Ei kai kukaan oikeasti tuollaiseen soopaan usko?
Kehon energian käytön tunteminen on laihduttajalle aina eduksi ja siksipä onkin paikallaan antaa pieni tietoisku siitä.
Ihmisen energian kulutus tavanomaisella arkirasituksella jakaantuu niin, että noin 90% energiasta tulee rasvasta ja 10% glukoosisista. Tämä suhde pysyy melkoisen tasaisena valveilla ollessa, nukkuessa se muuttuu mutta silloin myös koko energiankulutus vähenee. Silloin vallitsevaksi nousee aivojen glukoosinkulutus. Se ei vähene ollenkaan.
Fyysisen kuormituksen kohotessa rasvan osuus vähenee, se kun on hidas polttoaine ja glukoosi puolestaan vastaa "tallan painamiseen" nopeammin.
Ainoa sokerinpolttovaihe (jos nyt sellainen johonkin on pakko sijoittaa) joka ihmisellä on, sijoittuu se maksimikuormitukseen ja nimenomaan liikuntasuoritteen alkupäähän kun glokoosia vielä lihaksissa on (se ei ole palanut pois missään sokerinpolttovaiheessa). Äärimmilleen viedyssä rasituksessa glukoosin osuus on selkeästi rasvan osuutta suurempi. Tilanne kääntyy päinvastaiseksi kuormituksen vähentyessä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä palstalla ollaan oltu kovasti ihmeissään tuosta sokerinpolttovaiheesta. Kari Mattila sitä on esille tuotut ja häneltä on kysytty lisätietoja mutta hän laittaa vain sitä yhtä ja samaa viestiä, sitä mikä on jo tuhanteen kertaan luettu.
Onneksi kukaan ei Mattilasta enää piittaa.
Pallasinkielilepakko lienee ainoa elävä otus jolla on sokerinpolttovaihe.
Kaapista vaan ulos, Antti. Eiköhän sokerinpolttovaiheet ole niitä yksinkertaistakin yksinekrtaisimpia asiakkaita varten, niitä jotka suostuvat opetuslapsiksi kyseenalaistamatta mitään ja laput pysyvät silmillä koko ajan.
Ota kirja käteen ja ala lukemaan. Mielipide tietoutta on hankala ymmärtää.
Annat täällä ravitsemusneuvoja, etkä tuonvertaa ymmärrä ihmisen fysiologiasta. Ole hyvä ja ala opiskelemaan.
Kirjoitetaan kerran vielä. Mitä enemmän syöt hiilihydraatteja (sokeria) niin sitä enemmän haima kehittää insuliinia. (pysytkö mukana) Insuliini muuttu vyötärörasvaksi. Kroppa luonnostaan pyrkii eroon tästä rasvasta, jos siihen annetaan tilaisuus. Mutta monet ihmiset ottavat välipaloja. voileipää pulla kahvin kanssa, niin insuliinia muodostuu vain lisää.
Jos on päivänkin ilman sokeria (hiilihydraatteja, niin silloin sulaa nämä edellisen päivän pullat. Varsikin jos ruokavaliossa on runsaasti eläinrasvoja. Onko vaikeaa ymmärtää mikä sieltä kropasta palaa pois?
Kun syö korkeintaan sen minkä kuluttaa niin ei liho. Simppeliä (pysytkö mukana?)
Ai se onkin insuliini joka muuttuu vyötärörasvaksi? Että sekö sitten edustaa oikeaa tietämystä ihmisen fysiologiasta?
Sokerinpolttovaihe:
Ainoa eläin jolla on tällainen ominaisuus on pallasinkielilepakko (Glossophaga soricina), alle 10 grammaa painava otus. Se käyttää sokeria energiana jo muutaman sekunnin kuluttua meden imemisestä ja vajaassa puolessa tunnissa sokeri on sen ainoa käyttöenergia. Sillä voidaan sanoa olevan sokerinpolttovaihe.
Mutta huuhaa myy paremmin kun liittää sen myös lihaviin. Eikö ne tajua mitä lepakoita ovat? Heh heh.
heheh
Kannat Heikkilän nimeä, Heikkilä itse ei ole ostettavissa, kuten sinä. Etkä ymmärrä edes oman nimesi päälle, niin kuinka voit antaa neuvoja, mikä on ihmiselle hyväksi ja mikä ei?
Olet ilmeisesti Altti ja/tai VP? ja/tai Balleriina.
Maksettu kirjoittelija jonka tehtävänä on estää ihmisiä uskomaan terveelliseen ruokavalioon.
Sinua ei kiusaa ihmisten kärsimykset. Toivottavasti nukut yösi rauhassa.
Hehehe sinulli tonttu
Ei tarvitse olla asiantuntija niin silti saa helposti selville että sokerinpolttovaihetta ei ole. Pelkästään se, että sitä ei löydy mistään muusta lähteestä kuin Heikkilän kirjoista, osoittaa että kysymys on kokonaan keksitystä aineenvaihduntatoiminnosta. Heikkilää lukuun ottamatta edes yksikään karppauskirja ei manitse halaistua sanaa sokerinpolttovaiheesta.
Kerropa nyt kuka makselee siitä että kirjoittelee tällaiselle passkapalstalle? Miksi joku maksaisi siitä että pöyhii kaatopaikkaa? Kerro ihmeeessä, ilmoittaudun sinne heti.
Kaikenlaisia satuja karppauskirjoissa on keksitty ja rasvatohtori keksi sitten omansa: sokerinpolttovaihe. Hän on saanut karppauskirjaliitolta
"mielikuvituksellisuuden lento"-palkinnon.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11228116
Sokerin poltto vaihe on varmaan se kun treenataan tehokkaasti. Silloin glukoosia palaa. Se ei ole mitään sellaista karppiurheilua jossa lojutaan sohvalla ja nuoleskellaan rasvaisia sormia.
karppaajalla sitä ei ole koska emme treenaa tehokkaasti emmekä lainkaan.