Täynnä rättejä, lumppuja, vaatteita ja meikkejä.
Niin ja pahimmassa tapauksessa pehmoleluja on vierivieressä.
Mitä järkeä?
Naisten makuuhuoneet
27
414
Vastaukset
- eihän siinä olekaan
Ei mitään järkeä. Silti niitä nytkin on. Vaatteita siellä täällä. PIenet kaappitilat, ja joka päivä ei ehdi taittelemaan kamppeita kaappiin. Päivällä voi olla käytössä päivävaatteet töissä, urheilukamppeet, sen jälkeen illalla kotikamppeet, ja nukkumiseenkin vähän eri vaatteita. Lisäksi monesti on taittelematonta pyykkiä ja kaappitilatkin on pienet..
Kosmetiikkatuotteita myös samoilla periaatteilla, tosin hiustenlaittovermeet vielä päälle.
Unelmoin isosta vaatehuoneesta, enkä ole erityisen järjestelmällinen, vaikka muuten siistiä pitää olla, siten ettei ole likaa vaikka onkin sekaista.
Pehmoleluja ei nyt taida olla, pari pientä ehkä.. Nekin lahjoja, ainakin tunnearvoa, jota ei raski laittaa kaappiin. - niin.
Kuinka nuoria naisia oikein tapailet? Kyllä aikuisilla naisilla on jotain muuta.
- lempi routa
En omista enkä tahdo omistaa pehmoleluja.
Jotkut miehet joskus ovat lahjoittaneet sellaisia minulle. Skippasin välittömästi joulupataan.
Kosmetiikka on isossa kylpyhuoneessani.
Next! Luulen, että ne on tarkoitettu miesten karkoittimeksi.
- gerhtrjly
Mun makuuhuone= täynnä rättejä ja lumppuja, moottoripyörä/autolehtiä, tyhjiä kaljatölkkejä, ynnä muuta paskaa. Ei mitään järkeä.
- karvaiselle
Eläköön se pieni ero!
- Oma tila
on viihtymistä varten, kukin tavallaan. Huonompi juttu on, jos makuuhuoneesta löytyy vaikka vieraan miehen vaimo.
- weofgirejgirej
vielä huonompi jos se löytyy kilon paloina :P
- ne miehet...
Mun poikaystävän huoneessa:
-moottoripyörän osat levällään lattialla
-lukematon määrä tyhjiä sipsipusseja sängyn alla
-epämääräisiä sykkyröitä jotka osoittautuu avattaessa eriparisiksi likaisiksi sukiksi
-läppäri sängyssä (petaamattomassa)
-vaatteita siellä - vaatteita täällä
jne jne jne
Ja kun vähänkään yrität raivata on kiitoksena kauhea metakka että mähän sanoin että älä koske mihinkään! Nyt ei sitten mitään löydy kun kaikki on sekasin!!- huh huh
Laita se siivoamaan. Siistimpiäkin miehiä on.
- nallenkaikussaviihty
Pehmolelu,koska ex sen antoi ettei sua siihen viereen tarttis tilalle ottaa....vaatteet siisitisti sekasi ,muttei lattialla..oottaen vapaapäivää tai aikaa kun niitä tarvitaan..makuuhuoneessani nukun,rakastelen ja unelmoin..siellä myös hekumoin ja jos sinulla on siinä tilanteessa aikaa katsella muuta kuin minua,niin olet todellakin väärässä makuuhuoneessa....tai sitten sinulla ei ole miehisiä kykyjä ja keksit syitä jottei se paljastuisi.
- iso karvainen mies
En harrasta maksullisia naisia ja siksi me emme tule kohtaamaan.
- nallukkanimun
iso karvainen mies kirjoitti:
En harrasta maksullisia naisia ja siksi me emme tule kohtaamaan.
EI SULLA OLISKAAN VARAA MUHUN:))) vaikken maksua vielä kertaakaan ole saanut kuin orgasmina..ja tiedätkö mikään ei ole ällöttävämpää kuin ISO KARVAINEN MIES...pienellä kirjoitettuna;))))nallenkaikussa on edelleen mukavampaa ja sulla eiii ooo kykyjä tyyydyttää vaativaaa naistaaa ,sen sä kerroit juuri harrastuksillasi....pienellä kirjoitettu mies :)
- Kyllä nalle pitää olla
Vähän vaatteita, niin ne pysyy kaapissa. Meikit pysyy meikkipussissa, tosin se pussi saattaa mennä milloin missäkin. Niin ja pitäähän yhden nallenkin istua yöpöydällä, missä sen pitäisi muka olla?
Mitä sun makkarissasi sitten on? - Jassoo, vai niin
Ja minkähänlaisella otannalla iso karvainen mies on päässyt tällaiseen olettamukseen?
- tod.näk.
Kurkannut kerran 14-v sukulaistytön makkariin.
- roinaa piisaa..
Miksi miehillä on autotallit/kellarikomerot/verstaat täynnä täysin sekaisin olevaa rojua?! :)
Meillä on varaa vain kaksioon ja mulla on käsityö ym harrastuksia ja tykkään lukea. Makkari on sitten täyteen ahdettu. En viihdy kotona, jos mulla ei levon lisäksi ole mahdollisuutta puuhata jotain.
Miehellä on olkkarissa laitteita.. Digibokseja ja kaksi (2) telkkaria vierekkäin. Johtoja menee sinne tänne.
Tilanpuute se on joka epäjärjestyksen aiheuttaa. Mulle ei riitä kotona pelkkä nukkuminen ja syöminen ja telkun kattominen. Ukko hallitsee olkkaria ja mä makkaria. Kumpikin päättää yhdestä huoneesta, millasta siellä on.
Pehmoleluja on muutama mm eka nalleni 39v takaa. Mikä siinä muuten on, että naisten tavarat on muka törkyä ja miesten pienet työkalut ym asiallista tavaraa, vaikka ois viis pistosahaa ja akkuporakonetta. Kysyn vaan.
Se on vaan tapauskohtasesti sovittava asioista, jos meinaa toisen kanssa elää ja ei ole mihinkään kartanoon varaa. - Ikisinkku M
Tuolla alempana joku nainen vastasi että nalle pitää olla ja joo, ei mulla ainakaan mitään sitä vastaan ole, kertoo ettei ainakaan kovin paha ihminen ole kyseessä jos on jotain pehmeää makkarissa naisella. Sitten tietysti jos menee mahdottomuuksiin niin onhan se liikaa mutta harvoinpa menee, mieluummin nalle tai pari pöydällä kuin nahkaruoska seinällä.
- voe tokkiisa
Inhoan pehmoleluja, olen siis paha ihminen?
Minun mielestäni kodin esineet kertovat ennenkaikkea ihmisen tyylitajusta ja makumieltymyksistä, ja sitä kautta aika paljon muutakin. - Ikisinkku M
voe tokkiisa kirjoitti:
Inhoan pehmoleluja, olen siis paha ihminen?
Minun mielestäni kodin esineet kertovat ennenkaikkea ihmisen tyylitajusta ja makumieltymyksistä, ja sitä kautta aika paljon muutakin.Ollaanko sitä nyt noustu väärällä jalalla ylös? Ei kai se nyt sitä poista ettetkö sinäkin voisi olla hyvä ihminen, tuolla nyt vaan tarkoitin että jos naisella on nalle pöydällä, jotain pikku muistojesineitä yms. niin on ehkä kyseessä tunteellinen ihminen. Voihan sitä toki olla ilman pehmolelujakin eipä sillä, tai vaikka sen nahkaruoskankin omistaja voi olla oikeinkin kiva, ei vaan oo mun juttu s/m -sessiot. Minulle on oikeastaan on tärkeämpää että osaa tuntea esim. empaattisuutta huonompiosaisia kohtaan kuin se että osaa sisustaa oikein hienosti, jos esim. sängylle ei saa päiväsaikaan mennä kun päiväpeitto rypistyy ja tyyli särkyy niin en varmaan viihtyisi kovin hyvin. Liian pedanttiset ihmiset, vaikkapa sen tyylin suhteen, ovat vähän pelottavia.
Miehen sääntö numero 1 isolle karvaiselle miehelle naisista: Naista ei pidä yrittää ymmärtää vaan naista pitää rakastaa. Sis. pehmolelut ja kaiken muunkin :>
- ...
Taidat tykätä sellaisista naisista, jotka harrastavat vaatteita, meikkejä ja pehmoleluja? Mulla on vain ne tarpeelliset vaatteet kaapissa, en meikkaa enkä omistaja meikkejä, ja pari pehmoleluani ovat kaapissa odottamassa lapsivieraita. Ei ole sua näkynyt mun makuuhuoneessa...
- Kaikeen oletkin
törmännyt, vaihda ihmeessä lyyli tyyliä.
- Voi kauhiaa
Mulla on yksi lehmä-pehmolelu. Mihin me nyt risti vedetään?
- Tyylillä ja maulla
Makuuhuone ei todellakaan ole täynnä vaatteita, sieltä löytyy 7 kaappia täynnä vaatteita, mutta ne ovat tosiaan kappien sisällä. Lumppuja ei löydy laisinkaan, panostan laatuun, niin vaatteissa kuin myös sisustuksessa. Makuuhuoneesta ei myöskään löydy pehmoleluja, sieltä löytyy vain leveä sänky, yöpöydät, nojatuoli, lipasto joka päällä pelkkä pieni TV. Meikit löytyvät kylpyhuoneesta. vaatteita löytyvät myös pukeutumishuoneesta, ja siellä saattaa olla esillä ed. päivän vaatteet, mutta sen oven voin sulkea kun tulee ihmisiä kylään, joten kukaan ei kärsi siitä sotkusta.
Jos sinua niin suuresti vaivaa tämä asia, sinun pitää katsoa itsellesi naisen jolla on riittävän iso asunto tai talo. Minulla ei loju missään mitään esillä (paitsi siinä pukeutumishuoneessa) koska
tilaa omakotitalossani on 200 m2. Pidän siitä, että paikat ovat kunnossa, enkä pidä liiasta krääsästä,
pidän vain harkitusti esillä jotain sisustukseen sopivat tavarat. Uusin hiljattain koko talon sisustuksen, varmaan siitä tuli naisellisempi, koska ed. huonekalut olivat peräisin avioliittoajalta,
nyt sain itse vapaasti valita mitä halusin, ja valkoiseksi taloni sisustus muuttui. Nautin suunnattomasti taloni sisustuksesta, en välttämättä ottaisi edes sinne miestä asumaan.
Olen tullut siihen tulokseen että yksin asuminen on kivaa.
Kaikki jotka ovat luonani käyneet, ovat kehuneet taloni, sisustustyyliäni ja eniten ainakin miespuoliset vieraat ovat kehuneet sirottani, naisellisuuttani ja kauneuttani. - 47naaras
Eipä löydy koristetilpehööriä minulta makkarista. Puolet huoneesta vie parisänky ja soutulaitekin ottaa oman osansa nurkasta. Puolipitoisia vaatteita kyllä lojuu tuolilla koska ei ole kaappitilaa tarpeeksi. Yöpöydän hyllystä löytyy vain jalkavoidetta, mitään muuta kosmetiikkaa en säilytä makkarissa.
Kuulostaa alle 18v. "naisen" makuuhuoneelta. Vaikka mulla ei omaa makuuhuonetta ole ollut aikoihin, niin ..
-pehmoleluja ollut itsellä viimeksi 17-.vuotiaana, nekin silloisen poikaystävän antamana, siis muistona. Pidin niitä hieman lapsellisina, mut py olikin mua nuorempi.
-meikit on kylppärissä, meikkipussissa ja kaapeissa
-vaatteet on vaatekaapeissa, vaatekaapit on kyllä makkarissa.
Makkarissa on yöpöydät, iso sänky, vaatekaapit peileineen ja yöpöytien päällä kirjoja ja lamput. Seinällä taulu, katossa erikoinen, vanha lamppu, kolme wanhaa tuolia. Tapetit viininpunaiset.. Melkein kaikki vieraat on kommentoineet, että kivan näköinen makkari..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082575
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411741Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431345Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3211221Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3361194Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241111Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571083- 55956
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13932Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21863