Mikä avuksi raivokohtauksiin?

Olisi tälläinen ongelma kuin raivokohtaukset. Olen aivan yhtäkkiä ruvennut kauhean aggressiiviseksi ainakun riitelen poikaystäväni kanssa. En ole ikinä ollut mitenkään herkkä suuttumaan tai pitkävihainen mutta nyt jonkun puolen vuoden jälkeen minusta on tullut kuin uusi kamala ihminen :/

Esimerkiksi suutun ainakun poikaystäväni sanoo jotain mielestäni "väärää" ja raivostun TODELLA paljon.. alan myös väkivaltaiseksi, en pelkästään poikaystävääni kohtaan vaan heittelen astioita ja tavaroita ympäri taloa : (

Mistä tämä voisi johtua?? Nämä raivokohtaukset haittavat todella paljon suhdettamme joka on muuten ollut aina vakaalla pohjalla mutta pelkään että poikaystäväni on saanut kohta tarpeekseen!! Olen miettinyt jonkinlaista psykologia tai psykiatria .

Onko kenenlläkään/ onko ikinä ollut samanlaista vaivaa?? En haluaisi menettää täydellistä parisuhdetta tämän takia.. :(
19296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oletko aloittanut e-pillereiden käytön?

Äänestä
  • Aloitin e-pillereiden käytön n. 2 vuotta sitten, mutta en ole ennen kohdannut tälläistä :o

    Äänestä

Tuo e-pillerit tuli mieleeni myös.Tai onko hikoilua,levottomuutta,painon laskua?Kilpirauhasen liikatoimitakin voi aih.monenlaista hermostumista.Myös psyykkiset syyt on hyvä huomoida.Mene ihmeessä lääkäriin ensin ennenkuin ero tulee.

Äänestä
  • Levottomuutta on myös huomannut käytöksessäni. Juu, aion varata lääkäri-ajan, kiitos paljon vinkeistä! (:

    Äänestä

terapiaan tai sitten ota joku kamppailuharrastus tai kuntosali elämääsi jossa voit purkaa itseäsi niin et jaksa sitten kotona mesota!

mä itse pistäsin kyllä tommoseen akkaan välit poikki!

Äänestä
  • nyrkkeilysäkkiä on kyllä tultu mietittyä !

    noh, onneksi oma suhteeni on vakaalla pohjalla, tänään avasin suuni poikaystävälleni asiasta ja hän sanoi että tukee minua kaikessa mitä teenkin ! Sitä kutsutaan rakkaudeksi ;)

    Äänestä

  • bumts kirjoitti:

    nyrkkeilysäkkiä on kyllä tultu mietittyä !

    noh, onneksi oma suhteeni on vakaalla pohjalla, tänään avasin suuni poikaystävälleni asiasta ja hän sanoi että tukee minua kaikessa mitä teenkin ! Sitä kutsutaan rakkaudeksi ;)

    siinä ei ole kyllä kyse rakkaudesta jos toinen käyttäytyy sua kohtaan aggressiivisesti, koska rakkaitasi kohtaan sä et niin käyttäydy!

    Äänestä

kuten jo aikaisemmin olen sanonut oireet tulivat _yhtäkkiä_. olen aina ollut rauhallinen persoona, harvoin riidellessä huutanut puhumattakaan aggressiivisuudesta.

Sinulla taas taitaa olla jokinlainen ihmeellinen käsitys jostain "täydellisestä parisuhteesta" jossa ei ole ikinä mitään riitoja tai mitään, ainakin kaikkien kommenttejesi perusteella...?

Äänestä
  • Itse heittelin myös asioita seinille, välillä myös pihalle ja lukitsin miehen parvekkeelle.. Mojautin pari kertaa, kunnes tajusin että puran omaa pahaa oloa toiseen. Jutteleminen auttoi, psykologi ja ystävät, liikunnan lisääminen toi uutta sisältöä elämään ja olen niin rauhallinen nykyään, että ei meinaa pitää pokka kun toinen skitsoaa. Voimia ja uusia tuulia, asiat järjestyy kyllä.

    Äänestä

  • dont worry kirjoitti:

    Itse heittelin myös asioita seinille, välillä myös pihalle ja lukitsin miehen parvekkeelle.. Mojautin pari kertaa, kunnes tajusin että puran omaa pahaa oloa toiseen. Jutteleminen auttoi, psykologi ja ystävät, liikunnan lisääminen toi uutta sisältöä elämään ja olen niin rauhallinen nykyään, että ei meinaa pitää pokka kun toinen skitsoaa. Voimia ja uusia tuulia, asiat järjestyy kyllä.

    Jes, ihanaa että joillakin muilla on ollut samanlaista! (: kiitos tuhannesti vinkeistä !!

    Äänestä

Mulla aikanaan masennus oireili ihan samaan tapaan. En osannut mitenkään purkaa sitä omaa pahaa oloani ja lopulta se tuli esiin noin. Täydellisellä kirkkaalta taivaalta tulevalla malttinsa menetyksellä jota silloinen kumppanini ei osannut koskaan mistään ennakoida eikä kai lopulta oikein ymmärtääkään.

Mielialalääke ja terapia on auttanut. Ja se, että olen alkanut miettiä mitä minä todella tahdon ja järjestänyt elämääni siihen suuntaan.

