Oon 16 vuotias tyttö ja koko 16 vuotta elämästäni mennyt hukkaan. Olen ujo ja hiljainen joten kavereitakaan ei ole. En vielä ala asteella ollut tälläinen. Silloin minulla oli paljon ystäviä, 6 todella läheistä joiden kanssa vietin paljon aikaa. Sitten alkoi yläaste. Pääsin parhaan ystäväni kanssa samalle luokalle. Olimme aina kaksistaan joten en hirveästi tutustunut muihin luokkalaisiin. Suurin osa oli sellaisia joita en ennestään tuntenut. Sitten seiskan keväällä paras ystäväni alkoi muuttua. Hän alkoi tiuskia, haukkua ja syrjiä minua ja hän ei enää edes puhunut minulle. Hän oli koko ajan yhden toisen tytön kanssa. En tuntenut häntä enää ollenkaan. Hän muuttui ihan eri ihmiseksi. Jäin yksin. Minulla ei ollut ketään sen jälkeen. Ajattelin tustua luokkamme muihin tyttöihin, mutta koko ajan päähäni palasi ajatus että ketä kiinnostaa jos parasta kaverianikaan ei kiinnosta. En vain pystynyt puhumaan. Minulla on niin huono omatunto ja muut luokkamme tytöt ovat kauniita ja suosittuja joten en kokenut edes ansaitsevani heidän
seuraansa. Kukaan ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, ei edes äitini. Toivon joka päivä että joku tulisi edes kysymään että mitä kuuluu. Mä kyllä puhuisin mutta en itse uskalla tehdä aloitetta. Nyt olen ysillä ja kohta kaksi vuotta olen ollut yksin ja puhumatta. Siihen vaan jotenkin tottuu että se olen juuri minä jonka kuuluu olla hiljaa ja yksin. Toivottavasti saan taas kavereita kun ammattikouluun meen:)
i have no life:(
102
2611
Vastaukset
- toverii
"Siihen vaan jotenkin tottuu että se olen juuri minä jonka kuuluu olla hiljaa ja yksin."
Jep! sama juttu. ihan kuin mut olisi leimattu tälläiseksi. :/- nobody cares
Kiva että ees joku ymmärtää:) mut onneks tää yläaste pian loppuu kokonaan ja voin alottaa uuden elämän, uudella paikkakunnalla, uudessa koulussa ja uusien ihmisten kanssa.
- toverii
kuulostaa todella hienolta :) Mä itse yläasteen jälkeen jäin samalle paikkakunnalle opiskelemaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisin mieluummin mennyt täysin uusien ihmisten joukkoon uudelle paikkakunnalle. En oikein osaa olla "erilainen" ja omaitseni kun tuntuu että minut tosiaan on leimattu tälläiseksi ujoksi ja hiljaiseksi.
Mutta nyt kun keväällä valmistun niin työelämäni yritän aloittaa uusissa maisemissa. :)- nobody cares
Luulen kans että uusien ihmisten kanssa ois helpompi olla ihan oma ittensä kun ei ole näitä samoja ihmisiä jotka on tuominnu tälläseks joka ei saa sanottuu mitään.. :) enää puol vuotta ja pääsen pois täältä!:)
Hei
Osaan sisäistyä osaasi koska olen kokenut saman ala asteella oli maksimissaan neljä kaveria kerrallaan mutta sitten vähitellen ne muuttivat pois ja jäätiin kahestaan parhaan kaverin kanssa eikä hänelläkään ollut muita kavereita. Sitten päästiin ylä asteella samalle luokalle 7 luokka meni hyvin mutta sitten kasi luokan noin puolessa välissä hän vaihtoi seuraa ja minä jäik yksin ja yksinäisyys jatkuu viellä tänäkin päivänä paitsi mitä nyt kun koiran hankin niin sain 2 kaveria joiden kanssa käydään noin kerran viikossa lenkillä mikä ei yksinäisyyttä poista.
Sinulla alkaa nyt uusi koulu kohta se antaa uuden mahdollisuuden. Unohda se että olet muka tylsä tai huonoa seuraa ja älä ajattele mitä muut voisivat ajatella sinusta. Hakeudu vaan sellaiseen seuraan mikä itsestäsi tuntuu oikealta niin hyvin se menee:) lukissa on jo paljon aikusempaa porukkaa kuin ylä tai ala asteella he ovat avoimempia ja yleensä kaikki on uuden koulun alussa hakemassa kavereita. Tsemppiä vaan- nobody cares
Oon yrittäny ajatella tolleen että ei kaikki ny mua vihaa mut se on vähä vaikeeta välillä.. Ja ei tunnu hirvee hyvältä ku esim. Istumapaikat jollai tunnilla koulus vaihdetaa nii aina se joka laitetaa mun viereen istuun alkaa kovaa äneen siinä huutaa että en varmaa istu ton vieres.. Ja sit kun opettaja saa sen rauhottuun ja istuun siihen paikalleen, niin se hilaa sen pöytänsä sinne johki metrin päähä:( siinä vaihees tekis mieli sanoo sille jotain mutta en tiä mitä, ja meen iha lukkoo ja oon sit iha hiljaa.. Mut koitan jaksaa vie tän puolvuotta:)
- minä myös
nobody cares kirjoitti:
Oon yrittäny ajatella tolleen että ei kaikki ny mua vihaa mut se on vähä vaikeeta välillä.. Ja ei tunnu hirvee hyvältä ku esim. Istumapaikat jollai tunnilla koulus vaihdetaa nii aina se joka laitetaa mun viereen istuun alkaa kovaa äneen siinä huutaa että en varmaa istu ton vieres.. Ja sit kun opettaja saa sen rauhottuun ja istuun siihen paikalleen, niin se hilaa sen pöytänsä sinne johki metrin päähä:( siinä vaihees tekis mieli sanoo sille jotain mutta en tiä mitä, ja meen iha lukkoo ja oon sit iha hiljaa.. Mut koitan jaksaa vie tän puolvuotta:)
Oon kans hiljane ja ujo. Ei oo kivaa kun ihmiset leimannu mut sellaseks ja en sit uskalla puhua kun pelkään että aletaan kiusaan... Mutta tsemppiä ja koita jaksaa:)
- Nobody cares
minä myös kirjoitti:
Oon kans hiljane ja ujo. Ei oo kivaa kun ihmiset leimannu mut sellaseks ja en sit uskalla puhua kun pelkään että aletaan kiusaan... Mutta tsemppiä ja koita jaksaa:)
Ja ne ihmiset ei voi tietää et jos sillä hiljasella ihmisellä on joku syy olla hiljaa. Vaikka että joku on tehny jotai sille ja se ei pysty enää luottamaan ihmisiin.. En siis tarkota että mulle ois mitään sellasta tapahtunu.
nobody cares kirjoitti:
Oon yrittäny ajatella tolleen että ei kaikki ny mua vihaa mut se on vähä vaikeeta välillä.. Ja ei tunnu hirvee hyvältä ku esim. Istumapaikat jollai tunnilla koulus vaihdetaa nii aina se joka laitetaa mun viereen istuun alkaa kovaa äneen siinä huutaa että en varmaa istu ton vieres.. Ja sit kun opettaja saa sen rauhottuun ja istuun siihen paikalleen, niin se hilaa sen pöytänsä sinne johki metrin päähä:( siinä vaihees tekis mieli sanoo sille jotain mutta en tiä mitä, ja meen iha lukkoo ja oon sit iha hiljaa.. Mut koitan jaksaa vie tän puolvuotta:)
Et ole sen huonompi ihminen kun muutkaan äläkä välitä noista ketkä ei haluu istuu viereen ne vaan esittää olen itse kokenut saman moneen kertaan kyl toi puol vuot menee sit alkaa uusi aika:))
minä myös kirjoitti:
Oon kans hiljane ja ujo. Ei oo kivaa kun ihmiset leimannu mut sellaseks ja en sit uskalla puhua kun pelkään että aletaan kiusaan... Mutta tsemppiä ja koita jaksaa:)
Se on valitettavasti yleensä niin että hiljaisia ihmisiä kiusataan enemmän kuin puhujia
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Et ole sen huonompi ihminen kun muutkaan äläkä välitä noista ketkä ei haluu istuu viereen ne vaan esittää olen itse kokenut saman moneen kertaan kyl toi puol vuot menee sit alkaa uusi aika:))
Kiitos
- yksinäinen harakka
Ymmärrän sinua. Itselläni oli nuorena hieman samanlainen tilanne. Tosin mulla oli yksi ystävä läpi yläasteen, mutta olin kiusattu ja syrjitty. Eipä sillä, en olisi viihtynytkään luokan "primadonnien" seurassa. Se on kurjaa todellakin, jos ei luokalta löydy yhtään hengenheimolaista. Eli muut ovat pinnallisia tapauksia, ryyppäävät viikonloppuisin ja jauhavat pelkistä pojista välitunnit. Mitä jos löytäisit kavereita jostain muualta kuin koulusta? Harrastuksista? Tai kirjeenvaihtopalstalta esim.? Et ole varmasti ainoa nuori joka ajattelee noin. Sinulla on vielä paljon elämää edessä, ei kannata ajatella että tuo aika olisi mennyt hukkaan, vaikka onhan yksinäisyys masentavaa. Onkohan siellä ylästeella muita entisiä luokkakavereitasi? Voisit mennä niille juttelemaan tjn? Vaikeaa se on löytää kavereita koulun ulkopuolelta, mutta ei varmasti mahdotonta.
- Nobody cares
Onhan sie niitä mutta suurin osa on just sellasia jokka ryyppää aina ku rahaa on..
- poikaa18
Mistäpäin Suomea olet nobody cares?? Jos olet täältäpäin voitaisiin vaikka tutustua. Olen 18vuotias poika/mies :))
- nobody cares
Missä on tääläpäin?:)
- new life
Et ole ainoa.Meitä on monta samassa tilanteessa.Itsekin odotan jo sitä uutta alkua uudella paikkakunnalla :) Minusta on tosi kurjaa, kun näen että joku on aina yksin. Monesti olen yrittänyt mennä vähän juttelemaan :)
Stemppii sulle! Sä olet varmasti tuhatkertaa parempi ja fiksumpi ihminen kuin ne :) - poikaa18
Täälläpäin, Lappeenrannassa :))
- Nobody cares
No aika kaukana kyl asun..
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Pääkaupunkiseutu?
Tampereen lähellä. Taino aika kaukana jotai 100 km tampereelta poriin päin :)
nobody cares kirjoitti:
Tampereen lähellä. Taino aika kaukana jotai 100 km tampereelta poriin päin :)
Elis aika pienellä paikkakunnalla asut joka on ihan hyvä aloittaa uusi elämä kun ei tarvitse pelätä että tulis kokoajan jotain tuttuja vastaa:)
nobody cares kirjoitti:
Tampereen lähellä. Taino aika kaukana jotai 100 km tampereelta poriin päin :)
Elis aika pienellä paikkakunnalla asut joka on ihan hyvä aloittaa uusi elämä kun ei tarvitse pelätä että tulis kokoajan jotain tuttuja vastaa:)
- roxy3
Hei yksinäinen tyttö!
Kerron vähän omaa taustaa..
Oon taiteellinen,herkkä,fiksu,spontaani,
aina ollut se "vähän outo tyyppi".
Mua kiusattiin ala-asteella,olin ulkopuolinen,se satutti,vaihdoin koulua,sielläkin
kiusattiin ja eristettiin ryhmästä ym...Kotonakin meni siihen aikaan huonosti,riitelyä 24/7,ja lopulta vanhempien ero..
Mulla oli vaan 2 kaveria al-asteella,ja nekin nälvi..
Kun tuli puhe ylä-asteesta,yhtäkkiä kukaan ei halunnut enää olla kaverini..Olin kai niin "nolo"...
Ylä-aste alkoi,mua alettiin taas kiusaamaan,eri ihmiset,muut tytöt lähinnä,isolla porukalla mua vastaan..en oikeen osannut pistää vastaan..rupesin viiltelemään,vetämään kamaa joka välkällä jätkien kaa,harrastaa seksiä,sekoilla,varastaa,valehdella kotona,karata kotoa millon minnekkin,dokasin päivittäin,murtauduin autoihin nukkumaan ym..mut raiskattiin,josta edelleen traumat,abortti,vieroituksessakin oli pari kertaa en nyt sano mistä kamasta mut.. sekoilee ihan huolella..kaikki oli siistii hetken..
kai mut sit leimattiin hulluks,ja parempi niin,mielummin hullu ku nolo,niin ajattelin,.Mut jätettiin vihdoinki rauhaan!Kotona oli edelleen tosi vaikeeta,ku ruasta pulaa,mutsi kituutti mistä rahaa vuokraan ym.käytin veljen vanhoja vaatteita ku ei varaa ees kunnon vaatteisiin...Olin kai vähän kapinallinen..
Kaikki oli synkkää siihen aikaan..
Kunnes löysin suht.selväjärkisen poikakaverin jlle pystyin avautua,johon luottaa kun ei kaverieta edelleenkään ollut..Muutettiin yhteen tän kundin kaa,aivan mahtavaa,pääsin pois kotoa..Edelen köyhyyttä,olimmehan nuoria ja työttömiä,ruokajonossa käytiin.Elämä oli ihan jees vaikka vaikeeta olikin,poikakaveri kun osas piristää ja oli huumorintajunen..Meni 5 vuotta,olin ravannut työkkärissä jossa ei saanut apua vaikka olinkin yksin ja masentunut.Ne ei todellakaan tajunnu,niinku ei muutkaan tahot,ei sossut,ei kukkaan.Piti pomppia niiden pillin mukaan millon mitäki vaikka jo valmiiks ihan puhki pelkästä jokapv selviämisestä..Ei edelleen ketään kelle puhua.Sairastelin,kärsin unettomuudesta,nukuin max.3h yössä..sitte meni sukset ristiin poikakaverin kaa,hän petti mua,mä petin häntä sitä rataa.Ero tuli..Viimenenkin hyvä asia katos elämästä..Ero oli tosi traumaattinen,en vieläkään oo päässy siitä täysin yli..Vuoden ajan istuin 4seinän sisäl vihaten maailmaa ja eniten itseäni..Onneks oli sentään kissa seurana,ilman sitä en olis enää täällä...Yritinhän monesti itsariakin jossain välissä...Poikakaverit tuli,ja meni,aina sama kaava...En luottanut niihin.Olenhan oppinut et miehet vaan valehtelee ja lopulta jättää.....paljon muutakin tapahtui..
Nykyään 25v.olen parisuhteessa,on kämppä,opiskelen,käyn duunissa...suht onnellinen oon,mitä nyt jalka murttu mut mitä pienistä..Eteenpäin sano mummo lumessa!!!
Meinaan vaan et elämä ei aina mee niinku lapsena haaveilee......
Ja KAIKKI kokemukset VAHVISTAA.Nykykyään olen VAHVA NUORI NAINEN JA TIEDÄN MITÄ HALUAN,OLEN SELVIYTYJÄ,JA NIIN OLET SINÄKIN!!!
ÄLÄ ANNA KENENKÄÄN ALIARVIOIDA SUA,OLET HYVÄ JUST SELLAISENA KUN OLET!!
SULLA ON TARKOITUS TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ..OLLA SINÄ!!! :-)))
(Toivottavasti sait tästä jtn irti)
(Ja jos joku mut tästä tunnisti,
ni p*skaaks siitä..peace!:-)Jokainen meistä on uniikki;). Jos näkee jo mitä haluaa tulevaisuudeltaan niin siihen pitää tähdätä eikä välittää minkälainen itse on. Elämässä on välillä vaikeita aikoja mutta niiden pysäyttää vaan jatkaa eteenpäin.
- srsmm6797mdomo
Anteeksi nipotteluni, mutta:
"Oon 16 vuotias tyttö ja koko 16 vuotta elämästäni mennyt hukkaan."
"En vielä ala asteella ollut tälläinen. Silloin minulla oli paljon ystäviä, 6 todella läheistä joiden kanssa vietin paljon aikaa."
Ala-astevuotesi siis menivät hukkaan vaikka sinulla oli silloin paljon ystäviä?
"Nyt olen ysillä..."
Olet siis 16-vuotias ja ysillä, eli syntynyt tammikuussa 1997? Hehe, olen lähes täsmälleen samanikäinen kanssasi.- nobody cares
Aha
- 19+14
nobody cares kirjoitti:
Aha
Mulla vähän samat taustat, olin nuorena yläasteella ns. toiseksiyksinäisin, ainoa seura oli se yksinäisin tyttö jota välteltiin. Mulla tosin oli alkava mielenterv.ongelma ja siksi hylkäsin sen parhaan kaverini kasin jälkeen, paranoidi mikä paranoidi.
Mutta uskon että löydät kavereita uudesta koulusta kun et anna tämän nykyisen tunnetilan koukuttaa. Olin itse täysin ilman kavereita 10- luokan, mutta lukiosta sitten löysin oman kaveripiirini. Tsemppiä sinulle! - nobody cares
19+14 kirjoitti:
Mulla vähän samat taustat, olin nuorena yläasteella ns. toiseksiyksinäisin, ainoa seura oli se yksinäisin tyttö jota välteltiin. Mulla tosin oli alkava mielenterv.ongelma ja siksi hylkäsin sen parhaan kaverini kasin jälkeen, paranoidi mikä paranoidi.
Mutta uskon että löydät kavereita uudesta koulusta kun et anna tämän nykyisen tunnetilan koukuttaa. Olin itse täysin ilman kavereita 10- luokan, mutta lukiosta sitten löysin oman kaveripiirini. Tsemppiä sinulle!Kiitos
- simasuumies
Mitä olet tehnyt muuttaaksesi asioita?
Voinko esittää toiveen että tule tänne suomi24 kertomaan miten uuden elämän aloittamisessa kävi ei ole pakko. Älä ota siitä liikaa paineita tai stressaa;)
- nobody cares
Jaa mä vai?? Vai kuka:D
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Puhuin vaan itsekseni%). Eiku Sie tieteski%)
Noo kai mä voin.. Itseasias asiat on paranemaa päin jo:)
nobody cares kirjoitti:
Noo kai mä voin.. Itseasias asiat on paranemaa päin jo:)
Hyvä juttu;). Rohkeutta vaan
- Sipsutin94
Joo, mun ylä-asteella viettämäni aika oli täysin samanlaista. Jouduin toiselle luokalle kuin naapurini, ja suurin osa entisistä luokkatovereistani aloittaessani 7. luokan. Uusi luokkani oli täynnä poikia muutama diivatyttö, jotka eivät halunneet olla minun ja parin muun hieman tavallisemman tytön kanssa.
Kaikki oli ihan hyvin sillä pääsin samalle luokalle edes senhetkisen pitkäkestoisen kaverini kanssa, kuunnes hän alkoi vältellä minua luokan muiden jo edellämainittujen hiljaisempien tyttöjen kanssa. Jopa HE välttelivät minua. Selvempänä se kesti ehkä vain muutaman kuukauden, käveltiin määrätietoisesti pois minun luotani, kerrottiin suoraan että oltiin oltu kaverilla kertomassa salaisuuksia joita en saisi kuulla.
Myöhemmin minua alettiin ottaa taas porukoihin vähän paremmin mukaan ja rinnasluokkalaisistakin ilmeni muutamia ihan ok juttukavereita, mutta olin masentunut NIIN täysin siitä että minua oltiin alettu jättää ulkopuolelle niin voimakkaasti (että juuri niin kuin sinäkin) aloin ajatella että KETÄÄN ei varmaan kiinnosta minun seurani ja olen ruma. En jaksanut korjata tilannetta, uusiin kavereihin en jaksanut panostaa vaikka sellasia olisi ollut tarjolla jopa joistakin rinnasluokkalaisista. Naapurit olivat muodostaneet täysin oman porukkansa ollessaan keskenään etteivät halunneet ottaa minua enää mukaan. Enkä hirveästi yrittänytkään. Masentuneisuuteni ja hiljaisuuteni huomattin ja minua alettiin kiusata. Olen aina ollut vähän sisäänpäinkääntynyt taiteilijatyyppi ja noin 3 vuoteen puhuminen oli kuitenkin erityisen vaikeaa kiusaamisesta lähtien ja sen jälkeen.
Nyt olen lukion 3 luokalla ja alkanut päästä huonosta itsetunnostani eroon. Eihän se helppoa ole aina ollut. Kuten joku jo mainitsi huonotkin kokemukset opettavat... Eräs päivä lukiossa vaan huomasin että KERRANKIN sain hymyiltyä ihmisille takaisin ilman epäilyjä ja pelkoa ja päätin että nyt otan projektiksi päästä pois kahlitsevasta epävarmuudesta ja itseinhosta. Nyt olen jo niin pitkällä että tunnen olevani oman elämäni ohjaksissa ja olen alkanut saada suutani auki! Mulla on oma asunto ja olen kutsunut sinne välillä kavereita. :)
Muutos on ollut joskus vaikeaa ja hidasta, joskus tuntuu että elämäni on mennyt hukkaan huonon itsetunnon kanssa painimisessa, mutta haluan uskoa että joskus vielä pystyn olemaan täysin oma itseni ja pitämään itsestäni. Tällä hetkellä minulle elämässä tärkeintä olisi löytää sellainen kaveri joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen...
Mielestäni olen alkanut päästä hiljaisuudesta pois että aloin tutkia millainen ihminen olen OIKEASTI. Se on aika jännittävää. :D Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja olen karsinut lähipiiristäni pois kavereita jotka ovat pitäneet minua turhana. Olen ujo ja sellaisena varmaan pysyn, en ole suupaltti, mutta olen iloisempi ja osaan nauttia omana itsenäni olemisesta enemmän.
Elämän muuttaminen ei ole helppoa mutta omien mukavuusrajojen ulkopuolelle pitää uskaltaa mennä jos haluaa saavuttaa jotain. Se EI ole mahdotonta, aloita pienistä asioista. Esim. pukeutumisesta tai muusta pienestä vastaavasta itsetunnon kohotuksesta. On mahtavaa nähdä muiden ihmisten hämmästys kun yhtäkkiä alkaakin paljastaa itsestään uusia puolia joita muut eivät olisi uskoneet. :D Minua ovat kannustaneet harrastukset, oman meikki ja vaatetustyylin löytäminen, musiikki ja pienenpienetkin onnistumiset.Tuo vaatehuomio oli hyvä;)). Olen huomannut että mitä vaaleampia vaatteita pitää sitä enemmän itsevarmuuttaa saa
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Tuo vaatehuomio oli hyvä;)). Olen huomannut että mitä vaaleampia vaatteita pitää sitä enemmän itsevarmuuttaa saa
Miten se väri siihe muka vaikuttaa?:D
nobody cares kirjoitti:
Miten se väri siihe muka vaikuttaa?:D
Tumma on surun väri ja huomaahan sen tuolla julkisilla paikollakin että mitä värikkäämpää sitä iloisempaa porukka on;)
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Tumma on surun väri ja huomaahan sen tuolla julkisilla paikollakin että mitä värikkäämpää sitä iloisempaa porukka on;)
Aaa joo...:D
Jup;)
- nobody cares
Okei:)
hei oon itse kanssa ollut koko peruskoulun ajan koulukiusattu ja yksinäinen ihminen vaikka olikin muutama kaveri ihan loppuun asti. Mutta aina tuntui siltä että he eivät kunnolla ymmärrä mua ja joskus nekin jättää mut. Noh sitten siirryin amikseen opiskelemaan ja otin aivan uuden suunnan. Sainkin paljon hyviä kavereita ja ystäviä. Nyt oon jo valmistunut pari vuotta sitten ja nuo kaverit ovat edelleen mukana. Hassua on huomata että myös nuo peruskoulusssa menetyt kaverit on ottanut uusiks yhteyttä ja monien kanssa on saatu vanhat kaunat ja kiistat sovittua.
Peruskoulu on todella raaka paikka monelle vähänkään ujomalle nuorelle. Voipi sanoa että onneksi se helpottaa kun alkaa seuraava oppi aste.- baplo13
Olen kohta 30 vuotias mies. Koko peruskouluajan mua kiusattiin. Lukiossa en uskaltanut puhua kenellekään mitään ja olin aina yksin. Mua pidettiin autistisena, vaikka en ole autistinen. Koulun ulkopuolella oli helpompaa ja pari kaveriakin, jotka olin tuntenut ala-asteen 1. ja 2. luokalta. Lukiossa kärvistelin 3 vuotta ja sitten lopetin koko homman. En kirjoittanut enkä todellakaan osallistunut mihinkään tansseihin. Oli kuin mua ei olisi ollut olemassakaan.
No, 17 vuotiaana rupesin käyttämään alkoholia. Tutuistuin sitten sitä kautta muihin juomareihin ja kännissä muutuin ihan kuin toiseksi ihmiseksi. puheliaaksi, itsevarmaksi ja iloiseksi.
Nyt 13 vuotta myöhemmin olen pahasti alkoholisoitunut ja kaverit joiden kanssa olen viime vuodet ollut tekemisissä ovat rapajuoppoja yms. hörhöjä.
Juopotteluni on ollut kuitenkin kausittaista ja nyt olen kolmatta viikkoa selvinpäin. En halua enää juoda, koska alkoholi ei enää auta vaan olen jo saanut niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin vaurioita juomisen takia.
Eli siis. Ymmärrän, että jos ei uskalla tehdä aloitetta keskusteluun. Niin se oli itsellänikin aikoinaan koulussa. Ja se on oikeastaan vielä nykyäänkin. Sen takia en olekaan missään kouluissa enkä töissä viihtynyt.
En varsinaisesti ole enää ujo, mutta suhtaudun ihmisiin varauksella ja tietoisesti välttelen. En esim. vastaa puhelimeen ellei ole jostain todella tärkeästä asiasta kyse. En myöskään soittele kavereille. Vaikka minulla on kyllä pari raitistakin kaveria, joihin olen tutustunut vapaa-ajan asioissa. Onneksi on tämä netti nykyään, niin voi pitää yhteyttä, jos on huono puhumaan puhelimessa.
Toivottavasti aloittaja pääsee arkuudestaan sen verran, ettei se rajoita liikaa elämää. Ja älkää missään nimessä alkako käyttää alkoholia tai muita huumeita ujoudesta pääsemiseksi. Alkuun voi toimia, mutta sitten siihen jää koukkuun, kun ei osaa olla sosiaalinen selvinpäin.
Pää pystyyn! Kyllä niillä kauniilla ja ''suosituillakin'' on ongelmia. Ne ei vaan välttämättä näy päällepäin.
Eikä ujoudessa ole mitään pahaa, ellei siitä itse kärsi liikaa.
Tsemppiä! :)Niin. Sitä ratkaisua ei kannata hakea alkoholista koska se vaan parantaa sosiaalisuutta hetkellisesti. Pitää vaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin on
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Niin. Sitä ratkaisua ei kannata hakea alkoholista koska se vaan parantaa sosiaalisuutta hetkellisesti. Pitää vaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin on
Juu tiedän että viina ei mitään auta enkä muitakaan aineita alkas käyttään vaikka mikä ois.:)
nobody cares kirjoitti:
Juu tiedän että viina ei mitään auta enkä muitakaan aineita alkas käyttään vaikka mikä ois.:)
Hyvä;))
- yksin
Saman kokeneen neuvo,jos mä olisin ollu viisaampi silloin ala-asteella ni olisin yrittänyt puhua koulussa.Olin hiljainen tyttö,helppo tapaus.Kotona ei välitetty,vanhemmilla oli aina riitoja,vetäydyin.Mun puolella ei ollu ketään,jopa opettaja pilkkas.tai no mielestäni osallistui pilkkaamiseen kun ei hymyillen antoi sen tapahtua,niinkuin hyvänä vitsinä.Minusta se ei ollut hyvä vitsi.
No kovetin itseni,enkä kohdannut asioita.Nyt keski-ikäisenä ne asiat ovat tulleet kuin märkä rätti vasten kasvoja,omien lasteni kautta.
Mun neuvo on se että sulla on se puoli vuotta nyt aikaa selvittää ja kohdata toi asia.Nimittäin opettajan kuuluu puuttua koulu-kiusaamiseen.Sun elämästäsi on kyse.Sä et pääse niitä asioita pakoon muuttamalla paikka kuntaa.Toki hetkellisesti,niinkuin minäkin,mutta kuitenkin ne on joskus kohdattava ja mitä myöhemmin sen tekee niin sitä yksinäisempää se on.
Toisaalta taas omille vanhemmilleni,varsinkin äidilleni,olen katkera koko ikäni,koska hänhän omalla käytöksellään näytti minulle minkä arvoinen olen..Siitä on vaikea nousta.Sen eteen minulla on vielä erittäin paljon työtä.
Nyt kun kohtaat asiat niin on paljon mukavampi muuttaa uuden koulun perässä muualle.Näin saat ne aidot ystävät,kun itsetuntosi on parempi.:) Jaksamista. Elä muista välitä ja kysy aina itseltäs ootko tyytyväinen. Jos et niin kokeile asialle tehdä jotain. Ujous ei ole sairaus vaan luonteenpiirre eikä sitä tarvitse karttaa. Olet varmasti kiva ja mukava henkilö, hae tuttuja vaikkapa internetin kautta.
- ValoaTunnelinPäässä
Ihan kuin olisin lukenut omasta elämästäni. Itsekin olin suht normaali ja onnellinen lapsi ala-asteella ja minullakin oli paljon ystäviä, joiden kanssa touhusimme kaikenlaista. Jossain vaiheessa tutustuin erääseen tyttöön ja ajauduimme lopulta hengailemaan lähinnä keskenämme. Olimme ns."parhaat kaverit", vaikka jälkeenpäin ajateltuna siitä oli ystävyys kaukana kun muistelen kuinka hän kohteli minua. Olin melko ujo ja kiltti lapsi, suorastaan sinisilmäinen, enkä voinut ymmärtää miten joku/ jotkut voivat olla niin ilkeitä vaikka itse en tahtonut heille mitään pahaa. Enkä oikein osannut edes puolustaa itseäni, vaan nielin kaiken mitä he minulle syöttivät ja otin sen todella raskaasti itseeni. Vuosien mollaamisen ja vähättelyn jälkeen itsetuntoni oli tallattu pohjamutiin, kunnes yläasteen joskus puolivälissä hän lopulta vaihtoi minut muihin bestiksiin, ja itse jäin ihan yksin keräilemään itsetuntoni rippeitä. Loppu yläaste olikin elämäni surullisinta ja yksinäisintä aikaa, ja vaikka eihän ajallisesti ollut kyse kuin parista vuodesta mutta silloin se tuntui ikuisuudelta.
Olin myös ikionnellinen saadessani päättötodistuksen käteeni ja päästessäni elämässä eteenpäin, ja lukiossa elämä alkoikin taas vähitellen hymyillä. Tutustuin ihaniin ihmisiin, jotka ovat vielä tänäkin päivänä parhaimpia ystäviäni, ja olen ikuisesti kiitollinen siitä että he ovat olemassa ja osa minunkin elämääni - yksinäinen tyttö
ALOITTAJALLE: Tekstisi on kuin minun suustani!! Oikeasti!
Minullakin oli ala-asteella useampiakin kavereita, jopa bestiksiä. Olin kuitenkin todella ujo koska asuin korvessa enkä päässyt helposti kavereideni luokse, aina piti miettiä kyytejä. Muistan kuinka joskus peruin puolituttujen kavereiden tapaamisia koska ne ahdistivat kun niin harvoin näin omanikäisiäni, paitsi koulussa.
Sitten alkoi yläaste. Olin seiskaluokalla kuin ajovaloja pelästynyt peura. En ollut koskaan oma itseni koulussa, uskalsin puhua vain ala-astelaiselle bestikselleni. Olin myös todella kireä ja koulupäivien jälkeen vasta pystyin rentoutumaan. Aloin liikkua enemmän keskustassa (jonne minun vanhempieni kotoa n. 40 km) ja tien ylityskin oli kamalaa. Tuntui että kaikki tuijottaa.
Kasiluokalla vielä pyörin ala-astelaisen kaverini kanssa, en ollut osannut tutustua muihin koska olin niin ujo ja itsetuntoni oli surkea. Aloin olla enemmän parin muun ala-astelaisen kaverini kanssa ja tutustuin heidän yhteen kaveriinsa. He olivat minusta vuoden vanhempia joten osasin aavistaa että ysiluokalla jäisin yksin, huomasi miten ala-astelaista bestistäni ei enää kiinnostanut mun seura kun pystyi saamaan "parempaakin" ja itse kun oli sosiaalisempi niin ei jaksanut minua kun olin hiljainen.
Ysiluokka alkoi, ja se on ollut elämäni paskin vuosi. Jäin todellakin yksin. Välillä mietin koulun vaihtamista mutta en uskaltanut. Olisi kannattanut, toisessa koulussa oli paljon kivempia ihmisiä.
Jo ekana päivänä meinasi itku tulla. Odotin ex-bestistäni innoissani ja olisin kysynyt häneltä miten hänen kesänsä oli mennyt jne. Hän kuitenkin tullessaan käveli ohitseni koppavana ja en muista sanoiko edes moi. Uuden parhaan kaverinsa kanssa käsi kädessä.
Koitin tutustua muihin koulumme samanikäisiin tyttöihin, yritin oikeasti puhua ja kysellä muiden kuulumisia. Joku pari kuukautta ihmiset jaksoivat minua, sitten alkoi syrjiminen. Monesti kysyin ihmisiltä saanko olla heidän kanssaan, kukaan ei ikinä sanonut etten saa.
Joskus jos menin yhteen tyttöporukkaan, yksi siinä käänsi selkänsä minulle ja alkoi kuiskia ilkeyksiä toisen korvaan.
Usein pidättelin itkua mutta päätin että itken vaikka kotimatkalla.
Omalla luokallani olevat tytöt, varsinkin pari tyttöä olivat myös ilkeitä minulle. Kun välitunti alkoi, ja he valtasivat vakiopaikkansa koulusta, katsoivat he minuun jo kaukaa todella ilkeästi ja tuijottivat, etten vain tulisi heidän luokseen.
Luokassa kukaan ei halunnut olla parini. Olin hylkiö ja jäin AINA viimeiseksi. Joku poika saattoi joskus pakolla olla parini jos ketään muuta ei ollut. Liikuntatunneilla olin aktiivinen ja pidin monista lajeista. Eräs lihava tyttö ei oikeastaan osallistunut peleihin. Lihava tyttö valittiin useimmiten mieluummin kuin minut.
Jos menin joidenkin pöytään, he katsoivat minuun ilkeästi ja koittivat syödä nopeasti. Kerran eräät vaihtoivat pöytää kun tulin heidän pöytäänsä.
Lopulta olin mieluummin yksin enkä mennyt mihinkään porukkaan. Välitunnit vietin vessassa etten olisi kiusaajieni katseiden alla.
Alkukeväästä sain pari kaveria joiden kanssa vietin useat välitunnit. He olivat ainoita, jotka eivät syrjineet minua. Emme kuitenkaan enää pidä yhteyttä sillä he muuttivat eri paikkakunnalle.
En tiedä vieläkään syytä syrjimiselle. Olin ysillä ihan normaali, pukeuduin normaalisti, meikkasin ja käytin hajuvettä. Vaikka olen maalta, en haissut koskaan navetalle tai mitään.
En täysin vieläkään ole päässyt yli syrjimisestä. Pari vuotta ysiluokan jälkeen itkin itseni uneen usein kun mietin syrjimistä. Nykyään en enää itke asian takia kovinkaan usein mutta mietin vaan että miksi....
Äitini oli ainoa jolle pystyin puhumaan syrjimisestäni. Hän kuitenkin sanoi aina ettei kannata välittää ja antaa vaan olla. Niin mä annoin olla ja menin joka päivä kouluun väkisin. En kertonut opettajille vaikka olisi varmaan pitänyt.
Ysiluokan jälkeen aloitin amiksen jossa tutustuin nykyiseen poikaystävääni. Tällä hetkellä on 0 ystävää. Ei oikein kavereitakaan. Harvat kysyy mitä kuuluu. Asun jo omillani mutta suurimman osan ajasta vietän yksin. Ei ole ketään ketä pyytää käymään, paitsi poikaystäväni. Ei poikaystäväkään korvaa ystäviä.
Olen alkanut käymään eräälle mielenterveysosaston sairaanhoitajalle puhumassa, viimeksi tein masennustestin jonka mukaan keskivaikea masennus. Parin viikon päästä lääkäriaika ja sieltä saan ehkä reseptin masennuslääkkeille.
Silti tuntuu ettei mulla ole mitään elämässä mitä odottaa. Jos olisin rohkea, en varmaan olisi enää tässä maailmassa. Mietin kuitenkin aina seurauksia enkä ole itsetuhoinen.
Mulla on edelleen surkea itsetunto vaikka poikaystävän myötä oon rohkaistunut. En ole mihinkään itsessäni tyytyväinen. Haluaisin olla kokonaan toinen ihminen, sellainen jolla on parempi elämä.
Ehkä mä joskus saan vielä yhden hyvän ystävän....- poistu, kiitos
Et ole yksinäinen. Ruma läski saatat olla.
- nobody cares
No joo mä en pysty äitin tai oikeestaan kenenkään kanssa tästä koska ei me koskaa puhuta mistään ongelmista ja tuntuu siltä että sitä ei edes kiinnosta mun olemassa olo:(
Surullinen tarina:( kenenkään ei pitäisi kokea tuollaista. Oma tarinani oli samantyyppinen mutta minua ei syrjitty noin paljon. En ole mikään asiantuntija mutta olen huomannut että naisten maailma on paljon raaempi kuin miesten koska jos tyttö on erillainen kuin muut esim ei puhu niin paljon häntä aletaan haukkumaan ja kiusaamaan. Onko se kateutta vai jotain muuta?
nobody cares kirjoitti:
No joo mä en pysty äitin tai oikeestaan kenenkään kanssa tästä koska ei me koskaa puhuta mistään ongelmista ja tuntuu siltä että sitä ei edes kiinnosta mun olemassa olo:(
Puhutteko te perheen kesken muistakaan asioista?
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Puhutteko te perheen kesken muistakaan asioista?
Puhutaa me kaikkee peruspaskaa mut ei ne tiiä et oon näin yksinäinen:/
nobody cares kirjoitti:
Puhutaa me kaikkee peruspaskaa mut ei ne tiiä et oon näin yksinäinen:/
Sitten kun menet sinne uuteen kouluun niin kannattaa vaan puhuu niistä samoista asioista kun puhutte kotona ja olla sellainen kuin oikeasti on ja ''unohtaa'' se ujous. Siitä se uusi alku alkaa;).
Otsikkoa siteeraten: You will have a life;)
- voi voi
otan osaa, mullaki on menny melkein samanlai :/.
T: 16v poika.- nobody cares
:/
- 14+11
Surullista. Vähän kuin omastakin elämästäni!
Kuten sanoit , sinulla voi olla vain huono itsetunto eikä kyse olekaan ulkonäöstäsi. Olet varmasti nätti, uskon niin. Sinun on vain kehitettävä itsetuntoasi parempaan suuntaan, jotta näkisit itsesi myönteisemmin. Toki tuollaiset kavereiden mollaamiset eivät sitä ainakaan paranna, mutta yritä ajatella asia niin, että he eivät olisi ansainneetkaan kaveruuttasi kerta syrjivät.
Onko sinulla hyvät välit äitiisi? Oletko koskaan koittanut jutella hänen kanssaan kahden kesken sinua painavista asioista?- nobody cares
Ei sitä kiinnosta mun asiat..:/
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
kyl luulis kiinostavan
Ei ketää kiinnosta
- Neiti entinen pelokas
nobody cares kirjoitti:
Ei ketää kiinnosta
Onko sulla sisaruksia joille puhua, tai muita läheisiä sukulaisia? Kannattaisi puhua heille ja äitillekkin kyllä... Et voi tietää, ettei heitä kiinnosta, ennenkuin puhut ja otat asiat käsittelyyn. Vaikeata toki, muttei kannata vajota noin syviin vesiin. Entä onko siellä teilläpäin sellaista harrastusta, jonka haluaisit aloittaa? Niiden parista löytyy aina samanhenkisiä ystäviä, kunhan uskaltaa mennä paikalle!
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
niinhän sinä luulet;)
Mä tiiän ettei ketää kiinnosta.
- nobody cares
Neiti entinen pelokas kirjoitti:
Onko sulla sisaruksia joille puhua, tai muita läheisiä sukulaisia? Kannattaisi puhua heille ja äitillekkin kyllä... Et voi tietää, ettei heitä kiinnosta, ennenkuin puhut ja otat asiat käsittelyyn. Vaikeata toki, muttei kannata vajota noin syviin vesiin. Entä onko siellä teilläpäin sellaista harrastusta, jonka haluaisit aloittaa? Niiden parista löytyy aina samanhenkisiä ystäviä, kunhan uskaltaa mennä paikalle!
Ei oikeen kiinnostas alkaa mitään harrastaa ku sielä varmaan kaikki harrastanu sitä jo monta vuotta ja en ite osaa mitään ja tuntuu silt että kaikki aattelee et "mee ny helvettii vitun paska siit" :/
nobody cares kirjoitti:
Mä tiiän ettei ketää kiinnosta.
sust ehkä tuntuu tällä hetkellä siltä:(
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
sust ehkä tuntuu tällä hetkellä siltä:(
Aina tuntuu:/
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Yritä ajatella että joku välittää;)
Noku ei välitä nii en viitti leikkiäkkää että oisin tärkee kellekkää:/
nobody cares kirjoitti:
Noku ei välitä nii en viitti leikkiäkkää että oisin tärkee kellekkää:/
Kyllä sun vanhemmat välittää
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Kyllä sun vanhemmat välittää
Neki vihaa mua
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
ahaa nyt taidan tietää yhden syyn tähän ongelmaan
No mikäs se o
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
Arvaa alkaa m:ä
En arvaa
- nobody cares
nobody cares kirjoitti:
En arvaa
Kerro
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
oiskohan murrosikä
Jaa
nobody cares kirjoitti:
Jaa
mutta onneksi asiat alkaa vähän selkeytymään tuon vaiheen jälkeen;)
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
mutta onneksi asiat alkaa vähän selkeytymään tuon vaiheen jälkeen;)
Empä usko
- nobody cares
juha260 kirjoitti:
usko
E
- That sad Blonde Girl
''nobody cares
27.1.2013 16:25
Kiva että ees joku ymmärtää:) mut onneks tää yläaste pian loppuu kokonaan ja voin alottaa uuden elämän, uudella paikkakunnalla, uudessa koulussa ja uusien ihmisten kanssa. ''
Ooon kans 16w tyttö ja aloittanut amiksen viime syksynä ja mun tarina on just niiku toi sun :/
ajattelin että kaikki muuttuu ku vaihan paikka kuntaa mutta sama paska jatkuu, mutta onneks ei nii pahana......ku ennen. Hävettää ku oon ite iha kokematon just miesten suhteen ku en oo koskaan seurustellu tai mitään.. en tajuu mikä mussa on vikana ku kukaan jätkä ei etes kato muhun päin.. :'(- nobody cares
Sama mulla:/
- Neiti entinen pelokas
nobody cares kirjoitti:
Sama mulla:/
Sinuna lähtisin harrastusten pariin, vaikka ajatus pelottaisikin. Maailmassa joka päivä joku uusi ihminen aloittaa jonkun uuden harrastuksen, ei kaikki voi olla jokaista lajia harrastanut monta vuotta, siinä täysin kokenut jne... Jos saat itseluottamuksesi kuntoon, ja siinä muuten auttaa uuden kivan harrastuksen löytäminen, sulle on pian ihan sama, mitä muut sinusta ajttelevat! Ja koskaan uuden harrastuksen aloittaminen ei ole liian myöhäistä, olen itse jo yli 30v ja aika monta lajia aloittanut vasta kolmenkympin ylittämisen jälkeen! Nyt toimeksi!!!
- nobody cares
heei tyypit auttakaa mulla on ongelma.. Tutustuin netissä yhteen poikaan joka ei asu samalla paikkakunnalla kun mä ja ollaan tekstailtu tässä pari viikkoo jo. Ja nyt hän on ajatellu että oltais pääsiäine yhessä meillä tai niillä tai niiden isällä.. mutta niin se ongelma on siinä ku mulla ei koskaan ole ollu poikaystävää tai edes puhunu pojille melkee mitää.. :/ nii pelottaa vaan että mite se menee sitte.. ja ja pitäiskö mun sille kertoo siit että mulla ei kavereita oo? auttakaaaa?!
Tietenkin ootte yhessä pääsiäisenä mutta olkaa mieluummin sinun luonasi se on huomattavasti helpompaa sinun kannaltasi;)
Miksi ette jatkaisi keskustelua siitä mihin tekstiviesteissä jäitte tai puhukaa vaikka jostain helposta aiheesta kuten kotieläimistä, autoista tai tulevaisuudesta. Ei vättämättä ole pakko puhua mistään. Eiköhän se hyvin mene.
Ei tuossa kaverittomuudessa ole mitään hävettävää voit kyllä sanoa siitä ettei oikeanlaista kaveripiiriä ole viellä löytynyt- nobody cares
No jo on ongelmat ollu mullaki :D olin jo kokonaa unohtanu että oon alottanu tälläsen keskustelun :D
- randomtyttö
Miten sulla nykyään menee? Katoin vaan ton keskustelun alkua mutten sillon ollu mukana. :)
Mulla oli vähän samanlaista yläasteella. - nobody cares
randomtyttö kirjoitti:
Miten sulla nykyään menee? Katoin vaan ton keskustelun alkua mutten sillon ollu mukana. :)
Mulla oli vähän samanlaista yläasteella.Iha hyvin mulla menee. Nyt puoltoista vuotta ollu uudessa koulussa eri kaupungissa ja oon saanu jonkun verran kavereita :) ja elämän halunki oon löytäny jostai ja oon muutenki paljon ilosempi ku sillon yläaste aikoina :)
- Nobodycaress
nobody cares kirjoitti:
Iha hyvin mulla menee. Nyt puoltoista vuotta ollu uudessa koulussa eri kaupungissa ja oon saanu jonkun verran kavereita :) ja elämän halunki oon löytäny jostai ja oon muutenki paljon ilosempi ku sillon yläaste aikoina :)
Jännä eksyä aina takasin tähän keskusteluu D: tasan 3 vuotta siitä kun alotin tän keskustelun. En tiä miks ees vaivaudun kirjottaan taas tähän kun ei ketään kuitenkaan kiinnosta. Mut joo ton viimesimmän viestin jälkeen kaikki on alkanu mennä taas perseelleen pikkuhiljaa. Kaverit oon taas onnistunu häätämään jotenkin, välit vanhempiin ja muihin sukulaisiin paskemmat kun koskaan, rahat ei oikein riitä elämiseen, mikään ei kiinnosta tai huvita paitsi alkoholi jonka avulla pääsee edes hetkeks pois tästä paskasta. Bulimia, anoreksia ja masennus tullu mukaan kuvioihin. Tää mun elämä ei varmaan muiden mielestä kuulosta mitenkään pahalta eikä se sitä vissiin ookkaan. En vaan osaa nauttia, iloita tai olla tyytyväinen mihinkään. Kaikki ahdistaa ja masentaa. Tekis mieli vaan lopettaa tää kaikki.
- deep_understanding
Olen nyt 26 ja tarinani on samanlainen sitä poikkeusta lukuunottamatta että äitini on aina välittänyt minusta kovasti. Kun muistelen aikaa jolloin olin ysillä, tajuan että jos olisin silloin toiminut oikein, elämäni voisi nyt näyttää täysin erilaiselta kuin mitä siitä on tullut. Sinulla on vielä aikaa. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeammaksi elämäsi korjaaminen tulee muuttumaan. Kannattaa toimia NYT!
26-vuotiaana toivo esimerkiksi perheen perustamisesta alkaa mennä, koska kaikki samanikäiset ovat varattuja ja kokemuksen puute rakkauselämässä nähdään outoutena. Yhdeksännellä luokalla tilanne on toinen. Moni aloittaa seurustelun vasta lukiossa tai sen jälkeen. Sama pätee ystäviin. 26-vuotiaana kaikilla on jo omat piirinsä, joissa he liikkuvat ja porukat joissa viettävät aikaa. Yhdeksännellä luokalla on vielä luonnollisia kaikille yhteisiä vaiheita läpikäytävänä, joista tärkeimpänä pidän lukiota tai ammattikoulua. Älä mokaa sosiaalista elämääsi siellä! On paljon tärkeämpää löytää ystäviä kuin esimerkiksi miellyttää vanhempia tai opettajia tai niitä ihmisiä joita tällä hetkellä on ympärilläsi.
Minun ensisijainen neuvoni on että ÄLÄ YRITÄ MIELLYTTÄÄ KETÄÄN ja hakeudu sellaiseen paikkaan jossa viihdyt. Keskity asioihin joista itse pidät (mutta tee ainakin rimaa hipoen ne joita sinulta vaaditaan!) ja hakeudu opiskelemaan alaa joka kiinnostaa. Sieltä löydät todennäköisemmin ihmisiä joiden seurassa viihdyt. ÄLÄ VIETÄ AIKAA SELLAISTEN IHMISTEN KANSSA JOIDEN SEURA EI TUNNU HYVÄLTÄ! Muista että jos sosiaalinen ympäristösi tai oppiaineesi ammattikoulussa alkaa tuntua pahalta tai ei-enää-niin-hyvältä VOIT AINA VAIHTAA ALAA TAI OPPILAITOSTA. Sinulla on mielestäni jopa velvollisuus vaihtaa oppilaitosta jos et viihdy siellä minne olet nyt hakemassa.
Toinen neuvoni on että ala etsiä töitä niin pian kuin mahdollista. Mikä tahansa työ on parempi kuin ei mitään. Kun saat töitä saat itsellesi kaksi tärkeää asiaa, saat työkokemusta joka estää sinua syrjäytymästä myöhemmin ja saat rahaa. Kun sinulla on rahaa, pystyt tekemään asioita ystäviesi kanssa, pystyt matkustelemaan ja sinulla on varaa harrastuksiin. Kannattaa kokeilla erilaisia harrastuksia, jotta löydät oman juttusi. Kun sinulla on mielenkiinnon kohde jota voit harrastaa muiden samanhenkisten kanssa, saat paljon todennäköisemmin ystäviä kuin jäämällä yksin kotiin. VARO ETTET JUMAHDA KOTIIN TIETOKONEEN, TELEVISION TAI KIRJOJEN ÄÄREEN!
Myös kauneuteen kannattaa panostaa vähän, mutta älä ota siitä turhaa stressiä. Itse miehenä pidän enemmän ujoista ja hiljaisista naisista, etenkin jos ovat ihan kohtuunäköisiä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämäänsä, mutta et halua tietää kuinka vaikeaa se voi olla pitkälti yli 20-vuotiaana.
Ei mulla muuta! Pärjäile. :-) - Voimia
Joo hyviä neuvoja tossa edellä!!! Ite uskon että aikuistuttua niitä todellisempia kavereita vasta tulee. Ihmiset järkevöityy. Ylä aste aika oli paskaa jo minun aikanani. Typerää lapsellista vouhotusta varsinki akoilla!
Eli usko vaan tulee niitä hyviä tyyppejä sunki elämääs vielä!!! Ala uskoa itseesi, koska jos et usko niin ei kukaan muukaa niin tee. Oot hyvä tyyppi. Harmi kun koulus on niin paska , ettei kukaan välitä!!! Ja tosiaan kun it pitäs tehä aloitteita niin tee vaan sellasille, kuka oikeesti sua kiinnostaa! - Nobodycaress
Iha hyviä neuvoja joo, kiitoksia niistä! Mut tuntuu et oon jo menettänyt kaiken ja en jaksa enää edes yrittää päästä mihinkään porukkaan mukaan. Kuvittelen varmaan vaan mutta ihan niinkun kaikki vihais mua vaikkei tuntiskaan. Valmistun tässä keväällä ammattikoulusta ja en yhtään tiedä mitä elämälläni tän jälkeen teen. Oikein mikään ei kiinnosta tai huvita. Kukaan tuskin tällästä paskaa mihinkään ottaa töihinkään muiden tielle pyöriskelemään ja ei musta olis mitään hyötyä kellekkään. Kaikki uus ahdistaa ja pelottaa niin en edes uskalla alkaa hakea niitä töitä, tutustua uusiin ihmisiin tai edes puhua vanhoille tutuille koska tuskinpa niitäkään kiinnostaa. Ei tässä koulussa tai ihmisissä sinänsä mitään vikaa ole, iteppä olen kussut taas kaiken. Vähän sääli et välit menny aika huonoks melkeinpä kaikkien ammattikoulusta saamieni kavereiden kanssa, kun meillä kuitenkin oli aika hyvä porukka vielä puol vuotta sitten. Noh ehkä parempi etten siinä enää mukana ole masentamassa tunnelmaa ja ylimääräsenä roiku mukana. Kaikki olis paremmin jos mua ei olis ollenkaan.
Anteeksi negatiivisuuteni ja sekava teksti, ei jaksa keskittyä oikein mihinkään.- deep_understanding
Sinun on pakko yrittää, koska yrittämättä jättäminen on tie helvettiin.
- Tsemppiii
Tohon sun viha - luulo juttuun, että on ihan luonnollista luulla/kuvitella, että kaikki vihaa sua kun ei oo kavereita. Eihän se mitenkään oo totta ., muista se, mut jos tolle ajatukselle antaa valtaa niin sitä vaa luulee ja se voimistuu. Tota on myös työttömillä jne, syntyy luulo ettei kukaan halua ketää ei kiinnosta!
Muistat et se on sun omaa kuvitteluasi vain!
Tai sitte se, että on joku maine... Mitä sitten. Itse on tärkeintä tietää mikä on! - Nobodycaress
deep_understanding kirjoitti:
Sinun on pakko yrittää, koska yrittämättä jättäminen on tie helvettiin.
Tie helvettiin kuulostaa ihan hyvältä mun korvaan.
- realistilapista
Mun oikea elämä alkoi vasta noin 22-vuotiaana. Toisilla se alkaa vielä myöhemmin.
Mitä on oikea elämä? Kun saat tehdä mitä haluat, asioita joista sinä nautit, eikä muut tule sinua neuvomaan...vaan kehumaan oikeissa valinnoissasi!
Elämä ei ole aina helppoa, vaan nämä pienet hetket tekevät huomisesta odottamisen arvoisen.
Mä olin ekassa parisuhteessani 22-vuotiaana. Se päättyi käytännöllisesti katsoen viikossa. Nyt olen lähemmäs 30v ja vietän onnellista sinkkuelämää tehden asioita, joista minä pidän. THIS IS REAL LIFE. :)
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3771451- 1041263
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581072- 41951
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32796Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85777Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662