vaikka se ei ehkä ole viisasta. Tunnen syyllisyyttä siitä puolustan itseäni ja oikeaksi pitämääni asiaa. Perustelen oikeudenmukaisuudella ja saan palkakseni siitä ...sivuuntyöntämistä.
En hyväksy kiusaaamista ja puutun siihen. Enkä ehkä vielä osaa tehdä sitä parhaimmalla tavalla, mutta puutun. Olin ennen alistuva, nielin kiukun ja pettymyksen. Enää en tahtoisi antaa periksi ihan kaikessa ja tunnen kauhua kun astun puolustamaan itseäni tai asiaa.
Jatkuvasta alistumisesta seuraa kokoajan pahenevaa mieltä, eikä se mahdu enää sisälleni. Haluan että kiusaaminen loppuu. Äitini sanoi "älä viitti, tule tänne...älä välitä, anna niiden tapella keskenään". Mutta äitylini: se ei mene niin. Mä en ole kaatopaikka, minullakin on arvoni. Se arvo pitää ottaa. Mä hukun toisten paskaan. Kiusaaja ei voi hyvin. Kiusaaminen on oman paskan olon tartuttamista toisiin. Siitä ei hyödy kukaan.
Olen perin juurin diplomaatti mutta ikuinen kiertely, peittely ja väistely ei auta. Jos on eripuraa, pitää olla mahdollisuus oikaista ja sopia. Neuvotella, puhua.
(karjuntaa)
Onko jollakulla samankaltaista kokemusta?
En hyväksy kiusaaamista ja puutun siihen. Enkä ehkä vielä osaa tehdä sitä parhaimmalla tavalla, mutta puutun. Olin ennen alistuva, nielin kiukun ja pettymyksen. Enää en tahtoisi antaa periksi ihan kaikessa ja tunnen kauhua kun astun puolustamaan itseäni tai asiaa.
Jatkuvasta alistumisesta seuraa kokoajan pahenevaa mieltä, eikä se mahdu enää sisälleni. Haluan että kiusaaminen loppuu. Äitini sanoi "älä viitti, tule tänne...älä välitä, anna niiden tapella keskenään". Mutta äitylini: se ei mene niin. Mä en ole kaatopaikka, minullakin on arvoni. Se arvo pitää ottaa. Mä hukun toisten paskaan. Kiusaaja ei voi hyvin. Kiusaaminen on oman paskan olon tartuttamista toisiin. Siitä ei hyödy kukaan.
Olen perin juurin diplomaatti mutta ikuinen kiertely, peittely ja väistely ei auta. Jos on eripuraa, pitää olla mahdollisuus oikaista ja sopia. Neuvotella, puhua.
(karjuntaa)
Onko jollakulla samankaltaista kokemusta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!Olen jo yli 50 v,mutta olen aina ollut aika suora ja kaamea idealisti ja joku miesystävistä sanoi parhaaksi puolekseni,että olen oikeudenmukainen.Miesten kanssa on menny monesti sukset ristiin,kun puolustaudun,enkä anna itseäni pompotella,jos koen olevani oikeassa.Sama pätee siihen,että jos tunnen,että joku tekee vääryyttä minulle,niin sitkeästi panen vastaan ja intän oman näkemykseni.Siitä on sikäli ollut kyllä harmiakin,koska olen saanut sen vuoksi monesti turpaani,mutta en vaan voi itseäni muuttaa.Nyt olen huomannut lapsissa saman piirteen ja olen tavallaan ylpeä.Jos teen itse jotain ja he sanovat minulle siitä,en ala tappelemaan,koska tiedän että olen varmasti itse väärässä.En tiedä tajusitko tästä mitään,mutta tsemppiä elämään ja tiedä oma arvosi,äläkä anna siitä periksi.
No tuo olis voinut olla täysin itseni kirjoittama!!!
Samaa mieltä kanssasi. :)