Äänestä
  • Olen miettinyt itse että voisiko kyse olla masennukseni uusiutumisesta, sillä tämä ko. ongelma on toisinaan haitannut todella paljon suhdettani, ja olen välillä tuntenut itseni hyvin surulliseksi.

    Äänestä

Minulla samaa ongelmaa ollut ja kun aloitin cipralex lääkityksen ja terapian niin aloin ymmärtää itseäni j akäyttäytymistäni. Mies huomasi eron pian lääkityksen aloittamisen jälkeen. Sanoin itse.

Tulin joulukuussa raskaaksi ja lopetin lääkkeet, nyt tilanne on pahempi kuin silloin puolitoista vuotta sitten kun hakeuduin hoitoon. Lääkkeitä en halua vauvan takia syödä, mutta pelkään myös menettäväni perheeni. Terapiassa käyn, mutta pysyviä tuloksia voi odottaa aikasintaan parin vuoden päästä.

Suosittelen sinulle ilmanmuuta SSRI-lääkitystä terapian kanssa. Raivokohtausten takana on aina jokin syy, mikä voi vasta aueta siinä vaiheessa kun ammattilainen oppii sinua tuntemaan. Oma diagnoosini on vaativa persoona. Voit googlesta katsoa, olisiko sinulla mahdollisesti sama. Toki raivokohtausten syynä voi olla niin moni asia, että sattumaahan se olisi jos sama diagnoosi sinulla olisi. :)

Itse tiedän että kun saan taas lääkkeet elämääni niin tilanne paranee. Nyt yritän sitten liikkua ym. mutta ei mikään ole korvannut vielä niitä lääkkeitä omalla kohdallani.

Meidän suhde on kyllä ollut melkosta vuoristorataa, ollaan erottu ja palattu, miehellä alkoholiongelma, mutta nyt sanonut sen juomisen olevan loppu. En voi syyttää miestäni kohtauksista, vaikka toisaalta kaikki vaikuttaa kaikkeen.

ps. Älä välitä lifemockerista, ignooraa vaan hänen viestinsä. Turhaan provosoidut hänestä ja kasvatat kiukkua sisälläsi. Ole niin kuin häntä ei olisikaan. ;)

Äänestä
  • Kiitos vinkistä! (::

    Olen myös itse kokenut masennusta nuorempana, mutta selvisin siitä yli kun tapasin nykyisen mieheni ja tuntuu aivan kamalalta kun käyttäydyn niin hirveästi häntä kohtaan.

    Äänestä

  • Jos haluat tietää lisää lifemockerista, tutustu mitä hänestä kirjoitetaan S24/Suhteet/Naisen logiikka/Peppuaan yökerhon tanssilattialla tarjoavat naiset, 30.11.2012, kirjoittajat "härskiäää", "aika härskiä joo" ym.

    Sait muuten asiallisia neuvoja. Lääkärissä selviää. Tsemppiä ja hyvää jatkoa sinulle ja miehellesi!

    Äänestä

  • bumts kirjoitti:

    Kiitos vinkistä! (::

    Olen myös itse kokenut masennusta nuorempana, mutta selvisin siitä yli kun tapasin nykyisen mieheni ja tuntuu aivan kamalalta kun käyttäydyn niin hirveästi häntä kohtaan.

    Olikin jo poistattanut viestit. Ymmärrettävää. Kyse oli siitä, että oli ilmoittauten "pojaksi" pyytänyt alaikäisen tytön kuvaa ja oli vastannut nuorelle tytölle, joka oli ihan sekaisin psykopaattisen poikaystävänsä kanssa, erittäin tylysti, siis aikuinen "mies" nuorelle tytölle. Lifemocker on tunnettu nettihäirikkö, jolla on paljon aikaaaaa.

    Äänestä

Etsi itsellesi mies joka käyttäytyy kuin aikuinen eikä katsele lapsellista käytöstä itsekään. Sillä ne ainakin loppuu.

Äänestä
  • Nimimerkki Dino Rex on pellolla. Kun oireet ovat tulleet ilman näkyvää syytä, on todennäköistä, että syy on kemillinen.

    Äänestä

Kiitos vielä iso kiitos kaikille jotka ovat neuvonneet minua tässä asiassa, tuntuu ihanalta ettei ole ainoa kenellä tätä kyseistä vaivaa on ollut! :')

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bumts kirjoitti:

Olisi tälläinen ongelma kuin raivokohtaukset. Olen aivan yhtäkkiä ruvennut kauhean aggressiiviseksi ainakun riitelen poikaystäväni kanssa. En ole ikinä ollut mitenkään herkkä suuttumaan tai pitkävihainen mutta nyt jonkun puolen vuoden jälkeen minusta on tullut kuin uusi kamala ihminen :/

Esimerkiksi suutun ainakun poikaystäväni sanoo jotain mielestäni "väärää" ja raivostun TODELLA paljon.. alan myös väkivaltaiseksi, en pelkästään poikaystävääni kohtaan vaan heittelen astioita ja tavaroita ympäri taloa : (

Mistä tämä voisi johtua?? Nämä raivokohtaukset haittavat todella paljon suhdettamme joka on muuten ollut aina vakaalla pohjalla mutta pelkään että poikaystäväni on saanut kohta tarpeekseen!! Olen miettinyt jonkinlaista psykologia tai psykiatria .

Onko kenenlläkään/ onko ikinä ollut samanlaista vaivaa?? En haluaisi menettää täydellistä parisuhdetta tämän takia.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu