Onko palstalla muita, jotka kokevat ahdistusta sitoutumisesta? Onko neuvoja, miten siitä voi päästä?
Itse en puhu mistään pikku tuskastumisesta,vaan aivan järjettömästä ahdistuksesta, joka ilmenee ihan fyysiselläkin tasolla. Olen noin parikymppinen eli aika nuori mutta toki on olemassa pelko, etten koskaan pääse eroon tuosta ahdistuksesta. Liittynee kohdallani lapsuuteen, alkoholisti-isään, mikä johti syömishäiriöön yms. Näitä asioita selvitän itselleni tässä elämänvaiheessa.
En ole seurustellut koskaan. 18-vuotiaana baariin päästyäni huomasin miesten kiinnostuksen, siellä sitten koin ensimmäiset suudelmat ym. se oli vähän sitä jokaisen vastaantulevan kaulassa roikkumista. Ihanaa riippumattomuutta ja vapautta. Koskaan en tavannut yössä tapaamiani miehiä uudelleen. Heitä tuli ja meni, nautin vain siitä "pörräämisestä." Baarissa käyminen oli tyttöjeniltojen ja juhlimisen lisäksi komeiden miesten katsastusta ilman mitään vaatimuksia.
Edelleen juhlin samaan malliin mutta tässä elämänvaiheessa olen tavannut miehen, jonka kanssa olin treffeilläkin. Aiemmin eräs mies olisi halunnut tavata mutta ei itse pyytänyt - minä en sitten kammoisena tehnyt mitään. Hänellä on nyt uusi juttu meneillään. Tämä minun nykyinen valloitukseni on hyvin ihastunut. Itse olin tuskissani jo treffipyynnöstä (tätä ennen tapasimme kerran baari-illan päätteeksi, hän on ystäväni tuttuja). Treffeillä oli kuitenkin hauskaa ja huomasin vapautuvani, aika meni siivillä. Olin kuitenkin helpottunut päästessäni hänestä, olin menossa ystäväni kanssa ulos. Suunnittelin ottavani takaisin vapauteni tyttöjen kesken juhliessa. Kuitenkin päädyimme lopulta samaan paikkaan treffiseurani kanssa. Hän alkoholia nauttineena alkoi tehdä tunnustuksia, kuinka on ihastunut ja kehui ulkonäköäni, suutelikin jopa. Istui koko ajan vieressä ja piti kädestä. Kun katosin hetkeksi kertomatta minne, minua etsittiin. Jo siinä vaiheessa olin melko tuskastunut, ikään kuin kahleita olisi aseteltu harteilleni. Päädyimme samaan paikkaan yöksi koko porukka. Mies kulki kanssani käsi kädessä ja puhui kaikenlaista kuinka on kaivannut tätä ja hänellä ei ole tarvetta päästä minnekään muualle. Hän oli todella huolehtivainen minua kohtaan, ei sinänsä valittamista. Yöpaikkojen vähyyden vuoksi jouduimme vierekkäin. Mies nukkui kiinni minussa, kädet ympärilläni. Tavallaan se oli kai mukavaa mutta olin loppupelissä todella ahdistunut, en saanut nukuttua juurikaan. Olo oli siis todella tukala.
Seuraavana aamuna pyrin ottamaan vähän etäisyyttä. Mies kuitenkin halusi olla lähelläni, vaikkei suoraan koskenut. Ennen lähtöäni hän halasi. Tämän jälkeen on tullut viestiä, kuinka hän ajattelee minua. Uusi pyyntö uloskin tuli. Suostuin, vaikken tiedä miksi...Haluaisin päästä tästä ahdistuksesta mutta päivä päivältä tuskastumisen tunne on vain lisääntynyt. Aluksi tunne oli miellyttävä, käyttäydyin ihastuneen lailla ja oli hyvä fiilis. Sitten se laski, tuli kuvottava olo. En saanut syötyä, en nukuttua, kävin tosi ylikierroksilla. Tuntuu, että minuun on ripustauduttu ja vapauttani rajoitettu. Pelkään, että mies etsii parisuhdetta, vaikka tässä vaiheessa kysymys on vasta tapailusta. En kuitenkaan haluaisi olla tapaamatta ketään tämän takia!
Nyt, kun tapaamisemme siirtyi kauemmas, oloni on helpottunut. Voin taas syödä, nukkua ja kehossa tuntuu normaalilta. Tapaan ystäviäni ja juhlin, vietän normaalia elämääni hetken aikaa. Vapaata sellaista. Tosin joudun baarissa miettimään, mitä teen, sillä en halua satuttaa tätä miestä. Sekin tuntuu tosi kahlitsevalta, sillä rakastan vapauden ja riippumattomuuden tunnetta sekä miesten kiinnostusta. Pintapuolista sellaista.
Joka tapauksessa, sain omaa tilaa raivattua itselleni ja etäisyyttä. Heti, kun sain työnnettyä miehen kauemmas, oloni helpotti. Surullista...Joku on tosi ihana mutta en osaa olla. Epäilen myös häntä. Ajattelen, ettei hän voi olla vilpittömästi huolehtiva ja hellä, vaan juonittelee itseään esimerkiksi sänkyyn. Olen niin kyllästynyt itseeni tässä suhteessa! Olen sitä mieltä, että etenimme liikaa heti treffien jälkeen tutustumisasteelta...Sekin miessuhteissa on kamalaa, kun niitä ei voi kontrolloida ja ohjata!
Apuah :( auttakaa! Tai kertokaa edes omia kokemuksianne.
Itse en puhu mistään pikku tuskastumisesta,vaan aivan järjettömästä ahdistuksesta, joka ilmenee ihan fyysiselläkin tasolla. Olen noin parikymppinen eli aika nuori mutta toki on olemassa pelko, etten koskaan pääse eroon tuosta ahdistuksesta. Liittynee kohdallani lapsuuteen, alkoholisti-isään, mikä johti syömishäiriöön yms. Näitä asioita selvitän itselleni tässä elämänvaiheessa.
En ole seurustellut koskaan. 18-vuotiaana baariin päästyäni huomasin miesten kiinnostuksen, siellä sitten koin ensimmäiset suudelmat ym. se oli vähän sitä jokaisen vastaantulevan kaulassa roikkumista. Ihanaa riippumattomuutta ja vapautta. Koskaan en tavannut yössä tapaamiani miehiä uudelleen. Heitä tuli ja meni, nautin vain siitä "pörräämisestä." Baarissa käyminen oli tyttöjeniltojen ja juhlimisen lisäksi komeiden miesten katsastusta ilman mitään vaatimuksia.
Edelleen juhlin samaan malliin mutta tässä elämänvaiheessa olen tavannut miehen, jonka kanssa olin treffeilläkin. Aiemmin eräs mies olisi halunnut tavata mutta ei itse pyytänyt - minä en sitten kammoisena tehnyt mitään. Hänellä on nyt uusi juttu meneillään. Tämä minun nykyinen valloitukseni on hyvin ihastunut. Itse olin tuskissani jo treffipyynnöstä (tätä ennen tapasimme kerran baari-illan päätteeksi, hän on ystäväni tuttuja). Treffeillä oli kuitenkin hauskaa ja huomasin vapautuvani, aika meni siivillä. Olin kuitenkin helpottunut päästessäni hänestä, olin menossa ystäväni kanssa ulos. Suunnittelin ottavani takaisin vapauteni tyttöjen kesken juhliessa. Kuitenkin päädyimme lopulta samaan paikkaan treffiseurani kanssa. Hän alkoholia nauttineena alkoi tehdä tunnustuksia, kuinka on ihastunut ja kehui ulkonäköäni, suutelikin jopa. Istui koko ajan vieressä ja piti kädestä. Kun katosin hetkeksi kertomatta minne, minua etsittiin. Jo siinä vaiheessa olin melko tuskastunut, ikään kuin kahleita olisi aseteltu harteilleni. Päädyimme samaan paikkaan yöksi koko porukka. Mies kulki kanssani käsi kädessä ja puhui kaikenlaista kuinka on kaivannut tätä ja hänellä ei ole tarvetta päästä minnekään muualle. Hän oli todella huolehtivainen minua kohtaan, ei sinänsä valittamista. Yöpaikkojen vähyyden vuoksi jouduimme vierekkäin. Mies nukkui kiinni minussa, kädet ympärilläni. Tavallaan se oli kai mukavaa mutta olin loppupelissä todella ahdistunut, en saanut nukuttua juurikaan. Olo oli siis todella tukala.
Seuraavana aamuna pyrin ottamaan vähän etäisyyttä. Mies kuitenkin halusi olla lähelläni, vaikkei suoraan koskenut. Ennen lähtöäni hän halasi. Tämän jälkeen on tullut viestiä, kuinka hän ajattelee minua. Uusi pyyntö uloskin tuli. Suostuin, vaikken tiedä miksi...Haluaisin päästä tästä ahdistuksesta mutta päivä päivältä tuskastumisen tunne on vain lisääntynyt. Aluksi tunne oli miellyttävä, käyttäydyin ihastuneen lailla ja oli hyvä fiilis. Sitten se laski, tuli kuvottava olo. En saanut syötyä, en nukuttua, kävin tosi ylikierroksilla. Tuntuu, että minuun on ripustauduttu ja vapauttani rajoitettu. Pelkään, että mies etsii parisuhdetta, vaikka tässä vaiheessa kysymys on vasta tapailusta. En kuitenkaan haluaisi olla tapaamatta ketään tämän takia!
Nyt, kun tapaamisemme siirtyi kauemmas, oloni on helpottunut. Voin taas syödä, nukkua ja kehossa tuntuu normaalilta. Tapaan ystäviäni ja juhlin, vietän normaalia elämääni hetken aikaa. Vapaata sellaista. Tosin joudun baarissa miettimään, mitä teen, sillä en halua satuttaa tätä miestä. Sekin tuntuu tosi kahlitsevalta, sillä rakastan vapauden ja riippumattomuuden tunnetta sekä miesten kiinnostusta. Pintapuolista sellaista.
Joka tapauksessa, sain omaa tilaa raivattua itselleni ja etäisyyttä. Heti, kun sain työnnettyä miehen kauemmas, oloni helpotti. Surullista...Joku on tosi ihana mutta en osaa olla. Epäilen myös häntä. Ajattelen, ettei hän voi olla vilpittömästi huolehtiva ja hellä, vaan juonittelee itseään esimerkiksi sänkyyn. Olen niin kyllästynyt itseeni tässä suhteessa! Olen sitä mieltä, että etenimme liikaa heti treffien jälkeen tutustumisasteelta...Sekin miessuhteissa on kamalaa, kun niitä ei voi kontrolloida ja ohjata!
Apuah :( auttakaa! Tai kertokaa edes omia kokemuksianne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisko ylläpito ees laatia jotenkin uskottavia tarinoita.........
"Tai kertokaa edes omia kokemuksianne."
Ei minulla ole mitään kokemuksia kerrottavana.
Rakkain terveisin,
31v mies.