Tajusin tänään minkä takia keski-iässä miehet kuvittelevat oman vanhenemisprosessinsa pysähtyneen tai kääntyneen jopa päinvastaiseksi. Optikot ja silmälääkärit tietävät kertoa että valtaosalla ihmisistä 40 v ikävuoden jälkeen alkaa lähinäkö heikkenemään.
Siinä 50 kieppeillä lähinäkö on ilmeisesti jo niin surkea että kun katsoo peiliin, ei näe jokaista ryppyään ja veltostuneita piirteitään. Jotkut miehet ovat niin itsepäisiä etteivät kovin helposti ala "mummojen" suurentavia silmälaseja käyttämään, joten ilmeisesti heiltä sitten jää täysin pimentoon miltä se oma naamataulu nykyään näyttää.
Aika armahtavaa tavallaan, ehkä naisten pitäisi tehdä samoin. Jotkut naiset kuvittelevat että paksu kerros meikkiä, varsinkin vahvat silmänrajaukset jotenkin nuorentavat. Eivät välttämättä, vaikutelma voi olla aika raskas. Tulee todella kypsä vaikutelma. Suorastaan ylikypsä.
Jossain ketjussa oli puhetta kananperse-kampauksesta. Tukka nyrhitään lyhyeksi ja jätetään ilmeisesti edestä kuitenkin jotenkin sojottamaan jännästi - nuorilla kampaajilla näkee tätä kampausta, mutta sopiiko se keski-ikäiselle naiselle? Itse olen ihmetellyt jo aiemmin näitä skunkkikampauksia joissa naisella on jokin "pirtsakka" raita sivulla, keskellä, missä hyvänsä. Musta ja punainen näyttävät olevaan muodissa, mustaa ja valkeaakin näkee (siitäpä nimitys skunkki).
Saahan sitä näyttää vaikka variksenpelättimeltä, mutta kun kaikki innostuvat siitä yhdestä ja samasta ja sitten kaikki ovat samalla tavalla "nuorekkaita". Miehillä se sentään käy ilmaiseksi se nuorentuminen, sen kuin jättää ne lasit hankkimatta eikä näe kunnolla...
Siinä 50 kieppeillä lähinäkö on ilmeisesti jo niin surkea että kun katsoo peiliin, ei näe jokaista ryppyään ja veltostuneita piirteitään. Jotkut miehet ovat niin itsepäisiä etteivät kovin helposti ala "mummojen" suurentavia silmälaseja käyttämään, joten ilmeisesti heiltä sitten jää täysin pimentoon miltä se oma naamataulu nykyään näyttää.
Aika armahtavaa tavallaan, ehkä naisten pitäisi tehdä samoin. Jotkut naiset kuvittelevat että paksu kerros meikkiä, varsinkin vahvat silmänrajaukset jotenkin nuorentavat. Eivät välttämättä, vaikutelma voi olla aika raskas. Tulee todella kypsä vaikutelma. Suorastaan ylikypsä.
Jossain ketjussa oli puhetta kananperse-kampauksesta. Tukka nyrhitään lyhyeksi ja jätetään ilmeisesti edestä kuitenkin jotenkin sojottamaan jännästi - nuorilla kampaajilla näkee tätä kampausta, mutta sopiiko se keski-ikäiselle naiselle? Itse olen ihmetellyt jo aiemmin näitä skunkkikampauksia joissa naisella on jokin "pirtsakka" raita sivulla, keskellä, missä hyvänsä. Musta ja punainen näyttävät olevaan muodissa, mustaa ja valkeaakin näkee (siitäpä nimitys skunkki).
Saahan sitä näyttää vaikka variksenpelättimeltä, mutta kun kaikki innostuvat siitä yhdestä ja samasta ja sitten kaikki ovat samalla tavalla "nuorekkaita". Miehillä se sentään käy ilmaiseksi se nuorentuminen, sen kuin jättää ne lasit hankkimatta eikä näe kunnolla...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Joopatijoo, suurentava peili aamunaamalle on ihan kiva, löytää itsensä :)
Nuorekkuus on aikalailla vaikea asia määritellä, painovoima tekee töitään ja kasvot valahtaa teki niin tai näin. Tukkaa en kyllä suosisi värjätä miehellä, öh, mikä onkaan hirveämpää kuin epäsopiva väri valjuihin kasvoihin, vähän sama kuin tupee ennen vanhaan heh.
Nuorekkuus on olemuksessa oleva salaisuus. Hymy, tyttö/poikamaisuus, silmien iloisuus, puhetyyli, vaatteet (on mun aatteet) yms. Itseäni sanovat 10v nuoremman näköiseksi johtuen kait "kypsymättömyydestä", mutta kuitenkin tiedän olevani juuri ikäiseni. Sellainen rehellisyys ja avarakatseisuus, jolla viestittää olevansa sinut itsensä kanssa, nuorentaa ja rypytkin muuttuvat naurun verkostoiksi.
Minä suhtaudun hyvin skeptisesti ihmisiin, jotka sanovat näyttävänsä ikäistään nuoremmilta. Kyse on yleensä siitä, että joku on lausunut kohteliaisuutena toiselle että tämä on nuorekas, ja tämä on sitten otettu todesta. Tuo ylempänä oleva kommentti on juuri sitä mistä puhuin. Uskotaan kohteliaisuuksien olevan todellisuutta.
Isoäitini jutteli kerran naapurinsa kanssa, joka oli nähnyt minut muutaman kerran ja jonka kanssa olin pari kertaa vaihtanut muutaman sanan. Kun isoäitini oli kertonut minun lähestyvistä 35-vuotissynttäreistäni, naapuri oli huudahtanut: "Herranjestaa, täyttääks se likka niin paljo, mä oon luullu et se on parikymppinen!"
