Elin reilu pari vuotta narsistin uhrina. En ite tajunnu mitään kuin muutama kuukausi ennen eroa kun jouduin punnitsemaan lasteni ja rakkauden väliltä. Suhteemme alettua minua varoiteltiin miehestä. Hän oli kokenu jo pari avioeroa ja molemista suhteista oli lapsia. Sen jälkeen oli ollut suhteita useaan lähtöön.
Elin ihan pimennossa ja aloin pelätä miestäni. En uskaltanu sanoa vastaan ja tein kotona koti hommia väsyksiin asti, jottei hän päässyt minua moittiin. Hän ei tykännyt minun olemassa olevistani lapsista ja käyttäyty heitä kohtaan tosi töykeästi. Kaikki mitä tapahtui oli lasteni syytä vaikka hänen oma lapsensakkin oli paikalla. Ja kun ex mieheni joi alkoholia hän käyttäytyi lapsiani kohtaan hirveesti, nimitteli, haukkui heidän isää, huusi ja näytti käsi merkkejä. Lapseni alkoivat pelätä. He menivät sängyn alle piiloon ku ex mieheni alkoi huutaa. Hän tarttui poikaani rinnuksista kiinni ja nakkasi sänkyyn ja huusi, kun tämä teki jotain tyhmää. Sitten se väkivalta vaan paheni minua kohtaan. Minut painetttiin seinää vasten, painettiin kurkusta, revittiin hiuksista, uhattiin, lyötiin ja seksiä ei harrastettu yhteis mielessä vaan se tapahtu hänen tahdosta niin kuin hän halusi. Välillä itkin yöni uniin, koska tiesin mitä tapahtui. Soitin kerran aikanamme poliisit kun hän uhkasi itsensä tappaa, no eikö hän saanut poliisit vannotettua että minä olin se luonne vammainen. Minut todettiin masentuneeksi. No joo kyllä hän tuossa suhteessa masentuu kuka tahansa. Siinä kohtaa vielä tajusin, että joo minä oon väärässä ja ex miehessäni ei ole mitään vikaa. Minä oon tyhmä ja elän jossain horroksessa. Menimme jopa naimisiin. Ajattelin kyllä kaikki muuttuu ja kyllä käytös lapsiani kohtaan muuttuu. Mutta näin ei käynyt. Ystävä suhteet oli tuhottu, kaikki ystäväni hän olivat pahoja ja huonoa seuraa. Vanhempani olivat huono esimerkki ja me ei "todellakaan" oteta heistä malli kuvia, kuin vaan hänen vanhemmistaan. Olin yksin lasteni kanssa. ei ystäviä, ei ketään.... =(
Keväällä sai sitten riittää useamman viikon juoma putki ja siihen lääkkeiden seka käyttö. Hain apua perheneuvolasta ja sitten saimme sosiaalityöntekijän avuksi. Kaikki meni nopiaa... Asunto tiedossa ja nyt se sitten tapahtuisi siis muutto...
Muutin pikaisesti pois jota olin jo pitemmän aikaa suunnitellu ja pakkaillu. Muutossa ei kauoa menny. Perheneuvolan puolelta saimme sosiaalityöntekijöiltäkin apua ja perheessämme alkoi kulkea perhetyöntekijät. Odotin toista lastamme erottuamme. Ero oli minulle kova paikka koska rakastin ex miestä tosi paljon,vaikka hän sai paljon pahaa aikaan ja pilasi olemassa olevien lasteni elämän.
Nyt ku erosta on jo aikaa voin huokaista... Tämä oli todellakin oikea ratkaisu... nyt koitan pyristellä lasteni kanssa ja mielialani vaihtelevat rajusti. Välillä syytän itseäni tästä kaikesta ja en löydä ulos pääsyä... Voin henkisesti välillä todella huonosti. Sisälläni on suuri viha tätä miestä kohtaan... Hän jatkoi elämää kuin mitään ei oisi tapahtunut... Hän palvoo yhtä lastaan ja teki meidän elämästä helvetillisen muiston, joka ei mielestäni katoa ihan noin vain. Näen painajaisia ja pelkään.... Näen lapsissamme ex mieheni piirteitä.... en pääse tuosta tyypistä koskaan eroon.... en koskaan....
Miten jaksan etiä päin....
Elin ihan pimennossa ja aloin pelätä miestäni. En uskaltanu sanoa vastaan ja tein kotona koti hommia väsyksiin asti, jottei hän päässyt minua moittiin. Hän ei tykännyt minun olemassa olevistani lapsista ja käyttäyty heitä kohtaan tosi töykeästi. Kaikki mitä tapahtui oli lasteni syytä vaikka hänen oma lapsensakkin oli paikalla. Ja kun ex mieheni joi alkoholia hän käyttäytyi lapsiani kohtaan hirveesti, nimitteli, haukkui heidän isää, huusi ja näytti käsi merkkejä. Lapseni alkoivat pelätä. He menivät sängyn alle piiloon ku ex mieheni alkoi huutaa. Hän tarttui poikaani rinnuksista kiinni ja nakkasi sänkyyn ja huusi, kun tämä teki jotain tyhmää. Sitten se väkivalta vaan paheni minua kohtaan. Minut painetttiin seinää vasten, painettiin kurkusta, revittiin hiuksista, uhattiin, lyötiin ja seksiä ei harrastettu yhteis mielessä vaan se tapahtu hänen tahdosta niin kuin hän halusi. Välillä itkin yöni uniin, koska tiesin mitä tapahtui. Soitin kerran aikanamme poliisit kun hän uhkasi itsensä tappaa, no eikö hän saanut poliisit vannotettua että minä olin se luonne vammainen. Minut todettiin masentuneeksi. No joo kyllä hän tuossa suhteessa masentuu kuka tahansa. Siinä kohtaa vielä tajusin, että joo minä oon väärässä ja ex miehessäni ei ole mitään vikaa. Minä oon tyhmä ja elän jossain horroksessa. Menimme jopa naimisiin. Ajattelin kyllä kaikki muuttuu ja kyllä käytös lapsiani kohtaan muuttuu. Mutta näin ei käynyt. Ystävä suhteet oli tuhottu, kaikki ystäväni hän olivat pahoja ja huonoa seuraa. Vanhempani olivat huono esimerkki ja me ei "todellakaan" oteta heistä malli kuvia, kuin vaan hänen vanhemmistaan. Olin yksin lasteni kanssa. ei ystäviä, ei ketään.... =(
Keväällä sai sitten riittää useamman viikon juoma putki ja siihen lääkkeiden seka käyttö. Hain apua perheneuvolasta ja sitten saimme sosiaalityöntekijän avuksi. Kaikki meni nopiaa... Asunto tiedossa ja nyt se sitten tapahtuisi siis muutto...
Muutin pikaisesti pois jota olin jo pitemmän aikaa suunnitellu ja pakkaillu. Muutossa ei kauoa menny. Perheneuvolan puolelta saimme sosiaalityöntekijöiltäkin apua ja perheessämme alkoi kulkea perhetyöntekijät. Odotin toista lastamme erottuamme. Ero oli minulle kova paikka koska rakastin ex miestä tosi paljon,vaikka hän sai paljon pahaa aikaan ja pilasi olemassa olevien lasteni elämän.
Nyt ku erosta on jo aikaa voin huokaista... Tämä oli todellakin oikea ratkaisu... nyt koitan pyristellä lasteni kanssa ja mielialani vaihtelevat rajusti. Välillä syytän itseäni tästä kaikesta ja en löydä ulos pääsyä... Voin henkisesti välillä todella huonosti. Sisälläni on suuri viha tätä miestä kohtaan... Hän jatkoi elämää kuin mitään ei oisi tapahtunut... Hän palvoo yhtä lastaan ja teki meidän elämästä helvetillisen muiston, joka ei mielestäni katoa ihan noin vain. Näen painajaisia ja pelkään.... Näen lapsissamme ex mieheni piirteitä.... en pääse tuosta tyypistä koskaan eroon.... en koskaan....
Miten jaksan etiä päin....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan alkaa kyllä nyt todella ihmetyttää.
Onko siellä Suomessa nykyisin joku oma narsisti-diagnoosi luokitus, vai onko siellä joku porukka joka työkseesn tehtailee narsistidiagnooseja? Nimittäin tätä, eikä mitään muutakaan diagnoosia ei voida asettaa ilman huolellista asiantuntijan tutkimusta.
Kun aikoinaan itse opiskelin, meille opetettiin mm. että tämän diegnoosin kanssa on oltava erittäin huolellinen. Siinä on omat tiukat kriteerinsä, joista pitää useampi täsmätä, sekä keskustelut potilaan kanssa.
Tuntuu sille, että siellä suomessa näaitä putkahtelee kuin sieniä sateella! Vai onko sitten niin, että suomen kansa on jostain syystä niin "kieroon kasvanut" että valtaosa teistä on narsisteja ja psykopaatteja?
Vai onko sitten niin, että siellä nykyään kaiken erikoistumiskoulutuksen saa Googlesta lukemalla? Pitääkö edes tenttiä vai tuleeko diplomi postissa kotiin?
Lääkäritkin hän googlettavat reseptit ja diagnoosit... se on tätä nyky päivää....
Hei,
Olet kokenut kovia ja minä olen käynyt noi samat polut kaksisuunataisen narsistin kanssa. Sinä teit oikein kun lähdit pois. Minä en päässyt vaan mieheni teki ympärilleni verkon jossa hän sai sukunikin puolelleen. Olemalla se kaikkien rakastama mukava mies ja minä aloin kutistua surkeaksi mitättömäksi hiirulaiseksi joka yksin hoiti lapset ja kodin.
Kun tämä "kylän mukavin ja paras mies" tuli kotiin hän oli vihainen, kiihtynyt ja syytti meitä kaikesta tai sitten hän oli mehut loppu ja makasi masentuneena sohvalla viikkotolkulla osaten olla sympaattinen ja säälittävä jota oli pakko tukea ja annas olla kun sai akkunsa ladattua sitten taas mentiin unohtaen lapset ja minut.
No kyllä hänen syöksykierre oli sellainen että läheisenkin silmät aukesivat ja minäkin uskalsin kertoa heille asioitani. Olisi pitänyt kertoa jo aiemin..
Voimia Sinulle!
Menneitä miettimällä toistat vanhaa kuviota. Jätä menneisyys taaksesi, ollut mikä ollut. Nyt rakenna vain omaa ja lastesi hyvinvointia. Miksi jauhat vanhoja, joissa kärsit? Minusta kannattaa jättää taaksesi kokonaan juuri sen takia, että sellaista kärsimystä oli elämäsi. Aluksi lienee vaikeaa lopettaa vanha´n ajatteleminen, mutta tee sen sijaan jotain, mikä vahvistaa omaa ja lastesi hyvinvointiasi, ja ikävät menneet jäävät taaksesi.
joista monet kirjoittavat toistuvasti. Häiriintyneitä naisia jotka eivät koskaan koe olevansa väärässä, vaan AINA on vika kumppanissa. Säälittävän sokeita änkyröitä.
Niin SUOMAlainen ilmiö.... ollaan mukamas niin vahvoja niin vahvoja että ei nähdä omaa olematonta kunnioitusta muita kohtaan. Lapsien selän takana kyyristellään ja mukamas pelätään. Surkeita olioita......
Nimim. Lauma paniikkiämmiä:
Sinä et itsekkään oikein normaalilta vaikuta !
Mikä lie häiriintynyt vaimon potkija sinäkin..
Kun toinen juuri kertoo miten mies on käynyt käsiksi sinä vain herjaat !
H*lvetti sellaista ei tarvitse kenenkään jäädä katsomaan, erottava on heti kun ensimmäisen kerran käsiksi käydään, sehän ei kertaan jää jos pystyy toista vahingoittamaan.
Onko se rautalangasta väännettävä, että ihmisen fyysinen koskemattomuus on jokaisen LAISSA määrätty etuoikeus, niin ettei sinuun kosketa jos et halua.
Eläkää yksinään ja jättäkää naiset paremmille miehille,niille jotka pärjäävät taidolla ilman väkivaltaa.
Tosin usein nämä väkivaltaa kohdanneet ovat hyvin kilttejä naisia, kuten aloittajakin, siivosi kodin ja antoi seksiä, mutta tämäkö tällekkään ukon kuvatukselle olisi riittänyt..
MIKÄÄN ei miehelle riitä jos omassa päässä heittää.
Sekopää on aina sekopää, eikä parane ilman terapiaa väkivallan kierteestä.
Toivon että vielä tulee laki, joka määrää väkivaltaisille ihmisille lähestymiskiellon kaikkiin maailman ihmisiin, terapeutteja ja muuta hoitohenkilökuntaa lukuun ottamatta.
Vasta kun terapiassa voitaisiin todistaa että hoito tehoaa ja raivoaminen loppuu, saisi palata sivistyksen pariin.
Ja sama laki myös väkivaltaisille naisille.