Poromies vesissä!

Waterman

Iltasanomat 29.1
Enontekiön Käsivarressa paikallinen poromies oli maanantaina kirpeässä pakkassäässä poronhoitotöissä tunturissa, kun ilma sään hienoisen lauhtumisen myötä hyvin nopeasti muuttui hirmuiseksi lumimyrskyksi.
Näkyvyyden ollessa nollassa, poromies ajoi moottorikelkkansa vesiin,niin että hän ei pystynyt jatkamaan matkaansa.

Hän ei myöskään tarkalleen tiennyt, missä hän oli. Hän oli kuitenkin puhelimen kuuluvuusalueella ja sai soitettua kotiväelle, että hän on vedessä jaloista kastuneena ja on kylmä.

Poliisi käynnisti etsintätoimet, mutta sää oli niin huono, että kilpisjärveläiset ammattiauttajatkaan eivät voineet etsintätehtävälle lähteä.

Suunniteltua helikopterietsintää ei huonojen sääolosuhteiden vuoksi voitu suorittaa.

Lumimyrskyn laantui vähän ennen puolta yötä. Tällöin Kilpisjärveltä lähti alueen tuntevia etsijöitä ja poromiehiä moottorikelkoilla oletetulle katoamisalueelle etsintätehtäviin.

Myös etsittävä näki Kuun pilviverhon takaa ja selkeytymisen myötä pystyi paikallistamaan itsensä jokikurusta, jonne hän pystyi sen jälkeen etsintäpartion ohjaamaan. Poromies oli löydettäessä olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

6

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä kun selvisi. Siinä olisi muulta kuin ikänsä luonnossa liikkuneelta mennyt pissatkin housuihin, saati sitten etelän "safarilaiselta".

      Mutta se on totta, että joka kelkassa tulisi olla tulentekovälineet kaiken varalta, myös poromiehillä. Minulla on, vaikken poroja enää omistakaan, aina kirves, kompanssi, wc-paperirulla ja muuta syttyvää. lisäksi samasta muovipussista löytyy villalapaset ja pipo sekä auton ensiapulaukusta otettu hopealakana, mikä avaruuslakana se nyt virallisesti olikaan. Rovaniemeltä sattui käteen vielä retkeilijän ensiapulaukku, semmonen 1ocmx10cmx5cm pikkupaketti. Ihan varalta vain on taskulamppukin, tosin sen patterit ei paljoa kylmää kestä.

      Nämä vievät vähän tilaa, kirves on muutenkin mukana, kesän tullen vaihdan uudet tulitikut ja villaset, sitten heitän mönkijän takalaatikkoon. Sen kun ottaa tavaksi niin uskaltaa luottaa kesälläkin siihen, että pärjään jos tajuissani pysyn. On kerran tarvittukin, yhden vaeltajan jalka piti paketoida, oli kämpällä halkonut puita ja kirveellä miltei halkaissut sääriluunsa.

      • juupasjuu

        lumimyrskyssä tulet, vaivaiskoivusta ja sormen vahvuisista pajuista .
        pitäs olla ihmemies tulenteossa .


    • Lappalainenko

      Poromiehen selviämispakkaus on kossupullo povitaskussa.

      • saanaaslak

        Lappalainen kirjothaa totta tästä ollut juttua humalassa ajellaan voihaan eksyä näin kotiovelle kun pieni lumimyräkkä tulee sitten huellaan koko kyllää appuun
        uskomha ettei ollut poromies kun naapurin tontille eksyi
        jäikohän tölkit luonthoon


      • kuttaseino
        saanaaslak kirjoitti:

        Lappalainen kirjothaa totta tästä ollut juttua humalassa ajellaan voihaan eksyä näin kotiovelle kun pieni lumimyräkkä tulee sitten huellaan koko kyllää appuun
        uskomha ettei ollut poromies kun naapurin tontille eksyi
        jäikohän tölkit luonthoon

        Tyhmä kelkkailija aina pitää olla tarvittavat varusteet mukana jospa oli vaan kaljapatruunat mukana niin kuin yleensä tai sitten tonttu turisti näin siinä käy tarvittava humalatila yleensä kelekalla oja siinä tulee vastaan tai kivi näitä tälläisiä sankareita on täällä liiaksi asti puhalluttaa aina pitää


    • raukkaeino

      mistä sie eikka taas päättelit et kaveri oli päissä. minusta tuntuu et sie itte olet juoppo ja sillä yrität aina syyttää toisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe