Suora lainaus sillä Hannuksen Matin juttuja on ilo lueskella:
Lauantai-iltana 21. elokuuta urheilumaailma odottaa erään toiveensa täyttyvän. Ateenan stadionilla naisten 100 metrin juoksun olympiafinalistit keskittyvät lähtötelineittensä takana, siinä joukossa silmät säihkyen myös Slovenian ikinuori 44-vuotias Merlene Ottey.
Jos näin käy, se hetki on yksi olympiahistorian ihmeistä. Ottey esiintyi Jamaikan väreissä jo nuorena tyttönä Moskovassa 1980 – silloin 200 metrin pronssimitalikorokkeella – ja sen jälkeen Los Angelesissa 1984, Soulissa 1988, Barcelonassa 1992, Atlantassa 1996 sekä Sydneyssä 2000, jolloin hän saavutti 4x100 metrin viestissä kahdeksannen olympiamitalinsa.
Ottey on juossut olympiafinaaleissa neljännesvuosisadan aikana 14 kertaa. Tällä kaudella hän on kiitänyt etusuoran poikki ajassa 11.09 eli nopeammin kuin neljään vuoteen. Kultamitali häneltä puuttuu, eikä sitä tule nytkään, mutta jo pelkkä osanotto seitsemänsiin olympiakisoihin tekee hänestä olympiayleisurheilun ainutlaatuisen legendan.
Mikä on Merlene Otteyn salaisuus? Miten kummassa hän pystyy yhä vauhtiin, joka jää lähes kaikilta hänen ikäisiltään miespikajuoksijoiltakin saavuttamatta?
Selvää on, että ilman syvää urheilun kiintymystä tällainen taikatemppu ei onnistu. Aina sekään ei riitä. Yksi Ateenasta rannalle jääneistä on joulukuussa 40 vuotta täyttävä pituushyppääjä Heike Drechsler, joka voitti olympiakultaa vielä Sydneyssä. Nyt hänen hyppynsä eivät enää kanna tarpeeksi pitkälle, ja uskomattoman pitkä ura on ohi.
Kaksi yhdysvaltalaista urheilijaa ei ole lannistunut ikävuosien alle. 400 metrin juoksun 11 vuoden takainen maailmanmestari Jearl Miles-Clark, pian 38, pääsi olympiakisoihin viidennen kerran – nyt 800 metrin matkalla, jolla hän lukeutuu mitalisuosikkeihin.
Gail Deversin tarinassa on lähes otteymaisia ulottuvuuksia. Syksyllä 38 vuotta täyttävä pienikokoinen pika-aituri esiintyi jo Soulissa 1988. Pian sen jälkeen hän sairastui vakavaan kilpirauhastautiin, joka sekoitti hänen aineenvaihduntansa täysin, ja eräässä vaiheessa häntä uhkasi jalkojen amputointi.
Ihmeenomaisesti Devers palasi radoille entistä ehompana. 16 vuotta myöhemmin hänen olympiameriiteikseen kirjataan sileän 100 metrin täpärät voitot Barcelonassa ja Atlantassa, kun taas päälajissaan aitajuoksussa hänellä on kolme MM-kultaa, mutta ei ainuttakaan olympiamitalia.
Kaksi naisyleisurheilijaa on osunut kultasuoneen vasta viidensissä kisoissaan. He ovat Romanian kiekonheittäjä Lia Manoliu (Mexico City 1968) ja Norjan keihäänheittäjä Trine Hattestad (Sydney 2000). Liittyykö Gail Devers tähän joukkoon Ateenassa?
Uutta nuoruutta elää myös Valko-Venäjän kiekonheittäjä Irina Jatshenko, joka otti uransa ensimmäisen arvokisavoiton 38-vuotiaana MM-Pariisissa ja paransi äskettäin 12 vuoden takaista omaa ennätystään lukemiin 69.14.
Kestävien kiintotähtien rinnalle on olympiataivaalle ilmestynyt myös uusia kirkkaita välähdyksiä, joista ei vielä pari vuotta sitten tiedetty yhtään mitään.
Etiopiassa syntynyt Elvan Abeylegesse, 21, juoksi uuden kotimaansa Turkin nimen ensi kertaa ME-listoille kesäkuussa Bergenissä 5000 metrin ajallaan 14.24.68. Istanbulin juoksijatalli on muutenkin esiintynyt pelottavan vahvasti – tosin myös kiusallisissa merkeissä 1500 metrin Euroopan mestarin Süreyya Ayhanin sorruttua petosyritykseen dopingtestissä.
Ayhan on poissa Ateenasta kuten myös suuri joukko epärehellisiä amerikkalaisnaisia – heidän joukossaan 100 ja 200 metrin maailmanmestari Kelli White – sekä moottoripyöräilyyn viime aikoina keskittynyt isäntämaan suuri olympiatoivo Ekaterina Thanou.
Uusia lupauksia pikajuoksuradoilla ovat Bulgarian 20-vuotias Ivet Lalova (100 metriä hiukan epäilyttävissä tuulioloissa 10.77) ja Yhdysvaltain 18-vuotias Allyson Felix, joka voitti maansa olympiakarsintojen 200 metrin kilpailun vakuuttavalla tavalla.
Ratakierroksen aidoissa nousi esiin kovien yliopistokisojen kasvatti Sheena Johnson huippuajalla 52.95, mitä nopeammin vain Venäjän ME-nainen Julia Petshonkina (52.34) on juossut viimeisten viiden vuoden aikana.
Pitkän aitamatkan MM-voittaja, Australian nuori Jana Pittman teloi polvensa Zürichin Weltklasse-kisojen alkuverryttelyssä ja käy nyt kilpailua ajan kanssa olympia-alkuerien lähestyessä.
Takuuvarmoista ennakkosuosikeista omaan ylhäisyyteensä kohoaa Ruotsin seitsenottelija Carolina Klüft, jolta vain totaalinen haaveri – esimerkiksi kaatuminen aidoissa tai nollille jääminen pituushypyssä – voi viedä olympiavoiton.
Klüftin vetäessä estotonta yhden naisen show´taan Ateenan stadionilla hän tulee entistäkin tutummaksi kautta urheilumaailman ja tuo myönteistä latausta yleisurheilun liiankin yksitotisiin kuvioihin.
Moskovalainen perheenäiti Tatjana Lebedeva on lujasti kiinni olympiavoitoissa niin kolmiloikassa kuin pituushypyssäkin. Näiden lajien tuplaan ei yksikään nainen ole kyennyt aikaisemmin – miehistäkin vain Yhdysvaltain Meyer Prinstein kotikisoissaan Saint Louisissa tasan 100 vuotta sitten.
Kuuban kiihkeä pyörähtäjä Yipsi Moreno ottaa omansa moukarikehässä ja Venäjän tuore ME-nainen Jelena Isinbajeva seiväshypyssä, vaikka hänen tehtävänsä ei olekaan aivan helppo joukkuetoveri Svetlana Feofanovan ja jenkkiveteraani Stacy Dragilan puristuksessa.
Mosambikin mahtava nainen Maria Mutola maisteli suuren maailman ilmapiiriä jo 15-vuotiaana Soulissa 1988. Sen jälkeen hän on ollut 800 metrillä viides Barcelonassa, kolmas Atlantassa ja viimein tunteellinen voittaja Sydneyssä. Reisivaivastaan selviydyttyään hän on taas nousukunnossa ja erittäin vaikeasti kukistettavissa.
Oma lukunsa on maraton, jonka ennakkoveikkauksen voisi aivan hyvin antaa lottokoneen tehtäväksi. Britannian Paula Radcliffen ohella suosikkeja ovat Kenian Margareta Okayo ja Catherine Ndereba. Sunnuntaina 22. elokuuta näemme, jaksaako kukaan heistä raskaalla ja hikisellä reitillä edes maaliin asti.
Naisten lajien arvoituksellisia herkkupaloja tulevat olemaan 1500 metrin juoksu – voittajaehdokkaita jopa tusinan verran –, korkeushypyn kolmintaistelu Hestrie Cloeten, Jelena Slesarenkon ja Blanka Vlasicin kesken sekä Suomen perinteiden vaalija keihäs, jossa monenlaiset ratkaisut ovat mahdollisia.
Heli Rantasen loistava avausheitto toi olympiakultaa Atlantasta 1996. Tällä kertaa on vammoista toipuva 30-vuotias Mikaela Ingberg suuren haasteen edessä. Yhdensissätoista perättäisissä arvokisoissaan hän tavoittelee neljättä mitaliaan – ja ensimmäistä olympiamitaliaan – jännittävien enteitten alla.
Kuuban kokeneille Osleidis Menendezille ja Sonia Bissetille hän tuskin mahtaa mitään, mutta muiden rinnalla hän on tasaveroinen, kilpailijana jopa ylivertainen. Kysymys on aiheellinen:
Pelastaako Mikaela Ingberg jälleen kerran Suomen yleisurheilun kunnian?
Matti Hannus
Erinomaisia juttuja urheilusta löytyy sivuilta:
http://www.suomenmaa.fi/URHEILU.php
Heittääkö Ingberg mitaliin?
2
173
Vastaukset
- Analytic
Ei ole typerämpää hommaa, kuin huippu-urheilu!
Juonimista, valehtelua, vilppiä jne
Ja sitten vielä nämä toimittajat kertovat näiden olevan Sankareita!!!
Ja paskat!
Jo kauan on puhuttu JOKAISEN huipun ja sinne pyrkivän "syövän muutakin kuin ruisleípää".
USAlaisistakin sanottu, että heillä vain muita paremmat aineet, joita ei näy testeissä.
Se kupla on nyt puhjennut ja Kylla Kansa Tietää!
Kertokapa asia niin kuin se on: Huippu-urheilu on VAIN viihdettä meille tavallisille tallaajille!
Naapurissa on äiti, joka vie yksin pesuettaan, kun isä ryyppää kaljaa, huutaa urheiluviihteelle, tappelee, kiroaa minutkin, kun uskallan arvioida motiivejaan.
Suomessa kuolee joka viikko nainen oman lähimiehen toimesta - turvallisesti kotona!
Hellittäkääpä mattihannukset ja muut urheiluviihdetoimittajat hiukan ja tulkaa todellisuuteen!
Mitä sankariutta siinä on, kuten kreikan juoksijat teki? Kuka uskaltaa muistaa Suomalaisten kuulantyöntäjän ja olikose kiekonpaskojan autoilua dopinglastissa halki Euroopan?
Miksi urh-viihetoimt ei kaiva Herra Halmeen dopingkeja? Media TIESI Martti Vainion dopingit, mutta toimittajat ovat samassa juonessa!
Huom! Ei meitä kaikkia jaksa kiinnostaa tuollaiset uhoonne!
Liikunta ja urheilu on sitten aivan eri asia!
Kukaan ei voi toisen puolesta liikkua sen liikunnan tarkoituksen hyödyksi!
Lapsia on kannustettava liikkumaan OMAN kroppansa ja psyykkeensä takia!
Kiitos ei näille kieroiluille ja valehteluille!
Ja vielä vaditaan aina vaan lisää rahaa.
kaikenmaailman kepu-karpaaseille - pitkät!
EVVK!
Mainitsemasi Ottey - doping- Veteraanienveteraani
Asiaa kirjoitat! Silti kaikesta paskasta huolimatta tulee luettua kyseisen kaverin juttuja vaikka urheilun puhtauteen ei uskokaan. Kait sitä on kuitenkin koukussa urheiluun.
Tuossa vain vuosien varrella käytyä keskustelua aiheesta paskaurheilu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=663&posting=8500000000014067
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243