Miten teidän lähipiirinne ovat suhtautuneet dieetteihinne, laihdutusprojekteihinne tai elämäntapamuutoksiinne? Onko ilmassa ollut kummastusta, torjuntaa vai kannustusta?
Elän kaukosuhteessa ja meillä on mieheni kanssa ollut tapana tehdä yhdessä hyviä ruokia ja muutenkin herkutella. Ennen suhteen alkua olin onnistuneesti laihtunut 5 kg (olen n. 20kg ylipainoinen) mutta lihoin ne takaisin heti suhteen alussa. Nyt olen aloittanut laihduttamisen taas aktiivisesti ja yritän tehdä lopullista muutosta elämässäni, mutta miten teen sen kun kumppanini rakastaa hyvää (ja epäterveellistä) ruokaa ja napostelua?
Mieheni on myös ylipainoinen ja aloittaisin mielelläni hänen kanssaan vaikka yhteisen liikuntaharrastuksen, mutta edellämainittu kaukosuhde on tälle esteenä. Emme näe niin säännöllisesti että sitä saisi järjestettyä.
Mieheni ei ole laihdutustani vastaan mutta hän pelkää kylläkin etten muka enää haluaisi olla hänen kanssaan jos hoikistun huomattavasti. Nämä pelot ovat turhia mutta minä myöskin pelkään että laihtumiseni saisi hänet tuntemaan olonsa jotenkin "huonommaksi". En haluaisi tuottaa kumppanilleni paineita omasta painostaan kun hän kelpaa minulle sellaisenaan, vaikka soisinkin hänen liikkuvan hieman enemmän (hänellä on jo pieniä diabeteksen oireita ja pelkään että hän hankkii itselleen vielä pahoja sairauksia).
Ystäväni ovat suhtautuneet laihdutukseeni hieman vaihtelevasti. Jotkut ihan positiivisesti, eivät tee siitä isoa numeroa ihmettelyillä mutta kuuntelevat kyllä jos hehkuttelen vaikkapa onnistuneesta salitreenistä. Sitten on niitäkin joita muutos ei miellytä - lähinnä ne kaverit, jotka ovat itsekin ylipainoisia eivätkä jaksa tehdä asialle mitään. Kun lopetin napostelun ja turhan herkuttelun, tuli kommenttia "Aiotko lopettaa syömisen kokonaan!?" "Rupeatko sä joksikin anorektikoksi?"
Tulee myös jatkuvaa, ikävänsävyistä ihmettelyä siitä miten olen yhtäkkiä innostunut liikkumaan niin paljon, aivan kuin se olisi kiellettyä juuri minulta tai aivan kuin minä en kykenisi siihen.
Odotan kuitenkin innolla sitä kun tuloksia alkaa näkymään. Mikään ei lämmitä mieltä niin paljon kuin tutun kehaisu että "Oletko sä laihtunut? Näytät hyvältä!"
Elän kaukosuhteessa ja meillä on mieheni kanssa ollut tapana tehdä yhdessä hyviä ruokia ja muutenkin herkutella. Ennen suhteen alkua olin onnistuneesti laihtunut 5 kg (olen n. 20kg ylipainoinen) mutta lihoin ne takaisin heti suhteen alussa. Nyt olen aloittanut laihduttamisen taas aktiivisesti ja yritän tehdä lopullista muutosta elämässäni, mutta miten teen sen kun kumppanini rakastaa hyvää (ja epäterveellistä) ruokaa ja napostelua?
Mieheni on myös ylipainoinen ja aloittaisin mielelläni hänen kanssaan vaikka yhteisen liikuntaharrastuksen, mutta edellämainittu kaukosuhde on tälle esteenä. Emme näe niin säännöllisesti että sitä saisi järjestettyä.
Mieheni ei ole laihdutustani vastaan mutta hän pelkää kylläkin etten muka enää haluaisi olla hänen kanssaan jos hoikistun huomattavasti. Nämä pelot ovat turhia mutta minä myöskin pelkään että laihtumiseni saisi hänet tuntemaan olonsa jotenkin "huonommaksi". En haluaisi tuottaa kumppanilleni paineita omasta painostaan kun hän kelpaa minulle sellaisenaan, vaikka soisinkin hänen liikkuvan hieman enemmän (hänellä on jo pieniä diabeteksen oireita ja pelkään että hän hankkii itselleen vielä pahoja sairauksia).
Ystäväni ovat suhtautuneet laihdutukseeni hieman vaihtelevasti. Jotkut ihan positiivisesti, eivät tee siitä isoa numeroa ihmettelyillä mutta kuuntelevat kyllä jos hehkuttelen vaikkapa onnistuneesta salitreenistä. Sitten on niitäkin joita muutos ei miellytä - lähinnä ne kaverit, jotka ovat itsekin ylipainoisia eivätkä jaksa tehdä asialle mitään. Kun lopetin napostelun ja turhan herkuttelun, tuli kommenttia "Aiotko lopettaa syömisen kokonaan!?" "Rupeatko sä joksikin anorektikoksi?"
Tulee myös jatkuvaa, ikävänsävyistä ihmettelyä siitä miten olen yhtäkkiä innostunut liikkumaan niin paljon, aivan kuin se olisi kiellettyä juuri minulta tai aivan kuin minä en kykenisi siihen.
Odotan kuitenkin innolla sitä kun tuloksia alkaa näkymään. Mikään ei lämmitä mieltä niin paljon kuin tutun kehaisu että "Oletko sä laihtunut? Näytät hyvältä!"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kai sitä kannustusta suurin osa saa. Hyvähä se on että tajuu ite laihduttaa ja on valmis tekee asialle jotai. Ne ketkä suhtautuu kielteisesti ni johtuu just siitä ku ne tietää itekki et pitäs laihduttaa mut ei jaksa ja helpompi antaa asian olla ku kaverikaa ei tee mitää. Ite en oikeestaa laihduta ikinä mut kesällä lähtee aina 5-8 kg painoa ku liikun sen verran paljo ja talvella tulee melkei aina takas. Napostelua ja herkuttelua voi jatkaa ihan hyvin ja silti laihtuu ku liikkuu vaa tarpeeks. Itse esim kesällä syön iha pitki vittuja kaikkee epäterveellistä melkei joka päivä mut painoo lähtee aina ku liikkuu vaa paljo. Helpommalla tietenki pääsee ku syö normaalisti. Ja jos haluat laihtua ni mihi helvettii sitä äijää tarttet? Heität vaikka 5x viikossa 10km juoksulenkin ni pysyy paino kurissa.
Meillä vaimoni kanssa on ollut hiukan sama tilanne.
Kaksi vuotta sitten katselimme MOT:n rasvainen kupla- ohjelmaa, jolloin tajusimme, että meitä on huijattu rasvojen ja hiilihydraattien suhteen.
Heti seuraavana päivänä pistimme margariinin (melkein koskematon paketti), sokerin ja kasvisöljyn roskikseen, Oli vielä juuri ostettu uusi kasvisöljykanisteri, jonka annoimme ystävillemme. Siitä lähtien emme ole koskeneet noihin keinotekoisiin aineisiin. No alussa oli vähän sormi suussa, mitä nyt syödään. Pikku hiljaa aloimme kehittellä eri ruokalajeja käyttäen kasviksien laajaa valikoimaa sekä lihaa, kanaa ja kalaa.
Minulta meni painoa 10 kg melko nopeasti ja verenpainepillerit joutivat myös roskakoriin.
Terveytemme on edelleen erinomainen. Kolmesta ateriasta pidämme kiinni. Välipaloja emme salli.
Nykyisin herkuttelemme joka päivä, eli joulu on ainainen.
Näin on ruoanlaitto yhdessä mukavaa, kun ei tarvitse välittää kaloreista ja paino silti pysyy kurissa.
Ymmärrän täysin mistä puhut! Minä olen tehnyt elämäntapamuutoksen vuosi sitten, kiloja on lähtenyt reippaasi ja nyt olen normaalipainoinen. Alussa en pitänyt suurta numeroa laihduttamisesta, koska pelkäsin kuitenkin hiukan, että epäonnistun, ettei minusta ole siihen. No, olihan minusta ja pian lähipiiri rupesi huomaamaan kilojen karisemisen. Yleisesti ottaen sain positiivista tukea ja palautettan, mutta parilta kaverilta se ei ihan onnistunut. Huomasin kyllä, että he olivat kateellisia, koska heiltäkin löytyi vähän pudotettavaa (minulta kuitenkin huomattavasti enemmän). Tuntuihan se kurjalta, kun näki, kuinka kaverit olivat kateellisia ja sain myös kuulla välillä samantapaisia kommentteja, kuin sinä. Jos esim. kieltäydyin roskaruuasta, sain kiukut niskaani. Toisaalta ymmärsin, sillä tiettyihin juttuihin meillä oli aina liittynyt herkuttelu ym. ja kun minä yhtäkkiä kieltäydyinkin, pisti se ketuttamaan kaveria. Pysyin kuitenkin tiukkana enkä antanut periksi. Se kannatti :)
Parisuhde löytyi minulla matkan varrella ja mies on tukenut täysillä. Toivottavasti sinunkin miehesi tukee ja rakastaa :) Ja eihän sitä tiedä, vaikka hän jossain vaiheessa innostuisi itsekin tarkkailemaan syömisiään ja liikkumaan. Niin se kuitenkin vaan on, että sen motivaation pitää lähteä itsestä - sinä et voi muuttaa miehesi elintapoja.
Tsemppiä sinulle ja onnea muutokseen. Varmasti onnistut, kun olet niin pätätänyt :)