Etsin epätoivoisena keskustelua, jossa ruodittaisiin samoja asioita ja tunteita, joiden kanssa itse nyt vellon.
Minut jätettiin muutaman vuoden avoliiton jälkeen pari kuukautta sitten. Aluksi tuntui, että jotenkin selvisinkin siitä, kun muutin omaan asuntoon. Kuitenkin pari viikkoa sitten selvisi, että eksäni oli tavannut toisen naisen minun vielä asuessa yhteisessä kodissani ja tiiviimpi seurustelu oli alkanut heti kun olin saanut tavarani muutettua pois. Kaiken lisäksi en kuullut asiasta eksältäni (jonka edelleen kuvittelin olevan paras ystäväni), vaan tämä uusi nainen tiedotti asiasta minulle mustasukkaisuuden puuskassaan.
Tämä tieto musersi minut aivan täysin. Tuntui, että olin koko yhdessäoloajan ollut täysin arvoton, joka voidaan korvata saman tien uudella ihmisellä. Tuntuu musertavalta ajatella, että tuo ilkeä uusi nainen nukkuu minun sängyssäni, suutelee minun puolisoani, käy kävelyllä minun koirani kanssa....
Miten ihmeessä pääsen tästä asiasta eteenpäin? Myönnän, että rakastan eksääni edelleen valtavasti, enkä usko ikinä enää tapaavani ketään hänen vertaistaan. Koen, että olen kerran löytänyt sen elämäni rakkauden ja menetin sen. Olo on aika toivoton.
Katkeruus tätä uutta ihmistä kohtaan on aika tuhoavaa. Nukun huonosti ja valveillakin näen hänet mielessäni koko ajan siellä minun kodissani. Olisin sydämestäni toivonut, että olisin saanut aikaa edes totutella eroon, ennen kuin ketään uutta ihmistä olisi tullut kuvioihin sekottamaan asioita.
Minut jätettiin muutaman vuoden avoliiton jälkeen pari kuukautta sitten. Aluksi tuntui, että jotenkin selvisinkin siitä, kun muutin omaan asuntoon. Kuitenkin pari viikkoa sitten selvisi, että eksäni oli tavannut toisen naisen minun vielä asuessa yhteisessä kodissani ja tiiviimpi seurustelu oli alkanut heti kun olin saanut tavarani muutettua pois. Kaiken lisäksi en kuullut asiasta eksältäni (jonka edelleen kuvittelin olevan paras ystäväni), vaan tämä uusi nainen tiedotti asiasta minulle mustasukkaisuuden puuskassaan.
Tämä tieto musersi minut aivan täysin. Tuntui, että olin koko yhdessäoloajan ollut täysin arvoton, joka voidaan korvata saman tien uudella ihmisellä. Tuntuu musertavalta ajatella, että tuo ilkeä uusi nainen nukkuu minun sängyssäni, suutelee minun puolisoani, käy kävelyllä minun koirani kanssa....
Miten ihmeessä pääsen tästä asiasta eteenpäin? Myönnän, että rakastan eksääni edelleen valtavasti, enkä usko ikinä enää tapaavani ketään hänen vertaistaan. Koen, että olen kerran löytänyt sen elämäni rakkauden ja menetin sen. Olo on aika toivoton.
Katkeruus tätä uutta ihmistä kohtaan on aika tuhoavaa. Nukun huonosti ja valveillakin näen hänet mielessäni koko ajan siellä minun kodissani. Olisin sydämestäni toivonut, että olisin saanut aikaa edes totutella eroon, ennen kuin ketään uutta ihmistä olisi tullut kuvioihin sekottamaan asioita.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Exäsi elää nyt elämäänsä ilman sinua. Sinunkin pitää tehdä niin. Älä pidä mitään yhteyttä entiseen elämään. Se on ainoa tapa päästä elämässä eteenpäin.
Ei entinen puoliso voi olla paras ystävä.
siis exäni kanssa poikkeus, joka vahvistaa säännön:).
Jos näin on, ei olisi pitänyt erota
Pari sanaa asiat kokeneelta.
Ensinnäkin se, ettet löytäisi ketään toista yhtä ihanaa, ei pidä paikkaansa. Elät nyt erosi suruvaihetta, ja juuri silloin tuntuu ajatus jostain paremmasta täysin toivottomalta. Mutta usko huviksesi, että ajatuksesi tulevat muuttumaan. Itsekin koin 10vuotta sitten samanlaisen toivottomuuden tunteen. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ero on ollut parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Ilman eroa en olisi tavannut nykyistä vaimoani :)
Aika on se mikä haavat parantaa, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin.
Olisit halunnut "totutella" eroon ennenkin entinen kumppanisi aloittaisi uuden suhteen??
Usko pois, siinä tilanteessa olisit huijannut vain itseäsi. Olisit pyörinyt itsesäälissä ja valtavassa kaipuussa entiseen elämääsi, ja elätellyt toiveita uudelleen aloittamisesta. Tämä olisi pitkittänyt eroahdistustasi ja oman elämäsi rakentamista entistä pitemmäksi.
Sinulle tämä tilanne on nyt paljon parempi. Voit sairastaa surusi ja pikkuhiljaa aloittaa oman paremman elämän rakentamisen, ilman turhien toiveiden elättelyä entiseen palaamisesta.
Tulet olemaan vuosien päästä vielä samaa mieltä kanssani, mutta et ihan vielä :)
Tsemppiä!
Se on mahdollista, etteivät kaikki löydä miestä, jossa olisi riittävästi mielenkiintoa. Itse en ole löytänyt. Vaikka onhan tässä aikaa etsiä. Minusta oli todella friikkiä että eräs mies itse sanoi että "kyllä sinä löydät vielä sen oikean", pahemmin ei voi ketään loukata. Varsinkin kun nainen on tehnyt kaikkensa. Mutta eihän sen miehen päässä ollut kuin heinää!
Se tarinan mies oli pelimies sitäpaitsi.
Voi kuule, puoliso voi olla kaikki kaikessa. Ei kaikille, mutta joillekin ja se kannattaa ymmärtää..
Nyt asiaan(Olin kirjoittamassa edelliseen ketjuun):
Tinti83, eipä kestä. On mukavaa pystyä auttamaan toista hädässä.
Itse aikoinaan koiran omistaneena tiedän, että siitä luopuminen ei todellakaan ole helppoa. Kummallekaan. Olisi hyvä mikäli pystyisitte päätymään jonkinnäköiseen ratkaisuun asiasta, joka helpottaisi sinun oloasi. Eksäsi kuitenkin tuntuu päässeen eteenpäin jo. Sinä tarviit nyt kaiken mahdollisen tuen, että surutyösi etenee ja helpottuu. Sen tiedän, kokemuksesta, että mikäli näkee, vieläpä päivittäin, niin se vaan vaikeuttaa ylipääsemistä. Ja onko mahdollista, että ottaisit häneltä avaimesi pois, varsinkin jos hänellä ei ole tarvetta sille? On hyvä, että saat itsellesi sitä rauhaa ja tilaa.
Muistan sen, kun eron alussa itse toimin juuri niin, että annoin hänen tehdä mitä vain ja milloin vain, kunnes pistin pienen stopin ja vaadin itselleni juuri tuota tilaa ja rauhaa mistä puhuin. Ei se ollut helppoa, koska halusin oikeastaan, että hän pysyisi lähellä, mutta sillä vaan satutin itseäni enemmän ja tein ylipääsemisestä vaikeampaa. Tuskallista se on edelleenkin, että en ole yhteydessä ihmiseen, johon minäkin luotin täysin ja joka oli oikeastaan loppujen kaikki kaikessa minulle. Silti, uskon että mikäli pystyn jatkamaan ilman yhteydenpitoa niin tuska helpottaa.
Kaikki tekee asiat tietenkin kuten parhaaksi näkee, mutta tuo olisi minun ehdotukseni :) Onhan tilanne ja sopuun pääseminen vaikeaa varmasti, mutta kannattaa yrittää vaikka olisikin pelkkää tuskaa.
Valitettavasti en vielä ainakaan osaa ajatella asiaa noin, vaikka kiitos kauniista sanoista.
Lähinnä mietin sitä miten "normaalia" on tuntea niin valtavaa katkeruutta ja kateutta tätä uutta ihmistä kohtaan? Varsinkin kun tiedän, että hän täyttä ilkeyttään halusi minun kuulevan suhteesta juuri häneltä. Että hänen epävarmuutensa ja luottamuspulansa takia minä olen joutunut murtumaan totaalisesti.
Tuntuu vaan niin epäreilulta, että eksäni on onnellisessa rakastumisen huumassa, vaikka hän jätti ja petti minut. Ja minä olen yksin ja kaipaan häntä valtavasti....
Sun paras ystäväsi oli niin munaton mies, ettei saanut itse sulle kerrottua, että uusi nainen on jo kuvioissa. Ei uusi nainen sitä varmasti ilkeyttään tehnyt, sä vaan näet asian niin. Heillä oli mitä ilmeisemmin suhde jo kauan ennen teidän eroanne. Mitä sä tuollaisen miehen perään haikailet? Hän on valintansa tehnyt, otti omasta mielestään paremman naisen kuin sinä olet. Ei kai kukaan huonompaan vaihtaisi? Ei sun auta naista vihata. Sun mies se teidän liiton rikkoi. Hän ei ole ollut tyytyväinen teidän suhteeseenne. Eihän sitä toista tule, jos ensimmäinen on paras. Vai mitä?
Musta on luonnollista, että mies otti sulta avaimen pois teidän asuntoon. Ei hän halua, että sä ilmestyt sinne yks kaks. Ota säkin avaimesi pois häneltä. Voisitko ajatella, että pitäisit koiraa itselläsi pitempään kuin päivän, niin välttyisit näkemästä häntä jatkuvasti?
Olen monta kertaa jatellut, etten pidä eksääni mitään yhteyttä. Ongelmana kuitenkin on se, että meillä on yhteinen koira (lue lapsi), jota molemmat haluamme pitää. Vuorotöiden vuoksi vaihtelemme koiraa harva se päivä ja tämän takia näemme lähes päivittäin. Hänellä on myös avain asuntooni. Myös minulla oli avain entiseen kotiimme, kunnes eksäni yllättäen otti sen minulta pois ilman ihmeempiä selittelyjä. Näin jälkeen päin tietenkin ymmärrän miksi minulla ei enää voi olla avainta entiseen kotiini...
Irtiottoa vaikeuttaa suuresti se, että eksäni oli paras ystäväni, eikä yksikään ihminen ole koskaan ennen tuntenut minua niin hyvin. Lisäksi hän on ainut ihminen koskaan, keneen olen luottanut. Yritän edelleen selitellä itselleni, että ero oli jollain tavalla seurausta omasta huonommuudestani, enkä osaa vihata ja syyttää eksääni, kuin hetkittäin. Kiukunpuuskan päätteeksi käännän taas kaiken tapahtuneen omaksi syykseni ja näen eksäni edelleen elämäni rakkautena, joka ei koskaan tehnyt mitään väärää...
No niin tyttö, hyvä. Otahan itseäsi niskasta kiinni ja katso totuutta silmiin.
Jos miehesi on lennosta vaihtanut naista, niin todennäköisesti hän on puuhaillut selkäsi takana jo ennen eroanne. Tuskin niin kukaan tekisi oikealle ystävälleen. Viha sinänsä on tässä kohdassa ihan terve reaktio ja auttaa sinua pääsemään irti ja jatkamaan eteenpäin. Pidä huolta kuitenkin, ettet jäädy kokonaan. Sinussa tuskin on kummempaa vikaa, varmasti olisit hyvä kumppani monelle miehelle, mutta miehesi ei vain osannut sinua arvostaa tarpeeksi. Keskity nyt itseesi ja pidä kunnon hengähdystauko ennen kuin etsit uutta suhdetta. Aloita vaikka jokin uusi harrastus.
Matkustele!
Hyvä ystävä ei koskaan tee noin! Ilmeisemmin et ole ollut ihan kartalla exäsi suhteen..?
Ainoastaan vihaamalla pääset hänestä yli. Niinkauan kuin et suostu hyväksymään, että hän todella petti sinut ja että se ei ole sinun syysi, et tule pääsemään hänestä irti.
Sinuna myös todella vaatisin avaimen takaisin, niinhän hänkin teki!
Toisekseen voit lohduttautua sillä, että jokainen ero olisi käsiteltävä. Exäsi ei sitä nyt pysty tekemään kun uusi on jo lahkeessa, mutta ennemmin tai myöhemmin hän siihen törmää ja luultavimmin uusi suhde ei sen takia tule onnistumaan.
Mulla on monella tapaa juuri samanlainen tilanne..viikko sitten muutin pois yhteisestä kodistamme,erottiin pari kuukautta sitten virallisesti.Eilen soitin ja sain tietää, että paikalla oli joku muu nainen..en tiedä koko tarinaa mutta vaikuttaa siltä, mutta ilmeisesti tämä on joltain osin vaikuttanut meidän eroon.Laita sun sähköposti, jos haluat jutella enemmän.
En nyt ala lyömään lyötyä...Kumminkin se ei ole enää sun mies.Henkilökohtasesti kumminkin olisin uuden naisen kuulla kunniansa jos olis menny loukkaa mun ex-naistani syyttä kun se on heikoilla.
Ritarit ei kyllä toimi noin,että ei se jannu ollu sun vilpittömän rakkauden arvoinen.
Kiukku pintaan ja unohdus...Älä anna ihmisten kohdella noin muuten sun yli kävellään loppuelämäs...
Itselleni paljastui viikko sitten, että tuore vaimoni on ihastunut toiseen ja pettänyt heti tämän kanssa minua. Tuntuu aivan hirveältä, kun luotin ja pidin häntä kaikki kaikessa. Syyksi kertoi sen, että elämä on mukamas vaan suorittamista. Uudelta ihastukselta oli kuulemma saanut lämpöä ja läheisyyttä.
Tuntuu pahalta, mutta en pysty antamaan hänelle anteeksi asiaa. Koska luottamusta en pysty rakentamaan hänen kanssaan.
Asutaan nyt eri osoitteissa ja tulevaisuus on auki. Valoa elämässä ei oikein ole nyt, mutta onneksi on hädän hetkellä imaantunut korvaamattomia tukijoukkoja rinnalle.
Ero tuli minulle täysin puun takaa elokuussa, kun avovaimoni jätti minut. Suhde ei ollut täydellinen, hellyys ja aito yhteys olivat olleet vähissä jo monta vuotta, mutta hän oli aina rakastanut minua vaikka minä olin joskus aiemmin ollut se, joka eroa oli hautonut. Olin itsekin huomannut, että suhteemme oli pohjalla,ei riitoja, turvallista kyllä mutta ei paljon muuta. Silloin on vain kaksi vaihtoehtoa, ero tai asioiden oikeasti muuttaminen. Olin selkä seinää vasten juuri ensimmäistä kertaa tajunnut, että tämän naisen kanssa aivan oikeasti haluan viettää loppuelämäni, ja minun pään sisäiset, suhdettamme painaneet ongelmat olivat alkaneet purkautumaan. Mutta juuri silloin maailma romahti. Pian huomasin hänestä, että hänellä oli/oli ollut jotain peliä erään (varatun) miehen kanssa, ja vähän myöhemmin hän myönsi molemminpuolisen ihastuksen, mutta mitään (seksiä) ei kuulemma ollut tapahtunut. Epäilys kuitenkin jäi. Meillä oli vielä mahdollisuus puida ongelmiamme, ja sen teimme perusteellisesti, yhteyskin välillämme alkoi löytyä. Yhteisen tulevaisuuden mahdollisuus jäi auki kun muutimme erillemme. Olemme olleet jonkin verran tekemisissä keskenämme, ja minä olen saanut itseni kutakuinkin kasaan. Täysin omaa elämääni en kuitenkaan pysty elämään, odotan uutta alkua. Nyt sain selville mutkan kautta, että hän oli ollut sängyssä miehen kanssa eron aikoihin, eikä se muutenkaan ollut pikkujuttu hänelle. He eivät kuitenkaan jatkaneet suhdettaan. En oikein osaa olla vihainenkaan, ymmärrän häntä, niin olisi ehkä voinut käydä minullekin joskus. Olin aina ollut uskollinen ja luottanut häneenkin täysin, joskin olin kuitenkin kieroutuneella tavalla mustasukkainen ajoittain, varmaankin koska tiesin ettemme kumpikaan saaneet suhteestamme kaikkea mitä tarvitsimme. Nyt tämä tilanne alkaa käydä liian raskaaksi, haluaisin olla hänelle vihainen, lopettaa tämän epävarmuuden, nuolla haavani ja jatkaa elämää paljon oppineena. Rakastan häntä kuitenkin edelleen liikaa... En tiedä mitä tehdä. Edellisellä kirjoittajalla on siinä mielessä hyvä tilanne, että aika voi parantaa haavat,parempi suhde ja uusi luottamus rakentua ajan kanssa, jos huomaatte että molemmilla on siihen tahtoa. Suhteen ei välttämättä tarvitse loppua pettämiseen, ja sen aiheuttama tunnemyräkkä voi auttaa pääsemään käsiksi elämän ja rakkauden tärkeimpiin asioihin. Luulen mä.
Aikaa on kulunut.... Tilanne on mennyt siihen, että vaimoni on muuttanut kokonaan pois yhteisestä koditamme. Tällä hetkellä emme usko kumpikaan yhteiseen tulevaisuuteen. Itse olisin ollut valmis antamaan meille vielä mahdollisuuden, mutta vaimo ei halua jatkaa. Kesällä mentiin naimisiin ja nyt tuli ero. Kaveria lainatakseni "Lyhyempi liitto teilllä, kuin paskan lätkäpelaajan sopimus..." Yhdessä oltu useamman vuoden kuitenkin tätä ennen.
Epähuomiossa kirjoitin vähän väärään aihealueeseen, mutta samapa tuo. Jotenkin tuntuu helpottavan kertoa tuntemuksista.
Itse tunnen ristiriitaisia tunteita vaimoani kohtaan. Aamuisin herään ja ajattelen koko tämän asian olleen painajaista, jolloin todellisuus iskee päähän ja kovaa... Itku on tullut useampana aamuna. Onneksi on töissä saanut muuta ajateltavaa. Välillä vihaan vaimoani kaikista eniten maailmassa ja ajatus hänestä sekä uudesta "rakkaasta" kuvottaa silmittömästi. Taas kohta kaipaan ihania hetkiämme, joita meilla on vuosien aikana ollut.
Vaikka rakastan vaimoani, niin tiedän oman luonteeni, joka ei voi hyväksyä hänen tekoaan, koska en ole saanut häneltä minkäänlaista katumuksen merkkiä tapahtuneesta. Vastaus on ollut, että tämä olisi tapahtunut kuitenkin jossain vaiheessa.
Minua auttoi aikanaan Fisherin eroseminaari. Olin myös petetty ja jätetty ja parin kuukauden päästä ssiitä, kun mies oli muuttanut uuden armaansa kanssa yhteen, pääsin seminaariin. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman sitä, ehkä olisin jäänyt katkeraksi lopuksi elämääni. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta osallistua seminaariin, hanki vaikka nettikaupasta kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päätyy. Sitä käytetään seminaarissa oppikirjana. Seminaarin avulla voi oppia paljon itsestään ja parisuhteista, ei ole pakko enää epäonnistua suhteissaan. Olen tällä hetkellä toimivassa parisuhteessa oltuani muutamia vuosia eron jälkeen yksin, eheydyttyäni. Voimia kaikille eron kokeneille!