Tosiaan ensimmäistä kertaa tuli koettua toi rakastuminen varmaan joku 8-9 kuukautta sitten, ja sitten 6 kuukautta sitten sydämen särkyminen.
Onhan tästä aikaa, mut jotenkin tuntuu et kipu ei lähe kokonaan koskaan.
Jätti tosta noi vaa roikkumaa tosiaan selittelemättä mitään ja sen jälkeen onki ollu tosi monimutkasta. Se sano että ollaan vielä kavereita, mut sitte ku alettiin taas näkemään toisiamme, nii se oli aika lailla samallaista ku sillo aikasemmi, kädestä pitämistä ja kaikkea muuta mitä ennenki tehtiin paitsi pussailua. Sitte se ensi sano että se rakastaa mua muttei vaan voi olla mun kanssa, mut sitte muutama päivä ja sil ei taas muka ollu minkäänlaisia tunteita. Sen jälkeen ollu koko aja tällasta vuoristorataa, välillä se vihas mua ja sitte tuli mustasukkaseks jos puhuin jonkun toisen kanssa.
Nyt oltiin taas jonkun aikaa tekemisissä ja kavereita ku nähtiin aika paljo tossa viikolla ku oltii samassa paikassa, mut sitte se veti hirveet kilarit jostain todella turhasta kuten yleensä, ja nyt ei olla puheväleissä. En tiedä onko se taas tulossa puhumaan joskus parin viikon päästä, mut musta tuntuu et kaikkien kannalta on parempi jos ei olla enää missään tekemisissä. Käyttäytyny ku kusipää koko jätkä koko tän ajan...
Mut silti tuntuu jotenkin niin tyhjältä koko aja vaikka yrittäis väittää et on päässy yli koko jutusta.
Jos haluutte niin kertokaa omia kokemuksianne ja mieluusti myös mielipiteitä koko tilanteesta, oon aika hukassa. :/ k
Onhan tästä aikaa, mut jotenkin tuntuu et kipu ei lähe kokonaan koskaan.
Jätti tosta noi vaa roikkumaa tosiaan selittelemättä mitään ja sen jälkeen onki ollu tosi monimutkasta. Se sano että ollaan vielä kavereita, mut sitte ku alettiin taas näkemään toisiamme, nii se oli aika lailla samallaista ku sillo aikasemmi, kädestä pitämistä ja kaikkea muuta mitä ennenki tehtiin paitsi pussailua. Sitte se ensi sano että se rakastaa mua muttei vaan voi olla mun kanssa, mut sitte muutama päivä ja sil ei taas muka ollu minkäänlaisia tunteita. Sen jälkeen ollu koko aja tällasta vuoristorataa, välillä se vihas mua ja sitte tuli mustasukkaseks jos puhuin jonkun toisen kanssa.
Nyt oltiin taas jonkun aikaa tekemisissä ja kavereita ku nähtiin aika paljo tossa viikolla ku oltii samassa paikassa, mut sitte se veti hirveet kilarit jostain todella turhasta kuten yleensä, ja nyt ei olla puheväleissä. En tiedä onko se taas tulossa puhumaan joskus parin viikon päästä, mut musta tuntuu et kaikkien kannalta on parempi jos ei olla enää missään tekemisissä. Käyttäytyny ku kusipää koko jätkä koko tän ajan...
Mut silti tuntuu jotenkin niin tyhjältä koko aja vaikka yrittäis väittää et on päässy yli koko jutusta.
Jos haluutte niin kertokaa omia kokemuksianne ja mieluusti myös mielipiteitä koko tilanteesta, oon aika hukassa. :/ k
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pahalta tuntuu, mutta ehkä parempi, kun päästät irti.
Se vaatii luonteenlujuutta ja sattuu, mutta muuten teillä voi olla on/off suhde ties kuinka kauan etkä voi hyvin.
En usko, että voi olla kaveri ihmisen kanssa, jota on rakastanut.
Opit vielä, että rakastuminen ja rakastaminen eroaa toisistaan. Rakastua voi monesti, mutta todella rakastaa osuu harvemmin kohdalle.
Ajattelet mielestäni terveesti, kun et halua olla toisen ihmisen varalla ja odottaa häntä, kun hän on siihen valmis ja sitten taas muuttaa mielensä. Tuon toisen ihmisen mieli ei välttämättä ole ihan vakaa eli voi olla masennusta taustalla tai muuta, kun selvästi oireilee käytöksellään.
Sydän särkyneenä eteenpäin, palaset kasaan pikkuhiljaa ja ota opiksesi.
Älä toiste suostu tuollaiseen käytökseen, lopeta heti alkuunsa jos samanlaiseen ihmiseen tutustut.
Aika samanlaisia kokemuksia löytyy menneisyydestäni. Eräskin mies oli tosi ailahtelevainen, vieläpä valehteli paljon. Harmi että rakastuin häneen, mutta sillepä ei aina oikein voi mitään. Kun olin rakastunut, mies pompotti minua aikalailla mielensä mukaan eli minulta puuttui jämäkkyyttä lopettaa koko juttu.
