Avokin ex

Ongelmaksi, suhteen ainoaksi sellaiseksi, on muodostunut avokin ex joka käyttää tätä rahallisesti ja palveluksissa hyväkseen. Kyseessä on kiltti ja sinisilmäinen mies, joka ei näe miten häntä hyväksikäytetään ystävyyden varjolla. Kun suutun asiasta, olen minä se paha ja mustasukkainen. Hän sanoo, että tämä ex on hänen kaverinsa, hänellä saa olla kavereita eikä minulla ole asiaan sananvaltaa. Mutta tämä kaveruus koostuu ainoastaan yksipuolisista yhteydenotoista exän puolelta kun kyse on joko rahantarpeesta taikka palveluista joista muutoin joutuisi maksamaan paljon. Eikä omena ole tässä asiassa kauaksi puusta pudonnut, sillä ex ei ole ainoa joka näin tekee vaan myös hänen äitinsä - kun tulee asia, jossa voi miehestä hyötyä tulee yhteydenotto.

Minun tekisi mieleni sanoa asiasta suoraan, mutta siitä seuraa vain riitaa ja minä olen väärässä, koska hän tahtoo nähdä asiat eri tavalla.. Nyt avoliitossa ei tästä hyväksikäytöstä ole minulle vielä paljonkaan haittaa, vaikkakin taloudellisesti exän olemassaolo on tullutkin jo kalliiksi yhteisasumisen aloituksessa, exän tyhjentäessä miehen asunnosta kaiken irtilähtevän, jonka olisi voinut yhteisen hyvän vuoksi myydä ja hankkia yhteiseen kotiin jotakin. Myöhemmin vaikkapa perheenlisäyksen tullessa kaikki mitä ex ja tämän äiti onnistuvat mieheltä viemään on pois sekä lapsilta, että minulta.Tosin toivon että ennen tätä vaihetta elämässä mies avaa silmänsä ja tajuaa miten häntä viedään. Muutoin tuskin pääsemme suhteessa pidemmälle :( Riitaa kun tulee siitäkin, jollen minä tahdo 'auttaa' tätä exää tai tämän äitiä - mutta minä olen sitä mieltä, että minä en moisia idiootteja itsestäni hyötymään päästä... Mutta tätäkään ei auta ääneen sanoa, riitaa siitäkin tulisi.. Lienee paras vain purra hammasta ja toivoa, että mies avaa silmänsä ennenkuin on liian myöhäistä.
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sulla on tasan 2 vaihtoehtoa:

a) joko säkin alat käyttämään miestä hyväksesi sillä tahdilla, ettei hänestä enää jää näille muille naisotuksille

tai

b) etsit aikuisen, oikean Miehen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt entisiin kirjoitti:

Ongelmaksi, suhteen ainoaksi sellaiseksi, on muodostunut avokin ex joka käyttää tätä rahallisesti ja palveluksissa hyväkseen. Kyseessä on kiltti ja sinisilmäinen mies, joka ei näe miten häntä hyväksikäytetään ystävyyden varjolla. Kun suutun asiasta, olen minä se paha ja mustasukkainen. Hän sanoo, että tämä ex on hänen kaverinsa, hänellä saa olla kavereita eikä minulla ole asiaan sananvaltaa. Mutta tämä kaveruus koostuu ainoastaan yksipuolisista yhteydenotoista exän puolelta kun kyse on joko rahantarpeesta taikka palveluista joista muutoin joutuisi maksamaan paljon. Eikä omena ole tässä asiassa kauaksi puusta pudonnut, sillä ex ei ole ainoa joka näin tekee vaan myös hänen äitinsä - kun tulee asia, jossa voi miehestä hyötyä tulee yhteydenotto.

Minun tekisi mieleni sanoa asiasta suoraan, mutta siitä seuraa vain riitaa ja minä olen väärässä, koska hän tahtoo nähdä asiat eri tavalla.. Nyt avoliitossa ei tästä hyväksikäytöstä ole minulle vielä paljonkaan haittaa, vaikkakin taloudellisesti exän olemassaolo on tullutkin jo kalliiksi yhteisasumisen aloituksessa, exän tyhjentäessä miehen asunnosta kaiken irtilähtevän, jonka olisi voinut yhteisen hyvän vuoksi myydä ja hankkia yhteiseen kotiin jotakin. Myöhemmin vaikkapa perheenlisäyksen tullessa kaikki mitä ex ja tämän äiti onnistuvat mieheltä viemään on pois sekä lapsilta, että minulta.Tosin toivon että ennen tätä vaihetta elämässä mies avaa silmänsä ja tajuaa miten häntä viedään. Muutoin tuskin pääsemme suhteessa pidemmälle :( Riitaa kun tulee siitäkin, jollen minä tahdo 'auttaa' tätä exää tai tämän äitiä - mutta minä olen sitä mieltä, että minä en moisia idiootteja itsestäni hyötymään päästä... Mutta tätäkään ei auta ääneen sanoa, riitaa siitäkin tulisi.. Lienee paras vain purra hammasta ja toivoa, että mies avaa silmänsä ennenkuin on liian myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu