Muutin kotoa pois 19- vuotiaana ja nyt 30 vuotta myöhemmin voin vain todeta että isä ja äiti eivät ole koskaan käyneet kylässä. Eikös tämä ole vähän erikoista.
Vanhempani eivät ole koskaan vierailleet kodissani
Huhuhhuhgy
8396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No, etkö ole kutsunut heitä käymään luonasi?
Kesti 30 vuotta ennenkuin huomasit etteivät ole käyneet? No ei teillä ole sitten oikein hyvät välit näköjään?
Minulla on ystävä, jonka tytär asuu parin kadunkulman päässä.
Hän ei koskaan käy tyttärensä luona, koska tämä ei ole kutsunut. Tytär kyllä vierailee äidin luona viikottain.
Sanoin, että minä soittelen silloin tällöin lapsilleni ja tarjoudun kyläilemään. Aina on aika sitten sovittu ja olen pistäytynyt kahvilla. En koskaan jää pitkäksi aikaa, enkä ikinä sekaannu taloudenpoitoon tai lastenkasvatukseen. Jokainen perheellinen ihminen osaa hoitaa omat asiansa itsekin.
En ole koskaan ollut se palstojen mummu, joka on aina valmiina lapsiensa avustajaksi. Katson, että kun lapsi muuttaa kotoa, on hän itsenäinen ihminen. Ei se kuitenkaan merkitse sitä, että hylkäisin lapseni kokonaan, enkä edes pistäytyisi kylässä.
" Eikös tämä ole vähän erikoista. "
Kieltämättä mutta, kun sen nyt otit puheeksi, niin onhan se ! Mutta kertonet syynkin miksi näin oli ?
" Kesti 30 vuotta ennenkuin huomasit "..
Tosiaankin, mistä se nyt tuli mieleen ? Omat vanhempani kävivät sentään kerran..
Matkaakin oli kyllä n. 600km. Että ei ihan iltakahville viitsi lähteä.
Itse kävin kesäisin kotipaikkakunnalla, mutta yleensä asuin perheeni kanssa muualla, se oli sitten lomaakin samalla.En jaksa olla muiden nurkissa.
Muutin kotoa jo 17 vuotiaana toiselle paikkakunnalle. Isä kävi kylässä kerran ja myös äitini kerran. Sitten muutin ulkomaille noin 40 vuotta sitten ja sen jälkeen eivät vanhempani koskaan käyneet kylässä eivät yhdessä eivätkä erikseen, kävin heidän luonaan kylässä kerran vuodessa. Eivät vanhempani kyllä kyläilleet muidenkaan sisaruksieni kodeissa. Mieheni vanhemmat kävivät kylässä ulkomailla asuessamme kymmenisen kertaa.
Itse käyn lasteni luona kylässä, siis kylässä, ei synttäreillä tai lapsenvahtina noin parisen kertaa vuodessa. ja lapseni käyvät kylässä luonani hieman enemmän koska samalla käyvät elokuvissa tai konserteissa tai isommilla ostoksilla. Välimatkaa meillä on noin 100km.
Mieheni isä ei ole käynyt meillä koskaan l. 30 vuoteen, eikä myöskään muiden omien lapsiensa kotona. Appi on nyt jo siis 80-vuotias, että tuskin sitä kyläreissua tulee enää eteen. Hän on hyvin koulutettu, aktiivinen ihminen. Hän vierailee vain oman lapsuudenperheensä kautta sukua olevien luona, jopa hyvin kaukaisten sellaisten. No, emme koe jääneemme mistään paitsi. Hän ei ole mukava ihminen. Anoppi on samaa lajia, tosin hän on joskus käynyt vierailuilla, mutta ne ovat myös olleet todella ikäviä kokemuksia.
Omat vanhempani asuvat toisella puolella maata. Isäni on sairauteen vedoten käynyt meillä vain kerran. No, hän ei käy myöskään kenenkään luona. Oli sukulainen tai ei. Äitini kävi lasten ollessa pieni pari kertaa vuodessa. Nyt ne ovat jääneet, sillä aikuiset tai murrosikäist lapsemme eivät enää tykkää pään silityksestä, eivätkä halua olla kylki kyljessä mummon kainalossa, vaan jatkavat omaa normaalia elämää vierailusta huolimatta. Se on pahasti loukannut mummon tunteita ja hän on asiasta valittanut sisaruksilleni, joilla on vielä pienet lapset.
Voin itse olla n. 4-5 vuoden päästä mummo. Jatkuuko perinne, vai miten lie? En ainakaan koe mitenkään erityisen tärkeänä tulevia vierailuja. En haaveile mistään sukujouluista tai juhannuksen vietoista. Olen kasvattanut ison perheen aikuisuuden kynnykselle. En kaipaa tulevaisuudessa pitopalvelu-, lastenhoito-, majoituspalvelu- ja yleisnaisjantusena oloa aikuisille perheellisille lapsilleni tai perheettömillekkään. Olen silti kokenut, että olen ollut rakastava, huolehtiva ja lämmin äiti. Olen tietysti heille äiti jatkossakin, mutta en enää siten käytettävissä kun heidän lapsuudessaan. Enkä odota mitä vastapalvelusta kun itse vanhenen.
Miksi te olette niin kiinni suvussanne ja läheisriippuvaisia?
Tämä on asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Lapset lähtevät kotoaan ja perustavat oman perheensä.
Vanhemmat ovat mukana kuvioissa tai sitten eivät. Tilanteen mukaan.
Eläkää omaa elämäänne, älkääkö jääkö riippumaan vanhempiinne ja sukuun!
" Miksi te olette niin kiinni suvussanne ..? Tämä on asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt."
Ja tuo on taas asia jota minä en ole KOSKAAN YMMÄRTÄNYT !
Ja huom :
En ole läheisriipuvainen, kuten tuskin moni muukaan läheisistään välittävä.
Välit omiin vanhempiini olivat etäiset, koska välillämme oli niin paljon puhumattomia asioita. Meidän perheessä oli esikoinen joka oli jalustalla ja sitten toinen ja kolmas perintöprinssi. Mulle ei enää " palleja" riittänyt.. Eikä riittänyt rakkauttakaan, ei tosin muutkaan ole sen saannilla kerskuneet.
Niimpä päätin jo nuorena, että minun perheeni on erilainen, teen lapsia vain sen verran , että rakkautta ja huolenpitoa riittää.
Ja koska rakastan läheisiäni haluan pitää heihin yhteyttä mahdollisimman paljon.
Suku on jatkumo ed. sukupolviin. Kun tuntee sen tietää, mistä on kotoisin..
Arvostan sukuja jotka ovat yhdessä ja välittävät toisistaan.