Toimintaa

Enontekiöläiset,jotka välitätte kuntanne tulevaisuudesta,jotka haluavat että täällä olisi edessäpäin hyvät toimeentulon mahdollisuudet. Olisi aika perustaa edellisenkaltaisista ja aktiivisista kuntalaisista,voi olla mukana ulkopaikkakuntalaisiakin,yhdistys joka alkaa omatoimisesti,tottakai käyttäen kaikkia mahdollisia yhteistyötahoja apunaan,ajamaan elinkeinoelämää,yrittäjyyttä täällä eteenpäin. Täytyy tulla uutta. Täyyy saada parannuksia entiseen. Täytyy saada muuttoliikennettä tänneppäin. Mahdollisuuksia täällä on. Ne pitää saada käyttöön. Tämä onnistuu työllä,aktiivisuudella,ennakkolulottomuudella, yhteistyöllä.
Jos katsotte kuntanne tämänhetkistä tilaa, katsotte eteenpäin,tämän saman linjan jatkuessa, ei täällä ole kohta toimeentulon mahdollisuuksia. Ei työtä. Väestö vähenee koko ajan. Nuoret eivät syystä jää. Uusia asukkaita ei tule,ei ole työtä. Täällä on enemmistö sitä suurta ikäluokkaa,jotka ovat ja kohta ovat vanhuksia.
Tehdään tämä.
20310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jatkoa vielä edelliseen.
Eikä sitten anneta kenenkään nujertaa mieltä eikä tavoittteita vastustus,kateus eikä tappiomielialapuheilla.
Ajatelkaa itsenne, yrityksienne,ja lastenne tulevaisuutta.
Teistä enontekiön kunnan nousu lähtee.

Äänestä
  • Kuule tänne ei kukaan muuta yrittämään tämä on kuoleva kunta joka suhteessa
    täällä ei ole mitään tulevaisuutta katsokaa menneisyyteen montako yritystä täällä on
    ei yhtään todellista yritystä ei niin hullua ole joka tänne tulee kyllä se Kittilä on viimeinen paikka joka haaveilee yritystä nuoret lähtee välittömästi etelään päin kun
    jotenkin koulut ohi nekin työpaikat mitkä täällä pyörii on nämä pakkotyöllistetyt joita kierrätetään yrityksistä toiseen kunnan ja valtion avustus rahalla joka on suomalaisten verorahaa tämä on kateudenkunta jokainen kajehtii toisiaan kisurahoitajat kateudesta korvat punaisesta toisten poromääristä jospa sillä
    on joku poroenempi näin täällä täälläkin kaksipaliskuntaa joten vois vähän olla yhteistyökykyä toisten tokista viedään kisuroita (no lainaksi otetaan)

    Look here, no one else is dying to try this municipality in every respect
    there is nothing to look at the future of the past number of companies here is
    is no serious attempt has been so crazy that it'll be here in Kittila is the last place that dreams of young people leaving the company immediately south of the
    Schools also somehow over here spins jobs which are these pakkotyöllistetyt which will rotate the other companies in the municipal and state grant money, which is the Finnish tax money that is the envy of every municipality kajehtii each other kisurahoitajat ears red with envy of others if only because the numbers of reindeer
    is more like a reindeer so here kaksipaliskuntaa here, so you have little ability to cooperate with other tokista exported kisuroita (no loan is taken)

    Äänestä

  • kammitassu kirjoitti:

    Kuule tänne ei kukaan muuta yrittämään tämä on kuoleva kunta joka suhteessa

    "kammitassun" kannatis käyä englannin kielen kurssi, niin tietäs miten "pakkotyöllistetyt" ja muut sanat menee Lontoon kielellä. Sitte en tiiä mistä itte olet vai oletko mistään kotosi, kun noin heikko enontekiön tuntemus yritysten suhteen..

    Äänestä

tuo loppu oli täyttä siansaksaa, ei pitäis erittää kirjoittaa meijän murthela jos ei ossaa.

Äänestä

ithkrrqDKUYLÖA ,jhkouomnjtryy

bnjfesr5wqQwjgr5778rqwewghjkpoo n

Äänestä

Täyttä asiaa, todella sitä ilman provosointia!
Kysymys on vain asenteesta ja siten myös tahtotilasta.
Leppoisat letkautukset "Eskelisentuomista" jne ovat harmittomia, mutta todellisuudessa niissä piilee syvä rasismi. Ja se rasisitinen asenne tulee juuri esiin kun joku riepu yrittää tehdä jotain hyödyllistä asioiden eteen. Todellisuudessa vastustetaan kaikkea ja kaikkialla sekä tehdään myyräntyötä hankkeiden epäonnitumiseksi.
No sitten on se kauteus, mutta ei siitä jaksa enää jauhaa ...
Tuliskohan tuo muukalaisviha Muoniolaisten opista. Muoniolaiset ovat kusettaneet Enontekiöläisiä maailman sivu ja taitaa sama malli jatkua. Tai ainakin Enontekiöläiset eivät ole teheneet mitään olennaista torpatakseen Muniolaisten mahollisuuksia jatkaa samaa mallia :)

Äänestä
  • Kuntayhtymää. Loppui muoniolaisten kusetusmahdollisuudet ko seinään ja sehän ottaa muoniosa koville. Hyvin hoiti kunta,

    Äänestä

  • Katsoppa... kirjoitti:

    Kuntayhtymää. Loppui muoniolaisten kusetusmahdollisuudet ko seinään ja sehän ottaa muoniosa koville. Hyvin hoiti kunta,

    Kuntayhtymän hallituksen valittiin" väärät" henkilöt Alamattila "muka" sekoitti kun oli niin paljon papereita. Tahallista tekoa häneltä. Piti saada keskustalaiset remmiin vaikka oli Kokoomukselle luvattu. Pitäkää silmät ja korvat auki kokouksissa.
    Katsotaan kuinka jatkuu.

    Äänestä

Hetta nukku muutama vuosi sitten onnensa ohi ,kun pisti rahat jyppyrään.Jo minua silloin nauratti se meininki.Joku ministerin lanttu sano,että ei sinne tunturin nokhan,kun se on luonnonsuojelualue.Kissan viikset....nyt olisi jo täysin eri meininki,jos se olis viety tunturiin.Olis ollu oikein rahamiesten eliitin paikka nyt.
Amen ja nukkukaa rauhassa

Äänestä
  • ? - ihanko toella on peräti, 2 .juuri kaksi turistia tänätalvena .ostanu laskettelu lipun. jyppyrällä.

    Äänestä

Eikö se aukene kaikille,että tuollaisia jyppyrä nyppylöitä on Lappi täynnä.Kuka hitto sinne viitsii itseään raahata kun samalla hinnalla pääsee oikeisiin tunturipaikkoihin ja palveluihin.Pitäkää tunkkinne ja nukkukaa rauhassa

Äänestä
  • Mitempä ois,voimalla pyhäkeroa vielä. Onko Enontekiöläisillä munaa. Sai Yliniemi pallaksen. Olkoonki kansallispuisto. Pyhäkero on vain osa sitä. Eikä koko keroa tarvi rakentaa. Ulkopuolisia tahoja mukaan.
    Ei vielä ole tullut kuin valituksia tähän ketjuun. Ei sillä meiningillä aikaan saada mitään.
    Eikä rinne ole ainoa mahdollisuus. Mietintämyssy päähän.

    Äänestä

ei ole wessatonta laskettelu rinnettä . muissa laskettelu rinteissä.
niissä on rinneravintolat.

Äänestä

Joopa joo, eihän tuommoisessa kunnasa pärjää ku oikealla sukunimellä.. kateita kaikki tyynni jos joku yrittää.. Toisaalta täysiä imbe...lliä, koska rahat niille raukoille tulee niiltä, jotka tekee oikeasti töitä, eikä elä jollain avustuksilla/tukiaisilla. Kittilähän on oike esimerkki kunta siitä, että kaikki tehdään verovaroilla, kun sattuneesta syystä päätöksiä tekevät "kassi almat" juoksee siellä viagran voimmalla hiitämässä..

Äänestä

Eskelisen tuomat on isoin joukko, jotka elää sosiaali tukien varassa.Jotku jopa on olevinaan yksin huoltajia,asuvat eriosoitteissa ovat muka eronneet jotta saavat kaikki tuet asuvat kunnan kustannuksella kunnan vuokraasunnoissa.Ovat työtä vieroksuivia yksilöitä.Ainoa tulo on työmarkkina tuki ja toimeentulotuki.Ollaan olevinaan niin ylpeitä ja muka parepia ihmisiä kuin paikalliset.

Äänestä
  • Minähin sanosin kylhä Eskelisen tuomat naiset ovat kauhniita verratuna näihin meiän omihin tervetuloa tänhe asumaan ja minun iloksi olema kaikki koko sakki tukhien varassa pärhäämme kyllä köyhiä on kaikhi miekin elän sosiaalituen
    varassa se meiän vanhojen poikien kohtalo mutha ilon tuo viehraat ppimperot
    Minun kärsää haluthaan aina lishää kun kerhan pääsevät maistamaan

    Äänestä

  • TÖPSELIKÄRSÄ kirjoitti:

    Minähin sanosin kylhä Eskelisen tuomat naiset ovat kauhniita verratuna näihin meiän omihin tervetuloa tänhe asumaan ja minun iloksi olema kaikki koko sakki tukhien varassa pärhäämme kyllä köyhiä on kaikhi miekin elän sosiaalituen
    varassa se meiän vanhojen poikien kohtalo mutha ilon tuo viehraat ppimperot
    Minun kärsää haluthaan aina lishää kun kerhan pääsevät maistamaan

    Postipaketin tuomat.
    Pistä niile jutuiles oma viestiketju ettet joka juttuun työnnä niitä. Ei kiinnosta Barbara juttus.

    Äänestä

  • TÖPSELIKÄRSÄ kirjoitti:

    Minähin sanosin kylhä Eskelisen tuomat naiset ovat kauhniita verratuna näihin meiän omihin tervetuloa tänhe asumaan ja minun iloksi olema kaikki koko sakki tukhien varassa pärhäämme kyllä köyhiä on kaikhi miekin elän sosiaalituen
    varassa se meiän vanhojen poikien kohtalo mutha ilon tuo viehraat ppimperot
    Minun kärsää haluthaan aina lishää kun kerhan pääsevät maistamaan

    Olet sairas ihminen.Hakeudu hoitoon.

    Äänestä

  • Saattaa olla päättävä luottamus henkilö puolisona.

    Äänestä

  • TÖPSELIKÄRSÄ kirjoitti:

    Minähin sanosin kylhä Eskelisen tuomat naiset ovat kauhniita verratuna näihin meiän omihin tervetuloa tänhe asumaan ja minun iloksi olema kaikki koko sakki tukhien varassa pärhäämme kyllä köyhiä on kaikhi miekin elän sosiaalituen
    varassa se meiän vanhojen poikien kohtalo mutha ilon tuo viehraat ppimperot
    Minun kärsää haluthaan aina lishää kun kerhan pääsevät maistamaan

    Vanhoilla pojilla on rahaa. ei tartte sosiaali apuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

justus7 kirjoitti:

Enontekiöläiset,jotka välitätte kuntanne tulevaisuudesta,jotka haluavat että täällä olisi edessäpäin hyvät toimeentulon mahdollisuudet. Olisi aika perustaa edellisenkaltaisista ja aktiivisista kuntalaisista,voi olla mukana ulkopaikkakuntalaisiakin,yhdistys joka alkaa omatoimisesti,tottakai käyttäen kaikkia mahdollisia yhteistyötahoja apunaan,ajamaan elinkeinoelämää,yrittäjyyttä täällä eteenpäin. Täytyy tulla uutta. Täyyy saada parannuksia entiseen. Täytyy saada muuttoliikennettä tänneppäin. Mahdollisuuksia täällä on. Ne pitää saada käyttöön. Tämä onnistuu työllä,aktiivisuudella,ennakkolulottomuudella, yhteistyöllä.
Jos katsotte kuntanne tämänhetkistä tilaa, katsotte eteenpäin,tämän saman linjan jatkuessa, ei täällä ole kohta toimeentulon mahdollisuuksia. Ei työtä. Väestö vähenee koko ajan. Nuoret eivät syystä jää. Uusia asukkaita ei tule,ei ole työtä. Täällä on enemmistö sitä suurta ikäluokkaa,jotka ovat ja kohta ovat vanhuksia.
Tehdään tämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu