Etsin itselleni au pair -perhettä ainakin kesäksi!

Hei!
Olen 18-vuotias abiturientti tyttö ja haluaisin päästä au pairiksi jonnekin päin maailmaa ainakin pariksi kolmeksi kuukaudeksi, mahdollisesti pidemmäksikin aikaa. Au pairiksi lähtemisestä haaveilen sillä siinä yhdistyisi moni itselleni mieluinen asia, kuten lasten kanssa puuhailu, uuteen kulttuuriin tutustuminen sekä kielitaidon kehittäminen.
Olen harrastanut koko ikäni aktiivisesti liikuntaa ja vapaa-ajallani kavereiden kanssa olemisen lisäksi pidän kokkailusta ja askartelusta. Olen käynyt ruotsinkielisen lukion, joten suomen ja englannin lisäksi ruotsi sujuu hyvin. Espanjan alkeita olen opiskellut kansalaisopistolla.
Lukion ajan olen työskennellyt ravintolassa, tehnyt sijaisuuksia päiväkodissa ja hoitanut sisarusteni lapsia. Kuvailisinkin itseäni vastuuntuntoiseksi,huolehtivaksi,reippaaksi ja iloiseksi:)
Sähköpostiosoitteeni on [email protected] , vastailen mielelläni kysymyksiin ja kerron lisää itsestäni!
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tyttönen94 kirjoitti:

Hei!
Olen 18-vuotias abiturientti tyttö ja haluaisin päästä au pairiksi jonnekin päin maailmaa ainakin pariksi kolmeksi kuukaudeksi, mahdollisesti pidemmäksikin aikaa. Au pairiksi lähtemisestä haaveilen sillä siinä yhdistyisi moni itselleni mieluinen asia, kuten lasten kanssa puuhailu, uuteen kulttuuriin tutustuminen sekä kielitaidon kehittäminen.
Olen harrastanut koko ikäni aktiivisesti liikuntaa ja vapaa-ajallani kavereiden kanssa olemisen lisäksi pidän kokkailusta ja askartelusta. Olen käynyt ruotsinkielisen lukion, joten suomen ja englannin lisäksi ruotsi sujuu hyvin. Espanjan alkeita olen opiskellut kansalaisopistolla.
Lukion ajan olen työskennellyt ravintolassa, tehnyt sijaisuuksia päiväkodissa ja hoitanut sisarusteni lapsia. Kuvailisinkin itseäni vastuuntuntoiseksi,huolehtivaksi,reippaaksi ja iloiseksi:)
Sähköpostiosoitteeni on [email protected] , vastailen mielelläni kysymyksiin ja kerron lisää itsestäni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu