Olen 45-vuotias perheenäiti ja ylipainoa 30 kg. Olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni ja olen muuttanut elintapojani niin että syön vähärasvaisia ruokia, sokeri ja suola pois ja liikuntaa lisää. Olisinkin nyt kysynyt että löytyykö ketään jolla olisi laihduttaminen vähentänyt perinnöllistä migreeniä. Lääkärini ei osannut tähän vastata. Pääsitkö kenties eroon myös muista vaivoista...vastaileppa.
auttaako laihduttaminen
4
528
Vastaukset
- miu mau
Aloitin laihduttamisen Atkinsilla helmikuussa ja migreenit loppuivat lähes kokonaan. Ylipainoa minulla oli suunnilleen saman verran kuin sinulla, ikää 29. Kun sitten huhtikuun pidin taukoa atkinsista, migreenit tulivat takaisin.
Toukokuun lopussa aloitin tosissani uudelleen ja vain yksi migreenikohtaus on tuon jälkeen tullut. Ennen kärsin kamalista migreeneistä vähintään kerran kuussa, juuri ennen kuukautisia. Nyt olen saanut osakseni tuollaisen vain kerran...
Atkinsista on ollut kohdallani myös muuta hyötyä migreenien häipymisen lisäksi. Ihoni on parantunut, vatsavaivat ja närästykset ovat kadonneet kokonaan ja en myöskään voi unohtaa sitä, että paino putoaa n. 6 kilon kuukausivauhtia. Nyt plakkarissa siis -20 kiloa!- mizzu
Heipä hei,
laihdutus ja yleensäkin terveiden elämäntapojen ylläpitäminen on erinomainen tapa saada parempi olo sekä henkisesti, että fyysisesti.
Itselläni migreeni ja muukin päänsärky väheni kilojen myötä, viriliteetti kohosi kuin viagralla ja elämä tuntuu muutenkin antavan enemmän kuin ennen. Vaikka en vieläkään ole yksi niistä ihannoiduista solakoista ja näteistä elovena-tytöistä, olen saanut paljon itseluottamusta ja onnellisuutta siitä, että jaksan ja haluan tehdä muutakin kuin työtä ja maata sohvaperunana.
Onnea terveellisen ja fiksun päätöksesi johdosta, toivottavasti omat kokemuksesi tulevat olemaan samanlaisia kuin minulla. Muista vielä kehottaa perhettäsi kannustamaan sinua ja uusia elämäntapojasi! Laihdutukseenhan ei tarvita käänteentekeviä tuotteita tai ryhmiä, siihen tarvitaan nimenomaan vain yhden ihmisen päätös tehdä itselleen parempi huominen.
Tsemppiä jatkoon :)
- mies
Itselläni on liikarasituksesta aiheutuva migreeni. Tämän migreenin laukeamiskynnys nousee kunnon mukaan. Hoikkana ja hyvässä kunnossa en saa migreeneitä lainkaan.
Varmaan on ainakin seuraava: Laihduttuasi tunnet olosi paremmaksi ja olet onnellisempi. Mitä onnellisempi olet, sitä korkeampi on kipukynnyksesi. - Riina
En tiedä migreenistä, mutta 30kg ylipaino johtaa helposti kolesterolin nousuun ja jos sattusi vielä olemaan kohonnut verenpaine, niin kyllä on huonot näkymät. Äitini pudotti painoa n.10kg ja vähensi eläinrasvoja. Hänellä laski kolesteroli arvot heti. Verenpainekin laski vähän liikkumalla ja ehkä tressi helpottui ja pudottamisesta tuli hyvä mielikin. Kolesteroli on pysynyt alhaisena ja äidin ei tarvinnut aloittaa lääkehoitoa edes verenpaineeseen, koska ei ole niin vaarallista yksinään. Pudotus kannattaa aina. Itse olen saanut apua niskakipuun, kun rinnat ovat pudotuksen myötä pienentyneet. Ei nyt ollut vastaus kysymykseen, mutta näihin vaivoihin on meillä auttanut..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380