Miksi erosit?

Mieheni jäi kiinni pettämisestä monta kertaa. Viimeinen oli liikaa. 40 vuotta yhdessä, eikä hän jaksanut enää tehdä työtä liittomme eteen.Hänessä oli aika paljon myös narsismin vikaa.

En olisi voinut mitään tehdä toisin. Rakastamaan ei voi pakottaa.

Hyviä muistoja kasapäin ja 2 ihanaa aikuista lasta ja lapsenlapsi, joten en tyhjin käsin jäänyt.

Olemme exän kanssa ystäviä nykyään.

Meillöä myös mie sjäi kiinni pettämisestä. Päätettiin yrittää uudestaan mutta ei saatu rauhaa. Yritystämme häirittiin kokoajan.

?

Erosin, koska ex-miehestä oli vain riesaa. Yli 20v odottelin hänen menevän oikeisiin töihin (hänen koulutuksella se olisi ollut mahdollista), saavan säännöllistä palkkaa, osallistumista parisuhteeseen, kodinhoitoon, perhe-elämään. Sitten riitti. Ei ole järkeä jatkaa liittoa mistä ei saa itselleen mitään. Käytettiin vain hyväksi monipuolisesti "palveluksiani". Jouduin vastaamaan yksin kolmesta lapsesta, kodinhoidosta siivouksieen, pyykinpesuineen, raha-asioista, kodin kunnostamisesta, pienremonteista ym. ym.

Tottakai ero oli välttämätön kannaltani (hain sitä yksin). Jopa lasten kannalta. He pyysivät ja kiirehtivät eron hakemista. Eron jälkeen on ollut aivan ihanaa vastata vain lapsista, ilman exän häiritsemistä. Myös talous on pysynyt enemmän tasapainossa kuin koskaan. Enää ex ei voi vierittää laskujaan minun tai vanhojen vanhempieni maksettavaksi.

Eroa hain yksin. Ex pisti hanttiin. Varmasti minäkin hänen asemassaan olisin pistänyt. Exän ei tarvinnut tehdä mitään. Muuta kuin rakennella pilvilinnojaan elämästä miljonäärinä ja suurena johtajana.

Mitä sinä teit ja mitä puolisosi? Miten suhde tulehtui?

Joustin liikaa.
Mukauduin ja sopeuduin miehen toiveisiin, otin vastaan kaiken paskakuorman mitä hän käytöksellään, ilmeillään eleillään osoitti koko ajan. Minä tein aina kaiken väärin, en osannut, olin kaikkeen syyllinen. Välttelin mielipahan tuottamista miehelle, välttelin riitoja, välttelin kaikkea mistä olisi voinut tulla sanomista. Ennakoin miehen tunnetiloja ja yritin hoitaa kaikki asiat niin, ettei hänen tarvitsisiolla huonolla mielellä. Tein kaiken yksin, enkä vaatinut miestä osallistumaan lasten kasvatukseen tai kodinhoitoon. Hän omien sanojensa mukaan elätti perhettä, vaikka minäkin kävin töissä.
Pikkuhiljaa etäännyimme ja kuormani kasvoi niin suureksi, etten jaksanut sitä kantaa. Lopetin miehen kannattelemisen, mikä aiheutti miehelle ison kriisin. Hän alkoi takertua, vahtia menojani, syytellä uskottomuudesta ja vaatia minulta alkuaikojen huumaa ja palvomista.
Eroa olin miettinyt jo vuosia ja olin suunnitellut, että liitto päättyy kun lapset muuttavat pois kotoa. Ero tuli sittenkin jo aikaisemmin, mutta se oli suunnattoman helpottava päätös!

Miten toimisit - tai toimit - nyt vastaavassa tilanteessa?

Eroaisin jo paljon aikaisemmin! Ymmärtäisin, että suhteemme oli epäterve ja varsin yksisuuntainen.

Oliko ero näin jälkikäteen katsoen välttämätön?

Kyllä. Tiedostan nyt itse oman käytökseni suhteessa ja ymmärrän, että liika sopeutuminen ja myötäily on huono asia. Ilokseni huomaan miehen joutuneen kasvamaan nyt yksinollessaan ja hän on selvinnyt erostamme hyvin, sekä oppinu huolehtimaan asioiden, kodin ja lastenhoidosta. En kuitenkaan kaipaa miestä takaisin. Näin on hyvä.

Ei tehty erityisesti mitään. Olimme molemmat ns toisella kierroksella, itsellä ensimmäisestä erosta muutama vuosi, miehellä vähemmän, kun tapasimme. Toisessa viehätti kovasti yhdessä olemisen helppous vrt vanhaan suhteeseen. Tuntui siltä, että täydensimme toisiamme...

Suhde eteni varsin nopeasti papinaameneen ja edelleen yhteisen kodin rakentamiseen. Sitten syntyi yhteinen lapsemme miehen aiemman liiton lapsien lisäksi. Miehellä omat harrastuksensa, kun minä olin lapsosen kanssa "symbioosissa" varhaislapsuuden ajan ja aloimme ajautua erillemme.

Se, mikä aiemmin oli toisessa niin ihanan erilaista kuin mitä itse olen alkoikin ärsyttää suunnattomasti. Olen itse nopea käänteissäni, toisella menee pelkään harkitsemiseen kolme viikkoa... Ilmaisen itse tunteitani laidasta laitaan avoimesti, mies oli "tyhjä taulu" kaiken negatiivisen käsittelyssä. Minusta tuli se nalkuttaja, miehestä tuli pakenija omiin juttuihinsa.

Reilut kolme vuotta "tahkosimme" tässä tilanteessa ; riita saatiin aikaan melkein kaikesta, minä olin liikaa sitä ja liian vähän tätä - ja mies paineli ulos ovet paukkuen. Ajanjakso oli hyvin rassaava ja voimia nielevä ja lopulta nostin kissan pöydälle ja sanoin sanan "ero" ääneen. Mies pudisteli päätään, mutta sitten, noin puoli vuotta myöhemmin hän sanoi, ettei jaksa näinkään...

Kaikki eteni tuon jälkeen suht sopuisasti, mies osti minut ulos yhteisestä kodista ja minä hankin oman rivarin pätkän, jonne yhteisen lapsemme kanssa muutin. Nyt kun tapahtuneesta alkaa olla neljä vuotta, olemme oikeastaan paremmat kaverit kuin olemme koskaan olleet... Suhde toimii hyvin lapsemme vanhempina ja totta kai mies on minulle edelleen rakas ainoan lapseni isänä. Mutta ei, en haluaisi takaisin parisuhteeseen hänen kanssaan, en...

1. Tulin välinpitämättömäksi - Vaimo petti
2.Ottaisin eron aikaisemmin - en satuttaisi sillä itseäni koska vaimo petti
3.Kyllä, Olen onnellisempi, Vaimo on onnellisempi, Lapsi on onnellisempi

Tuntemuksia 8 vuotta myöhemmin.

Mitä sinä teit ja mitä puolisosi? Miten suhde tulehtui?
- Olin uhrautuva ja marttyyrinen perheenäiti, joka teki kaiken ja vastasi kaikesta
- Puoliso ei ollut oikein osannut itsenäistyä lapsuuden perheestään ja rakentaa perhettä kanssani. Ei ollut oikeastaan koskaan kotona arjessa.
- Suhde ei varsinaisesti tulehtunut, se kuivui. Erosimme sovussa 19 vuotta onnellisesta hääpäivästä.

Miten toimisit - tai toimit - nyt vastaavassa tilanteessa?
- Toisin selkämmin esiin tarpeeni enkä uhrautuisi. Nostaisin asiat pöydälle enkä lakaisisi maton alle. Vaatisin myös toiselta enkä vain olisi uhrautujabn roolissa/liian kaikkivoipa.

Oliko ero näin jälkikäteen katsoen välttämätön?
- Oli, ehdottomasti.

ero oli välttämätön. Eron syy oli yksinkertaisesti siinä, etten enää jaksanut parisuhteen ja kaiken muun aiheuttamia paineita. Loppuaikoina minulla oli suhteellisen voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia. Kuvittelin välillä tulleeni hulluksi.

Nyt asun yksin ja voin ihan mukavasti. Voin tehdä mitä haluan tai jaksan ja tarvittaessa vaikka sulkeutua piilopaikkaani pois ihmisten ilmoilta. Mitään suhteita ei ole ollut, eli olen elänyt eron jälkeen selibaatissa. Siihen olin kyllä tottunut jo liitossa, koska vaimoani ei sänkypuuhat kiinnostaneet.

On niin eri asia erota jos on lapsia tai ei? Mikäs siinä erotessa jos ei ole lapsia eikä vastuita.

Pahinta mitä suomessa tehdään on että nainen 80% yksin ja monesti salaakin vetää maton ex-kultansa jalkojen alta. Täysin vastuutonta toimintaa ja erittäin traumaattista kaikille ja etenkin lapsille.

Naiseni ei kestä frustraatiotaan. Kaikki vika "narsistimiehessä". Naurettavaa pelleilyä koko feministien luoma narsismipiiri. Kyse on siitä että nainen ei osaa tehdä kompromisseja. Intti naisille voisi tehdä hyvää?

Meidän suhde on katkolla. Harkinta-aika menossa, mutta exällä "valmiiksi katsottu" kolmantena pyöränä. Lapsi pelinappulana ja huoltoriita edessä. Tänään ei keskusteluyhteyttä vaikka 20 vuotta "hyvää" liittoa takana.

Lapsen myötä ei jaksettu parisuhdetta hoitaa. Taustalla haastavat "alkoholisti" appivanhemmat, jotka sotkee joka asioita.

En tiedä mitä olisi voinut toisin tehdä. Tossun alle kun en suostu. Kasvatukselliset asiat oli erilaiset. Vauvaikä vielä sujui kun rouva makasi sohvalla. Haluan lapsestani vastuullisen ja yritteliään ja luovan kansalaisen. Vaimo taivaanrannan maalarin. Sukurasite.

Vaimo ei siedä että minulla lapseeni aktiivinen hyvä sporttinen suhde. Hänestä kaikki aika pitäisi häneen käyttää ja lapsi saisi olla "heitteillä" omissa oloissaan. En ymmärrä sitä.

Ja en ole papereita allekirjoittanut enkä allekirjoita. Saapa sitten selitellä...

Erottiin kun kyllästyttiin toimimattomaan tylsään parisuhteeseen n 37 v jälkeen. Sen jälkeen vasta tapahtuikin. Kämppä siis yhteinen ei mennytkään kaupaksi hulppeaan hintaan. Jako viivästyi. Nähdään harva se päivä. Sain sykärin ja meinasin kuolla. Loppuikä sairiksella mutta en katkera. Liikun vielä sentään omin avuin. Nähdään X n kanssa harva se ilta ja vkl. Suunnitteli jopa tulevansa mulle kylään usein tulevan lapsenlapsemme kanssa? Sehän sopii hyvin kyllä vaikka pitemmäksikin aikaa.

No mulla ei ollu mitään varsinaisa syytä. Mies oli kiltti ja, auttavainen, myötäievä, kaikki toimi ja seksiäkin oli riittävästi. Mutta,, siinä se varmaan olikin, kaikki oli jo saavutettu, siinäkö vain levätä laakereilaan ja odottaa vanhuutta. Niin,, musta tuli ärtyisä ja en halunnut sitä olla lapsille. Kiukuttelin ja halveksin kilttiä miestäni, ja hän myös tuli jankuttajaksi ja selitteleväksi lampaaksi. Mä halusin vapautta ja mennä ilman rajoja, ilman että kukaan kokoaika muisuttaa jostain pyykeistä ja muista velvillisuuksista. Sitten mä oisin halunnu et mies olis näytäny mulle rajat ja tarttunu vähän vaikka kovakouraiseti kiinni, ja siinä sitten seksiä ja oisin saanu tuntea itseni naiseksi ja, ja , ja. Mut ei. Niin sit löysin lopulta salarakaan ja hän oli miehekäsmies, osasi ottaa mut oikein ,ei turhia selitellyt vaan otti, just sillee oikein. Tätä kesti monta kuukautta, lopulta paljastuin ja säälittävä mies uskoi jopa valheeni, ripustautui lujemmin. Ei ei ei. Enkö tarpeeksi selvästi sanonut. No, erään kerran mies oli jossain reissulla, jätin lapun pöydälle, vein tavarat ja itseni pois. Lapsit kyllä tottuu, vuorotteluun.

Ei ero koskaan ollut ”tulen arka”, kun tein päätöksen hyvissäajoin ja erosin, kun aika oli sopiva.

En ollut alunalkaenkaan innostunut koko naimisiinmenosta. Olisi vain pitänyt pitää päänsä. Oli ihan turhaa touhua.

Ero oli todellakin välttämätön. En pidä koko tyypistä!

Koska olin idiootti. Satutin elämäni rakkautta kerta toisen jälkeen koska itselläni oli paha olla. Lopulta hän lähti. Sydämeni mukanaan. Kadun käyttäytymistäni joka päivä

Sain sydäninfarktin verrattain nuorella iällä. Puoliso otti asian raskaammin kuin minä ja alkoi suhtautua minuun kävelevänä ruumiina, jonka kanssa ei lapsista huolimatta kannattanut kuvitella yhteistä tulevaisuutta.

Samoihin aikoihin, myös stressin takia, hänen juomisensa riistäytyi hallinnasta (valehtelua, piilopulloja, lasten laiminlyömistä) ja minä tein selväksi, että minä en suostu olemaan alkoholistin puoliso. Tietäen teon vaarat esitin uhkavaatimuksen: jos vähentäminen ei onnistu oma-aloitteisesti, hän joko menee hoitoon tai suhde on ohi. (Uskoin toimivani asiassa ensisijaisesti lasten tähden.)

Keskusteluyhteys oli kuollut hänen häpeäänsä ja minun äkkiväärään luonteeseeni, joten puuttuva usko tulevaisuuteen ja uhkavaatimukseni tekivät hänelle helpoksi löytää juoppo, jota hänen juomisensa ei vaivannut. Hän lähti rakkaansa luo ja lapset jäivät minulle. Vastoin exän odotuksia olen vuosia myöhemmin yhä maisemissa eikä hoidettu sydän ole sittemmin oireillut.

Eh, no siksi että minä halusin vielä elää ja tehdä asioita joita rakastan. Eli naida ja juoda. No vitsi oli ei tartte suuttuu.

Me halusimme erota. Me olimme saaneet toisistamme tarpeeksemme. Me emme enää jaksaneet riidellä. Me emme enää sitä ja tätä.

Vaimo tyytyi Salkkareihin ja sohvan nurkkaan. Minä en. Tuli riitoja ja sitämyötä seksi loppui. 22v kesti liittomme ja olihan se ihanaa niin kauan ku kesti.
Seksin puute vaivasi ja ajattelin että tässäkö tää oli?

En tekisi asioita toisin. Kaikki meni niinkuin on kirjoitettu.

Todellakin oli. Pääsin vapaaksi huonosta liitosta ja elän uudestaan elämääni ja enempää en voisi toivoa.
Minulla on kaunis vaimo ja kaksi "ottolasta", omat kersani pyörivät vielä kuvioissa ja exään on hyvät välit.

Mitä noita muisteleen,mutta senverran voin sanoa,että kukaan ei syyttäsuotta eroa. Se on saletti.

Yleisin syy eroihin lienee miehen munamuna asenne. Kun se oma muna on arvoasteikossa ykkönen ja menee kaiken edelle. Ei osata arvostaa sitä mitä on saanut,ja omistaa,kun se muna on tärkeämpi ja sen tahto. Kokoajan käydään kamppailua kumman valita,munan vai perheen. Aikansa ,siis lasten lapsuusvuodet tätä sietäen kun lapset viimein isompia,nainen lähtee. Ei enää tarvi katsoa,enkä nyt tarkoita edes mitään fyysistä pettämistä. Sitten ukko herää vasta näkemään sen mikä oikeasti tärkeintä oli. Monesti se on myöhäistä silloin. Nainen on jo tarpeekseen saanut.kurkkua myöten täynnä .yäk!

Hain eroa yksin - vähän samaan tapaan kuin Elina Lepomäki. Tiedoksianto kesti myös pari kuukautta.

Eroa hain, koska mies kärsi vakavista mielenterveysongelmista, joihin hän ei halunnut hoito (niitä ei ole, kun sanoo niitä ei ole). Olimme lasten kanssa ahdistuneita. Lasten kaltoinkohtelu oli viimeinen pisara.

Vaimoni löysi rakastajan seksipalstalta ja he ottivat kaksoisavioeron muutaman kuukauden jälkeen. Molemmilla kymmenien vuosien liitto ja ala-ikäisiä lapsia.

Ensin oli aika vaikea paikka, tämä häntäheikki (pappi) mm. lähetteli kuvia peniksestään perheeseenme, mutta nyt nauran näille idiooteille :D

Puoliso tietenkin petti mua... ja löi kun sanoin siitä. Sitten se valehti asiasta. Sen jälkeen meni luottamus. Tämän jälkeen se alkoi juomaan liikaa. Tämän johdota meillä tuli riitaa rahasta. Sitten tilanne menikin siihen, ettei puoliso enää koskaan halunnut olla kotona tai mun kanssa. Sen takia sitten kasvoimme erillemme.

Mutta eihän kukaan yllämainittujen naurettavien pikku juttujen takia tietenkään eroa. Ero tuli koska puoliso jätti vessan oven auki mennessään vessaan. Ei sellaista pidä kenenkään sietää. Ihan jo lapsetkin alkoi oirehtimaan, tuli masennusta ja on mullakin oikeus olla elämässäni onnellinen. Ja kun mä olen onnellinen, niin lapset on onnellisia. Eikä kaikkea voi antaa vain anteeksi. Johonkin oli vedettävä raja - jo ihan mun itseni takia. Koska ei se tule ikinä muuttumaan, eikä toista pidä edes yrittää muuttaa. Jos se tekee tuon kerran, se tekee sen toiste.

Jäikö jotain sanomatta?

Tavattuamme sanoin, että en koskaan halua elämääni mitään keskinkertaista paskaa. Tuo nainen oli ihan ajatuksessa mukana. Reissattiin, bailattiin, naitiin spontaanisti kymppikerroksessa ja kokeiltiin taikasieniä Amsterdamissa. Elämä oli tässä ja nyt.

Sitten tuli vähän ikää. Tuli lapsi, tuli toinen. Kiva keskustan kämppä kaiken ytimessä vaihtui rivarin pätkään kaupungin laidalla. Biljardi-illat kavereiden kanssa vaihtui lastenhuoneen tapetointiin. Villi viikonloppu tarkoitti täytettyjen paprikoiden grillausta takapihan pallogrillissä ja spontaani rietas seksi vaihtui tatin nylkytykseen pornosivuja tuijottaen. Tilannetta paetakseen piti vetää viikonloppuisin viskiä, mistä seurasi jumalattomat riidat. Etenkin kun halusin käyttää sunnuntain Netflixiä tuijottaen, en hoplopissa vanhaa kahvia hörppien. Moottoripyörä piti myydä, jotta pihaan saatiin farmarihybridi ja trekkausreissu Nepalissa vaihtui Bamse-pakettimatkaan Kreetalla. Kun muijakin lopulta paisui ei-niin-haluttavaksi suklaacroisantti-mamaksi, niin homma oli pakko pistää pakettiin. Ero oli vain ainoa vaihtoehto. Lapset on vuoroin mulla, mutta nyt saa sentään myös ELÄÄ.

Olimme keskeneräisiä nuoria aikuisia omine käsittelemättömine traumoinemme. <3

Miten suhde tulehtui? Kumppanin sairaalloinen mustasukkaisuus. Lopulta hän päätyi itse pettämään.

Miten toimisit - tai toimit - nyt vastaavassa tilanteessa?
Olisin ollut suorapuheinen. Toiminut nopeammin eron suhteen.

Oliko ero näin jälkikäteen katsoen välttämätön?
Kyllä.

Ennen vanhaa, asuttuun syrjä kylillä mökissä ja silloin akka tiesi, että jos alkkaa iostteleen, niin mies vie saunaan jossa piskaa pahan pois. näin enen saatiin sopu aikaan ja vältyttiin turhilta riidoilta ja mlemmat tiesi paikkansa.

No, hyvä miettiä noitakin.
Kun luin ketjun, heräsi kyllä monta ajatusta.

Seksi on yksi ja pettäminen. Itsekin sen verran kokenut miehen komentelua ja hänen jatkuvista huomautteluista, milloin mistäkin.

Itse juoksee jatkuvasti suuntaan ja toiseen ja rahaa palaa, se kaikki on pois perheeltämme. Jotakin etsii ja olen joskus ajatellut, että on jääntö kehnosta lapsuudesta, köyhyydestä ja sitä kautta tulleet kiusatuiksi. Yrittää näyttää kaiken aikaa maailmalle olevansa parempi ja osaavansa.
Perhe ei ole mitään, olemme laiskoja ja saamattomia, sitä olen kuullut.
Seksi on sitten myös sellaista, mitä otan ja saan sanoa pahastikin.

Jotenkin tulee mieleen, että ihmisiä pitäisi jotenkin voida jarruttaa seksissä ja myös tuossa jatkuvassa etsimisessä, kun asiat ovat ihan hyvin, mutta mikään ei riitä.

Talous kärsii joka erossa yleensä, miten sen jatkuvan kireän rahatilanteen kanssa pystyy elämään ja mitä pystyy lapsilleen antamaan , pitääkö heidän nähdä nälkää ja olla yksin , näitä lapsia on paljon. Liian paljon, eronnut etsii ja vaatii pieniltä lapsilta yksin olemista. Suuttuu jos sanotaan.

Kyllästyminen ei pitäisi olla koskaan syy eroon, ihmisen pitää koota eikä hajoittaa.
Kuinka kauan mahtaa se ilo erosta olla, ennekuin huomaa menetykset.
Syy siihen, että olen kestänyt ja yrittänyt rakentaa omaa elämääni, siten että siinä on jotain sisältöä, vaikka miehen aika ei riitäkään yhdessä olemiseen , kun pitää etsiä sitä omaa egoa jatkuvasti.
Tietää kyllä varsin hyvin, että ilman minua ei pärjäisi, kun ei ole opetellut mitään kodin asioita tekemään ja huoltamaan oikein mitään. Vouhottaa jatkuvasti.
Olen kyllä miettinyt eroakin, mutta lasken mukaan muutkin asiat ja vaaka ei ole kallistunut eroamaan juuri näiden muiden asioiden vuoksi. Joista suurimmat ovat lapset ja toimentulo.