Erosimme tossa kesällä vaimoni ilmoitukseen että hän haluaa erota.Pois päästyään,niin kaikki mitä ollaan yhdessä rakennettu(jopa lapset) on hänelle aivan yhdentekevää.Itsekkin myöntänyt että se on pelkkä velvollisuus hoitaa mukulat.Kertaakaan ei ole soittanut ja kysynyt että onko kaikki hyvin ja kun yritän kysyy onko äidin viikot mennyt hyvin,niin vastauksena hirveet kilarit.Rehvastelua uusilla miehillä ja pelkkää haukkumista aina kun täytyy olla edes jonku näköisissä yhteyksissä.Lapset valittavat ettei äiti jaksa edes pihalle mennä kun tulevat hoidosta ja nukkumaan ennen seitsemää ja äiti istuu ehtoot tietokoneella(mitä se oli kyllä jo avioliitossakin)Lapset todella usein hoidos äidin sukulaisilla,jopa kipeenä ja siitä mainitseminen saa aivan mahdottoman riidan taas aikaseksi.Aina kun yritän edes jotenki ottaa lasten hyvinvoinnin puheeksi,niin käsketään pitää huoli vaan omista viikoista ja olla puuttumatta enää hänen elämäänsä.Pakko se on puuttua,kun lapset oireilee aina sen viikon kun on mulla ja yritän parhaani mukaa olla läsnä,touhuta ja kuunnella.Niin haluisin vähän kokemuksia ja mielipiteitä onko tämä vaan yleensä äitien murhe,vai onko muilla miehillä samansuuntaisia kokemuksia.
Välinpitämätön ex-vaimo/äiti
Jussipahan
15686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
saa täällä kirjotella, nää muijat kyllä kääntää asiat päinvastoin. Mullekin exä sano et hoitaa oman osuutensa vaikka lapset ei ees asunu sen luona.
Tutun kuuloista touhua. Identiteettikriisi on sielläkin äidillä päällä. Se on keski-ikäisen pahin murrosikä. Kasvukipuja.
Samanlaista oli meilläkin vuosi sitten eikä oikeastaan vieläkään ole ohi. Syyttelyä, syyllistämistä ja mitään ei saanut kysyä, ei olla kiinnostunut toisen tekemisistä ja menemisistä tai jaksamisesta. Jos erehtyi kysymään olin vainoharhainen ja mustasukkainen ja tietenkin narsisti.
Meillä ei ainakaan olisi toiminut lasten asuminen puoliksi kummankin luona. Ainoa vaihtoehto oli, että lapset jäävät luokseni ja äiti saa mennä. Pitää nykyisin lapsiin yhteyttä harvakseltaan ja sopii tapaamiset täysin oman aikataulunsa mukaisesti yhden yön silloin tällöin. Mitään sopimuksia äidin kanssa ei saa tehtyä, koska lapset ovat jo yli 12-vuotiaita. Elatussopimukset on, mutta äidin tiedot muuttuvat eikä niitä päivitetä kun ei ole pakko.
Voimia, tsemppiä ja jaksamista. Huolehditaan itsestämme niin jaksamme huolehtia lapsistammekin.
Nämä ovat aina 2-piippuisia juttuja. Meillä ex(mies) on terrorisoinut minua 1500 viestin voimin ja erosta on hiukan yli vuosi. On "kiinnostunut" tekemisistäni, mutta ne eivät enää hänelle kuulu. Minun ex on todettu "hulluksi" ls-viranomaisen suulla, mutta hän on tietenkin omasta mielestään terve. Lapset oireilevat eron jälkeen, vaikka ero olisi ns.normaalikin, joten sitä ei aina voi pistää toisen piikkiin. Ex haluaa välillä yksinhuoltajuutta, välillä yhteishuoltajuutta ja vko-vko systeemillä, niin että lapset asuvat hänellä. No, siitä ei tule mitään, koska miehellä ei ole resursseja selvitä arjesta, jo lasten laittaminen suihkuun on hänelle mission impossible.
Tota tota. En halua syyllistää, mutta eikö ollut seurusteluvaiheessa mitään merkkejä teidän naisista, että pystyvätkö he 100%:een äitiyteen? Siis tarkoitan, että oliko vastuuntuntoa omaisuudesta, terveydestä, kodista jne.
Vai ilmenikö tuo välinpitämättömyys lapsiin vasta siinä lapsiarjessa?
Olisko tarvinnut ostaa sille se koiranpentu ja koittaa hoitaako se sitä kunnolla??Eihän nyt talous ja koti merkitse sitä että äiti välittää lapsistaan.Monellehan se ura menee kodin ja lapsien edelle..(useimmiten varmaan miehillä)
Ilmenikö vasta lapsi arjessa?Kyllähän se vieraita mukuloitakin jo katsoi alta kulmien...
Ihmisen luonto voi kuule vuosien varrella muuttua ja äkkiä voi huomatakin, että se unelmien puoliso onkin jotain ihan muuta..
Meillä ainakin muuttui sitten vasta kun lapset tulivat toimeen ilman äitiä...Esim imetys loppui ja omat menot alkoivat olee lapsia tärkeempiä(mistä taitaa erokin johtua)Äiti huomasi että tulen lasten kans toimeen hyvinkin ilman häntä ja alkoi viikonloppusin maistumaan muukin kuin perhe-elämä...Näin jälki käteen olis kyllä tarvinnu potkasta se pihalle jo vuosia sitten,mutta kai sitä lapsilleen toivoo vaan sitä ehjää perhettä.Nyt kun itse teki sen päätöksen että loppuu,niin tuntuu että lapset on hänelle vaan se pakollinen hoidettava,ennenku saa taas tuoda ne minulle ja lähtee viettää sitä kuuluisaa vapaan ihmisen elämää...
pähkinän kuoressa itselläni täysin samanlainen tilanne
Tiedät varmaan, ettei kannettu vesi kaivossa pysy...
Lastesi äiti on päästään pyörällä sen verran pahasti, että menee puurot ja vellit sekaisin - aika tuttua tarinaa vuosien takaa.
Ex halusi eron, lapset silloin 3- ja 6-vuotiaat. Halusi "oman elämän" eikä siihen kaikin ajoin lapset mahtuneet millään. Lapset olivat milloin isovanhemmilla (minun ja hänen vanhempansa), milloin naapurin mummon hoidossa, ja luonnollisesti minulla joka toinen vkl. Tapasin vajaa vuosi virallisen eron jälkeen uuden naisen, jonka kanssa kaikki meni "yks yhteen". Nainen otti lapseni elämäänsä hienosti ja lapset tykästyivät häneen kovasti. Muistan erityisen hyvin erään illan, kun olin vienyt lapset vknlopun jälkeen takaisin äidilleen ja lähdin naisystäväni kanssa iltakävelylle. Minun ja exän huushollinen väliä oli jotain nelisen kilometriä ja kuinka ollakaan, ex tuli kävellen meitä vastaan ja tuiskahti, että lapset olivat niin levottomia teiltä tultuaan, että pakko oli päästä tuulettumaan! Oli laittanut piirretyn elokuvan pyörimään ja lähtenyt kävelylle... Seuraavalla viikolla ex soitti ja kyseli neuvoja koiranpennun valitsemiseen, koska "on niin yksinäinen"... Herranen aika! Nainen, jolla on kaksi pientä lasta, on yksinäinen! Silloin sanoin, että jospa opettelisi tulemaan toimeen omien lapsiensa kanssa ja sitten vasta ottaisi koiranpennun, no sen nyt tietää, että siitä seurasi parin kuukauden vihanpito, mutta ei voi mitään.
Että tällaista on elämä. Ex löysi onneksi uuden miehen, joka otti hoiviinsa koko "konkkaronkan". Ei noille asioille mitään voi, kun ei toista voi pakottaa välittämään lapsistaan, jollei oma järki sitä sano. Pitää vaan hoitaa oma osuus parhaansa mukaan ja yrittää pysyä tahdikkaasti matkan päässä siitä toisesta todellisuudesta, sillä siihen puuttumisesta lapset voivat kärsiä enemmän kuin siitä, ettei siihen ota kantaa.
Jos ne lapset on sulla joka toinen vkl niin kyllä siinä jo muitakin apuja tarvitsee. Miksei teillä ole esim. viikko/viikko systeemiä?
En osaa kokemuksesta muuta sanoa kuin että mene juttelemaan lastenvalvojan kanssa samoista asioista kuin tässä kirjoitit. Voidaan tehdä olosuhdeselvitys äidillä ja sinuna hakisin kokoaikaista lähihuoltajuutta. Ei taida äidillä olla mitään sitä vastaan, vapaus koittaisi hänelle touhuta omiaan ilman ikäviä velvollisuuksia. Vuoroviikkoasuminen on joka tapauksessa pienille rankkaa, ja lapsiraukat kärsivät varmasti psyykkisesti jos huomaavat että äiti_ei_oikeasti_välitä. Hellyysvaje, tunne siitä että ei ole rakastettu ja arvostettu omana itsenään, on hyvin vahingollista lapsille. Saattavat jopa joutua jonkinlaiseksi koston ja pahanolon purkuvälineiksi.
Samaa mieltä.
Äitien murhe on yleensä toisinpäin. Mies ei halua hoitaa lapsiaan, eron jälkeenkään. Eikä hoidakaan. Jos sattumoisin hoitaa, niin istuu tietokoneella/telkkarin ääressä ja juo kaljaa.
Miksi annat tilanteen jatkua tuollaisena. Lapsilla voi olla kova hätäännys/ahdistus, ehkä jo kauan ollut. Jos olet varma ettei äiti jaksa ja voimia riitä. Kylmä äiti voi aiheuttaa pahat traumat.
Jos huomaat että jonakin vuonna että hän muuttuu, niin asia eri. Klo 19 on kovin aikaisin.
Meillä sama tilanne paitsi että ex-vaimon sukulaiset sekä entiset parhaat ystävät ovat alkaneet kyllästyä näkemäänsä. Nyt mun poika on esim. koulun jälkeen hoidossa kenellä sattuu kunnes äitinsä tulee kymmenen jälkeen illalla töistä. Lastenvalvojaa alkoi asia kiinnostaa vasta kun nuo exän sukulaiset ja eräs "paras kaveri" kävivät huolensa ilmaisemassa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt neuvotellaan uusiksi lapseni asumista ja tapaamisia.