Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?

Jotain neuvoa ja kohtalotovereita löytyy tuolta -suhteen lopettaminen-osiosta.. kahden vaiheilla itsekin, mutta eri syistä..

Ehkä teidän kannattaisi puhua todella asiat suoraan ja tuoda esille se mahdollisuus että eroaisitte. Puhukaa siitä realistisena vaihtoehtona, onko se parempi kuin elää suhteessa ilman kipinää, vai voisiko kipinä vielä löytyä jos ette ottaisikaan suhdettanne itsestäänselvänä. Jo sen asian käsitteleminen ihan konkreettisesti voi auttaa tajuamaan, miksi siinä suhteessa haluaa olla.

Ja kannattaa ehkä kysyä itseltään jotain tällasta:
Onko hän juuri se, jonka kanssa haluaa olla loppuelämän?
Kertooko ärsyytyminen häneen jostain tyytymättömyydestä omassa itsessä/omassa elämässä?
Oletteko liian kiinni toisissanne, onko suhteella liian iso rooli elämässäsi?
Onko itsellä liian yliromanttiset kuvitelmat parisuhteesta?
Kuunteletko itseäsi tarpeeksi, olisiko oikeasti parempi olla toisenlaisen ihmisen kanssa?

Ehkä myös pieni etäisyydenotto voisi tehdä hyvää, lähde vaikka kaverin kanssa matkalle tai hanki uusi harrastus, hanki uusi perspektiivi vanhaan elämään jotta näet ne ne ongelmat selkeämmin. Tsemppiä, kyllä elämä kantaa, niinku mummoni aina sanoo.

Voin kertoa vain omien kokemusteni perusteella. Riippuu tietenkin, että onko tämä ensimmäinen vakava suhteesi vai onko sinulla takana useampi parisuhde.

Kun muutin opiskelemaan vieraaseen kaupunkiin aikoinani, poikaystävä jäi taakseni. Rakastin kyllä häntä koko sen opiskeluajan, mutta jotenkin meidän suhde vain viileni. Päädyin lopulta siihen tulokseen, että emme viettäneet tarpeeksi aikaa yhdessä. Rakastimme toisiamme paljon, mutta molempien elämässä tapahtui niin paljon asioita joka päivä, että niitä kaikkia ei olisi millään muistanut kertoa toiselle osapuolelle ja vähän vähältä se toinen jäi ulos omasta elämästä. Toisesta tuli vieras. Olemme useasti keskustelleet asiasta ja hänenkin mielestä elämä ajoi meidät erillemme.

Mutta jos kyseessä on ensimmäinen vakava suhteesi, niin ehkä sinulle on avautunut maailma nyt eteesi ja näet sen erilaisena? Ehkä tällaisessa tapauksessa poikaystäväsi ei olisi se, jota haluat?

Koska miehes on kiltti niin se alkoi sua ärsyttää kun loppujen lopuksi naiset vaan tykkää renttu miehistä. Miehes on tylsä joten haluat jättää sen. Etsi itsellesi sellanen juoppo renttu kuten suurimmalla osalla naisista on. Kiltillä miehellä ei tee mitään.

kuten sanoit taidatte olla vain enää ystäviä, seurusteluun kun tarvitaan jotain muutakin kuin kaverillisia fiiliksiä.

aina pelkkä toisesta tykkääminen ei riitä. ehkä olette ajautunut erilleen kuten tuossa ylempänäkin jo kirjoitettiin

Tossa on myös se mahdollisuus, että suhde on nyt vakiintunut. n. 3 vuottahan on kuuluisa kriisi, milloin ekan kerran joutuu oikeasti tuon kysymyksen eteen vakiintuneessa suhteessa. Kun intohimo on vähän mennyt, tuttuus on kaveruutta ja joko siirrytään kiintymykseen ja rakennetaan suhdetta niin tai sitten ajaudutaan eri teille. Lisäksi sulle on tullut nyt kaikkea uutta, opiskelut, uusi kaupunki, kaikkea jännää... Jännä vs. tuttu, sekin saattaa tehdä sitä: uusi opiskelijaelämä ja kaikki mitä se on tuonut on jännää, intohimoista ja uutta. Vanha suhde taas vakiintunnut eikä ole sitä jännää enää.

Kaikki painii tuon ongelman kanssa pitkissä suhteissa ja oikein pitkissä useampaan kertaan. Tulee pitkiäkin jaksoja kun vaan ei ole sitä kipinää ja ihminen miettii että "tässäkö tää nyt oli..."
Mun mielestä tuo on sinänsä ihan normaalia, eikä tohon olekaan oikeasti mitään yksiselitteistä vastausta. Semmoinen kiintymys, mikä on pitkän ajan rakkautta, vaatii kriiseistä selviämistä, kamppailua ja vuosia. Jotka yhtälailla voi ajaa sen suhteen karille. Pitkä suhde ja perhe vaatii myös kaveruutta ja ystävyyttä, mikä myös, voi sammuttaa kipinän. Toisaalta, kuten huomaat, ne voi lopulta myös pitää sitä yllä, kunhan löydetään oikeat asiat.

Ehkä en juuri nyt tuossa vaiheessa vielä lähtisi eroamaan, vaan antaisin vähän aikaa ja rauhoittuisin sen ahdistuksen ja jauhamisen kanssa. Mä luulen, että tuo vaan vaatii aikaa, ja sen miettimistä löydätkö sinä niitä samoja aiheita kiihottumiseen mitä joskus löysit... Näyttääkö hän edelleen haluttavalta, millaista ihmistä haluaisit... Onko sinulla ehkä seksissä kaipuu vaihteluun hänen kanssaan ja tekeekö lopulta pieni välimatka ihan hyvää. Haluatko haluta vai oletko antanut periksi... jne.
Myös se että anna itsellesi aikaa nyt tottua muutoksiin. Sinua ehkä stressaa se ja stresaantuneena kaikki ärsyttää: etenkin just sen lähimmän ihmisen koska sillehän sitä voi sitten ärsyyntyä. Tuossa on niin monta monessa, että ota iisimmin. Älä hoe itsellesi sitä ahdistusta vaan tutkaile ja tarkkaile tunteitasi. Tarviiko niihin reagoida. Sinulla on nyt ollut monta asiaa, jotka saattaa vaikuttaa.

Muista sekin että seksiä haluat kuitenkin elämässäsi harrastaa. Joten kenen kanssa? Millaisen miehen? Vaihtuuko se seksi parempaan jonkun toisen kanssa, sillä jonkun toisenhan sinä kuitenkin etsisit. Voi nimittäin olla sekin, että huomaat että tosiaan, seksiä sinä kuitenkin haluat ja tutun ja luotettavan miehen kanssa: miksei siis hänen? Sinua ehkä rassaa se että sitä alun jännitystä ei ole, mutta eipä hätiä. Sitä varten on sitten fantasiointi ;)
Toisaalta muistele teidän kiihkeimpiä kokemuksia. Onko niissä se jokin mitä haluaisit nykypäivään, ei se ole ehkä niin epämääräistä kun luulet. Mieti parhaimpia seksihetkiänne, onko niitä? Voitko fantasioida niistä ja taas miehestäsi sitä kautta?
Ja muista, rakastunut nainen haluaa seksiä. Paljon. Joten, miten voisit rakastua mieheesi uudelleen? Konkretiaa siis, ei mitään epämääräistä. Hän ei sitten myöskään lue ajatuksia, eikä se ole yksin hänestä kiinni. Joskus uudelleen rakastumiseen ei vaadita kun vanhan muistelu, uuden arvostaminen ja asioiden yhdistäminen. Sanothan kuitenkin että hän on paras ystäväsi ja kaikkesi.

Ihmiset unohtavat, ettei missään suhteessa se intohimo säily samanlaisena ja että kriisitkin kuuluu elämään. Myös laimeat kaudet. Sitten erotaan hyvistäkin suhteista hirveän helposti, kun ei ole enää muka mitään, vaikka se kaikki voi olla ihan nenän alla. Tietenkin eri asia on, jos et tosiaan enää sitä suhdetta halua. Sitten ei auta ave mariatkaan.
Mutta tiedosta myös se, ettei se aina vaihtamalla parane.
Kyllä se ratkaisu sitten sieltä sinulle selviää, mutta ei se aina tule jauhamalla ja ahdistuksessa vellomalla.

Eroa. Jatkakaa ystävinä jos se on mahdollista. Et voi valehdella toiselle että kaikki on hyvin, kun ei rakasta niin ei rakasta. :( Välittäminen on sitten se vaihtoehto. Tuskin miestä lämmittää se, mutta pitäisi olla nopeasti rehellinen. Elämää on tämänkin jälkeen takuulla.
Nuorena olin pahasti ahdistuneena väärän kanssa 4 vuotta, pelkkää piinaa. Oli toinenkin piinaava suhde. Kannattaa ajoissa hei lopettaa. Siinä kiusaa vaan itseään ja lopulta toista, jos pitkittää totuuden sanomista.

Omassa suhteessani oli samanlaisia ongelmia vuosi sitten 4 vuotta seurustellessani.

Tiedän nyt, että se ärsyytyminen puolisoon kuuluu parisuhteen vaiheisiin. Sanotaan jos 3 vuotta menee kuherrellessa puolison kanssa optimaalisessa tilanteessa, niin missä ne negatiiviset puolet ovat siinä kumppanissa? Tuo alkuhuuma johtuu siitä, että ihmiset ihastuu/rakastuu puolison hyviin piirteisiin. Tottakai pitää näyttää parastaan toiselle, että toinen jaksaa. Kun vuosia menee suhteessa, alkaa toinen tulla tutuksi ja myös sen ihmisen negatiiviset piirteet alkaa ärsyttää enemmän. Jotenkin ovat pinnalla enemmän kuin ne positiiviset tai keskittyy niihin. Monet eroaa tässä vaiheessa.

Kuitenkin kyseessä on normaali parisuhdevaihe jossa ihminen näkee ne omat negatiiviset puolet puolisossaan vaikka todellisuudessa se ihminen on sama edelleen mikä ihastumisvaiheessa. Mielen defenssitkin on ihan luonnolliset, että häpeän ja pelon takia ihminen yleensä ei kestä nähdä itsessään niitä negatiivisia/pelottavia puolia joten ne omat pimeät puolensa nähdään transferenssina puolisossaan.

Eli anna ajan kulua ja yritä keskittyä suhteenne positiivisiin puoliin. Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa näistä ongelmista niin ne eivät ole tabu teidän suhteessanne. Ihminen ei osaa lukea toisen ajatuksia ja yleensä kun sitä luulee tietävänsä toisen "ajatukset" niin ne eivät pidä mitenkään paikkaansa. Tulee vaan lisää ongelmia ja epäselvyyksiä=ahdistus kasvaa parisuhteessa.