Kokemuksia asumuserosta ja harkinta-ajasta

Eikö kenelläkään oikeasti ole tästä mitään kokemuksia?

Kokemusta löytyy. Pitkän avioliiton jälkeen päädyttiin asumuseroon. Asumuseron myötä suhteemme alkoi taas lämpenemään kun ei ollut näkemässä niitä toisen huonoja puolia. Nähtiin harvemmin ja silloin oli hauskaa yhdessä. Lastenkin vuoksi halusimme kovasti saada paketin taas toimimaan. Muutettiin takaisin yhteen.

10 kk myöhemmin uudelleen asumuseroon. Ei ne ongelmat ollut minnekään poistuneet, samat ongelmat tulivat taas esille. Uskoisin sen verran viisastuneeni ettei enää muuteta takaisin yhteen vaan tällä kertaa erotaan ihan oikeasti, vaikka lasten kannalta se raskaalta tuntuukin.

Ei toimi. Yleensä se johtaa vaan lopulliseen eroon. Nähdään, että yksinkin pärjää. Alkaa ruoho näyttää vihreämmältä aidan takaa. Koitettiin asumuseroa, niin erohan siitä tuli.

Jos haluatta koittaa vielä olla yhdessä, niin olkaa yhdessä. Puhukaa. Sopikaa. Älkää toistako vanhoja virheitä.

Kiitos kommenteista. Näin vähän ajattelinkin, kurjuuden pitkittämistä se varmaan vaan on. Voisin kuvitella että mahdollisuus palata yhteen on aika pieni puolen vuoden tms. tauon jälkeen. Jotenkin usko on kuitenkin mennyt tähän nykytilanteeseen enkä usko että enää enemmällä puhumisella tullaan yhtään viisaammiksi.

Asumusero on mielestäni ja kokemuksesta maanpäällinen hel...tti. En suosittele kokeilemaan. Joko ollaan yhdessä tai erotaan. Meillä on tämä asumusero venynyt yli vuoden mittaiseksi ja vasta jonkin aikaa sitten tajusin ettei se toinen ikinä tule järkiinsä ts. halua perhettään takaisin. Muutin lasten kanssa yli vuosi sitten yhteisestä asunnosta pois ja olemme eläneet tukien varassa. Pian entinen mieheni on urpoillut minkä on kerennyt. Avioerossa on puolen vuoden harkinta-aika. Eihän ole pakko erota, mutta ero kannattaa laittaa vireille ettei tilanne pitkity.

Meillä laitettiin eropaperit melkein kaksi vuotta sitten pitkällisen harkinnan jälkeen juuri tuosta syystä: kotona asuivat "parhaat ystävykset" lastensa kanssa, toisin sanoen seksi ja kahden aikuisen läheisyys oli loppunut pikkuhiljaa pitkästä suhteesta elämän ruuhka vuosien mukana lähes kokonaan. Riitoja tai muitakaan ongelmia ei juuri ollut ja periaatteessa kaikki oli ulkoisesti katsoen ihan hyvin.

Noin kuukausi eropaperiden laittamisen jälkeen mies löysi itselleen asunnon, jonne muutti, ja minä jäin vanhaan asuntoon asumaan. Teimme omaisuudesta osituspaperit ja lapsista sovittiin yhteishuoltajuus ja kaiken aikaa oletimme, että emme enää palaa yhteen. Yritimme molemmat tahoillamme aloittaa uutta elämää ja löytää uusia ihmissuhteita ja löysimmekin. Henkisesti asumusero oli todella raskasta ja kuluttavaa aikaa. Oli paljon järjesteltäviä asioita, lapset ravasivat kahden kodin väliä ja tavarat olivat aina "väärässä" paikassa. Henkisesti oli vaikeaa tajuta, että 15 vuoden pituinen ihmissuhde olisi nyt totaalisesti ohitse, eikä enää voinut turvautua siihen ihmiseen, johon oli aina voinut luottaa. Oli erittäin vaikeaa totutella olemaan yksin, kun siihen asti koti oli aina ollut täynnä ihmisiä ja elämää ja taloudellisestikin oli huomattavasti tiukempaa kuin aikaisemmin.

Kun asumuseroa oli täynnä puoli vuotta ja olisi ollut mahdollista laittaa viralliset eropaperit, emme kuitenkaan pystyneet siihen, vaan halusimme yrittää vielä kerran. Pikkuhiljaa aloimme uudestaan "tapailemaan" ja opetelimme tuntemaan toisemme uudestaan naisena ja miehenä. Kävimme pitkiä keskusteluja ja selvittelimme avioeroon johtaneita asioita. Puolen vuoden "seurustelun" jälkeen, kun asumuseroaikakin oli mennyt umpeen ja eropaperit vanhentuneet, mies muutti takaisin kotiin ja hänen asuntonsa on nyt laitettu vuokralle. Tällä hetkellä meillä menee paremmin kuin pitkään pitkään aikaan. Huomioimme toinen toisemme ja annamme läheisyyttä, seksielämä toimii ja nautimme toistemme aikuisesta seurasta. Elämässämme on nyt aikaa muullekin kuin lapsiperheen arjen pyörittämiselle.

Kadunko eroa ja asumuseroaikaa, kyllä ja ei. Toivoisin, että olisimme saaneet suhteemme toimimaan ilman eroa, mutta luulen, että en olisi osannut arvostaa tätä parisuhdetta tarpeeksi ilman, että jouduin välillä luopumaan siitä. Olisi varmasti helpompi jatkaa tätä suhdetta ilman niitä "laastarisuhde" haamuja ja asumuseron aikaisia yöelämäsekoiluja, mutta toisaalta osaan nyt paljon paremmin arvostaa sitä mitä minulla kotona on.

Tsemppiä kaikille, mihin ratkaisuun sitten päädyttekin :).