Näin syntyivät VIIKINKI-legendat!

tunarit

Jan Guillou selittää kuinka viikinkilegenda syntyi romantisoivana tempauksena 1800-luvulla. Kun Ruotsi oletettavasti viimeisessä sodassaan Venäjää vastaan menetti koko Suomen 1809, oli tarkoitus, runoilijan sanoin, ”voittaa Suomi takaisin Ruotsin rajojen sisällä”. Se tarkoittaa, että keksitään toinen toistaan rajumpia tarinoita meidän uljaasta kansastamme ja historiastamme, vanha temppu kriisiaikoina. Siihen aikaan kun Ruotsi menetti Suomen ei ollut mitään ”viikinkiaikaa” meidän historiankirjoituksessamme. Se aika jota tarkoitetaan oli vain nuorempi rautakausi. Ja sana ”viikinki” oli tuskin tunnettu ja jota Erik Gustaf Geijer oli käyttänyt ainoastaan kerran runossa, Lordi Nelsonia kuvaavassa pilarunossa josta hän kuvasi ”viikingiksi”. Sana tarkoitti nimittäin roistoa, merirosvoa, tihutyöntekijää ja ryöväriä.


Mutta revanssinhaluinen sivistyneistö liittyi yhteen vuonna 1811 yhteiseen yhdistykseen jota kutsuttiin Gööttiläinen liitto palvomaan suuremmoista menneisyyttään. Ja yhdistyksen ensimmäisessä lehtinumerossa julkaisi Geijer runon josta olisi tuleva erittäin kuuluisa. Se on nimeltään ”Viikinki” ja esittää muinaispohjoismaista sankarityyppiä suurin piirtein sellaisena kuin me sen koemme tänään. Esaias Tegneristä tuli gööttiläinen ja kirjoitti siinä sivussa ”Fritjofsin sadun” joka vieläkin kiusaa ruotsalaisia koululaisia.
Taiteilijoita kutsuttiin kokoon lippujen liehuessa ja alettiin maalaamaan kuvia näistä ”viikingeistä”, sillä nyt muuttui myöskin sana tarkoittamaan sankaria, suurta taistelijaa ja nian edelleen.
Taiteilijoiden mielikuvissa syntyi näitten ”viikinkien” ulkonäkö ja pian oli legendojen keksiminen täyttä teollisuutta.
1800-luvun loppuvaiheilla päädyttiin siihen, että nuorempi rautakausi oli niin tärkeä aikakausi jotta sen täytyy saada oma nimensä - viikinkiaika.

http://finnpro2000.tripod.com/vikbirk.htm

6

169

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shhsshhshshshs
    • Jöötin Liitto!

      Sopiva nimi....

    • Han säger ju bara det som alla redan vet. Men det är precis i samma tidsanda som Kalevala "hittas". Och att därför bygga sin identitet så starkt på något som kom till på och i 1800-talets nationalistiska tankegångar är direkt farligt oberoende av om det gäller vikingar eller den äkt finska känslan.
      Det är farligt därför att de inte är fakta utan ett försök att skapa sin egen identitet och legitimitet

      • -ahaa-

        "Han säger ju bara det som alla redan vet."

        Jaa, että Guillou sanoo sen jonka kaikki jo tietävät! Mutta miksi ihmeessä aina vaan kerrotaan viikinkiajasta ja viikinkitarinoista jos kaikki jo tietävät, että ne ovat satuja?


      • -ahaa- kirjoitti:

        "Han säger ju bara det som alla redan vet."

        Jaa, että Guillou sanoo sen jonka kaikki jo tietävät! Mutta miksi ihmeessä aina vaan kerrotaan viikinkiajasta ja viikinkitarinoista jos kaikki jo tietävät, että ne ovat satuja?

        Vem berättar? Är det inte ni som gör det, talar om de våldsamma vikingarna. Det är ju detta som vi vet att de var köpmän, levde i realtivt civiliserade samhällsformer, skötte om sin hygien och var också måna om att utsmycka de föremål man använde.


    • pikko pukkkko

      hehehhe eipä paljoo legendat auttaneet nössöjä kun tuli TURPAAN HUHTIKUUSSA 1940 niin että heilahti. Norjalaisista enemmistö myös osallistui Holokaustiin. Naisista seitsemän prosenttia antoi turskalle haisevaa perää vapauttajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      7
      1609
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      926
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      641
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      56
      575
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      109
      545
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe