napalävistys kasvaa ulos. apua!

Lävistys oli aluperin 12 mm, mutta nyt jäljellä enään n. 6 mm. Ärsyttää tosi paljon. Haluaisin uuden napalävistyksen, mutta voiko enään uloskasvamisen jälkeen ottaa uutta? Voiko ottaa samaan kohtaan missä oli alunperin? Vai joudunko lävistyttämään esim. navan alapuolen? Jos voi ottaa entisen kohdalle niin millä todennäköisyydellä se uusikin kasvaa ulos? 90 % mahd? Kauan joudun odottamaan ennen kuin voin ottaa uuden? Please neuvokaa tietämätöntä. Kiitos.
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi uloskasvamisen jälkeen laittaa uudestaan. Lävistys voidaan laittaa ihan vanhan kohdan viereen, eli ei tarvi lävistää alempaa puolta tms. Kun siihen kohtaan on muodostunut jo arpikudosta, uloskasvun riski laskee (alussa ehkä 60%, uudelleen lävistettynä uloskasvun takia about 45-50% olettaen, että korumateriaali on oikea ja lävistykset laitetaan ammattilaisella). Kannattaa odotella parisen viikkoa ainakin, mielellään pari kuukauttakin. Periaatteessa voi kuitenkin lävistää uudelleen vaikka heti, kun edellinen lävistysreikä on kokonaan umpeutunut eikä ole kipeä tms. On eri asia että kannattaako se, jos kohta ei ole ns. rauhoittunut täysin.
Alussa napakoru on muuten yleisesti 1.6mm×10mm. Tietenkin navoissa ja lävistäjissä on eroja, eli en sen kummemmin sitä kommentoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvaaulos kirjoitti:

Lävistys oli aluperin 12 mm, mutta nyt jäljellä enään n. 6 mm. Ärsyttää tosi paljon. Haluaisin uuden napalävistyksen, mutta voiko enään uloskasvamisen jälkeen ottaa uutta? Voiko ottaa samaan kohtaan missä oli alunperin? Vai joudunko lävistyttämään esim. navan alapuolen? Jos voi ottaa entisen kohdalle niin millä todennäköisyydellä se uusikin kasvaa ulos? 90 % mahd? Kauan joudun odottamaan ennen kuin voin ottaa uuden? Please neuvokaa tietämätöntä. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu