Kun tapahtuu irtisanominen taloudellisin perustein, niin mitkä ovat työnantajan toteennäyttövelvollisuudet työntekijälle. Entä mitkä työntekijän oikeudet, jos ei kunnollista toteennäyttöä ole. Esim. tiedän tuottavani moninkertaisesti työnantajalle sen mikä kuluu palkkaamiseeni. Kuitenkin koko ajan vain suullisesti hoetaan kassavirran olevan miinuksella, jota minun on vaikea uskoa, koska mitään virallista todistetta ei esitetä. Mitä jos tässä tilanteessa tapahtuu lomautus tai irtisanominen, mitkä ovat oikeuteni, jos irtisanominen tai lomautus tapahtuu riittämättömin perustein?
Irtisanomisen peruste
3
596
Vastaukset
- pätkätyötön
Jos työnanataja lomauttaa, niin hänellä on valta ja vapaus pistää kilometritehtaalle lomautetun henkilön tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Eikä työnanatajan tarvitse sen kummempaa todistella irtisanomisperusteita työntekijälle, kuin millekkään muullekkaan instanssille. Tuotannollis taloudellinen syy voi olla kyseessä, vaikka firma tahkoais liikevaitoon nähden parasta tuotosta...ihmeellistä mutta totta (on muuten nähty).
Yleensä lomautustilanteessa työnantaja siivoa porukkaa, joista hän työnantajana ei tykkää naamana (olet ehkä pitänyt omia puoliasi liikaa). Irtisanominen tulee kyseeseen, vaikka olisit aina tehnyt parhaasi ja onnistunut tehtävissäsi hyvin (puukkoa tulee siitä huolimatta selkään).
Noh, ei tässä kannata piruja maalailla seinälle ennen työnantajan irtisanomisia, vaikka ei se työmotivaatio ole parhaimmillaan pelonsekaisin tuntein. - Jere
Utele vähän työpaikassa että millaisias nyt sitten yrityksen varallisuusnäkymät ovat johdon mielestä. Kun olet jotain mahdollisia summia kuullut tai edes aavistelet että millaisissa summissa saatetaan liikkua niin kysy firman verotiedot.
Jos käyvät aikalailla yksiin ja niiden perusteella oltaisiin irtisanomassa niin sitten on pitkälti ihan ok. Siis jos varallisuus todella on niin huonolla tolalla että irtisanominen on ihan ok tilanne jo. Jos nyt sitten väitetään olevan paljon heikommat taloustilanteet kuin mitä verotiedot antavat ymmärtää niin ainakin voit sitten vähän vihjata että kuinkas sitten kun verottajan tiedot ovat tällaiset...Tuolla tavalla on moni firma kärähtänyt siitä että olisi ollut laittamassa porukkaa pihalle väittäen tuloksen olevan liian heikko.
Tosin se on aikalailla veteenpiirretty viiva milloin on tuo tuotannollinen ja taloudellinen syy lomauttamiseen täyttynyt, joskus eron ei tarvitse normaaliin tulokseen kummoinen olla kun on jo ihan ok, joskus taas sitten tarvitsee jo vähän enemmän että olisi ainakaan yleisesti hyväksyttävää.
Tässä liikutaan vähän sellaisella alueella että melkein hyvien tapojen muokkaamat säännöt ovat ennen lakia. Kuitenkin kun jokainen notkahdus tuloksessa on aina yksilöllinen. Pääpointti kun on vain se että sen verran tappiolla tarvitsee olla että selkeästi ei tehdä mitään niin monella työntekijällä kuin sillä hetkellä talossa on. Mitään taulukoita tai prosenttijuttuja ei ole kuinka paljon pitäisi tuloksen laskea, aina tapauskohtaista ja vaikeita kysymyksiä muutenkin. - Tippa-Inssi
Yksi tapa on antaa kenkää ja ostaa palvelu ulkopuoliselta yrittäjältä, esimerkiksi vuokrata työntekijä. Työpaikassa on näin siirrytty alihankintaan jonka pitäisi riittää tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanomiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327