät parisuhdehaaveet syrjään."

    Ei kiinnosta tuo vaihtoehto.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    Juuri noin kuten sanot. Pitää palvella ja tarjota puhdaskoti, ruokaa, pestä alkkarit ja välillä antaa pillua.

    Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

    Äänestä

  • miespuhuu kirjoitti:

    Niin, parempi vaan kun annat persettä jokaiselle joka kehtaa pyytää ja jätät parisuhdehaaveet syrjään. Seksielämäsi voi muodostua hyvinkin antoisaksi.

    Luonteesi on ilmeisesti aivan päin vittua, sori.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "Niin, parempi vaan kun annat persettä jokaiselle joka kehtaa pyytää ja jätät parisuhdehaaveet syrjään."

    Ei kiinnosta tuo vaihtoehto.

    Et halua seksäi, et halua parisuhdetta, tai et ainakaan ole valmis tekemään mitään seksin/parisuhteen eteen. Lienet todellakin luonteeltasi nalkuttava jääkaappi..

    Äänestä

  • mies puhuu kirjoitti:

    Et halua seksäi, et halua parisuhdetta, tai et ainakaan ole valmis tekemään mitään seksin/parisuhteen eteen. Lienet todellakin luonteeltasi nalkuttava jääkaappi..

    No, mitä sitä sitten pitäisi tehdä, kun tähän mennessä on lähinnä tullut todettua, että ystävällinen ja kohtelias käytös ei miesten mielestä ole millään tavalla kiinnostavaa.

    Ja mitä parisuhteeseen tulee, niin ei kait sitä nyt sentään naisen tarvitse suhteessa mikään palvelija ja kynnysmatto olla.

    Ota riski. Pokaa ATM.

    Parisuhteessa naisen tulee palvella miestään. Eihän parisuhteessa ole juurikaan mieltä miehen kannalta, jos palvelu ei pelaa. Tai no ätmeille on, koska heillä pillun saanti liittyy parisuhteeseen. Eli kuten jo todetttiin, pokaa ätmi.

    Äänestä

  • mies puhuu kirjoitti:

    Et halua seksäi, et halua parisuhdetta, tai et ainakaan ole valmis tekemään mitään seksin/parisuhteen eteen. Lienet todellakin luonteeltasi nalkuttava jääkaappi..

    Tässä hyvä esimerkki miehen logiikasta ja ajattelutavasta. Vo kulta pieni, se että miehiä kutsutaan luomakunnan kruunuiksi, ei liity todelliseen elämään vaan satuihn. Yritäpäs nostaa ne aivos sieltä jalkojen välistä sinne minne ne kuuluu niin ajatuskin voi luistaa paremmin.

    Äänestä

  • Pusipusi1 kirjoitti:

    Mies juuri aivoillaan pystyy päätelemään asioiden todellisen tilan. Se, että asiaa kysyvä nainen ja sitä kommentoiva nainen ei näe todellisuutta on naisille tyypillistä käyttäytymistä. Tyypillisesti naisen argumentaatio loppuu hyvinkin nopeasti ja sitten ollaankin jo tunnepuolella ja aletaan sönkkäämään jotain munajuttuja ja ihmetellään miksi ei omassa alapäässä tapahdu mitään..

    Äänestä

Monelleko olet antanut? Ehkä tussustasi lemahtaa monenmaalaisten nussijoiden sperman löyhkä. Vähempikin jo karkottaa kunnon miehet.

Äänestä
  • "Monelleko olet antanut? Ehkä tussustasi lemahtaa monenmaalaisten nussijoiden sperman löyhkä. Vähempikin jo karkottaa kunnon miehet."

    En harrasta ulkomaalaisia miehiä (ja nyt varmaan olen kauhea rasisti).

    Lemahtaako muuten oman spermasi löyhkä naisen tussusta kovinkin kauas ?
    Jos näin on, niin suosittelen pikaista lääkärivisiittiä molemmille.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "Monelleko olet antanut? Ehkä tussustasi lemahtaa monenmaalaisten nussijoiden sperman löyhkä. Vähempikin jo karkottaa kunnon miehet."

    En harrasta ulkomaalaisia miehiä (ja nyt varmaan olen kauhea rasisti).

    Lemahtaako muuten oman spermasi löyhkä naisen tussusta kovinkin kauas ?
    Jos näin on, niin suosittelen pikaista lääkärivisiittiä molemmille.

    Jos olet jakanut paljon edes suomalaisille pillusankareille, niin ei se ole paljon parempi. Jakorasian habitus saa miehet ajattelemaan, ettei sinusta muuhun ole kuin kertakäyttöpatjaksi.

    Äänestä

panoseuraa. Toitarjoituksellaa-seura kannattaa etsiä muualta ( työ/opiskelupaikalta, harras tuksista, netin treffipalvelyista)

Äänestä

Onpas taas jollain ollu kivaa vaihdella nimimerkkiä ja kirjoitella näkemyksiään miten miehen saa. Ei se kyllä parasta parisuhdekuvaa anna jos heti lähtee baarista, antaa persettä ja tekee aamulla voileivän pestyjen vaatteiden viereen. Siitä saa sen kuvan että se tekee sen kaikille, ei vaan sulle. Oikeessa suhteessa on haastetta molemmille, pieniä asioita joita tehdään toisen puolesta. Ei niitä baarissa kysellä tai huomata, siellä ollaan vaan sen yhden yön hurmion perässä. Kyllä se suhdekkin siittä saattaa syntyä, mutta parhaiten se tulee kun on oma ittensä, eikä yritä mitään muuta. silloin ainakin se kumppani tietää mitä oikeesti saa eikä tartte kännissä ruveta kinaan pyykkivuoroista...

Äänestä
  • ätmit pyykkää ja siivoaa, tosimiehet ei todellakaan. Ei luoja kun täällä on arvot vääristyneet ja tasa-arvohapatuksen pilaamia ätmejä. Tosimies tietää naisen olevan tyytyväinen kun nainen pidetään kurissa ja annetaan naisen tehdä naisen työt. Palkkioksi tosimies antaa nautinnon naiselleen.

    Äänestä

  • mitä hittoa kirjoitti:

    ätmit pyykkää ja siivoaa, tosimiehet ei todellakaan. Ei luoja kun täällä on arvot vääristyneet ja tasa-arvohapatuksen pilaamia ätmejä. Tosimies tietää naisen olevan tyytyväinen kun nainen pidetään kurissa ja annetaan naisen tehdä naisen työt. Palkkioksi tosimies antaa nautinnon naiselleen.

    "ätmit pyykkää ja siivoaa, tosimiehet ei todellakaan"

    Pitkään yksin omassa taloudessaan asunut terve mies on tosiaan tottunut siivoamaan, tiskaamaan ja pyykkäämään ihan oma-aloitteisesti. Sen sijaan mies joka valitsee seurustelukumppaneikseen hoivaavia ja alistuvia naisia, on tottunut siihen että nainen hoitaa enimmäkseen nämä hommat.

    Kumpi näistä miehistä on enemmän parisuhdekelpoinen?

    Äänestä

  • kelpo suhde kirjoitti:

    ätmi on kelvollinen kodinkoneeksi, ja tosimies sänkypuolen hommiin. Ei pitäisi olla hankala tätä tajuta. Fiksu nainen voi ottaa ätmin miehekseen siivoamaan ja pyykkäämään ja tuomaan rahaa naisen käyttöön. Nainen kuitenkin antaa tosimiehen hoitaa sänkyhommat ätmin vaihtaessa suodatinpusseja ja kuskatessa roskia. Sitäkään ätmit ei tajua, että naista pitää alistaa sopivassa määrin, näin se vaan menee. Ottakaa ätmit malli vaikka kreikalaisista miehistä tai somali miehistä.

    Äänestä

Tuttu tunne. Mä luulen, että sinäkin olet vahva ja itsenäinen luonne, miehetän pelkäävät sellaisia, tuo on ihan tutkittu juttu. Mutta - älä siltikään yritä muuttua avuttomaksi piiloblondiksi. Miehille ei saa olla "liian kiltti", sellaisessa tilanteessa mies alkaa käyttämään naista helposti hyväksi niin henkisesti kuin taloudellisestikn, kokemusta on.
Suurin osa miehistä on saalistajia luonteeltaan. Kun hän saa naisen kellistettyä, mielenkiinto katoaa ja matka jatkuu kohti seuraavaa saalistettavaa.
Tästä(kin) kirjoituksesta miehet nk.hyppäävät takajaloilleen ja alkaa tulemaan mauttomia kommentteja, mutta se koirahan se älähtää mihin kalikka kalahtaa:-)

Äänestä
  • Vahva nainen stereotyyppi ei eroa atm:ien itse itselleen antamasta kruunusta millään tavalla. Pelkkä sumuverho, ettei tarvitse tutkiskella mielessään voisinko itse tehdä joitakin asioita toisella tavalla. Sitä ei kukaan tuntematon pysty sanomaan, että mitä se voisi olla.

    Äänestä

  • ai vahva ja itsenäinen nainen joka "pyytää miestä tuomaan likapyykit pesuun"?
    Salli mun nauraa.
    Kyllä aloittajan tekstit antaa ymmärtää että hänellä on pahemman kerran kuupassa vikaa, sitä ei kannata vahvuuteen tai itsenäisyyteen sekoittaa - ainakaan jos pitää niitä positiivisina ominaisuuksina.

    Äänestä

Niin on turhauttavaa kun olet täällä.
En jaksa ees vastata, kahden viikon päästä tulee toinen
trollaaa samal kysymyksellä, ei kiinnosta vaan enää.

Äänestä

Ongelmasi on se, että luulet löytäväsi baarista poikaystävän. Miehet hakee siellä vain seksiä ja olet sen itsekin sen huomannut, kun juttu tyssähtää, jos et sitä aio antaa.

Äänestä

Hep ap,

mitä jos vaihdat strategiaa? Ainakaan itse en kovin helpolla enää lähtisi etsimään vakavaa seuraa baarista.

Itse olen ihan näin postailemalla ja siitä sitten sähköpostin vaihtoon etenemällä päässyt juttuun naisten kanssa. Ja silloin homma on jo lähtökohtaisesti ihan eri uomilla kuin baarissa.

Eli vastaile esim tähän ketjuun, jos kiinnostaa enempi.

Itse olen tumma siilitukkainen, sänkipartainen, 180cm, 85kg urheilullinen mies, hyvässä ammatissa. Ei alkoholi- tai irtosuhdeongelmia. Ylipäätään varmaankin aika konservatiivisilla arvoilla liikkeellä.

Äänestä
  • Harvinainen mies:) Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että baareista ei kyllä mitään "löydä". Joskus ne olivat paikkoja missä tutustuttiin ihmisiin, nykyisin paikkoja missä vedetään nuppi täyteen ja pokataan nk.yhden yön juttu.

    Äänestä

  • 11+1 kirjoitti:

    Harvinainen mies:) Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että baareista ei kyllä mitään "löydä". Joskus ne olivat paikkoja missä tutustuttiin ihmisiin, nykyisin paikkoja missä vedetään nuppi täyteen ja pokataan nk.yhden yön juttu.

    Joo, mua ei baareissa kiinnosta oikeastaan mikään. Töiden puolesta joutuu välistä käymään ja aina vaan vähempi kiinnostaa. Tuossa syksyllä sitten kattelin, kuinka pari etäistä työkaveria kännipäissään lääppi toisiaan. Ja sitten myöhemmin heitä harmitti.

    Ei oo vaan meikäläistä varten..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turhauttavaa... kirjoitti:

Jos lähdetään siitä, että kyseisellä naisella (eli siis minulla), on ulkonäköä sen verran, että miehet kyllä haluavat jutella ja tulla tutustumaan baareissa (muualla miehet välttelevät kaikkia kontakteja kanssani), mutta mahdollisen seksinvonkauksen ja siitä kieltäytymisen jälkeen siihen se sitten jääkin.

Eli luonteessani on siis jotain aivan olennaista vikaa, koska en kerran kykene hurmaamaan miestä, niin, että hän haluaisi tutustua minuun paremmin. Vaan miten sitä oikein selvittäisi, missä se vika on, kun tuntuu joskus siltä, että minulle on annettu synnyinlahjaksi kyky saada miehet tuntemaan olonsa seurassani epämukavaksi. Ja onnistun tässä edes tietämättä mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu