Yleensä jos on epävarma, kerätään kasaan suhteen plussat ja miinukset, mutta jos ensimmäisen yhdessä asutun vuoden jälkeen saa listattua seuraavanlaiset ajatukset kasaan yhtenä aamuna, niin olisikohan tässä tämän suhteen parhaat päivät jo takanapäin? Mitä luulette?
Karua, itsekästä, "ennen oli kaikki paremmin" jne, mutta tältä tuntuu.
- Henkisesti ehkä raskain vuosi takanapäin mitä muistan.
- Olen joutunut psyykkaamaan itseäni lähes päivittäin jaksamaan ja sietämään eri asioita joita aikaisemmin ei ole tarvinnut sietää. (monet arkiset pikkuasiat)
- Tuntuu, että omaa aikaa ei ole enää muualla kuin töissä, harrastuksissa ja kotoa pois ollessani
- ”Mikä oli pääsyy siihen, että muutin pois omasta asunnostani jossa asuin yksin ennen yhteenmuuttoa?” Yksin asuessani minua häiritsi naapuri –>äänet –>oman rauhan rikkoutuminen. Nykyään minua häiritsee mm. kumppanin lemmikit, äänet, kumppanin toiminta ja päätökset –>oman rauhan PUUTE.
- Ennen sain haaveilla ja suunnitella menojani vapaasti ja myös toimia sen mukaan. Nykyään tuo vapaus tuntuu kovin kaukaiselta haaveelta.
- Ennen katsoin kotona ympärilleni ja tunnistin sen omaksi kodikseni. Nykyään tuntuu enemmänkin jonkun muun kodilta jossa on paljon erilaisia asioita joita en valitsisi elämääni.
- Saan olla varpaillani joskus myös pienien asioiden suhteen kun pitää ottaa toinen huomioon, enkä näin osaa olla ”kuin kotonani”
- Tulevaisuus pelottaa (mitä jos toinen esim. tuleekin raskaaksi)
- Panokseni tuntuu riittävän niin pitkään kuin vain haluan. Tuntuu että aina VOIN tehdä asioiden eteen jotka harmittaa, mutta joskus tuntuu että en välttämättä vain HALUA vaikka voisinkin.
- Kun olemme yhdessä, olen jotenkin kummallisesti ”kaikki hyvin” -meiningillä. Joskus ahdistukseni paistaa läpi, mutta yleensä keksitään vain joku arkinen syy mökötykseen ja sitten onkin taas ”kaikki hyvin”
- Mielialani vaihtelee hurjasti, välillä jaksan uskoa hyvien hetkien jälkeen yhteiseen tulevaisuuteen, mutta aina alkaa taas pian harmittaa.
- Yritän jatkuvasti takertua hyviin hetkiin ja kivoihin ajatuksiin ja niiden voimalla jaksaa eteenpäin toiveikkaana, mutta tuntuu etten jaksa enää kauaa. Yritän myös keksiä meille kivaa yhteistä tekemistä ja olen välillä siinä onnistunutkin, mutta ei hyvä mieli ole itselläni montaa päivää kerrallaan pysynyt.
- Yhteiset suunnitelmat lähinnä ahdistaa. Esim. tapahtumat ja juhlat joihin meidät on kutsuttu pariskuntana. Välillä tuntuu että saan näytellä onnellista.
- Ero, tai enemmänkin yksin eläminen pyörii taas mielessä, mutta toisen reaktiot tuntien pelottaa suunnattomasti. Toisen haaveiden murskaaminen, omien puheiden peruminen ym. tuntuu melkeinpä mahdottomalta. Tuntuu että pommi kasvaa käsissäni enkä mahda tilanteelle enää mitään. Junan vauhti kiihtyy kaiken aikaa enkä tiedä millä jarruttaa. Kyydistäkään ei meinaa uskaltaa hypätä (lähinnä toisen vuoksi), saati uskalla heittää toista pois kyydistä. Mikä voisi olla miedompi ”varoituslaukaus” ettei koko maailma kaadu kerralla toisen niskaan?
- Nukun usein huonosti enkä jaksa herätä uuteen aamuun kovinkaan iloisin ajatuksin.
- Raivoan yksikseni usein. Heittelen tavaroita, kiroilen, lyön nyrkkiä seinään niin että on rystyset verillä. Moitin itseäni kun en saa puhuttua asioista ja sanon että ”kaikki on hyvin” vaikka näin ei ole.
- Tunteet kyllä olemassa, mutta luulen että edellä mainitut asiat jyrää tunteet lyttyyn.
Karua, itsekästä, "ennen oli kaikki paremmin" jne, mutta tältä tuntuu.
- Henkisesti ehkä raskain vuosi takanapäin mitä muistan.
- Olen joutunut psyykkaamaan itseäni lähes päivittäin jaksamaan ja sietämään eri asioita joita aikaisemmin ei ole tarvinnut sietää. (monet arkiset pikkuasiat)
- Tuntuu, että omaa aikaa ei ole enää muualla kuin töissä, harrastuksissa ja kotoa pois ollessani
- ”Mikä oli pääsyy siihen, että muutin pois omasta asunnostani jossa asuin yksin ennen yhteenmuuttoa?” Yksin asuessani minua häiritsi naapuri –>äänet –>oman rauhan rikkoutuminen. Nykyään minua häiritsee mm. kumppanin lemmikit, äänet, kumppanin toiminta ja päätökset –>oman rauhan PUUTE.
- Ennen sain haaveilla ja suunnitella menojani vapaasti ja myös toimia sen mukaan. Nykyään tuo vapaus tuntuu kovin kaukaiselta haaveelta.
- Ennen katsoin kotona ympärilleni ja tunnistin sen omaksi kodikseni. Nykyään tuntuu enemmänkin jonkun muun kodilta jossa on paljon erilaisia asioita joita en valitsisi elämääni.
- Saan olla varpaillani joskus myös pienien asioiden suhteen kun pitää ottaa toinen huomioon, enkä näin osaa olla ”kuin kotonani”
- Tulevaisuus pelottaa (mitä jos toinen esim. tuleekin raskaaksi)
- Panokseni tuntuu riittävän niin pitkään kuin vain haluan. Tuntuu että aina VOIN tehdä asioiden eteen jotka harmittaa, mutta joskus tuntuu että en välttämättä vain HALUA vaikka voisinkin.
- Kun olemme yhdessä, olen jotenkin kummallisesti ”kaikki hyvin” -meiningillä. Joskus ahdistukseni paistaa läpi, mutta yleensä keksitään vain joku arkinen syy mökötykseen ja sitten onkin taas ”kaikki hyvin”
- Mielialani vaihtelee hurjasti, välillä jaksan uskoa hyvien hetkien jälkeen yhteiseen tulevaisuuteen, mutta aina alkaa taas pian harmittaa.
- Yritän jatkuvasti takertua hyviin hetkiin ja kivoihin ajatuksiin ja niiden voimalla jaksaa eteenpäin toiveikkaana, mutta tuntuu etten jaksa enää kauaa. Yritän myös keksiä meille kivaa yhteistä tekemistä ja olen välillä siinä onnistunutkin, mutta ei hyvä mieli ole itselläni montaa päivää kerrallaan pysynyt.
- Yhteiset suunnitelmat lähinnä ahdistaa. Esim. tapahtumat ja juhlat joihin meidät on kutsuttu pariskuntana. Välillä tuntuu että saan näytellä onnellista.
- Ero, tai enemmänkin yksin eläminen pyörii taas mielessä, mutta toisen reaktiot tuntien pelottaa suunnattomasti. Toisen haaveiden murskaaminen, omien puheiden peruminen ym. tuntuu melkeinpä mahdottomalta. Tuntuu että pommi kasvaa käsissäni enkä mahda tilanteelle enää mitään. Junan vauhti kiihtyy kaiken aikaa enkä tiedä millä jarruttaa. Kyydistäkään ei meinaa uskaltaa hypätä (lähinnä toisen vuoksi), saati uskalla heittää toista pois kyydistä. Mikä voisi olla miedompi ”varoituslaukaus” ettei koko maailma kaadu kerralla toisen niskaan?
- Nukun usein huonosti enkä jaksa herätä uuteen aamuun kovinkaan iloisin ajatuksin.
- Raivoan yksikseni usein. Heittelen tavaroita, kiroilen, lyön nyrkkiä seinään niin että on rystyset verillä. Moitin itseäni kun en saa puhuttua asioista ja sanon että ”kaikki on hyvin” vaikka näin ei ole.
- Tunteet kyllä olemassa, mutta luulen että edellä mainitut asiat jyrää tunteet lyttyyn.
Vastaukset 34
Vanhimmat
miten nopeasti on taas muutettu yhteen?
Miksi ihmiset muuttavat asumaan yhteen lainkaan ajattelematta, mitä se merkitsee ja mitä se sisältää.
Mitäköhän aloittaja toivoi yhteisasumiselta?
Siis ilmeisesti seksin lisäksi.
Voi, voi. Nyt ei ole mies toiminut vastuullisesti.
Tämä ei ole ilmeisesti ollut edes avosuhde, ei ilmeisesti mikään suhde. Eipä sitten ihme, jos eivät ihmiset voi hyvin.
---clip---
- Raivoan yksikseni usein. Heittelen tavaroita, kiroilen, lyön nyrkkiä seinään niin että on rystyset verillä. Moitin itseäni kun en saa puhuttua asioista ja sanon että ”kaikki on hyvin” vaikka näin ei ole.
--clip---
Todella kypsää, asenne 10
1-1
Hyvä että löysit tekstistäni sen oleellisimman.
Seurustelimme reilun vuoden ennenkö muutimme yhteen, ja tuona aikana asuimme kuitenkin pääosin saman katon alla, muttei yhteisessä asunnossa. Tämän vuoksi kynnys hommata yhteinen asunto oli varsin matala, koska molemmat ajattelimme että tässähän tämä yhdessäasuminen on tullut jo kokeiltua.
Jotkut saattaa jopa ymmärtää mitä tarkoitan, että tässä elämässä on mahdollista astua joskus hyväntahtoisena harhaan?
vuodessa ei vielä opi tuntemaan toista.
taas on hätiköity etenemisessä ja se näkyy tässä - asiat menevät päin persettä
"Olen erakkoluonne, en osaa tunnistaa omia tunteitani ja vielä vähemmän osaa niistä puhua kenenkään kanssa. Ahdistaa, ahistaa niin yksin kuin yhdessäkin. Kaikki ärsyttää, kissan tassutus raastaa korvia, naapurin äänet kiduttavat samoin yksin asuessa. Olen varma että kaikkeen on syynä tämä seurustelukumppani ja kirottu avoliitto."
Mitäpä jos opettelisit elämään ensin, laittaisit ihan itse oman pääsi kuntoon. Ei sen välirikon tarvitse olla eka toimesi.
"Yksin asuessani minua häiritsi naapuri –>äänet –>oman rauhan rikkoutuminen. Nykyään minua häiritsee mm. kumppanin lemmikit, äänet, kumppanin toiminta ja päätökset –>oman rauhan PUUTE."
Olisiko itsekeskeisyytesi suurin ongelmasi?
Sinun kannattaa päästää nainen menemään. Suhteenne ei tee hyvää hänelle.
"Yhteiset suunnitelmat lähinnä ahdistaa. Esim. tapahtumat ja juhlat joihin meidät on kutsuttu pariskuntana. Välillä tuntuu että saan näytellä onnellista." Todella julmaa, karua ja itsekeskeistä, josta sinä tunnut lähinnä säälivän itseäsi.
Et ole vielä kypsynyt ihmisenä siihen vaiheeseen, että voisit elää toisen kanssa, jakaa elämän hänen kanssaan.
"Olen varma että kaikkeen on syynä tämä seurustelukumppani ja kirottu avoliitto."
Ei suhteenne ole avoliitto, ei edes avosuhde, koska et ole lainkaan sitoutunut puolisoosi.
En jaksanut lukea koko tekstiä, mutta eikös tuo kirjottaja ole nainen? Nimimerkistä päätellen.
Tuli kommentti väärään kohtaan. Tarkoitettu noille, jotka puhuu vastapuolen olevan nainen. Vaikka sama katkeroitunut kirjottajahan näiden kommenttien takana vaikuttaa olevan, joten sikäli sama. Sivusta vain ihmettelin.
Kyllä aloittaja ilmeisesti on nimimerkistään huolimatta mies:
"Tulevaisuus pelottaa (mitä jos toinen esim. tuleekin raskaaksi)"
Joo, en tiedä. Tai sitten on provo koko aloitus. Kuulostaa nimittäin kovasti naisen kirjoittamalta.
Ja on ylipäätään niin sekopäinen teksti, että vaikea pitää tuota minään todellisena tilanteena. Mutta en oikeasti jaksanut lukea koko tekstiä, niin sekoa oli. Ihmettelin vain, miksi jotkut tällaseen näin provolta kalskahtavaan tekstiin edes tosissaan viitsii mitään kommentoida.
Kuulostaako? Minusta ei.
siis, kuulostaako naiselta? Minusta ei kuulosta naisen kirjoittamalta.
Olet liian kiltti(naiselles), kun olet vielä tuossa suhteessa joka tuhoaa lopulta sinut kokonaan.
tämä aloittaja ei voi itse hyvin jos syyttää ympäristöä,muita ihmisiä omasta pahasta olostaan. Olisi parempi jos lähtisit suhteesta ja hakisit apua ahdistukseesi koska puolisosi vika se ei ole ,että ympäristön äänetkin ovat liikaa. pelottavaa luettavaa ja voi päättyä väkivaltaisesti kun olet noin ärsyyntynyt. Yksin olisi parempi niin huomaisit kuinka ärsyttäviä tekijöitä on paljon josta sinun tulee kuitenkin selvityä. Voimia sinulle hakea apua itsellesi.Ei kenenkään tulisi sinnitellä
jos voi huonosti.
"Olet liian kiltti(naiselles)...."
Millä tavalla aloittaja on mielestäsi ollut kiltti naiselleen?
Mitäs jos aloittaja ottaisi psykologin kanssa pienet keskustelut minäkuvansa tiimoilta.
Siltä pohjalta takaisin parisuhteeseen.
Mahdoton tietää, missä ja kummassa on syy. Voi olla, että sinä et ole riittävän kypsä parisuhteeseen. ÄLÄ silti luisu avioliittoon äläkä tee lasta. Kun ahdistuksesi lopulta purkautuu, seuraus on ruma ero.
Näytä aloitus hänelle. On tärkeää, että hän tietää, millainen myllerrys sinun sisälläsi käy. Anna hänen loukkaantua, suuttua, kertoa omat pelkonsa, mitä vain. Anna hänelle aikaa sulatella. Jos hän ei lopultakaan ymmärrä eikä hyväksy tunteitasi, tiedät ainakin, ettei teillä ole tulevaisuutta. Ei vaikka sinä olisit syyllinen. - Toisaalta saatat yllättyä, sillä naiset ovat usein varsin viisaita.
Tuontyyppinen ihminen ei ole riittävän kypsä parisuhteeseen vaikka murjottaisi yksiössään sata vuotta. Ainoastaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa hänellä on mahdollisuus hioutua särmikkäästä kivestä pyöreämmäksi, oppia ystävällisesti mutta tehokkaasti ottamaan oma tilansa ja rauhansa myös vuorovaikutustilanteissa. Tulemaan onnelliseksi yhdessä.
Niin kauan kuin selviytymisstrategia on "teeskentelen mukavaa ja iloista, ettei kukaan vahingossakaan saisi selville millainen valheellinen paska oikeasti olen", ei ihme että käy hermon ja jaksamisen päälle. Joogatunneista voisi olla aloittajalle apua, hän kun on lukossa ja onneton monin tavoin.
Tämä kulunut vuosi on ikään kuin pannut hänet peilin eteen, paljastanut missä kohdin näennäinen tasapaino perustuu kestämättömiin elämänvalheisiin. Hänenä tunnustaisin avuntarpeen ja kyvyttömyydet tietyillä alueilla avokille, ja hakeutuisin apua saamaan siitä lähtökohdasta, että parisuhde pysyy, vaikeudet on tehty voitettaviksi taistellen ne läpi. Ei paeten.
Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu se, että uskaltaa kohdata todellisuuden. Totuus tekee vapaaksi. Vaikuttaa siltä, että aloittaja itse asiassa pelkää toisen reaktiota ja omaa suhtautumistaan siihen. Omien kasvojen menettämistäkin?
Tällä tavalla tuhlaa toiseen aikaa ja energiaa, jota toinen osapuolis käyttää mahdollisesti siihen, että yrittää saada toimimaan ihmissuhdettanne, jota aloittaja ei edes tahdo.
Yhteisen elämän jakaminen ei ole pelkästään kivoja tunteita ja kivoja hetkiä. Ajatuksetkaan eivät ole aina kivoja kenelläkään. Oleellisinta on päättää, mitä haluaa: haluaako rakentaa yhteistä tulevaisuutta vai ei.
Eniten pahaa mieltä toiselle aihettaa teeskentelemällä, koska silloin johtaa toista harhaan. Se ei ole lainkaan kilttiä. Omaa mukavuudenhalua ei kannata selittää itselleen kiltteytenä.
Jos on saanut elää kovin suojattua elämää lapsuuden ja nuoruuden ajan, ei ole oppinut voittamaan esteitä itsenäisesti, todellisuus saattaa iskeä yllättävänä sitten nuorena aikuisena. Joskus todellisuus täytyy kohdata. Se on reilua myös siinä lähellä elävälle.
Ihan täsmälleen kuin omasta elämästäni, todella hienosti osasit tuoda ajatuksesi julki. Minä lähden pian tästä tilanteesta, eihän tätä tälläistä (tiedät sen) kauan jaksa. Tsemppiä meille molemmille!
Täysin samoja mietteitä mulla. Ongelma on se, etten uskalla erota, jättä toista yksin kun mitenhän se pärjää.. Tunteita on, mutta jotain toista kohtaan satakertaa enemmän. Joten olen ollut kolmiodraamassa jo pitkään ja satuttanut näin ollen kolmea ihmistä. Kun vaan osaisin kertoa, että tunteet hiipuu ja en halua olla yhdessä. Kertomatta siitä toisesta, koska ei tulisi hyvää jälkeä.. Yhdessä oltu vuosi, muutettu juuri yhteen hetken mielijohteesta ja nyt ahdistaa.
Kaikille ei yhteiselo sovi. En nyt itse sanoisi, että se olisi KYPSYYDESTÄ kiinni, persoonakysymys. Toiset vaan kaipaa enemmän omaa tilaa ja omaa rauhaa ja on myös reviiritietoisempia. Itselleni passaa just hyvin se, että molemmilla on omat osoitteet. Tällä tavalla menetellen ei tarvitse koskaan riidellä pariskuntien yleisimmistä kähinänaiheista eli kotitöistä ja rahasta.
Erehdyin minäkin aikoinaan muuttamaan exän kanssa yhteen ja yhtä helvettiähän se oli. Ei hetken omaa rauhaa. Koko ajan pitää olla vieraskoreasti varpaillaan ja sellaisista asioista kun mitä tv-kanavaa katsotaan, mitä musiikkia kuunnellaan ja millä volyymilla, koska on sopiva hetki imuroida tai laittaa pyykkikone pyörimään, mitä ruokaa tänään syötäisiin jne saa neuvotella ja vääntää ja tehdä kompromissia koko ajan. Uskomattoman raskasta. En ymmärrä miten joku jaksaa päivästä toiseen keskustella nuo samat asiat uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Eli niin kauan kun ei ole varaa niin suureen asuntoon että esim. toisen täysillä huudattama musiikki ei haittaa työprojektini tekoa tai kirjanlukemistani eikä ole kahta isoa kylppäriä ja keittiötä niin pysyn omillani.
Kannattaa kypsyä ihan yksikseen jos se oman tilan tarve on niin suuri ettei pysty sitä arkea toisen kanssa elämään!!!
Aika loukkaavaahan se on puolisollekin kokea jatkuvaa kylmyyttä ja ignoorausta ja tilan tarvetta, kun itse haluaisi kaiken tämän toisen kanssa.
Varmaan pikkuasioista kuten musiikin huudattamisesta pystyy sopimaan ja täysin turha kuvitella että kenenkään kanssa yhteenmuuttaminen olisi niin ongelmatonta (eri tavat) että joku mitä toinen tekee ei ärsyttäisi, siksipä niistä voi sanoa ilman loukkaantumista tai syyllistymistä.
Itsestä tuntuis todella omituiselle asua täysin samanlaisen kanssa ja pian varmaan olo olisi melkoisen veljellinen jos molemmat tekisivät täysin samoja juttuja, kuin sopulit pesässään. Aika tylsäksi kävisi myös elämä kun toiselta ei saisi mitään uusia juttuja elämään!
Kaikille ei yhteiselo sovi. En nyt itse sanoisi, että se olisi KYPSYYDESTÄ kiinni, persoonakysymys. Toiset vaan kaipaa enemmän omaa tilaa ja omaa rauhaa ja on myös reviiritietoisempia. Itselleni passaa just hyvin se, että molemmilla on omat osoitteet. Tällä tavalla menetellen ei tarvitse koskaan riidellä pariskuntien yleisimmistä kähinänaiheista eli kotitöistä ja rahasta.
Erehdyin minäkin aikoinaan muuttamaan exän kanssa yhteen ja yhtä helvettiähän se oli. Ei hetken omaa rauhaa. Koko ajan pitää olla vieraskoreasti varpaillaan ja sellaisista asioista kun mitä tv-kanavaa katsotaan, mitä musiikkia kuunnellaan ja millä volyymilla, koska on sopiva hetki imuroida tai laittaa pyykkikone pyörimään, mitä ruokaa tänään syötäisiin jne saa neuvotella ja vääntää ja tehdä kompromissia koko ajan. Uskomattoman raskasta. En ymmärrä miten joku jaksaa päivästä toiseen keskustella nuo samat asiat uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Eli niin kauan kun ei ole varaa niin suureen asuntoon että esim. toisen täysillä huudattama musiikki ei haittaa työprojektini tekoa tai kirjanlukemistani eikä ole kahta isoa kylppäriä ja keittiötä niin pysyn omillani.
noniin, menin ja kirjoitin tuon paperille koko litanjan ja näytin kumppanilleni. Tais mennä yli hilseen kun ei mikään ole muuttunut. saatanan saatana.
Alunperin epäilin yhteenmuuttoa mutta muutin koska halusin mm vaihtaa paikkakuntaa ja saada paremman asunnon.
Ärysttäviä piirteitä on kuitenkin ilmassa:
- mies on levoton luonne, itse tykkään olla kotona rauhassa. Ahdistaa kun mies tulee kotiin ja vaatii yhdessäoloa.
- mies on "syvästi" uskovainen, minä en todellakaan. Ärsyttää jauhannat uskonnosta.
- mies sotkee juuri siivotun olohuoneen ja pitää omaa huonetta kaatopaikkana.
- minua ällöttää miehen maidonjuonti ja purkit jättää huoneisiin haisemaan.
- mies on helposti kateellinen luonne ja pulputtaa toisten puheen päälle, ei osaa kuunnella muiden juttuja.
- suuttuu kun ehdotan erilleen muuttoa, en välttämättä yhteyden lopettamista.
- viimeaikoina meillä on ollut käsirysyjä......
- roikkuu liikaa kaulassa hyvinä hetkinä
On hyviä puolia, mutta kaipaan suunnattomasti omaa kämppää ja omaa rauhaa!
"noniin, menin ja kirjoitin tuon paperille koko litanjan ja näytin kumppanilleni. Tais mennä yli hilseen kun ei mikään ole muuttunut. saatanan *******."
Minkä olisin pitänyt muuttua??
Ajatteleeko ap., että kumppani on vastuussa hänen onnellisuudestaan? Yöunia myöten?
"- Nukun usein huonosti enkä jaksa herätä uuteen aamuun kovinkaan iloisin ajatuksin." Ohhoh. Kovat vaatimukset sinulla on kumppanillesi. Ehkä olisi parempi, että eläisit jonkin aikaa itseksesi. Kasvaisit, kypsyisit ja saisit asioihin suhteellisuudentajua.
Kuinka paljon onnea ajattelet tuovasi kumppanillesi? Mikä lisäarvosi on hänen elämääsi, kun koet olevasi hänelle noin korvaamaton? Suorastaan lahja maailman naisille?
Ymmärrän kyllä aloittajaa ja asiat eivät ole noin musta-valkoisia. Asioista täytyy pystyä puhumaan ja molempien osapuolien täytyy tehdä kompromisseja! Jos alituinen mökä ja nipotus ottaa päähän, eikä hermo kotona lepää, jossain on vikaa! Koti on rauhan ja levon paikka, ei siellä pitäisi joutua pelkäämään, tai tuntea aoloonsa kurjaksi.. Kannattaa aloittajan listata plussat ja miinukset ja tehdä ratkaisu. Hajotat vain itsesi ja tuhlaat kumppanisi aikaa jahkailulla!
ajattelin, että kumppanini ymmärtäisi myös että kaikki ei ole ihan ookoo eikä tää näin voi jatkua.
- miksi et keskustele hänen kanssaan? Aika tylyä näytellä jotakin palstatekstejä, joista sitten pitäisi tehdä johtopäätöksiä- Jos haluat erota, miksi et kerro sitä rehellisesti ja suoraan?
Aika kiero olet, virpiaulikki. Voisivatko suhteenne ongelmat johtua siitä, että et pysty avoimesti kertomaan ajatuksistasi ja tunteistasi? Et halua ottaa vastuuta vaikeista asioista?
- Ja toisekseen, miksi kumppanisi pitäisi ottaa vastuu SINUN tunteistasi? Olet itse vastuussa tunteistasi, ja niistä johtopäätöksistä ja ratkaisuista mitä teet. Kumppani si velvollisuus ei ole tehdä sinua onnelliseksi, eikä hän ole vastuussa, jos et aikuisena ihmisenä saa nukuttua.
Älä sysää vastuuta itsestäsi ja suhteestanne kumppanillesi. Hän ei ole vanhempasi, vaan kumppanisi.
Kyse ei ole plussista ja miinuksista, kun puhutaan ihmissuhteista. Kyse on siitä, mihin tahdot itse sitoutua sataprosenttisesti, ilman ehtoja.
Niinkuin esimerkiksi se, että olet mies ja nimeät itsesi virpiaulikiksi ... miksiköhän tollainenkin kierous ... ?