Köyhäkö?

Mun mielestä sä voit ostaa omilla rahoilla sitä lasagnee jos haluat ja kirpparilta saa halpoja sohvia tosi hyvänkuntoisia 50-100 egellä. Ei tosiaan ole kallis. itse maksoin hyvästä sohvasta 40 euroo ja on kuin uusi. Vaikka on yhteisiä rahoja niin sä voit sisustaa asuntoo jos joku huonekalu on rikki. Miehes saa niellä ylpeytensä ja pitää suunsa kiinni. Mene siis ja osta uusi sohva ja sano miehelles et pitää uunsa kiinni. Voi muuttaa muualle jos ei miellytä.

Onko kiveen hakattu sääntö, että rahat pitää panna yhteiselle tilille? Entä jos laittaisitte sinne vain tietyn summan kuukaudessa ja loppurahalla kumpikin saisi tehdä mitä haluaa, käydä vaikka ulkomailla tai ostaa uuden huonekalun?

Olen itse miettinyt myös että erilliset tilit. Ainoastaan yhteinen taloustili josta maksetaan lainat ja ruoat.
Pitää lähteä kirpputorilta sitä sohvaa etsimään.

Kannattaisi vissiin jättää osa rahoista omalle tilille, jos ette todellisuudessa sovi, miten niitä käytetään. Nythän miehesi tuntuu päättävän tai suuttuu, jos ei saa päättää.

Laittakaa oma palkka omalle tilille niin ei tule sanomisia rahan kuluttamisesta ja oman palkan saa tuhlata. Nyt teidan palkat menee samalle tilille niin miehesi määräilee sinun rahojasi ja jos tarttet sohvan niin mene kauppaa ja osta ei siihen toisen puolison lupaa tarvitse ja aika köyhää teidän elämä kun ei voi tahoistaa nauttia.

ehkä miehelle on paasattu ankarasti pienenä miten rahaa tulee järkevästi käyttää, vähänkään turha tavara jätetään hyllyyn jossei sitä kipeästi tarvita, miksi ostaa ruokaa x jos samanlaisen tuotteen y saa hieman halvemmalla...

Niin just. Anna miehes valittaa. Osta se sohva jos haluat. Ostin itse kirpparilta ihan uuden runkopatja sänkyn 15 eurolla. Ostin hienon nahkasen tv tuolin 50 eurolla ihan kuin uusi. Ei voi olla niin pihi miehes ettei sohvaa voi ostaa eikä sun tarvii mitään lupia kysellä.

On tutun tuntuista. Mieheni ei ole koskaan arvostellut minun ratkaisujani mutta oman kulutuksensa suhteen se on joskus sairaan saita.

Hänen pukunsa ovat peräisin 80-luvulta mutta eipä tuo paljoa niitä käytäkään.
Juhlakengät ovat maksaneet kuulemma 70mk!
Talvitakit ovat peräisin 80-luvulta paitsi yksi untuvatakki jonka pakotin ostamaan viimetalvena.

Ei se osta alusvaatteitakaan eikä juuri muutakaan joten minä ostan ne hänen puolestaan.

Auton vaihtoon se on täytynyt painostaa 15 vuoden välein. Sitäkin on täytynyt valmistella aina muutama vuosi.

Edellinen sohvakaluste oli sen talvipalttoiden ikäluokkaa, 30v.
Viime syksynä raahasin sen liikkeeseen ja ostimme uuden vanhan paikatun tilalle.

Ainoa missä se ei säästä on matkustelu. Sen määrässä olemme samoilla linjoilla ja laadun suhteenkin löydämme toisemme.
Runsaan yhteisen matkustelun lisäksi, ukkoni kannustaa minua omille matkoilleni koska tietää minun nauttivan niistäkin.

Oma eläkkeeni on himpun päälle 900€ nettona mutta en ole enää pitkiin aikoihin ihmetellyt parempielääkeisen omaan kulutukseen kohdistuvaa niuhotusta.

Meillä on kaikki yhteistä eikä mieheni, saituudestaan huolimatta, ole koskaan kontrolloinut minun rahankäyttöäni.
Tolkullistahan se on ollutkin.

Minäkin suosittelen omaa tiliä kummallekin ja yhteistä talousmenotiliä siihen rinnalle. Mutta älä missään nimessä tee sitä virhettä että alat makselemaan omalta tililtäsi kaikki lasten kamat ja muutkin asiat jotka kuitenkin ovat yhteisessä käytössä. Jos esmes mies ei kestä että ostetaan uusi sohva, niin ei hän sillä sohvalla sitten myöskään istu - minun logiikkani mukaan. Istukoon ennemmin vaikka lattialla.

Onhan se jo hygieniankin kannalta hyvä että tekstiileillä peitettyjä huonekaluja kuten sohva tai joku runkopatja uusitaan välillä, ja ei mielellään kirppareilta. Ties mitä saastaa niissä on ja tuollaiset patjat on nukuttu jo niin lommolle että ei todellakaan hyvä selälle.

Tietty ostaminen pelkästään ostaminen itsensä vuoksi kun vanhakin vielä välttää on vähän hassua, joten överiksi ei kannata laittaa. Mutta mihin niitä rahoja oikein pitää jemmata? Ei niitä hautaansa mukaan saa. Mene vaikka keskenäsi lomalle, jos haluat!

Ette te mitään rikkaita ole.

Luulisin ymmärtäväni vähän molempien puolta asiasta. Toisaalta onhan ihan hyvä että miehesi on säästäväinen, ehkä hän on tosiaan kasvanut tai jostain kokemuksesta itse oppinut niin että pitää säästää kovasti pahan päivän varalle. Ja ehkä hänestä on vain turhan tuhlailevaista ostaa mitään ennen kuin on ihan pakko. Onhan se ekologistakin. Mutta jos toinen tykkäisi joskus hommata jotain pientä piristävää, niin ei ihan reilulta kuulosta, jos toinen torppaa aina kaiken. Kun ei kuitenkaan ole kyse siitä että eläisitte kädestä suuhun. Olisko reilua pitää se yhteinen tili ja sieltä ostella ja maksella kaikki yhteiset jutut, ja sitten molemmilla olla oma käyttötili, jonka saa käyttää niin kuin itse haluaa. Näinhän monet tekevät.

Musta tässä voisi yrittää sopia että molemmat tulevat vastaan. Sinähän olet toki niin jo tehnyt, kun et ostele läheskään kaikkea mitä muuten ostelisit, mutta ehkä on ihan hyvä vähän tyytyäkin siihen suuntaan. Ei tuota turhaa roskaa maapallolle. Ja mies taas voisi hiukan antaa periksi ja olla napisematta, jos nyt kerran haluat jonkun uuden sohvan ostaa.

Minusta miehesi on nuorena ollut köyhä ja siksi säästää koska ei halua tuntea itseään köyhäksi taas. Puhukaa asiasta hyvät ihmiset. Kaikista asioista pitää puhua jotka vaivaa.

Vaikuttaa uskottavalta ja tutunomaiselta.

Minullekin on jäänyt "säästövaihde" päälle. Pidän erittäin tärkeänä, että saan omasta mielestäni täyden vastikkeen jokaiselle käyttämälleni eurolle.

Vaimo joskus marmattaa vaatteistani. 2 talvipomppaani on 80-luvulta. Viime talvena oli pakko ostaa uusi kun minut raahattiin kauppaan.
Kaikki kaksi pukuani ovat samalta ajalta. Kenkieni ikää en muista mutta hinnan kylläkin.

Auton olen vaihtanut n. 15-vuoden välein vaimon pitkällisen painostuksen tuloksena.
Sydän vuotaen verta rahan menon vuoksi.
Huollot ja korjaukset tein itse niin kauan kuin taitoni ja näköni riittivät.

Kaikki muukin menee samaa linjaa paitsi matkustaminen.
Siinäkin arvioin panos-hyöty suhteen.
Olemme käyneet läpi asteikon nuoruuden teltta-auto matkoista viime vuosien kiertomatkoihin ja lämpimien merien risteilyihin.
Kuitenkin, suunnitellessani kaupunkilomaa, kuten nytkin, katson ensin halpislennot ja sitten niiden aikatauluihin kohdekaupungin keskustan hotellin halvemmasta päästä. En hurmaannu tähdistä.

Painolastinani on lapsuuteni niukkuus ja vanhempieni asenne, että liikenevät panokset sijoitettiin vanhempaan veljeeni ja minä olin välttämätön riippa joka hoidettiin minimin mukaan.

Eräs nuoruuteni episodi on jäänyt mieleeni. Olin ollut Ruotsissa muutaman vuoden ja palannut opiskelemaa.
Eräänä keväänä, mentyäni lahden yli rahattomana, möin laivalta ostamani viinat ja tupakat. Työkaverini, tanskalainen heppu piti minut käärityissä sätkissä ensimmäiset kaksi viikkoa joksi ajaksi rahani riittivät kerran päivässä pottumuusi ja paistetut silakat annokseen.

Sitten alkoi paasto. Perjantai päivä 9h urakkatyötä tyhjällä vatsalla.
Viikonvaihde meni kraanavedellä. Maanantain iltapäivällä alkoivat kuormureiden taka-akseleiden jarrurummut painamaan.

Päätin silloin, että jos vielä joskus näen nälkää niin minä itse päätän sen ajankohdan ja paaston keston.

Eipä vaimoni ole paljon kummoisempi. Hän loikkii seinille jos yhteisen käyttelytilimme saldo lähenee hänen puolen vuoden nettoeläkettään.