Meillä on vaimon kanssa kaksi pientä lasta 2v ja 1v. Ensimmäisen lapsen jälkeen suhteemme jo muuttui. Vaimo halusi heti perään toisen lapsen ja ajattelin sen onnellisen perhe-elämän löytyvän. Näin ei käynyt minulle. Vaimo on tyytyväinen kotirouvana lasten ja ystävien kanssa, itse olen pystyynkuollut.
Tätäkö tämä on
koska luovuttaa
20644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
suhde muutui heti ekan lapsen jälkeen. sinusta tuli nro 2 ja nyt oot nro 3.
ja sama juttu toisin päin.
mitä oikein ootit?
vai aattelitko ikuisesti olla mamman pikku poju?
Teit väärän valinnan vaimoksi!
Mitäh? Vaimonhan pitääkin olla tuossa vaiheessa kotona hoitamassa lapsia.
Ja kyllähän noin pienet lapset väsyttää kun ei saa nukkua, ei siinä mitään.
Minun ohjeeni kaikilla muille isille on, että ohjat pitää ottaa omiin käsiin eikä lastenhoitoa missään nimessä saa jättää vain äidin kontolle (vaikka vaimohan siitä päävastuun kantaa, kun mies tuo leivän pöytään). Muten siinä käy niin että yhteys omiin lapsiin jää vajavaiseksi.
Onhan se perhe-elämä pienten lasten kanssa vähän erilaista kuin ennen niiden syntymää. Mikä siinä sitten mättää? Eiö muka oli kiva tulla kotia kun lapset juoksee iloisena vastaan ja uloskin asti, jos hidastelee etupihalla?
Hanki joku haarastus ja jos rahasta tiukkaa niin muija töihin ja käytät rahaa enemmän omiin menoihin niin hyvä tulee.
Hyvä mek. Toisen tulot kuluvat helposti pelkkiin päivähoitonmaksuihin. Siitä se riemu vasta syntyisi, kun ap raahaisi lapsia tarhasta ja tarhaan ja hänen olisi pakko osallistua kaikkiin kodin töihin vaimonsa ollessa töissä.
Kyllä pienet utlottäytyy olla jos tosen palkka menee niihin koska ei kahdesta lapsesta mene kuin max 500€ kuussa ja eihän se ole kuin vajaa 1/4 osa nettopalkasta. Sehän riippuu siitä mitä tekee vain onko jollain matalapalkka-alalla ja on jäänyt parempi koulutus hankkimatta.
Itse tein lapset ensimmäisen mieheni kanssa nuoren. Tuollon katoin miehen olevan hyvä isä ja niihä olkin. Aikasten huomattiin etteipä oikei muita tuneita toist kohtaan ollu ja päädyttiin eroho. Tuollon alkuun mietti tekkeekkö sitä oikein, mutta jälkeenpäin ei olla kaduttu, ystäviäki ollaan. Vanhemmal iäl tässä onki jo helpompaa erota toistamisiin kun tietää elämänvaiheiden muuttavan ihmistä, ei sitä tarvii pelätä.
tulevat seuraavan kerran kyläilemään laitahan jokaiselle ruokapöytään lautasliinan viereen paperikopiot tästä kommentistasi.
varsinkin jos kakrut hoisitte yhdessä kyvykkäästi ja ilman naapurin (=yhteiskunnan) kukkaroa.
Mutta oletpa miten tahansa rinta rottingilla eroistasi,
tosiasiaksi jää (jos taas eroamassa), että olet epäonnistinut 2 kertaa valinoissasi tai olet elämänvaiheittesi mukaan ihmisiä hyväksi käyttävä henkilö
Kahdessa vuodessa jo pystyynkuollut? Lapset pitää elättää a kasvattaa 18v asti. Ensin lapsia tehdään, mutta sitten ei heitä kasvateta eikä heistä huolehdita,kun on tärkeämpää itse elää. Et ole ainoa tällainen isä. Sielunkumppanisi jättävät vaimon yksin hoitamaan lapset, kun ryyppäävät, naivat ja lopulta eroavat. Jos et heidän joukkoonsa kaipaa, ole yhteydessä perheterapeuttiin.
hetkeäkään vaan aloita luovuttaminen ensi viikolla menemällä lekuriin,
joka katkaisee siitinjohtosi.
Tämä ei ollut mikään heitto, vaan vakava kehoitus.
Tätäkö tämä on? No ei tietenkään koko elämä eikä koko loppuelämä aviossakaan ole kahden pikkuisen lapsen hoitoa siivouksineen, pyykkeineen, vahtimisineen, valvomisineen jne. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua miellyttävän usvaisesti muistelet suloisien pikku pilttien ensimmäisiä puuhia ja juttuja. Huomaat olleesi hyvin onnellinen ja erittäin tarpeellinen silloin. Kahdenkymmenen vuoden päästä hipsit tyhjyyttään kaikuvassa, siistissä huushollissa, juot rauhassa vaimon laittamia pullakahveja ja nautit seesteisemmästä jaksosta.
Vaimollesi tämä hetki, nämä pari vuotta ovat kuin naisen armeija, kaiiki liikenevä jaksaminen ja vähän enemmänkin on pantava peliin lasten hoidosta ja kasvatuksesta selvitäkseen. Varsinkin jos vetäytyvä, vaikeneva isä linnoittautuu työ-sohva-tietsikka-kolmioon murjottamaan.
Lisätkää vuorovaikutusta! Jos on raskasta ja alat haaveilla erosta/pettämisestä, niin tietääkö vaimosi ollenkaan mitä päässäsi liikkuu? Murjottajamiehille suosittelisin kirjeen kirjoittamista, siinä saat suunvuoron kerrankin.
kuin naisen armeija? Miten nykyajan äidit näkevät lasten hoitamisen hirveänä työnsarkana? Samanlaisia perheenjäseniä he ovat kuin äiti ja isäkin! Ja jos ei jaksa hoitaa, niin tehkää ihmiset niitä lapsia sen verran, minkä jaksatte hoitaa!
Jos mies on niin "urpo" että ei osallistu omien lasten ja vaimon tarpeiden täyttämiseen pelkästä itsekkyydestä, niin sellainen mies ulos! Miksi valittaa aina, kun miestä voi pyytää korjaamaan asennettansa. Ja jos pysyviä tuloksia ei synny puolin eikä toisin, jatkakaa matkaa! Lapset ovat loppujen lopuksi aina elämässänne mukana ja tukena, eikä lasten isä joka pyhittää kaiken aikansa omiin juttuihinsa. Jos mies ei pysy rinnalla mielestänne voimia vaativissa asioissa, niin millaisissa tilanteissa he sitten muka teitä tukevat?
"Miten nykyajan äidit näkevät lasten hoitamisen hirveänä työnsarkana? "
Ei stiä tarvitse nähdä, kyllä vauvaikäisen hoitamisessa on melkoinen työ, kun se ei anna yöllä nukkua rauhassa.
"Samanlaisia perheenjäseniä he ovat kuin äiti ja isäkin! "
Joo, mutta onko viisi mottia iso työ jos ne hakkaa työpaikalla, mutta ihan helppo nakki, jos niistä tehdään halkoja kotiuuniin? Kyllä työ on työtä, tehtiinpä se itselle taikka palkollisena.
"Jos mies on niin "urpo" että ei osallistu omien lasten ja vaimon tarpeiden täyttämiseen pelkästä itsekkyydestä, niin sellainen mies ulos! "
En vaan ymmärrä miksi pitäisi mitenkän osallistua jos siinä hoitamisessa ei ole työtä ollenkaan...
Kun ihmiset ei kuulu yhteen on silloin tehtävä jotain. Siskoni kanssa seurasin omien vanhempieni yhteenkuulumattomuutta lapsena. Toivoimme jo pienenä heidän eroaan, lapset ymmärtävät yllättävän paljon. Vamhemmat eivät huutaneet ja ryypänneet, heillä vain ei ollut mitään muuta yhteistä kun lapset. Olin kaksitoista kun vanhempani erosi ja sanon ettei se ollut minulle ongelma, yhtälailla vanhempani rakastivat minua ja siskoa. Ei isä hylännyt meitä päinvastoin onnellisena hän oli eri ihminen. Ystäväni joka seurasi vastaavaa oman aikansa niin etteivät vanhemmat eronneet, ei nyt osaa lähteä omasta onnettomasta suhteestaan. Ei avioliiton pidä olla vankila, ja miksi yleistetään ettei eronnut isä huolehdi lapsistaan.
systereiden kanssa joskus vanhempien liitosta "viisaasti" funtsattiin.
Mut kuinkas kävikään. Läksimme opiskelmaan muille paikkakunnille ja yks kaks äidillä ja isällä olikin vaikka mitä yhteisiä ja omia kiinnostuksen aiheita.
Ovat mieletäni vähän liikaakin kuin yhtäköyttäyhdistys.
Taidan oikeastaan olla vähän kateellinenkin, koska oma liitto karahti kiville.
Koska luovuttaa... kasva aikuiseksi.
Olet tietämättäsi mustasukkainen lapsillesi, vaimosi huomioi niitä turhan paljon vaikket siitä osaakaan valittaa. Juttu pyörii samaa rataa, teet töitä ja vaimo hoitaa lapsia...
Mitäs jos ottaisit itseäsi perseestä kiinni ja alkaisit hoitamaan niitä lapsia kaiken vapaa-aikasi?? Antaisit vaimolleis vähän aikaa + rauhaa... ja rahaa siihen päälle. Mitäs jos kunnioittaisit sen tekemää työtä teidän molempien tekemien valintojen eli lastenne eteen. Ei sitä onnellista perhe-elämää kukaan sinulle lautasella eteen kanna... olet itse vastuussa elämästäsi ja perheestäsi. Vastaat 50% perheestäsi eli ota se vastuu ja olemaan vähän epäitsekkäämpi kuin tuollainen valittaja-teini. On olemassa ihmisiä, jotka töissä vastaavat yksin 40 ihmisen elannosta, tekevät kotona 2/3 kaikesta, maksavat kotona 90% kaikesta, hoitavat lapsia yli puolet ajastaan, tekevät remonttia siinä ohessa ja matkustavat työn puolesta vielä 80-90 päivää vuodessa.
Yksi vaihtoehto sinulle toisaalta on, että jatkat pystyynkuolleena... vaimosi kun pääsee pahimmasta ruuhkasta jaloilleen, lähtee se lapsineen lätkimään ja sinä saat jatkaa omaa elämääsi ihan omien valintojesi mukaan. Pystyynkuolleena.
Sori nyt, että kirjoitan hieman negatiiviseen sävyyn... mutta sinä et selvästikään ole koskaan kohdannut niitä oikeita elämän vaikeuksia, haasteita joilla saada hieman perspektiiviä.
Kerron sinulle hauskan tarinan omasta elämästäni:
Alla melko uusi passat, 65.000 km ajettu kaupasta ulosajon jälkeen.... ja tuulilasiin kivi niin että pamahti, sellainen 2 euroisen kokoinen simpukka suoraan silmien eteen. Jurppi sitten ihan järkyttävästi... ihan katastrofi kun kirosin sitä ihan tuskassa.
Olin 2vko myöhemmin asiakkaalla kun sihteeri tulee kokoukseen: "onko rekkarinne se-ja-se-ja-se". Kyllä. "No, autonne palaa parkkipaikalla...". Jep, auto oli palanut renkaita myöten asiakkaan pihaan. Päällitakit, reissukamat, kaikki.
Kävellessäni takaisin palaveriin, huomasin ettei se tuulilasin kiveniskemä juuri jurppinut.
Koita nyt mennä itseesi ja mieti hetken, että mistä ihmeestä sinä oikein valitat? Siitäkö, että olet vain poispilattu poika joka teki pari lasta tyttökaverin kanssa??
Elvyttäkää suhde. Mitä sinä haluat?
Ohhoh!
Mitä odotat elämältä?
Mitä odotat vaimoltasi ja yhteiseltä tulevaisuudelta?
lapsien ollessa pieniä, heidän maailman paras paikkansa on olla kotona, tasapainoisen vanhemman/vanhempien kanssa touhutessa arjen rutiineja. Rutiinit luovat lapselle elämänrytmin ja täten myös turvallisen olon.
Miksi olet pystyyn kuollut?
Itse olen työstämässä eroajatusta, ja vain siksi että itse pyöritän suhdetta jota minulla ei edes ole. Mies on minun suhteeni hyvinkin pystyyn kuollut, vaikka tiedän hänellä jotain tunteita olevan mutta ei sellaisia jotka kantaisi meitä yhdessä elämämme loppuun asti.
Kuinka sinä kohtelet vaimoasi? itse muistan kun meidän lapset olivat hyvinkin pieniä, isä harrasti harrastuksiaan ja olin tietenkin lasten kanssa kotona. Isä tuli kotiin ja kiukutteli jos mistäkin, ja kiukutteli kun lapset kiukutteli hänelle... Ja mietin vain mielessäni et painuis takaisin sinne mistä tulikin. Mun mieheni ei tee mitään, hän vain on siis kotona ollessaan.. Kyllä hän sitten kun kotoa lähtee, saa aikaan mitä vaan. Eli mitäs jos nyt tarkastelisit hiukan ensin omia asenteitasi, toiveitasi ja sitten vasta miettisit Miksi olet pystyyn kuollut.
Hei! Ihmiset menevät parisuhteeseen erilaisista syistä. Mitkä olivat omasi, kun menit naimisiin? Yllätyksenä tulee usein se, että puolison syyt ja odotukset liitolta olivatkin aivan toisenlaiset kuin omasi. On naisia, jotka haluavat ensisijassa tulla äidiksi ja tarvitsevat siihen miehen lasten isäksi ja perheen huoltomieheksi ja elättäjäksi. Kun lapset syntyvät mies on naisen mielestä juuri siinä roolissa missä nainen on sen alkujaan ajatellutkin olevan.
Siksi naimisiin meno onkin todellinen taitolaji ja molempien odotukset pitäisi selvittää etukäteen mahdollisimman rehellisesti. Tiedetään sitten mihin sitoudutaan.