Kirjoitin pitkät tarinat, mutta ne eivät sitten tulleetkaan tänne.. Sama lyhyemmin.
Eli, parinmuodostuksen vaikeus omalla kohdalla mietityttää. Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa puolet elämästä, sitten on ollut monta seurusteluhdetta, muutama tapailusuhde ja kasa epämääräisiä juttuja.
Mutta asiaan, miksi se menee niin että kun jonkun kanssa kaikki toimii, niin tämä ei koe samoin. Ja toisin päin. Muutaman sydämen olen särkenyt, enkä ole yhtään ylpeä niistä, enemmänkin harmittaa että minulla ei ollut sitä tunnetta. Ja toisin päin, pari naista on laittanut elämäni vähäksi aikaa sekaisin kun en olekaan se oikea.
Viimeisen vuoden aikana olen ollut palavasti rakastunut, mutta nainen ei, ja vastaavasti laittanut yhden fyysisen suhteen poikki, kun nainen alkoi avautumaan tunteistaan, vaikka alusta asti sanoin että en halua suhdetta hänen kanssaan. Myös tämä tuorein juttuni, nuorempi nainen, on alkanut avautumaan tunteistaan, tuntuu ikävältä kun en tunne samoin.
Eipä tällä erää muuta, ei niinkään kysymyksiä vaan enemmän ajatuksia...
Eli, parinmuodostuksen vaikeus omalla kohdalla mietityttää. Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa puolet elämästä, sitten on ollut monta seurusteluhdetta, muutama tapailusuhde ja kasa epämääräisiä juttuja.
Mutta asiaan, miksi se menee niin että kun jonkun kanssa kaikki toimii, niin tämä ei koe samoin. Ja toisin päin. Muutaman sydämen olen särkenyt, enkä ole yhtään ylpeä niistä, enemmänkin harmittaa että minulla ei ollut sitä tunnetta. Ja toisin päin, pari naista on laittanut elämäni vähäksi aikaa sekaisin kun en olekaan se oikea.
Viimeisen vuoden aikana olen ollut palavasti rakastunut, mutta nainen ei, ja vastaavasti laittanut yhden fyysisen suhteen poikki, kun nainen alkoi avautumaan tunteistaan, vaikka alusta asti sanoin että en halua suhdetta hänen kanssaan. Myös tämä tuorein juttuni, nuorempi nainen, on alkanut avautumaan tunteistaan, tuntuu ikävältä kun en tunne samoin.
Eipä tällä erää muuta, ei niinkään kysymyksiä vaan enemmän ajatuksia...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vaan pysty samaistumaan YTM:ien ongelmiin, sori.
Tämä on juuri se syy miksi kirjoitin toiseen ketjuun että rakkaus on yksi elämän suurista mysteereistä. Tunteita ei voi pakottaa - joskus rakkaus syttyy, joskus ei. Olemme sen "armoilla".
Ainakin osittain tämä on ihan kemiaakin, siis mm. "oikea" tuoksu laukaisee oikeat välittäjäaineet aivoissa ja sitä rataa, mutta eipä se tieto auta kun ei ole kontrollia.
Toisaalta, jos olisi mahdollista kontrolloida, niin haluaisiko sitäkään?
Äh, kemiaa aarghhh. Jotain kemiasta ymmärrän sitä opiskelleena, mutta ihmissuhdekemia on ihan liian vaikeaa minulle..
Tuo taitaa olle ikuisuuskysymys. Olen melkein 40 v ja keskustelimme samasta asiasta ystävieni kanssa. Paprempi itsetuntemus helpottaa ....ehkä etsimistä, löytäminen on sitten jo toinen juttu.
Harmittaa vain se, että rakastun todella harvoin ja pidän harvoista, sitten kun löydän, ihastun ja voisin jopa kuvitella rakastuvani, niin hän ei tunne samoin. Luopuminen on kamalaa, mutta en voi jäädä siihen ruikuttamaan ja toiselle tulee paha mieli jos tällainen tilanne ilmenee.
Tulin tulokseen, että mä en osaa jotain tai sitten mä en vain ole ansainnut sitä. Tai en ole riittävän onnekas. Kuka tietää. Ensimmäin on varmaa, minulta puuttuu tietynlainen sietokyky ja pitkäjänteisyys, jos tilanne näyttää sillä saralla vähänkin ...väärällä tavalla hankalalta/ ahdistavalta. Ja pelkään silmittömästi loukkaavani toista (jos en tunnekaan samoin, niin loukkaja olen silloin minä). Nykyisin miehet, eivät vaan enää sytytä. Tai jos sytyttää, niin ei olla samassa liigassa, elli mulla ei ole mitään saumaa.
Minä puolestani olen avoimesti "hullu", en välitä muiden mielipiteistä ihmeemmin. Heittäydyn, kun siltä tuntuu. Mutta tällaiset naiset ketkä uskaltaa, on aika harvassa näin nelikymppisenä. Siihen päälle se molemminpuolinen aarghh kemia. Aika paljon siis vaadittu.
Mutta kun ajattelen omia vanhoja juttuja, niin parasta on ollut juuri toisen hullun kanssa. Se kun tulee vastaan, niin se on menoa.
En jaksa enempää tänään aihetta ihmetellä :)
Minun mielestäni ihastumista voi tietoisesti harjoitella. Eli tavallaan sitä, että antaa toiselle tilaisuuden vallata sydämen ja mielen. Ensinnäkin turha kriittisyys pois, keskittyminen myönteisiin asioihin. Sen jälkeen sitä heittäytymistä, kiinnostusta toiseen ihmiseen. Kun koko ajan pitää mielessä, että tässä lähellä on nyt jo itsessään arvokas ihminen, ei tämä edes ole kovin vaikeaa.
Mutta tämä taisikin olla aloittajalle tuttua juttua ja pulma onkin sitten siinä rakkauden mysteerissä. Arkisemmassa rakkaudessa. Sitoutumisessa. Voisitko siihenkin heittäytyä sen tarkemmin analysoimatta? Parisuhteessahan harvoin on niin, että molemmat rakastavat samalla intensiteetillä ja tyylillä.
Itselläni töksähtää useimmiten siihen, että joku oma ominaisuuteni on vastapuolen mielestä, jos ei nyt ihan sietämätön, niin ainakin vaikea sulattaa. Kannan tästä täyden vastuun, mutta en suostu kuitenkaan häivyttämään näitä tai muuttumaan, koska ominaisuudet ovat useimmiten niitä, joita itse pidän positiivisina. Ja ovat vielä niitä, jotka toisaalta ovat aluksi toista osapuolta viehättäneetkin. Äly ja positiivinen elämänasenne kun voivat aiheuttaa miehessä näköjään alemmuudentunnetta, vaikken millään tavalla koe päteväni (tätä asiaa olen todella pohtinut). Positiivisuuskin on rasittavaa ja tuntuu joistakin teennäiseltä. Mutta kun lasini vain nyt on puoliksi täynnä.
Joo, se on jännä miten positiivisuus voi kääntyä negatiiviseksi asiaksi.
En pysty näpyttelemään pitkään joten ihan lyhyesti tuohon kirjoitukseen.
Ehkä se haasteeni on se että olen kokenut jo niin paljon... Kun mikään ei tunnu miltään... :)