Tämän tyyppisiä on sattunut muitakin. Itseäni ne ovat ihmetyttäneet, koska en omastani mielestäni ole koskaan näyttänyt paljon ikääni nuoremmalta.
Mutta aika monien mielestä ilmeisesti olen. :)
Kiitos vaan epäilystä :) Kun on terveet elämäntavat, ulkoilee paljon, syö ja juo hyvin, nukkuu aikaisin ja riittävästi, ihmeitä tapahtuu. Taiteilijana saan olla vapaa ja kahleeton, muotiton minä. En ole kiinnostunut muiden mielipiteistä, tulipahan vaan lausuttua oma näkemykseni tähän ketjuun.
ja sitten täytyi tulla vielä kertomaan ettei muiden mielipiteet kiinnosta...puolustelulta kuulostaa. Ilmeisesti sieltä peilistä katsoo ihan kronologisen iän mukainen naama.
Ja mitä sitten vaikka näkisikin ne ryppynsä, ketä haittaa jos itse tulee niiden kanssa toimeen. ? Jokainen meistä vanhenee, en ole nähnyt yhtäkään
50v. baby face naamaa. Paranella voi kirurgilla mutta sekin näkyy ja usein vielä on rumempi kuin alkuperäinen, kun iho pingottaa.
Joskus oikein uurteinen iloinen naama on kaunis.
Minä näytän varmaan nuorekkaalta kun monesti alkossa kysyvät paperit ja nuoret naiset tulee usein iskemään. Minkäs teet:)
Mistäs tiedät jos ne jälkikäteen nauraa rätkättävät että taas meni yksi ukko retkuun ja uskoi ihan tosissaan että häntä pidetään kakarana...
Minä liitän kyllä nuorekkuuden ensisijaisesti muualle kuin ulkonäköön. Esimerkiksi siihen, että ei ole keski-ikäisenä mennyt muiden keski-ikäisten apatiaan, jossa käydään töissä, tullaan kotiin, viedään koira lenkille, laitetan ruokaa, katsotaan vähän telkkua ja mennään nukkumaan. Jonain iltana on tätä arkea rikkomassa se säännöllinen jumppa ja sitten kerran vuosineljänneksessä käydään ystävien kanssa ravintolassa syömässä tai teatterissa.
Tärkänä yksityiskohtana mainittakoot, että mieltymykset ei jämähdä. Että esimerkiksi ollaan kiinnostuneista muustakun ja uudesta musiikista kuin siitä mitä itse kuunteli parikymppidenä. Vielä pahempa, vaihdetaan se selkeästi ikääntyvän ikäryhmän kuluttamaan - vaikkapa iskelmään.
Eikä iskelmässä mitään vikaa ole, mutta jos on ollut aktiivinen musiikin kuluttaja ja sitten jossain vaiheessa se jämähtää ja aletaan kuunnella "helppoa" musiikia niin se jos joku ei ole nuorekasta.
Keski-iässä on lapsia elätettävänä, joten joudun tekemään enemmän töitä kuin koskaan ja kantamaan yhtä lasta vielä mahassani. Ei tässä todellakaan jaksa kuin sen elannonhankkimisen. Nuorena ei ollut elätettäviä, ei vastuuta monen ihmisen hyvinvoinnista. Mennä töihin klo 8, tulla töistä klo 16-17, käydä kaupassa monihenkiselle perheelle, varmistaa että lapsilla on masu täynnä, auttaa läksyissä, hetki levähtää sohvalla. Eipä siinä ehdi muuta. Mutta ei se ole pois nuorekkuudesta kuitenkaan.
Nourekkuus on se että osaa kantaa itseensä, itseluottamus ja pilke silmässä..ei se että makaa sohvalla kittaa kaljaa selittää ettei mun tarvii olla enää trimmissä kunnosssa
Nuorekkuudessa ei ole miusta mitään pahaa, joskus se vaan vaatii vähän viitseliäisyyttä jos haluaa säilyttää ihtensä vähän nuoremman näköisenä/oloisena. Mutta rajansa kuitenkin kaikella. Siinä taas ei tietääkseni ole mitään nuorekasta jos esim. 50v luokittelee itsensä pojanklopiksi/tytönhupakoksi.
Se johtuu siitä, että ihmisen sielu ei vanhene kuten ruumis. Meidän ruumiimme on määrätty kuolemaan ja ruumiin vanhenemisprosessi on osa tätä kuolemaa. Sen sijaan meidän sielumme ja mahdollinen astraaliruumiimme (vaikka olen kristitty minun on vaikea olla uskomatta astraaliruumiin olemassaoloon) eivät vanhene. Sen takia me tunnemme aina itsemme saman ikäisiksi oikeastaan. Vanhetessa ruumis alkaa tuntua vieraalta ja sitä on vaikea hyväksyä. Sielumme on sama kuin nuoruudessa ja sielun kuuluisi asua iankaikkisesti "nuoressa" ruumiissa eikä ole helppoa hyväksyä tätä ruumiin kuolinprosessia. Se on loppujen lopuksi tuskallista.
Hyvin kirjoitit, prosessi on kirpeä ja luopuminen ikävää.
Keski-iässä tulevat vielä muut luopumiset ikääntyvien vanhempien menettämisen kautta ja nekin vievät voimia. Lapseton ei ole samalla viivalla perheellisen kanssa koskaan myöskään, kun oma status on jämähtänyt päälle eikä ole läheistä vertailukohtaa vanhenemiselleen. Joku viisas joskus heitti sellaisenkin, että tärkein ikä oman aikuisuuden ymmärtämiselle oli just 20-25-vuotiaana, ja siihen pyrimme aina uudestaan.