Hei
Kuulin hyvä sanaisen biisin NRJiltä, 29.1 kellon 11:00 ja 13:00 välillä.
Biisi oli suomalainen, ei räppiä ja laulaja mies, ei kovin vanha mutta ei nuorikaan, suurin piirtein keski ikäinen mies. Rauhallisen sointuinen, perus rakkaus biisin kuuloinen.
Sanoja en kullut kunnolla koska radio oli hiljaisella (Lapsi nukkui takapenkillä)
Mutta sen verran sain selville että laulaja halusi viedä rakastamansa ihmisen meren rannalle katsomaan aaltoja ja taivaan rantaan (mihin koko biisi kohdistui). Toisessa säkeessä sanoo rakastavansa tätä.
Kerto säkeessä toistetaan joko Voisitko olla minun tai Voisinko olla sinun.
Etsin biisiä useaan otteeseen NRJ:sivuilta, eri kohdista, eri haku sanoilla ja eri listoilta.
Googlesta ei ollut apua, vaikka muotoilin lauseen miten.
Olisin hyvin kiitollinen jos joku tunnistaisi biisin tai osasi edes ehdottaa jotain saman tyylistä.
Kiitos

Vastaukset 2
Vanhimmat
oiskohan samuli putro - olet puolisoni?
Ei se ole, laulussa ei laulettu mistään preerioista tai vanhuksista, pelkästään merestä ja siitä että toinen osapuoli ei ollut kovin haluavainen laulajaa kohtaan