Joskus näkee juoksutapahtumissa niin pahan näköistä juoksua, että ihmettelee, miksi ei satsata juoksuasentoon ja ryhtiin. Osalle voi ennustaa heti, että lonkanivelet ja polvet eivät tule kestämään. Kädet vispaavat edessä, lantio keinuu, selkä on notkolla ja pää keinahtelee kaulan varassa edessä.
Miksi lähdetään heti alussa hamuamaan pidempiä ja pidempiä matkoja, eikä opetella alussa juoksuryhtiä ja tekniikkaa. Drillejä ja tekniikkaharjoituksia aluksi, eikä heti maratonille ja ultraamaan.
Youbelta voi katsoa mallia, miten ei saa juosta, jos meinaa juoksuvuosia jatkaa. Huonolla ryhdillä on juoksut juostu muutamassa vuodessa.
Miksi lähdetään heti alussa hamuamaan pidempiä ja pidempiä matkoja, eikä opetella alussa juoksuryhtiä ja tekniikkaa. Drillejä ja tekniikkaharjoituksia aluksi, eikä heti maratonille ja ultraamaan.
Youbelta voi katsoa mallia, miten ei saa juosta, jos meinaa juoksuvuosia jatkaa. Huonolla ryhdillä on juoksut juostu muutamassa vuodessa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täyttä asiaa. Lihaskunto ensin treeniin ja vähitellen kilometrejä lisää. Ihan juoksutekniikkatreeniä. Ja kiinnittäkööt hölkkääjät huomiota tekniikkaan. Sitä voi oppia sitkeällä harjoittelulla.
Videoikaa juoksuanne, jossette itse usko, kuinka surkeaa voi oma juoksu olla
Selän notko on luonnollinen asia eikä sitä pidä lähteä poistamaan kääntämällä lantiota pystyyn. Keskivartalon lihaskunto kondikseen niin saa pakarat käyttöön. Vartalo kaarelle eteen ja jalat taakse pois istuvasta asennosta.
Tekniikkavinkkien soveltaminen hitaaseen vauhtiin on muutenkin vähän niin ja näin. Eikö se ole pääasia että liikkuu? Jos on huono kunto on laahaava askel ihan ok eikä tarvii alkaa kipittämään 180rpm.
Itse syyllistyin samaan vielä vuosi sitten. Juoksuasento ei pelkästään ollut huono, mutta myös RUMA.
Sain kaverilta vinkin, että kokeilisin kinesioteippausta (http://www.kinesioteippishop.fi/kinesioteipit/kinesio-tex-gold.html) korjatakseni jalkojen vääntymistä sisäänpäin. Sehän auttoi! En tiedä, oliko teipeillä vain psyykkinen vaikutus, mutta ainakin loppui jalkojen laiska liikesarja.
Lapsi osaa juosta luonnollisesti. Nykysivilisaatio, Liika istuminen ja vähäinen fyysinen työ heikentävät luonnollista tapaa juosta.
Aina haukutaan istuvaa juoksuasentoa, vaikka sillä saa tehoa juoksuun. Katso vaikka miten Jacob Ingebrigtsen juoksee tonni viisisataa istuvassa asennossa.
https://juoksija.fi/juoksu/juoksuharjoittelu/istuva-juoksuasento-vie-tehon-pois-askeleesta/
Juu paremmalla juoksutyylillä olisi jo maailmanennätys pojalla.
Lantio laahaa alhaalla pitäisi töpötellä lyhkäisiä askelia.
Kuulepas. Ryhti on synnynnäinen asia. Ei sille paljon mitään voi tehdä.
Juu. Natsikoutsit kilvan keulivat ylväällä ryhdillään.
Minä olen juossut huonolla ryhdillä jo 30v eikä ongelmaa. Moni natsijuoksija juossut juoksunsa muutamassa vuodessa.