Olisko syytä tiedottaa ihmisille, että esimerkiksi, jos tulee paljon lunta tms. niin niitä ei pystytä hoitamaan hetkessä niin monet tietäis varautua paremmin???
-Tällä hetkellä kuitenkin joen, meren, ja rajan euro city kaupungissa esim. lumityöt on hoidettu tosi huonosti eikä se näytä hyvältä ulkopaikkakuntalaisen eikä paikallisenkaan silmissä hyvältä.
-Ei kuitenkaan pitäis valittaa ja aina etsiä syylistä, koska vika on kuitenkin järjestelmässä minkä päättäjät ovat luoneet.
-Kone urakoitsijoita kyllä löytyy ja kuljettajia myös mutta, kun kilpailutus on kovaa niin jostain joutuu tinkimään. Esim. kun se kiire ei ole joka päivästä niin se lumikoneen kuljetta voi olla päivä töissä muualla ja tulee sitten vasta illalla tai yöllä meluaamaan piipittävän koneen kanssa asuma alueille missä toiset yrittävät nukkua, että olis aamulla pirteänä ja jaksais töihin tms. lähteä jne.
- Se, että on lupa ajaa konetta niin ei takaa mitään laatua lumitöissä ja monet saavat kärsiä esim. että liittymässä on metri lunta jaesim. heikko perheen äiti yrittää lähteä lapsia viemään hoitoon ja itseään töihin. Tietenki hienoa, jos kaikki yrittäis harrastaa ns. hyöty liikuntaa ja menisivät jalan tai pyörällä mutta sekään ei onnistu, kun esim. lastenvaunuja tms. ei pysty työtään tällaisissa olosuhteissa ja ajatelkaapa vanhuksia rullaatorin tms. kanssa niin ei hyvältä näytä.
-Pitäis muistaa se tasaarvo, että täällä olis kaikillla hyvä olla eikä vain niillä joilla käy joku palkollinen tekeen lumitöt ja sitten uudella maasturilla voi käydä töissä tms. ja liikuntaa sitten puntti salilla niin ei tarvi kinoksissa tarpoa.
-Tätä asiaa vois jatkaa loputtomiin mutta te joidenka mielestä kaikki on hyvin niin hienoa mutta kulkekaapa kävellen tai pyörällä kaupupoissa, töissä jne. vaikka pari viikkoa niin tulee hyvä mieli mutta kuitenki alkaa silti ahistamaan järjestelmä katujen ja ympäristön hoidosta näikin ainutlaatuisesta kaupungista kuin Tornio!!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Asiaa puhut.
Eikä ne huonosti tehdyt tai tekemättömät lumityöt ole kellekään mieltä ylentäviä.
Halvalla ja suhteilla tehtyjen sopimusten kautta saa vaan epäkelpoa.
Mitenkähän ne ihmiset ennen pärjäs. Ei ollu ku lapio ja kola. Yhen talven aikana on ehkä kymmenkunta hankalampaa lumipäivää ja siitä sitten jaksetaan vinkua ja valittaa puoli vuotta.
Tässä on tullu asuttua kuudessa kaupungissa Suomessa ja parissa Ruotsissa. Jokaiseen sataa lunta joka talvi. Jokaisen kadut ovat muutamia päiviä vuodesta lumisia. On asiat kyllä turhan hyvin jos ei muuta murehtimista ole ku muutama lumikasa siellä täällä.
Jokaisella erillisellä alueella on oma luokitus joka määrää lumitöiden kiireellisyyden.
Ykkös alueet hoidetaan ensiksi ja jos lunta tulee enemmälti niin koneet pysyvät ykkös alueella töissä aina siihen asti kunnes tilanne antaa myöten,sen jälkeen alue kaksi ja viimeisenä muut vähempi arvoiset mm luokka 3 jos työaika laki antaa myöten.
käykääpäs auraamassa ja hiekottamassa umpparin edusta sitten hyvin.häätyy mennä huomenna ottamaan hapanta.
Minusta Torniossa on tosi hyvin hoidettu lumityöt. Ei sitä kalustoa niin mahdottomasti ole, että joka paikkaan heti kerkeäis. Syrjäsemmät katupätkät ja ne joissa ei asu "tärkeitä" aurataan tietenkin viimeiseksi.
ite ratkasin ongelman aamu lähtöjen kanssa,hommasin cross over maasturin.
ihimiset oppinut nykysin liian hyvälle,pitää olla lämmittetyt kadut ym ym,
jari sarasvuon sanoin hah hah.