Herrat saa leikata palkkojaan jos haluavat. Kannatetaan. Mutta julkisen talouden alijäämää ei paikata palkka-alella. Suomalaiset ei luovu julkisin varoin kustannetuista eduistaan ja palveluistaan vapaaehtoisesti. Sen verran vedetään omaan pussiin. Maahanmuuttajien etuuksista ja niistä palveluista, joita ei itse käytetä, voidaan leikata.
Yksi ehdotus tulee täältä. Valtion kassasta lohkeaa 2.7 miljardia maajussien ja kaurahattujen hyysäämiseen. Kaikenlaisiin maataloustukiin hupenee ihan turhaan rahaa. Voitaisiin tukea Kreikkaa ja ostaa terveellistä Välimeren ruokaa sieltä ja samalla tukea heidän talouttaan. Eihän valtion tehtäviin kuulu tuputtaa rahaa telakoihinkaan.
Eli puhdasta säästöä syntyy 2.7 miljardia. Mitä mieltä ollaan?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä epäterveellistä suomalaisessa kaurapuurossa ym on?
Mm se, että se kustannetaan veronmaksajilla. Kannatan aloittajaa. Julkisen talouden tasapainottamiseen ei auta mikään alkoholiverojen nostaminen tai muu vastaava pitsinnypläys. Niistä kertyy vain pennosia.
Maajussien kuppaaminen saa riittää. Aika moni rehupuntti on tämän lisäksi kuntien tai valtion palkkalistoilla ja siinä ohessa nostetaan palkan lisäksi veronmaksajien kustantamia tukia.
Eikös muualla sitten ole maataloutta tueta verovaroin? Ja miten se verovaroin tukeminen tekee kaurapuurosta epäterveellisemmän?
Ne on juurikin tällaset kankikaikkoset sun muut suhmurat, mitkä on tän korruptoituneen tukijärjestelmän paaluttaneet Härmään. Eikä ne edes häpeä.
Kyllähän siihen puuroon ikävä sivumaksu tulee, kun ajattelee, että kaksi kertaa maksettua puuroa se veronmaksajaparka lapio kitaansa.
http://www.youtube.com/watch?v=o3ZMmmqBSJk
Onko jäänyt jotain tuon maataloustuen osalta jäänyt huomaamatta. Atteleppa jos ne ovatkin sosialistien keksintö?
Ainiin, mistäs meinasit ostaa sitä ruokaa, joiden hintaan ei maataloudtuet kuulu?
Lopeta jo soironen. Sut tunnistaa heti ;))
http://www.hs.fi/paivanlehti/#talous/Maataloustukien viherrys alkaa/a1359608632681
Ja näin jussukat rehupuntit kuppaa stadilaisia.
Onko myös tsadilaisella jäänyt jotain lukemattta, esimerkiksi tuo linkittämäsi artikkeli? Suurin osa maataloustuesta maksetaan sinne tsadiin!