Rohkea teko kunnanjohtajalta

Reilusti suomalainen

Monella on varmasti ollut väärä ja huono kuva kunnanjohtajasta.

Suurin syy tähän väärään kuvaan luotiin vuosien mittaan vääristelemällä tehdyissä lehtijutuissa. Nyt kun toimittaja lehdessä on vaihtunut, on jo heti saatu paljon rehellisempiä ja paremmin toimitettuja juttuja kunnasta ja alueelta. Esimerkiksi saamelaisia pilkkaavat jutut ovat loppuneet tyystin.

Äskeisessä lausuntoepisodissa kunnanjohtaja osoitti taas rohkeutta ja johtajuutta. Vaikka kunnanjohtaja tuntee hyvin tämän kähmijän ja harmaana eminenssinä toimivan riidanhaastajan, hän piti päänsä.

Vaikka kunnanjohtaja tietää, että tämä kyseinen tyhmien ja tietämättömien manipulaattori satavarmasti on jo aloittanut myyräntyönsä kunnanjohtajan syrjäyttämiseksi, ei kunnanjohtaja laittanut nimeään saamelaisia ja saamelaiskäräjiä vastaan suunnattuun kirjelmään. Kunnanjohtaja osoitti olevansa kaikkien kuntalaisten johtaja, eikä enemmistönä esiintyvien vallanhaluisten haukkojen käsikassara.

Jaksamista ja rohkeutta edelleenkin vaikeassa johtamistyössä. Karavaaani kulkee, vaikka koirat räksyttää.

33

661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osvalti

      Tämä räkyttäjä on tunnettu kunnanjohtajan vihamies.

      • Tarkkailija

        Kaunkohan se jaksaa vastustaa Test Worldiä kun on itse päässyt kunnanherraksi. Pahoin pelkään, että hänellekin valkenee kunnanjohtajan hyvä työ Inarin työpaikkojen hyväksi.


      • tarkkailija99

        EIi pidä paikkaansa.


      • kallavesjkö
        Tarkkailija kirjoitti:

        Kaunkohan se jaksaa vastustaa Test Worldiä kun on itse päässyt kunnanherraksi. Pahoin pelkään, että hänellekin valkenee kunnanjohtajan hyvä työ Inarin työpaikkojen hyväksi.

        Eiköhän TW kohta ajeta Inarista kun on oikea mies valtuutettuna.


    • outokumpa

      Sanotaan että Lappari pilasi aikoinaan enontekiöläisten välit. Eiköhän tämä sama kynämies yritä saaha inarilaisetki sotajalalle toisiaa vastaan.

      • tiileri2

        Ei niitä välejä lehissä ne on kuule varmaan muut syyt.


    • jape123

      Kyllähän me tavan pulliaiset ollaan hyvin pitkälle riippuvaisia lehdistä. Jos lehdessä johdonmukaisesti mollataan jotakin vaikka huonoksi johtajaksi, harva jaksaa lähteä dokumentteja kunnasta kaivamaan.

      • selväpä se

        Blogi vaan ei ole yhtä hyvä vihanpidon väline kuin alueen sanomalehti.


    • pomoonpomo

      tuskimpa kaikilla oli huono kuva kunnanjohtajasta ennenkää

      • einoperäkylä

        Ei todella ne tunthurinustalaiset vaan ovat niin katheita jopa toisilleen se siinä on
        kunnanjohtaja on järkimies ei sithä vedäthä saamelaiset tämä kisuraheimo sakki on väärää kuin poronsorkat astuvat ei kuophaan


      • ihmetteliä
        einoperäkylä kirjoitti:

        Ei todella ne tunthurinustalaiset vaan ovat niin katheita jopa toisilleen se siinä on
        kunnanjohtaja on järkimies ei sithä vedäthä saamelaiset tämä kisuraheimo sakki on väärää kuin poronsorkat astuvat ei kuophaan

        panettelua


    • eevuliina1

      Jos kunnanjohtaja olisi kyvytön, hän olisi pullahtanut jo ajat sitten. Eiköhän ne kyvyttömät kunnan päättäjät löydy ihan muualta. Minäkin olen kyllä huomannut, että kunnanjohtajan maine on parantunut toimittajan vaihduttua.

    • mettä ja kala

      Etelässä puhuivat, että nyt kun on epätoivoisesti yritetty kellistää kunnanjohtaja, pappi ja käräjien presidentti, että olisikohan seuraavana vuorossa taas karhu.

      • mettäverinen

        Jos on mettäverinen pittää olla aina jahti päälä,


    • oksan yli

      Eiköhän kuntalsten kannalta olisi parasta, että poliitiikot ja virkamiehet vetävät köyttä samaan suuntaan.

    • rakennusmies33

      Ja mikä mahtaa olla Saariselän tilanne. Kyllähän kuntaa johonkin on kehitettävä. Saariselkään hotelleja mahtuu.

    • Niin hyvä

      "Suomi korostaa annettujen kansainvälisten sitoumusten ratifiointia. Tavoitteena on hallituskauden aikana ratifioida ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus 169."

      Näin toteaa mm. nykyisen hallitusohjelman laatinut kokoomus. On erittäin helppo arvata, että paikallinen pieni kokoomuslainen (saamelaisille vihamielinen) ryhmittymä ei voi asiaa muuksi muuttaa. Hyvä niin.

      Kunnanjohtajakin tietää tämän. On tärkeämpää olla väleissä valtakunnanpoliitikkojen kuin paikallisten pikkupoliitikkojen kanssa, jos kuntaa aiotaan kehittää.

      Sopimus tullaan ratifioimaan. Hyvä niin.

    • ottiatuotalle

      näin on

    • vertailija

      Täällä sitä vasta räkytetään.

    • inarinsaame

      Kunnanjohtaja suosii näitä tulokkaita ja sortaa jostain syystä alkuperäisiä inarilaisia. Rohkeutta se sitten lie tai ylimielisyyttä. Taitaa olla perehtymättömyyttäkin, että näin se on. Onneksi kohta vaihtuu johtaja ja sitten pietään huoli siitä ettei tule mikään muualta potkittu.

    • kummastusta

      Tännehän ollaan ajamassa kunnanjohtajaksi miestä, joka on tunnettu saamelaisvastaisuudestaan. Itse olen kuulut tämään Inarin tyhmimmältä mieheltä.

    • srarätuksettomag

      muistakaa että statuksettomien puolustaninen ei ole saamelaisvastaisuutta.

      • Suometar

        En sitte yhtään ymmärrä. Missä ketäkin sorretaan tai vainotaan. Eikö me olla ihan suomalaisia. Eletään vaan Suomen lakien mukaan ja kaikilla on sitte samat oikeudet ja velvollisuudet. Miksi aina pitäis riidellä? Onko kyse ahneudesta?


    • Eij jymmärrä

      Kuka on ahne häh? Saamelaiskäräjätkö?

      • Inaritartar

        Härppäkertuksi oiva !!!


    • naureskelen

      Mistäköhän johtuu, että nämä toisia tyhmiksi haukkuvat räykyttäjät kerääntyvät tällaisille anonyymeille palstoille? No siitä, ettei heistä ole otattelemaan tasaisella nimellään ja naamallaan asioista. On niin paha olla, että täytyy sentään jossain heidän saada ärmättää.

    • ei naarata?

      Nyt se kirottu ja parjattu sai taas käsialansa kunnan ILO-lausuntoon! Kyllä ahistaa!!

    • xxxl13

      Tervehdys "kummastusta". Se Inarin tyhmin mies taitaa olla aika kelmi. Puhui pi.......n siitä kunnanjohtaja-asiasta vain tietyssä seurassa ja sai sinut reagoimaan. Se on sitä supolaista kerrosnuuskintaa! Tapaillaan taas.

    • inarista

      "Reilusti suomalainen"? Reilusti nimimerkin takaa ja reilusti tiettyyn henkilöön kohdistaen? Reiluutta on niin monenlaista. Aitoa vain ehkä enää harvoilla, rohkeutta näyttäis että vielä harvemmilla. Mutta tyhmyyttä sitä riittää.

      • 999

        Rohkea nimimerkki "inarista" reilusti nimimerkin takaa kertonee tässä itsestään.


    • aslak_rectum

      nunnukaa ja viinaa

      • ervilaa

        mite nii


    • ivalolainen

      Onko inari muuttunu paremmaksi uuven valtuuston myötä, no empä ole huomanu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe