Tarvitseeko menneisyydestä kertoa?

Minusta ei tarvitse kertoa.
Minua ei ainakaan huvita kuulla entisistä heiloista yhtään mitään..
Jos olet ollut joskus seikkailunhaluinen niin ei se huono juttu ole.
Mutta minä en kyllä kaikista seikkailuistani välttämättä kerro kenellekkään, en poikaystäville, en parhaalle naispuoliselle kaverillekkaan.

Mun mies tietää mun villistä nuoruudesta ja minä hänen. Ollaan useamman kerran hieman humaltuneina ajauduttu juttelemaan aiheesta, ei tosin ihan normaalina päivänä selvinpäin tuntuisi kauheen luonnolliselta höpötellä entisistä heiloista ja panoista. Riippuu ihmisistä, meidän suhteeseen menneisyydestä puhuminen ei ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti, ehkä jopa päin vastoin vahvistanut sitä. Tietää, että on se toinenkin osapuoli hölmöillyt nuorempana :)

Toisaalta nykyisyys on se, jolla on väliä. Eiköhän kumppani kysele, jos haluaa tietää.

Niinhän se on, kysyy sitten tai kerron sitten kun olen valmis, ja luotan että toisen ajatukset suhteestamme eivät siitä miksikään muutu. Tulee vaan välillä semmonen syyllinen olo kun en ole kertonut. Itse en kyllä halua kamalasti tietää, mitä niillä on väliä.

Mulle eräs nainen kerto, että on harrastanut seksiä kolmen miehen kanssa samaan aikaan. Siihen asti nainen vaikutti kiinnostavalta, mietin että tästä voisi tulla jotain pitenpiaikaistakin. Mutta sen kuultuani sanoin heippa. Ei mun lapsia voi kasvattaa nainen, jolla on ollu muna monessa reiässä yhtä aikaa (näin kertoi tapahtuneen).

Jos on suttura menneisyys niin kyllä se kumminkin paljastuu. Jopa Helsinki on niin pieni paikka että sellaiset asiat ei pysy piilossa.

Eipä noista tarvitse kertoa, jos toinen ei välttämättä halua kuulla. Jos haluaa kuulla, niin silloin pitää kertoa totuus, mutta jos voi niin kohteliaisuussyistä vain välttämättömän verran, jos on jotain sellaista joka voisi ahdistaa toista. Seikkailut voi kyllä tuntua kumppanista pahalta, jos kumppani itse ei ole ollut samanlainen seikkailija... Itse en ole ikinä mitenkään sekoillut, enkä halua kuulla miesystävänikään seikkailuista, koska tuntuu että niistä tulisi vain ahdistunut ja outo olo. En edes tiedä entisten määrää, vaikka yksin ollessa tulee joskus mietittyä. En tiedä haluaisinko tietää.

Kun aloin seurustella mieheni kanssa olimme molemmat melko nuoria, vähän parinkympin päälle ja mies muutaman vuoden vanhempi.

Tiesin silloin jo, että miehelläni on ollut paljon naisia, suurin osa tietysti vähemmän vakavia. Omien sanojensa mukaan n. 50 panokaveria. Noh, itse en muutamaa vuotta nuorempana ollut juuri sen parempi: n. 30 panokaveria. Ja siihen se kyllä myös jäi. Puhuttiin ja luotettiin toisiimme. Kun on kokemusta tuonkin verran, ei sitä osaa edes kaivata enempää tai erilaista.

Ja seksi ainakin meillä sujuu ;)

Villi nuoruus vaihtui kestävään parisuhteeseen, nyt olemme olleet yhdessä 6 vuotta.

Yleensä tieto vain lisää tuskaa. Entisistä heiloista on turha lähteä kertomaan, poikkeuksena suhteet jotka ovat kestäneet niin kauan että ihminen on mukana sukujuhlien tai lomamatkojen valokuvissa tms. Tai jos on oltu naimisissa tai on yhteinen lapsi.

Jos nuoruuden tyhmyydet eivät mitenkään vaikuta tähän päivään niin tunkiota ei kannata tonkia, anna sen maatua ihan itsekseen.

En ole itse edes kysynyt pahemmin mieheni ex tytöistä. En nimittäin todellakaan kestäisi kuulla hänen seksikumppaniensa määrää. Pidemmistä suhteista kyllä tiedän. Nyt minulla on vain oma käsitys asiasta ja voin ajatella että niitä on alle 5, vaikka totuutta en kyllä tiedä.

Perusta on se jos tietää kaikesta kaiken,ei tarvitse sitten myöhemmin yrittää keksiä ja peitellä mitään.

Ei tarvitse kertoa, jokaisella meillä on menneisyys ja ainoa millä on väliä on yhteinen tulevaisuus.