Kaduttaa se, että olen joskus vuosien varrella pyytänyt paria ystävää kotonani käymään ja he ovat käyneetkin. Minä en ole koskaan käynyt heidän luonaan. Saan kyllä kuulla usein siitä, miten heillä on pieni ja ahdas asunto, mutta myös saan kuulla siitä että heillä käy muita vieraita. Minunkin asuntoni on pieni ja ahdas.
Mielestäni heidän ei olisi pitänyt tulla minun luokseni, jos kerran lajittelevat minut sellaiseksi jolla ei ole heidän luo mitään asiaa. Muuten kyllä pidämme näiden kanssa yhteyttä ja tapaamme joskus harvakseltaan kodin ulkopuolella.
Minusta tuntuu kuin kotonani olisi käyty kurkistelemassa ja urkkimassa ja toisaalta sitten nämä tyypit selittelevät sitä miksi heidän luona ei voi käydä (vaikka siellä käy muitakin ja usein kun soitan, joku on kylässä siellä).
Eräälle näistä laitoin eilen meiliä ja saa nähdä miten hän siihen reagoi. Kerroin että minua harmittaa että hän kävi joskus luonani kun minä en saa käydä hänen luonaan. Mielestäni oli epäreilua itse tulla käymään, jos se on näin toispuoleista ystävyyttä.
Kirjoitin tämä tänne sen takia että ne jotka harrastavat tällaista toisen luona käyntiä ja estävät kaveria käymästä luonaan - tajuaisivat miten paskamaiselta tuo käyttäytyminen tuntuu. Onko se ystävyyttä?
En ole rikas, eikä asuntoni ole hieno tai millään lailla ylellinen, joten kateudesta en usko olevan kysymys. Olen tarjonnut kavereille kahvia ja sen kanssa jotakin purtavaa, mutta en mitään niin ihmeellistä etteikö minua sen takia olisi voinut kutsua.
Minun puolestani ystäviä voi tavata aivan hyvin kodin ulkopuolellakin ja näin aion vastaisuudessa tehdäkin.
Kirjoitin tämän tänne siksi, että ne jotka harrastavat edellä kuvatun kaltaista kyläilemistä, tietäisivät miten paskamaiselta se tuntuu siitä kaverista jonka luona kyllä käydään mutta joka ei saa tulla sinun luonasi käymään. Toki joillakin ihmisillä voi olla selkeä sopimus siitä että vain toinen osapuoli käy toisen luona, mutta minun tapauksissani ei mitään tällaista ollut tehty. Oletin että ihan normaalisti voidaan tavata joskus toistemme kotona, mutta tämä ei näy toimivan. Muuten seurani kyllä edelleen kelpaa kodin ulkopuolella ja puhelimessa.
Mielestäni heidän ei olisi pitänyt tulla minun luokseni, jos kerran lajittelevat minut sellaiseksi jolla ei ole heidän luo mitään asiaa. Muuten kyllä pidämme näiden kanssa yhteyttä ja tapaamme joskus harvakseltaan kodin ulkopuolella.
Minusta tuntuu kuin kotonani olisi käyty kurkistelemassa ja urkkimassa ja toisaalta sitten nämä tyypit selittelevät sitä miksi heidän luona ei voi käydä (vaikka siellä käy muitakin ja usein kun soitan, joku on kylässä siellä).
Eräälle näistä laitoin eilen meiliä ja saa nähdä miten hän siihen reagoi. Kerroin että minua harmittaa että hän kävi joskus luonani kun minä en saa käydä hänen luonaan. Mielestäni oli epäreilua itse tulla käymään, jos se on näin toispuoleista ystävyyttä.
Kirjoitin tämä tänne sen takia että ne jotka harrastavat tällaista toisen luona käyntiä ja estävät kaveria käymästä luonaan - tajuaisivat miten paskamaiselta tuo käyttäytyminen tuntuu. Onko se ystävyyttä?
En ole rikas, eikä asuntoni ole hieno tai millään lailla ylellinen, joten kateudesta en usko olevan kysymys. Olen tarjonnut kavereille kahvia ja sen kanssa jotakin purtavaa, mutta en mitään niin ihmeellistä etteikö minua sen takia olisi voinut kutsua.
Minun puolestani ystäviä voi tavata aivan hyvin kodin ulkopuolellakin ja näin aion vastaisuudessa tehdäkin.
Kirjoitin tämän tänne siksi, että ne jotka harrastavat edellä kuvatun kaltaista kyläilemistä, tietäisivät miten paskamaiselta se tuntuu siitä kaverista jonka luona kyllä käydään mutta joka ei saa tulla sinun luonasi käymään. Toki joillakin ihmisillä voi olla selkeä sopimus siitä että vain toinen osapuoli käy toisen luona, mutta minun tapauksissani ei mitään tällaista ollut tehty. Oletin että ihan normaalisti voidaan tavata joskus toistemme kotona, mutta tämä ei näy toimivan. Muuten seurani kyllä edelleen kelpaa kodin ulkopuolella ja puhelimessa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tähän oli pakko vastata, olen siis sellainen ihminen että meidän luona käy harvoin ihmisiä. johtuu varmaan siitä et tykkään käydä muiden luona.
luonteenlaatuni on vilkas ja olen itsekin ihmetellyt miksi en kutsu kylään.
johtuuko lapsuudenkodistani jossa kävi 2 hyvää ystävääni, mutta aina oli että häpesin jollainlailla kotia ja oli kaoottista alkoholismia ja välillä oma huone oli turvapaikka. hyvä kun kirjoitit sillä yritän parantaa tapani.
paskamaista on ,mutta joskus siihen on nämä syyt. ota asia puheeksi reilusti ja kuulostele onko ihminen sitten todellisuudessa noin itsekäs. kiitos ja hyvää jatkoa.
Sama juttu mulla, yleensä menen kutsuttuna kylään mutta en kutsu ketään kotiini. En ole ajatellut että se loukkaa henkilökohtaisesti. Sinkkuystävieni kotona voi vaan rauhassa jutella, meillä ei kun paikalla on aina mies ja lapset kuulemassa. Ei niitäkään oikein voi pois ajaa. Minäkään en lapsena kutsunut ketään kotiin, meillä ei ryypätty mutta äiti saattoi saada ihme raivareita kenen nähden hyvänsä, aina sai pelätä sitä. Muiden kotona oli aina siistiä ja ruoka-ajat eikä huudettu ja riehuttu. Varmaan siis juontaa mullakin lapsuudesta tuo etten kutsu ketään kylään vieläkään.
Minulla on sukulaispari, ikä yli 50 v. jotka aina tulevat mielellään kaikkiin kissanristiäisiin, mutta kukaan ei ole käynyt heidän luonaan, paitsi toisen vanhemmat kukkia kastelemassa kesälomalla.
Ei voi mitään, mutta läheisyyttä ei ole eikä tule. Kuulumisiakaan ei ole kerrottavaksi, on itse keksittävä puheenaiheet, he kun ovat tuppisuina ja istuvat vierekkäin sivulla.
Heille ei myöskään voi tarjota samaa kuin muille, koska he ovat ainaisella dieetillä.
He ovat ilmeisen tyytyväisiä elämäänsä.
Kiitos vastauksistanne, saa edelleen jatkaa keskustelua jos siltä tuntuu.
Voihan joskus olla tilanteita että molemmin puolinkin tuntuu siltä että on parempi käydä vaan jomman kumman kotona. Joku voi myös olla laiska itse lähtemään kylään ja odottaa että toiset tulevat hänen luokseen. Jos näin on niin mikä ettei. On hyvä välillä tarkistaa onko kyläily vain toisen kotona molemmasta osapuoesta hyvä ratkaisu, vai alkaako jompaa kumpaa rasittaa? Mutta kirjoitin aloituksessa omasta tilanteestani.
Aloituksen jälkeen soittelimme myös erään vuosien takaisen ystävän kanssa. Vuosien varrella jonkin kerran kävin hänen luonaan, mutta viime vuosina huomasin että jos minun oli puhe mennä hänen luokseen niin hänelle aina tuli este joko töiden takia tai hänellä oli siellä joku tuttava enkä minä voinutkaan mennä. Minulla oli lemmikki jolle hän oli allerginen ja aina kun puhuimme puhelimessa, hän jaksoi valittaa sitä että hän ei voi lemmikkini takia tulla kylään luokseni. Jos hän oikeasti olisi halunnut tavata niin olisi hän voinut minut pyytää luokseen, mutta tämä ei ilmeisesti käynyt.
No tämä ystävä alkoi puhelimessa puhumaan että hän pitää oman asuntonsa vain sellaisena paikkana jossa käy lepäämässä. Ja hän valitteli taas että voi voi kun hän ei voi tulla luokseni kylään kun minulla on se lemmikki. Sanoin sitten, niin kuin asia on, että itse asiassa lemmikkiä ei enää ole, mutta en enää erityisemmin välitä kotona tapaamisista. Sanoin että voimmehan me tavata vaikka seurakunnan tilaisuuksissa tai voimme mennä ulos kävelemään tai kahvilaan jne. Mutta ei hän taida muuten haluta tavata, joku ihme vimma vaan olisi päästä kotiini kurkistelemaan.
Tuolla ystävälläni ei varmasti ole sotkuinen kämppä tai liikaa tavaraa, että sen takia ei minua kehtaisi kutsua. Ehkä tässä voi aistia mukavuudenhalun ja tarpeen istua valmiiseen pöytään (tykkään laittaa ruokaa ja leipoa). Mutta ei minun kotini ole mikään kestikievari. Jos en halua kotiini ketään kutsua niin tapaamiset voi hoitaa kodin ulkopuolella.
Minä en kyläile kavereiden luona eivätkä he minun luona. Tapaamme vaikka hampurilaisella tai elokuvissa tai lenkkeilemässä. Oma kämppä on pieni ja usein sekaisin, ei sinne huvita päästää ketään kaaosta ihailemaan. Kaverit on kai samaa mieltä, koska kukaan ei haikaile päästä kylään eikä kutsu luokseen. Minulle tämä systeemi sopii ihan hyvin. Kotona voi sitten soittaa puhelimella ja kirjoitella meilejä, ei tarvii kenenkään naamaa tuijotella.
Minun tarinani on sellainen että voin käydä kylässä toisen luona vaikka 15 vuoden ajan, mutta vastavierailua ei tapahdu. Sekin on ihan ok koska jos minä en kävisi kylässä loppuisivat ne ihmissuhteet käytännössä kokonaan. Kotini on siisti, tilava ja sijainti on hyvä kulkemisten kannalta.
Pidän kotia omana turvapaikkana, sellaisena jossa saan olla rauhassa, Siksi en kutsu ketään kotiini vierailulle. En myöskään tykkää siitä ilmiöstä minkä olen aiemmin huomannut joidenkin henkilöiden kohdalla, eli jos joku tuleekin kylään ilmoittamatta... itse saatan nukkua vapaa päivänä pitkään, ottaa pitkän kylvyn tai vaan haluta istua kotona pyjamassani seurustelematta kenenkään kanssa. Joten jos joku ilmestyy ilmoittamatta, on päivä aikalailla pilalla.
Myös jos kaverilla on puoliso kotona, on parempi tavata ulkosalla tai muualla, ei ne puolisot välttämättä välitä kuunnella "kanojen kaakatusta" tai "äijien juttuja". Heilläkin on oikeus olla rauhassa kotonaan.
Kannattaa muistaa että on ihmisiä jotka kiertävät kyläilemässä paikoissa joissa pöytä on aina koreana. Mutta sen saa selville siitä että joku kerta jättääkin tarjoamatta ruoan tai kahvit ja odottaa näkyykö kyseistä vierasta seuraavan kerran.
Sinun ei tarvitse olla jatkuva majatalon pitäjä ystäväsi perheelle.
Kutsu toki heidät tapamiseen mutta sopikaa se kaupungilla joka kahvilassa tai lounaalla/päivällisellä jossain ruokapaikassa.
Aterian päätyttyä kumpikin maksaa oman laskunsa -se on ilmoitettava tarjoilijalle jo tilausta tehdessä. Ihan suoraan vain sanoa :"saisimmeko eri laskut". Tuo on todella yleinen tapa ystävysten kanssa aterioidessa, eikä siinä ole mitään outoa tai eriskummallista.
Olen aivan varma että ystävällesikin tulee helpottunut olo - hänen ei tarvitse enää tuntea olevansa "siivellä vierailija" tavatessaan sinut ja näin voitte tasavertaisimpana jatkaa ystävyyttä.
Mitä mieltä olet ystävästä, jonka kanssa olen silloin tällöin vaihtanut kuulumisia puhelimitse. Voisimme käydä kahvilassa, mutta hän ei ole sen tyypin ihmisiä. Joka kerta kun juttelemme hän sanoo haluavansa tulla kylään meille. Suorastaan olisi tuppautumassa kylään. Olen kerran käynyt hänellä ja olen kertonut kuinka asuntoni on pieni. Olemme molemmat perheellisiä ja hän on edellistä työpaikastani tuttu.
Miksi joku niin itsepintaisesti haluaa kylään. Olen aikaisemmin päästänyt tuttava perheen kylään ja sen perheen aikuinen uteliaisuuttaan availi meillä kaappeja ja kun huomasin asian oli vaivaantunut.
Minullakin on samantapainen tuo yksi ystävä, jonka kanssa olemme vuosien varrella kyläilleet myös puolin ja toisin. Jossain vaiheessa se meni sitten sellaiseksi että hän vaan kyläili minun luona. Saattoi jo ovella sanoa että ei ole syönyt tänään mitään (kun arvasi että tarjoan ruokaa ja kahvia). Sittemmin minulla oli lemmikki jolle tämä ystävä oli allerginen emmekä vuosiin tavanneet tämän lemmikin takia. Kuitenkaan hän ei kutsunut minua kylään, vaan voivotteli aina puhelimessa sitä kun hän ei pysty käymään minun luonani. Nyt minulla ei enää ole tuota lemmikkiä, mutta sanoin tälle ystävälle, että en välitä kotona tapaamisista ja ehdotin itsekin (ja olen ehdottanua aiemminkin) että tavata voi vaikka lenkkipolulla, tai seurakunnan tilaisuuksissa tai kahvilassa jne. Eipä tunnu tapaamiset kiinnostavan kun hän ei pääse kotonani käymään. Hän selitteli samalla, että hän pitää oman asuntonsa sellaisena turvapaikkana, jonne ei kutsu ihmisiä! Miksei sitten ymmärrä sitä, että en minäkään halua tänne ketään kurkistelemaan omaa kaaostani. Olen sitäpaitsi joskus kokenut ko. ystävän ihmisenä joka analysoi ja arvostelee ja haluaa ehkä jotenkin päteä... En todellakaan halua enää kotiini tänne ketään uteliasta analysoijaa.
En tiedä, mikä on syynä sinun ystäväsi haluun tulla luoksesi. Uteliaisuus, mukavuudenhalu jne.? Itse en kyllä ala enää passaamaan vieraita sotkuisessa kämpässäni. Onhan monenlaiset yhteydenottotavat; puhelimet, sähköpostit, kortit, kirjeet ym. Ja voi tavata kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa, lenkkipolulla tai taidenäyttelyissä, tai missä nyt sitten ihmisillä on tapana on tapana toisiaan tavata. Kun tulee kesä, niin ulkonakin voi kuljeskella. Vaihtoehtoja kyllä löytyy kotona kahvitteluille.
En oikein tykännyt ystävän tyylistä, kun hän alkoi tivata asioitani. Kyseinen ystävä itse on kauhean loukkaantunut jos joku ihminen aika neutraaliin tapaan kyselee hänen kuulumisiaan. Kummallista jos hän itse on niin herkkä niin miksi kohtelee minua niin tökerösti? Puhun siis ystävästä, joka pari kertaa vieraili kotonani, mutta teki selväksi että minä en käy hänen luonaan. Kävi siellä joku muu kylässä. Silloinkin kun hän viimeksi soitti minulle ja uteli asioitani, siellä oli joku kylässä. Ihmettelin siinä sitten että mitä sinä nyt soitat jos siellä on joku vieras? Hän alkoi melkein huutaa, että se meni vessaan. Laitoin tälle ystävälle meiliä ja kerroin tuntemuksiani ja sanoin että en halua keskustella asioistani hänen kanssaan. Mitään vastausta ei koskaan tullut - en nyt varsinaisesti odottanutkaan, mutta pidin mahdollisena että hän jotakin palautetta antaa, vaan ei. Sen ystävyyden suhteen "ovi sulkeutui". Onhan se vähän tylsää katkoa ihmissuhteita, kun ei niitä ystäviäkään kovin monta ole. Mutta minusta se on aika tärkeää, miten ystävää kohdellaan.