Eli yritä päästä yli tästä jutusta. Älä enää tapaa häntä. Se olisi vain ajan tuhlausta ja tuottaisi sinulle kurjia tuntemuksia. Tunteesi laantuvat ajan kanssa ja sitten et enää edes käsitä, miksi olet joskus välittänyt tästä miehestä. Hyvää kevättä!
Jotenkin tulee tunne, ettette kumpikaan oikein tiedä mitä toinen ajattelee ja haluaa. Et tiedä miksi hän jätti etkä sitä miksi noin käyttäytyy. Oletko kysynyt? Voihan sillä miehellä olla ihan samanlaisia ajatuksia sinusta. Ei tosta nyt mitään masennusta voi diagnosoida, ennemmin vaikuttaisi liittyvän keskinäisen kommunikaation ongelmiin. Eikä sitäkään tosta voi lukea, että hän tahallaan sinua pompottaisi tai varalla pitäisi. Itselläni on vähän samankaltainen tilanne, jossa rakastan mutta tuntuu, ettei voi olla sen toisen kanssa. Tyypillinen järki vastaan rakkaus -tilanne, jossa kaipaa toista ja ikävöi lähelle, mutta selvittämättömät asiat painaa mieltä ja aikaansaa sitä, että välillä yritän ottaa etäisyyttä. Kuten sinäkin, kirjoituksesi perusteella. Ja mitään masennusta ei ole tai muutakaan tunne-elämän häiriötä. Vain rakkaus ja syvä yhteenkuuluvaisuuden tunne, jota kuitenkin on vaikea toteuttaa. Enkä usko että se toinenkaan osapuoli minua pohjimmiltaan tässä minään pahiksena pitää, vaikka hetkittäin noin saattaisi ajatellakin kuin sinä. Mutta niin... vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä. Ehkä on hyvä antaa ajan hieman kulua, kun tuntuu, ettei selvittelyt nyt onnistu, kun tilanteet kärjistyy aina liikaa. Ollaan kuin perhosia, jotka lentää valon ympärillä ja kun siipi osuu kuumuuteen vetäytyy säikähtäneenä kauemmas. Tuokin että sanoo rakastavansa ja välillä taas kieltää voi liittyä samaan. Että oikeasti rakastaa, mutta yrittää suojella itseään, jos toisen tunteista ja haluista on epävarmuutta. Olet kirjoituksestasi päätellen vähän suuttunut juuri nyt. Tuokin että sanot että toinen saa kilareita turhasta on vähän pahasti sanottu. Tuskin kukaan turhasta kilareita saa. Haluat vain työntää sanoillasi häntä kauemmas sen sijaan että ihan aidosti miettisit, mikä häntä käytöksessäsi loukkaa ja saa vetäytymään. Tarvisitte ihan kunnollista, rauhallista keskustelua, jossa kumpikin kuuntelisi ja pyrkisi ymmärtämään toista, mutta ehkä sen aika ei ole vielä, jos tunteet molemmilla on liian pinnassa.
En tiedä, kyllä se mun mielestä aika järjetön syy on suuttua, jos seuraan Twitterissä ihmistä, jonka tämäkin ihminen tuntee, tai pikemminkin tietää. Mun mielestä toi ei oo syy minkä takia sanoa, että vihaa toista.
Hän sanoi, että ei käyttäydy suoraansanottuna noin kusipäisesti sellaisia ihmisiä kohtaan, joista välittää...
Tosi on, että sattuu lievästi vähemmän kuin jonkun aikaa sitten, mutta silti tiedän, että ajattelen häntä paljon enemmän kuin mitä pitäisi. Viime yöstäkin muistan kolme erillistä unta, joissa kaikissa olin hänen kanssaan. Siitä nousee väkisinkin kysymys, että ajatteleeko hän koskaan minua? Vastaus on tuskin, kun ottaa huomioon sen, että hän kutsuu niin monia tyttöjä "rakkaaksi" ja kullaksi muuta mukavaa...
Mahdoton sanoa. Joskus näennäisen suuttumuksen takana saattaa olla jotain muuta. Ehkä olet loukannut häntä ja siksi piilottaa tunteensa ja käyttäytyy kylmästi. Mitä syvempi loukkaus, sen vaikeampi siitä voi olla puhua. Olen itsekin kokenut suhteissani tuota, että toinen suuttuu jostain mun mielestä älyttömästä syystä. Siis sanoo suurin piirtein että "kun sä ajattelit noin ja noin..." vaikken olisi edes ajatellut mitään sellaista. Mutta siinä oli takana juuri samana päivänä käymämme keskustelu, jossa hänen kokemuksensa mukaan olin arvostellut häntä ja hän sitten suuttui myöhemmin ihan toisesta, minun mielestä älyttömästä syystä. Mutta kun sen ymmärtää että ihmiset käyttäytyy joskus noin niin se on helpompi myös hyväksyä ja sallia toiselle se, ettei loukatuksi tulemisen tunteista ole aina helppo puhua. Mitä läheisempi ihminen, sen pahemmilta loukkauksetkin tuntuu. Tämä samainen ihminen myönsikin, että loukkaantuu minulle herkemmin juuri sen takia, koska minun mielipiteet on hänelle tärkeämpiä kuin monien muiden. Mutta mahdoton tuosta sun tilanteesta sanoa. Itse luotan siihen, että kyllä asiat aina aikaa myöten lutviutuu.
Joo saattaa olla. Oon pyytäny sitä niin monta kertaa kertomaa että mikä mussa niin ärsyttää, mut ei se vaan osaa. Nytki just pari minuuttia sitten se valittelee kaikille yleisesti kuinka se vihaa mua ja tein kuulemma taas jotain ja oli sillai että "älä tee tota enää koskaa tai ammun pääs hajalle" ei tää vaan enää terveellä kuulosta.
Joo, en tiedä. Joku kommunikaatio-ongelma teillä selvästi on. Vai luottamusongelma? Se, että alkaa avautumaan toiselle vaikeista asioista vaatii alkuun luottamusta, joten sitä kannattaisi pyrkiä rakentamaan. Oletko sä itse avautunut hänelle? Sitähän voisi kokeilla että itse kerrot rehellisesti, arvostelematta ja syyttelemättä, mitä ajattelet, niin ehkä hänkin rohkaistuisi.
Valittelee kaikille yleisesti? Missä? Vähän oudolta kuulostaa. Mut joo, en tiedä. Ehkä se on sitten parasta ottaa etäisyyttä, jos siltä tuntuu. Itse olen ainakin aika väsynyt just nyt. Vastailin vaan, kun liippasi jotenkin läheltä omia kokemuksia, mutta tämä viimeisin kirjoituksesi ei kyllä enää kuulosta samantyyppiseltä. Tsemppiä kuitenkin! (saat varmaan paljon vastauksia, missä tota sun toista osapuolta haukutaan narsistiksi ja ties miksi ja demonisoidaan, joten hauskaa iltaa.)
Sosiaalisissa verkoissa.
Ja olen monestikin kertonut avoimesti ajatuksistani, mutta se jäi siihen kun hän kertoi nauraneensa viimeisimmälle viestilleni jossa kerroin mitä ajattelen.
En halua, että häntä haukutaan yms. Ei se muuta minun näkemyksiäni. Tiedän, ettei hän ole paha ihminen.
Vaikuttaisi siltä, että olette molemmat loukanneet toisianne ja vihaisia. Sinunkin viesteistäsi tuli joissain kohtaa tunne, että olet suuttunut ja vihainen hänelle. Silloin voi sanoa sellaisia asioita mitä ei tarkoita. Ehkä teidän kannattaisi yrittää puhua vielä rauhallisesti tuosta. Muuta en osaa sanoa. Siis tottakai voi ajatella, että kannattaisi vaan jatkaa eteenpäin, mutta jos kummastakin tuntuu, että hommassa on vielä jotain, niin silloin kannattaa selvittää. Jos taas yksipuolista, siin sanoisin myös että jatka eteenpäin. Rakastaako hän sinua vai ei? Hän sen ainakin tietää.
Se vielä tuli mieleeni, että oletko sinä suhteenne aikana, siis ennen lopullista eroa loukannut häntä jotenkin pahasti? Jos kerran sanot, ettei hän ole paha ihminen, niin se selittäisi kylmän käytöksen. En halua kannustaa ketään roikkumaan exissään kun täältä niin paljon niitä tarinoita saa lukea missä vielä vuosien jälkeen yksipuolisesti ahdistellaan exiä ja siksi olen vähän varovainen, mutta jos yhden kerran ehdottaisit hänelle rauhallista keskustelua ja olisit itsekin täysin avoin ja rehellinen tunteistasi. En tiedä huomaatko, mutta tavallaan itse toimit samoin kuin hän. Siis sanot, ettet siitä ja siitä syystä enää avaudu, mutta mitä jos hän ajattelee samoin? Oletko sinä aina suhtautunut rakentavasti kun hän on sinulle avautunut vai oletko suhtautunut noin kuin tässä kirjoitat eli että hän kilahtelee turhista ym. Toista et voi muuttaa mutta voit muuttaa omaa asennoitumistasi ja käytöstäsi. Kokeile itse muutosta niin ehkä hänkin muuttaa asennettaan sinuun. Enkä siis tarkoita että näyttelet tai teeskentelet jotain vaan aidosti pohdit asioita hänen näkökulmastaan ja rakennat uutta suhtautumistapaa häneen ja hänen käytöksensä syihin ja seurauksiin. Kirjoita vaikka itsellesi tarina, jossa ikään kuin kirjoitat koko tarinanne hänen näkökulmastaan. Se voisi auttaa sinua ymmärtämään tilannettanne.
rehellisesti:
jos toista oikeasti rakastaa, niin silloin haluaa olla sen toisen kanssa.
Ei se silloin ole tollasta pelleilyä.
Eikun eteenpäin sano mummo lumessa.
Joo näin mulle on sanottu..