tai tietää, miksi vuonna -72 oli sekä talviolympialaiset että kesäolympialaiset? Eikös niillä ole yleensä kaksi vuotta väliä?
Ihan muita urheilutietoja Googlesta hakiessani huomasin, että Sapporo ja Munchen olivat samana vuonna.
Itse en muista, miksi näin oli, löytyykö täältä tietäjää?
No, varmaan löytyy.
Kuka muistaa
4
430
Vastaukset
- löytyy
En muista vuotta jolloin kisat muutettiin jotta kesäkisat ja talvikisat jaettiin erivuosille.
Elikkäs ennen olivat molemmat kisat samana vuonna.
Minusta hyvä näin. - aade
Miksei muka olisi ollu?? Jokainen vuosihan siitä lähtien kun talviolympialaisia ollan järjestety ne on pidetty samana vuonna kuin kesäkisat aina vuoteen 94 saakka. 92 oli viimeisen kerran samana vuonna siis kesä- ja talviolympialaiset.
- urheiluhullu
Ja siitä, että niin nopeasti sain asiasta tietoa.
Aika lyhyt tuntuu urheilumuistini olevan.
- dcuser
Vuoden -72 kesäolympialaiset pidettiin Münchenissä ja talviolympialaiset Sapporossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243