Miten saan mieheni rakstumaan?

Surupusero

Olemme seurustelleet muutaman vuoden ja ostaneet juuri asunnon, jonka remontoimme itse. Tuo remontti koetteli parisuhdetta, toisen toimintatavat eivät aina millyttäneet. Miheni matkustelee paljon työnsä puolesta ja matkojen jälkeen on aina ihanaa yhdessä. Toisin kävi tällä kerralla.Hän oli pari viikkoa poissa ja minä ikävöin ja odotin. Kotiin tultuaan hän itsekkin ihmetteli että kun ei ollut ikävä ja ei tuntunut miltään . Tuntuu ihan kauheelta. Hän kyllä sanoi, että tämä on varamasti ohimenevää ja että on vielä sekaisin matkasta jne. En voi ymmärtää tuota, että jos oikeesti rakastaa toista niin miten voi muutaman viikon eron jälkeen olla noin tuntetton. Tiedän että hänellä ei ole ketään toista. Mitä minun pitäisi tehdä? En jaksaisi vaan odottaa ja antaa tilanteen korjautua itsestään. Olen myös erittäin ylpeä ihminen, enkä haluaisi tuhlata aikaa ihmisen kanssa joka ei arvosta minua. Rakastan kyllä häntä todella paljon, vaikka välillä onkin vaikeeta. Miten minun kannattaisi toimia, enhän voi hänelle suuttua siitä että ei tunnu miltään. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Kiitoksi kommenteistanne.

3

949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohikulkija

      Anna sille kunnon kyydit.
      Sellaiset että tulee kylmät väreet niskaan vielä sitä muistellessa. Sinähän varmaan tiedät mietä kaverisi pitää. Keksi vielä se, mistä hän ei ole kehdannut sinulle kertoa.

      Siis kaikkea muuta kuin pimeässä peiton alla.

      • Hö höö

        on hiukan on yksinkertainen vinkki, mutta voihan se "asberiinina" mennä.
        Mutta kannatta kokeilla myös parisuhteen muita hoitokeinoja.


    • Merituulia-62

      Millaisia iltoja vietätte, kun hän tulee kotiin? Hän on väsynyt ja tahtoo olla rauhassa jonkin aikaa. Ottaa torkut ja tyhjentä päätä. Anna tehdä niin aivan rauhassa.

      Hyvää ruokaa ja lasi viiniä. Sauna ja saunakalja. Onko hän romanttinen, entä sinä.

      Kysy, että miten reissu meni. Ole kiinnostunut hänen tekemisistään. Miehet puhuvat mielellään työasioista, jos ei tarvii olla vaitiolovelvollisuutta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe