Olen ollut pitkässä suhteessa ihmisen kanssa joka on saanut minut itsenikin epäilemään olenko hullu. Olemme eronneet, mutta silti roikumme toisissamme. Tänään vain tapahtui taas jotain erikoista. Ex soitti. On yrittänyt tulla taas lähemmäs. Olen välillä yrittänyt rajata, kieltänyt tulemasta mutta hän on silti tullut. Pyytänyt syömään, käymään ym...
Tänään pyysi käymään kaupassa, kun olivat olleet lasten kanssa niin kauan ulkona,että eivät jaksaneet enää kauppaan lähteä. Minä tyhmä kävin, autoin vieläpä nukkumaan menossa. Lapset roikkuivat minussa ja vaativat, että minä hoidan. Ja niinpä hoidin. Ja mies alkoikin sitten itse juomaan. Kun lapset olivat nukahtaneet, hän olikin jo humalassa. Mainitsin tästä hänelle, että olisi juomatta kun lapset siellä. Vaikka on kuinka alkoholisti niin 4 päivää raittiina ei ole paljon pyydetty, ajattelisi lasten parasta. Ja sitten olikin helvetti irti. Sain kuulla olevani syy miksi HÄNEN ongelmansa ovat kasvaneet suuremmiksi tässä 10 vuoden aikana. Miten hän on aina saanut vain kuunnella haukkumista. Miten minä olen ollut niin vaivainen ja vajaa, että hänenkin elämänsä on mennyt hukkaan ja vaikeutunut. Todellisuudessa hän on se joka on minua aina haukkunut, väheksynyt, nälvinyt, mitätöinyt, aina riidoissa iskenyt vyön alle. Haukkunut sukuni, geenini, äitiyteni. Aloitti jopa lauseen "minä en ikinä hauku..." siinä vaiheessa ratkesin täysiä nauramaan. Miten absurdi hänen ajatusmaailmansa onkaan. En ymmärrä missä mielikuvitusmaailmassa hän elää. Saatiin todella iso riita aikaiseksi. Hän on yhä edelleen pahoillaan vain siitä, että ei ole jättänyt minua vuosia sitten. Se on aina ollut hänen anteeksipyyntönsä, ainut ateeksipyyntönsä. Sanoin, että vaikka se totta onkin, niin se ei ole anteeksipyyntö vaan loukkaus. Mutta minähän en muuta osaa kuin loukkaantua. Että eihän hän voi ikinä puhua siitä mitä hän ajattelee, kun minä aina vain loukkaannun. Siis tottahan se on ja vaikea väittää vastaan, mutta tämä onkin sitä kieroa tapaa puhua. Jos esittäisi ne ajatuksensa rakentavasti, empaattisesti, ihmismäisesti mutta kun ne väitteetkin ovat mitä ihmeellisimpiä, kun se puhe on sellaista loukkaavaa ja asiat vääristeltyjä. Sitä on vaikea selittää. Kaksoisviestintää. "Sinä valitat kun en puhu, mutta kun puhun niin sitten loukkaannut. Enhän minä voi tuollaisen kanssa puhua". Tätä on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut. Se on niin sekoittavaa, niin "loogista" että siihen ei voi väittää vastaan, koska se samalla on totta, mutta silti tarua.
Ja piti kysyäkin, että jos kerran olen niin kauhea ihminen ja vain aiheutan hänelle harmia, niin miksi sitten ei pysy kaukana (tiedän kyllä vastauksen, koska miksi minäkään en pysy kaukana vaikka hän tekee minulle pahaa). Vastaus oli että sepä se.
Että kun minä menen ja autan kauppareissussa ja lasten kanssa niin sitten saa hirveän ryöpytyksen niskaan, kun toinen ei kestä sitä kun ilmaisen äitinä huolen hänen alkoholin käytöstään. Enkä sanonut sitä syyttävästi, huutaen tai mitään vaan ihan asiallisesti. Että siinä se kiitos taas seisoi.
ARGH! Miksi taistelen tuulimyllyä vastaan kun tiedän että olen hävinnyt?
Niin ja kun oli puhe siitä miten hänen alkoholiongelmansa vaikuttaa lapsiin niin hänen vastauksensa oli että entä miten minun työttömyys vaikuttaa lapsiin?! Sanoin, että ei voi verrata. Mutta kuulemma normaalit ihmiset käyvät kouluja ja töissä, eivät ole kotona työttömänä näyttämässä huonoa mallia lapsille jolloin ne kasvavat vinoon. Ja tiedoksi vain, että olen ollut työttömänä puoli vuotta. Suurimman osan aikuisiästäni olen käynyt töissä tai koulussa ja saanut kaksi lasta. Tällä hetkellä en kykene töihin, koska itse olen vielä toipuva ihminen. Mutta MINÄ siis pilaan lapset hoitamalla itseäni. Voi hyvää päivää....
Ja kun puhuin siitä että ei voi verrata niin hän alkoi väittämään että minä vertailin vaikka en verrannut missään vaiheessa, vaan hän sen otti puheeksi. No en mennyt lankaan ja vänkäämnen siitä onneksi loppui sihen. No joka tapauksessa, hän jäi sinne tyytyväisenä myhäilemään ja minä nyt sitten puran tätä tässä. 1-0 hänelle.
Ja tuosta haukkumisesta vosi sanoa en, että hän tänäänin enen tuota episodia anoi, että on hienoa että minusta on tullut ihminen vihdoinkin. Hän oikein kysyi, että huomasitko kun sanoi aiemmin kohteliaisuuden (?). Enpä tiedä luenko tuota itse kohteliaisuudeksi vai loukkaukseksi. Mutta ei ihme jos ei ymmärrä haukkuvansa ikinä jos kohteliaisuudetkin ovat tuota luokkaa.
Tänään pyysi käymään kaupassa, kun olivat olleet lasten kanssa niin kauan ulkona,että eivät jaksaneet enää kauppaan lähteä. Minä tyhmä kävin, autoin vieläpä nukkumaan menossa. Lapset roikkuivat minussa ja vaativat, että minä hoidan. Ja niinpä hoidin. Ja mies alkoikin sitten itse juomaan. Kun lapset olivat nukahtaneet, hän olikin jo humalassa. Mainitsin tästä hänelle, että olisi juomatta kun lapset siellä. Vaikka on kuinka alkoholisti niin 4 päivää raittiina ei ole paljon pyydetty, ajattelisi lasten parasta. Ja sitten olikin helvetti irti. Sain kuulla olevani syy miksi HÄNEN ongelmansa ovat kasvaneet suuremmiksi tässä 10 vuoden aikana. Miten hän on aina saanut vain kuunnella haukkumista. Miten minä olen ollut niin vaivainen ja vajaa, että hänenkin elämänsä on mennyt hukkaan ja vaikeutunut. Todellisuudessa hän on se joka on minua aina haukkunut, väheksynyt, nälvinyt, mitätöinyt, aina riidoissa iskenyt vyön alle. Haukkunut sukuni, geenini, äitiyteni. Aloitti jopa lauseen "minä en ikinä hauku..." siinä vaiheessa ratkesin täysiä nauramaan. Miten absurdi hänen ajatusmaailmansa onkaan. En ymmärrä missä mielikuvitusmaailmassa hän elää. Saatiin todella iso riita aikaiseksi. Hän on yhä edelleen pahoillaan vain siitä, että ei ole jättänyt minua vuosia sitten. Se on aina ollut hänen anteeksipyyntönsä, ainut ateeksipyyntönsä. Sanoin, että vaikka se totta onkin, niin se ei ole anteeksipyyntö vaan loukkaus. Mutta minähän en muuta osaa kuin loukkaantua. Että eihän hän voi ikinä puhua siitä mitä hän ajattelee, kun minä aina vain loukkaannun. Siis tottahan se on ja vaikea väittää vastaan, mutta tämä onkin sitä kieroa tapaa puhua. Jos esittäisi ne ajatuksensa rakentavasti, empaattisesti, ihmismäisesti mutta kun ne väitteetkin ovat mitä ihmeellisimpiä, kun se puhe on sellaista loukkaavaa ja asiat vääristeltyjä. Sitä on vaikea selittää. Kaksoisviestintää. "Sinä valitat kun en puhu, mutta kun puhun niin sitten loukkaannut. Enhän minä voi tuollaisen kanssa puhua". Tätä on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut. Se on niin sekoittavaa, niin "loogista" että siihen ei voi väittää vastaan, koska se samalla on totta, mutta silti tarua.
Ja piti kysyäkin, että jos kerran olen niin kauhea ihminen ja vain aiheutan hänelle harmia, niin miksi sitten ei pysy kaukana (tiedän kyllä vastauksen, koska miksi minäkään en pysy kaukana vaikka hän tekee minulle pahaa). Vastaus oli että sepä se.
Että kun minä menen ja autan kauppareissussa ja lasten kanssa niin sitten saa hirveän ryöpytyksen niskaan, kun toinen ei kestä sitä kun ilmaisen äitinä huolen hänen alkoholin käytöstään. Enkä sanonut sitä syyttävästi, huutaen tai mitään vaan ihan asiallisesti. Että siinä se kiitos taas seisoi.
ARGH! Miksi taistelen tuulimyllyä vastaan kun tiedän että olen hävinnyt?
Niin ja kun oli puhe siitä miten hänen alkoholiongelmansa vaikuttaa lapsiin niin hänen vastauksensa oli että entä miten minun työttömyys vaikuttaa lapsiin?! Sanoin, että ei voi verrata. Mutta kuulemma normaalit ihmiset käyvät kouluja ja töissä, eivät ole kotona työttömänä näyttämässä huonoa mallia lapsille jolloin ne kasvavat vinoon. Ja tiedoksi vain, että olen ollut työttömänä puoli vuotta. Suurimman osan aikuisiästäni olen käynyt töissä tai koulussa ja saanut kaksi lasta. Tällä hetkellä en kykene töihin, koska itse olen vielä toipuva ihminen. Mutta MINÄ siis pilaan lapset hoitamalla itseäni. Voi hyvää päivää....
Ja kun puhuin siitä että ei voi verrata niin hän alkoi väittämään että minä vertailin vaikka en verrannut missään vaiheessa, vaan hän sen otti puheeksi. No en mennyt lankaan ja vänkäämnen siitä onneksi loppui sihen. No joka tapauksessa, hän jäi sinne tyytyväisenä myhäilemään ja minä nyt sitten puran tätä tässä. 1-0 hänelle.
Ja tuosta haukkumisesta vosi sanoa en, että hän tänäänin enen tuota episodia anoi, että on hienoa että minusta on tullut ihminen vihdoinkin. Hän oikein kysyi, että huomasitko kun sanoi aiemmin kohteliaisuuden (?). Enpä tiedä luenko tuota itse kohteliaisuudeksi vai loukkaukseksi. Mutta ei ihme jos ei ymmärrä haukkuvansa ikinä jos kohteliaisuudetkin ovat tuota luokkaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, mitä pitäisi sanoa? Sinä haluat roikkua alkoholistissa, joka ryyppää ja mesoaa lastenkin nähden. Sinä haluat lähteä sinne kauppaan ja ravintolaan ja valitset niin: pitäisikö sinua voivotella vai sääliä vai mitä nyt kaipaat? Olet aikuinen nainen ja itse valitset ja henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi. Toisaalta, ei kiinnostakaan sinun osaltasi, olet aikuinen ja ihan omilla jaloillasi. Jos et tajua, sille tuskin kukaan mahtaa mitään, jos et osaa oikeasti pysyä erossa, ja olet noin epätoivoinen, niin mitä sille kenenkään pitäisikään mahtaa? Oikeasti, en tiedä. Mutta lapsesi on eri asia, heistä olen huolissaan.
Miksi taistelet? Koska olet tyhmä ja luulet jääräpäisesti, että sinä saat jonkun sankaripalkinnon, vähintään lapset isona huomaa miten uhrautuvainen marttyyriäiti on: ei ne huomaa. Ne itse sairastuu ja matkii, pilaa omankin elämänsä. Tai hankkkiutuu teistä molemmista eroon.
Kiitos seisoi? Että odotat alkoholistilta kiitoksia juomisesta huomauttamisesta? Oletkä sä syntynyt tässä maailmassa ollenkaan vai kotoisin muumilandiasta kenties? Onko sun realismi samaa luokkaa aina?
Epäilet oletko hullu? Et. Mutta läheisriippuvainen, säälittävä ja roikkuja kyllä. Itseäsi et arvosta, jaloillasi et seiso, itsetuntoa tai halua hankkia sitä (siitähän on vaivaa kyllä) sinulla ei ole. Marttyyri, epärealisti, jep. Tyhmä? Ehkä, en tiedä, oletko? Pitääkö jatkaa luetteloa vai tiedätkö loput jo itsekin?
Tottakai, se että hankkii oman elämän, kehittää itseään, ajatuksiaan, harrastaa: se on vaivaa. Se että opettelee elämään yksin ja omilla jaloillaan eikä hanki siihen sitten huonon miehen korviketta, on vaikeaa ja tuskallista. Jos taas et sitä tee, et tule mitään muuta kuin tuon saamaan, että sinänsä, jos et aio vaivaa nähdä, ei kannata haukkujaa vaihtaakaan. Seuraava voi hakatakin. Joten pidä vaan se minkä tunnet, jos et mitään aio muuttaa.
Se että lopettaa alkoholismin ITSESSÄÄN on vaikeaa: sinä sairastat alkoholismia vaikka et juo. Olet sairastanut sitä jo ennen miestäsi, että älä suotta häntä syytä, se sinut siihen on saanut jäämään. Omat valintasi ja oma sairautesi. Hänelle oma, sinulle oma, voi miten on pari soma.
Ja se että laittaa oikeasti ne lapset ja niiden parhaan itsensä edelle, vaatii realismia ja kipeitä tajuamisia. Itsestään. Toista et voi muuttaa, itseäsi voit.
Sanoisin jotain nättiä ja kivaa, mutta miksi. Turhaa tämäkin on. En tarkoita mitään pahalla, mutta sama se on, ilmaisisin asian miten diplomaattisesti hyvänsä ja vaikka puhuisin kuin runeberg konsanaan, ei sillä olisi mitään väliä. Sinulla on tarve ja tarve synnyttää tilauksen: miehesi vastaa omaan tilaukseesi, ja sinä pidät sitä yllä. Joten mitäpäs siihen sitten sanoisi. Kun että hellurei ja hellät tunteet.
(Niin, mä olen se lapsi, joka jätti vanhempansa, eli en ole väleissä kun vihdoin päätin, että ei ne mun elämää enää pilaa. Että säälipisteitä ei juuri heru. Ja totta, työttömyys ei tuhoa, mutta paska vanhemmuus kyllä.)
Alkoholistilta 4 päivää selvinpäin ON LIIKAA PYYDETTY.
kirjoituksesi olisi pitänyt täysin paikkansa vielä kaksi vuotta sitten, mutta paljon on muuttunut ja tapahtunut sen jälkeen. ei vain ole niin helppoa kuin luulisi sen olevan. tiedän olevani läheisriippuvainen ja tiedostan haitalliset toimintamallini joita vastaan yritän kovasti taistella ja muuttaa noita malleja. saan monelta taholta apua ja myös lapsille on haettu apua (kestänyt kuukausia kun tarve on niin suurta eikä aikoja ole). riippuvuuteni on siitä hankala, että se on itse aktiivinen. minä olin jo noussut omille jaloilleni, olin rakentanut miehestä riippumattoman elämän, mutta kun hän vain tuli ja tuli ja tuli, kuukausikaupalla teki itseään jatkuvasti tykö vaikka kuinka rajasi, niin minä en vain jaksanut enää. retkahdin takaisin, kuten alkoholisti retkahtaisi viinaan (paitsi että viina ei soittele perään, väijy hyllyjen välissä, ei tule luoksesi hakemaan lapsiasi), ja jotenkin elin toivossa, että kun minä olen niin muuttunut, että sillä olisi jotain väliä sittenkin, mutta väärässähän sitä oli, ei sillä mitään väliä ollut, paitsi että en enää uhriudu ja ole marttyyri vaikka edellinen viesti siltä vaikuttikin.
ja vaikka vanhemmuuttani haukut niin siitä olen sentään saanut usealta hoitavalta taholta palautetta, että se on hyvää. teen virheitä, mutta päämäärä on selvä, se ei vain tapahdu hetkessä ja virheet onneksi opettavat. hain apua lastensuojelulta, että he puuttuisivat isän juomiseen, että he vaatisivat häntä olemaan vastuullinen vanhempi ja jos ei näin tapahtuisi niin siitä tulisi seurauksia. mutta kuinkas kävikään, lastensuojelu antoi isälle luvan juoda lasten seurassa, tietysti "olisi hyvä jos et joisi" mutta on kuulemma tärkeämpää, että yhteys isään säilyy kuin että vaadittaisiin isää mahdottomuuuteen ja olisi juomatta. ja jos isällä tulee vaikea tilanne, niin hän soittakoon silloin minulle ja minulla on vastuu auttaa isää lasten kanssa kun he isällään ovat. siitä on mustaa valkoisella. minä olen se johon isä tukeutuu ja minun täytyy häntä auttaa. että hienosti he torpedoivat kaiken näillä päätöksillään. muutosta haen, mutta byrokratian rattaat ovat hitaat eikä lopputuloksesta tiedä. tällä kertaa minulla on sentään tulossa tukijoukkoja palaveriin.
huoli lapsista on suuri, etenkin silloin kun isällään ovat. yhdessä vaiheessa eivät sinne edes halunneet mennä. onneksi mies sentään siinä asiassa heräsi ja alkoi olemaan enemmän isä ja siihen on kyllä muutosta tullut. mutta se juominen ym. no en tiedä mitä tehdä kun ei siihen viranomaisetkaan puutu ja minun huoliani ei oteta tosissaan vaan vaaditaan huolehtimaan siitä että isä on isä
Miten se alkoholisti miehes o saanut lastensa huoltajuuden? Naiset rakastaa juoppoja eikä sille mitään voi