Kestäisittekö olla 24h vuorokaudessa kotona kumppanin kanssa vuosikausia hoitamassa pieniä lapsia?
Ei koskaan juhlimista, ei hauskanpitoa, ei harrastuksia, tai yhtään mitään. Vain kotona olemista. Ruokakaupassa käynti on jo vaihtelua.
Ymmärrättekö mitä haluatte?
Miettikää tarkkaan ennen kuin vastaatte.
Ei koskaan juhlimista, ei hauskanpitoa, ei harrastuksia, tai yhtään mitään. Vain kotona olemista. Ruokakaupassa käynti on jo vaihtelua.
Ymmärrättekö mitä haluatte?
Miettikää tarkkaan ennen kuin vastaatte.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Mikään ei voi olla tärkeämpää kuin omien lasten hoitaminen! Jos oikea kumppani löytyisi niin hänen kanssaan voisin olla vaikka kuinka pitkään yhdessä, ilman että siitä olisi haittaa. Harrastuksetkin pitää tehdä vauvan ehdoilla. Onhan niitä vauvajumppia missä tapaa toisia vanhempia ja heidän kanssaan voi ystävystyä. Sitten voi käydä uimassa vauvan kanssa. Nykyisinkin käyn uimassa, mutta se muuttuisi vain siten, että vauva olisi mukana.
Ei perhe-elämä kyllä ihan tuollaista ole vaikka toki samaa olen miettinyt. En usko että kovin montaa lasta siksi haluan. Tärkeintä olisi kuitenkin sopiva kumppani jonka kanssa ne hankkia jolloin asiat yleensä sujuvat muutenkin helpommin ja molempien sitoutumisen aste helpottaa vapauttamaan resursseja myös omaan aikaan ja parisuhteeseenkin.
Mutta sikäli hyvä juttu että tuot asian esille koska väkinäisesti suhteessa olo jonkun naisen kanssa vain rivarinpätkä ei houkuttele.
Esimerkiksi osa omanikäisistä tahtoo vain miehen rakentamaan tuota elämää yhdessä ja koen että niistä naisista ei suhteeseen ole.
Biologisen kellon tikittäminen on kuin aikapommi joka tuhoaa ja runtelee miehen elämän pahimmillaan.
Sen takia nuoremman kumppanin hankinta joka suhtautuu tarpeeksi rennosti asioiden eikä heti suunnittele mitään perheen perustamista on se juttu jota ainakin itse haen.
Ensin yhteiset kokemukset, vankka perusta suhteelle ja sen jälkeen kun on tarpeeksi nähty niin sen jälkeen voi tuota mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta tilannetta voi harkita.
Parisuhde ei kuitenkaan tarkoita että sen olisi muututtava perhe-elämäksi.
Rusinat pullasta-mies äänessä. Teitä on ihan liikaa.
Aina valitetaan kuinka naiset haluaa suhteesta vain parhaat palat, totuus on että miehissä on vielä enemmän sellaisia tapauksia jotka tahtovat vaan kaikki kivat jutut mutta velvollisuuksia ja sitoutumista sekä muuta vakavampaa ja aikuismaista toimintaa on turha odottaa.
Kyllä, ehdottomasti.
Onhan se velvollisuus hankkia lapsia. Onhan se velvollisuus perustaa perhe. Onhan se erityisesti velvollisuus hankkia lapsia, perustaa perhe ja asettautua siihen rivarinpätkään sen naisen kanssa jolla tykyttää biologinen kello, teillä ei ole muuta yhteistä kuin alakerran välineet sopii yhteen ja nainen kokee että miehestä tulisi hyvä isä lapsille. Sitten siinä kyyhötetään pesässä ettei vain tulisi tunne että nyt ei ole täytetty jotain velvollisuutta.
Eikös se kerro jo aikuisuuden suuresta asteesta, siitä että ottaa asiaat vakavasti sekä ymmärtää mitä se sitoutuminen vaatii että tietää mitä kumppanilta tahtoo esimerkiksi sen että hän ei juuri nyt just heti halua perhe-elämää, että olisi nuorempi ja viriili ;) sekä rento ja reipas myös samalla huomioiden että on sopiva.
Se johtaa tasapainoiseen, tasa-arvoiseen kumppanuuteen jossa yhdessä selvitään niistä jokapäiväisistä jutuista siten että molemmat saavat niitä parhaita paloja.
Tietysti jos haluat mennä rusinat pullasta juttuihin niin voidaan käsitellä muitakin ehkä sinun naisen kannalta epämiellyttäviä juttuja, mutta se olisi väärä aihe tähän ketjuun.
Totta helvetissä tahdon että minulla on kivaa. Totta helvetissä tahdon että naisella on suhteessa kanssani kivaa. Ja totta helvetissä tahdon että sillä lapsellakin olisi kivaa.
Se on jotain enemmän kuin sinä ja sinun velvollisuutesi, tikittävä biologinen munakellosi ja tympeä harmaa arki.
Ota rennommin, ehkä sinäkin koet sitten jotain kivaa ja niitä parhaita paloja.
En tiedä onko parisuhde pelkkää lastenhoitoa. Muksut eivät ole minun juttuni.
Kuitenkin ihmettelen kovasti pienten lasten äitejä, jotka pyrkivät elämään kuin lapsia ei olisikaan. Mies tai mummo heittää aamulla pennut hoitoon, rouva menee salille, sitten töihin, jonka jälkeen seuraa shoppailua, kampaaja tai harrastuksia. Viikonloppuun kuuluu baarireissua, konserttia ja muuta kivaa. Onko sinkkuelämä niin houkuttelevaa, ettei perheelle löydy enää arvostusta?
Niin.. itse haaveilen parisuhteesta vähän kuin lottovoitosta. Tiedän, ettei sitä tule, mutta joskus on hauskaa leikkiä ajatuksella.
Unohdat että ei yli kolmekympisellä miehelläkään ole loputtomiin aikaa. Kyllä minä tahtoisin olla vielä alle kuusikymppinen silloin jos minulla olisi lapsi/lapsia täyttävät 20 vuotta. Jos kolmekymppinen mies tai nainen haluaa joskus perheen ei aikaa ole enää pitkiin seikkailuihin. Toivonkin että löytäisin naisen jonka kanssa perustaa perhe sillä en halua elää yksin enkä kuolla yksinäisenä vanhana poikana. En tarkoita väkisin yrittämistä mutta kolmekymppisen pitää tietää jo mitä tahtoo.
Ei lapsia ole pakko tehdä mutta joskus niitä tulee ehkäisystä huolimatta, tämä fakta tulee myös vastuuntuntoisena ottaa huomioon.
Vastuullisuus suhteessa on paljon muutakin kuin lapsista huolehtimista.
Miehet haluavat liian usein liian kevyttä, letkeää, harmitonta suhteilua, se on juuri sitä rusinat pullasta-meinikiä josta naisia aina syytetään. Kyllä miehetkin osaa. Pidetään kivaa kunnes vaihdetaan uuteen, vähän kivempaan, letkeämpään, kevyempään jne.
Elämä on pääasiassa arkea. Vaikeahan se on nykyaikana tavallisena kelvata kun aina pitää olla kivaa, jotain säpinää ja jännää.
Eiköhän tuo ole aika harvinaista. Mummot ovat yleensä vielä työelämässä itsekin. Lapsille on todella hankalaa saada hoitajaa edes muutamaksi tunniksi että saa hoidettua tärkeitä asioita, saati että pääsisi bilereissuille. Salilla käynti on oikein hyvä asia, etenkin äideille, mitä pahaa siinä muka on? Tai edes siinä että käy joskus konserteissa?
"Ei lapsia ole pakko tehdä mutta joskus niitä tulee ehkäisystä huolimatta, tämä fakta tulee myös vastuuntuntoisena ottaa huomioon. "
Helpoin tapa on tehdä se niin että ei mene naisen kanssa yhteen joka haluaa niitä lapsia heti tai sitten nainen joka ei ole sellainen kuten kuvailin. Edes yhdeksi yöksi tai vain "parisuhteeseen".
Sitten on aborttikin keksitty.
Älä turhia murehdi, kyllä minä vastuuni kannan jos niin kävisi että joku raskaaksi pompsahtaa mutta siinä kannattaa jo aluksi harkita jos kyseessä on vahinko kannattaako molempien elämää pilata sillä että yritetään väkisin olla yhdessä.
"Vastuullisuus suhteessa on paljon muutakin kuin lapsista huolehtimista."
Miehet haluavat liian usein liian kevyttä, letkeää, harmitonta suhteilua, se on juuri sitä rusinat pullasta-meinikiä josta naisia aina syytetään. Kyllä miehetkin osaa. Pidetään kivaa kunnes vaihdetaan uuteen, vähän kivempaan, letkeämpään, kevyempään jne."
Tietysti se on.
Yksi asia on varma. En ole vaihtamassa helposti uuteen esimerkiksi vaihtelunhalun vuoksi tai nuoruuden vuoksi, mutta en myöskään jaksa suhdetta josta tulee raskassoutuinen lähinnä sen vuoksi että nainen tekee asioista vaikeita ja pilaa suhteen esimerkiksi nalkuttamalla.
Pidän jo alussa huolen siitä että nainen on keholtaan kevyt ja osaa pitää huolen itsestään ettei käy niin että 10-20 kg napsahtaa yhtäkkiä naiselle ilman että hän olisi yhtään huolissaan asiasta.
"Elämä on pääasiassa arkea. Vaikeahan se on nykyaikana tavallisena kelvata kun aina pitää olla kivaa, jotain säpinää ja jännää. "
ARKEA ei ole olemassa. Se on tällainen sosiaalisen todellisuuden yksi kivoista jutuista että joitakin asioita kuvataan "arkena" joka on tietysti ankeaa ja rutiineja täynnä. Sen vastapainot ovat sitten "juhlat" jotka ovat juuri niitä viikonloppuja jolloin ryypätään ja sitten jotkut juhlapäivät.
Kukaan ei sano etteikö jokapäiväinen elämä voisi olla raskasta, mutta sen maalailu valmiiksi arjeksi on juuri sitä joka poistaa siitä kaiken ilon ja varsinkin huumorin.
Jäljelle jää vain kaurapuuro jossa pikkuinen voisilmä, velvollisuudet ja "tavallisena ihmisenä olo".
Sitä säpinää ja jännää kannattaa etsiä ihan jokapäiväisestä elämästä ilman tarvetta mihinkään juhlimiseen tai juomiseen.
Tiedätkö miksi?
Koska tämä päivä tai huominen voi olla viimeisesi tai jonkun läheisesi viimeinen. Onko se sitten arkea?
Tuollainen masentava rivari, tavallisuus, velvollisuus ja tavallisuus ajattelu on se joka tappaa ne lapsiperheet ja tukehduttaa ihmiset stressiin.
Totta helvetissä valitsen naisen jonka kanssa on yleensä ottaen kivaa ja joka ei suhtaudu jonkinlaisena arjen suorittamisena viikonpäiviin. Sitten kerran viikossa lauantaisin saunan jälkeen yksi kalja, missionääriä pimeässä varttitunti ja sunnuntaisin kirkkoon.
Tuota samaa paskaako tahdot mahdollisille lapsillesi opettaa?
Ei kiitos, pamautan mieluummin haulikolla aivot vessan seinälle tai olen itsenäinen sinkku kuten olen nyt.
5 vuotta esimerkiksi ei ole aikaa loputtomasti. En ole silloin edelleenkään vielä neljääkymmentä.
Kukaan mitään tässä seikkailuista on puhunut mutta tahdotko todella vain valita jonkun naisen koska ikä alkaa painaa?
Onko se oikein edes sitä naista kohtaan tai sitä perhettä, niitä lapsia? Että tässä ollaan ja jökötetään?
Tiedätkö että osa kokee romansseja vielä eläkeikäisenä sen jälkeen kun ovat eronneet siitä edellisestä puolisosta koska on menty ehkä turhan hanakasti naimisiin ja hankittu se tavallinen elämä lapsineen.
Saatat siis joka tapauksessa kuolla yksinäisenä eronneena miehenä.
Aika mielenkiintosita että kun kerron tasan tarkkaan mitä tahdon niin sinä tulkitset sitä nähtävästi niin etten esimerkiksi minä tietäisi mitä tahdon.
En tahdo kolmekymppistä naista jonka biologinen munakello tikittää ja jonka kanssa tavallista perhearkea pitäisi elää parin vuoden sisään.
No way amigo.
Osa eroista tapahtuu sen vuoksi että ihmisillä on pakottava tarve perustaa perhe vaikka väkisin sen tapaamansa henkilön kanssa kun suhde ei ole tarpeeksi vahva.
Yksinäisenä vanhana poikana kuoleminen joka on kuitenkin saanut naista ja useampaakin voi olla paljon parempi kuin kuolla paskat vaipoissa vanhainkodissa muistellen sitä harmaata arkea siinä perhepakkopaidassa ja että "tulipahan velvollisuus suoritettua".
Sinulle suosittelen vaikka yh-äitiä jonka kanssa pykätä yhdessä kiva uusioperhe ja alkaa rivarista käsin pyörittämään sitä arkea ettet vain jää vanhaksipojaksi.
Minun kohdalla, ei tule tapahtumaan.
"5 vuotta esimerkiksi ei ole aikaa loputtomasti. En ole silloin edelleenkään vielä neljääkymmentä.
Kukaan mitään tässä seikkailuista on puhunut mutta tahdotko todella vain valita jonkun naisen koska ikä alkaa painaa?"
Sinäkin vanhenet väistämättä. En toki tunne itseäni vanhaksi mutten ole myöskään enää mikään parikymppinen poikanen. Olen minä jo sen verran elämä nähnyt ja seurannut muiden perhe elämää että tiedän ettei se aina ole helppoa. Mutta valituksistaan huolimatta tuntuvat olevan onnellisia.
Parissa vuodessa toinen näyttää jo taatusti tapansa ja tiedät onko hän sinulle oikea. Itse ainakin haluaisin likimain samanikäisen kumppanin. Minusta on reilua kertoa toiselle jo suhteen alussa haluaako ylipäänsä lapsia vai ei. Se on sitten oma juttunsa kenen kanssa.
Pahimmillaan se on juuri tälläistä kuin kuvailin aloituksessa.
Ei mitään elämää, ei konstia rentoutua. Tätä kun vuosia jatkuu niin kyllä siinä väsyy.
Kerroin kokemuksesta.
Ei näin sinkkuna olo mitään mukavaa ole. Yksin himassa aina. Harvemmin mitään juhlimista tai ulkonakäyntejä nytkään on. Töissä, himassa, pari kertaa viikossa salilla. Baariin pääsee 3-4 kertaa vuodessa, koska kavereita ei useammin kiinnosta. Viimeisin suhde alkoi baarista ja päättyi, koska sillä oli lapsi ja liian vähän aikaa mulle. Siispä haaveilen parisuhteesta lapsettoman naisen kanssa, jotta mulla olisi taas seksiä päivittäin, tai edes joka toinen päivä. Lapsia en halua pilaamaan parisuhdetta pitkiin aikoihin. Haluan naiseni kanssa tehdä, matkustaa, juhlia ja nussia vuosikausia, ennenkuin olen valmis pilaamaan kaiken tekemällä lapsen.
Hauskaa sinällään, että elämäni on jo ei juhlimista, ei hauskanpitoa, ei harrastuksia, ei yhtään mitään. Joten tuskin se ainakaan huonommaksi voisi muuttua?
Itseasiassa kyllä asiat voi olla pahemmin.
Lasten kanssa univelkaa kertyy ja hermot menee huonoon kuntoon. Mieli kaipaa rentoutusta, vaikka tietää että se ei ole mahdollista.
Nyt sä et juhli koska sä et halua.
Lasten kanssa sä et juhli, koska sä et voi.
Riippuuhan tämä kumppanistakin paljon, siitä kuinka paljon kumppani pyrkii rajoittamaan sua.
Rakas ukko-kulta rajoitti multa kaiken, ystävät, harrastukset, juhlimiset ja siis ihan kaiken ja mä olin niin tyhmä että annoin tämän tapahtua. Ja vielä synnytin sille pari muksuakin. Hän kai oivalsi että se on hyvä konsti pitää nainen aloillaan.
Tästä mä haluan ihmisiä varoittaa, koska jollekin muullekin voi käydä näin.
Niin, ei kai sellaista naista sitten olekaan joka ei jossain vaiheessa haluaisi väkisin niitä maanvaivoja eli lapsia, tai puolet sinkkunaisistahan tuolla markkinoilla näyttää olevan jo käsitelty eli yh-äitejä jotka hakevat kasvattajaa kakaroilleen. Joten jo siltäkin pohjalta on ollut aika helppoa pysytellä yksin.
Mä en halunnut lapsia alunperin vaan rakas ukko-kulta niitä halusi ja niin monta vuotta siitä jankkasi että sai tahtonsa läpi.
Jos mulle ja ukolle tulee ero, niin me otetaan yhteishuoltajuus. (ollaan puhuttu asiasta).
Ja mä en todellakaan etsisi siinä vaiheessa enää mitään uutta ukkoa, puhumattakaan elättäjästä.
Eläisin vain kunnon sinkku-elämää, silloin kun lapset olisi isällään.
Minä tiesin jo varhaisteininä, etten hankkisi lapsia. Vastaavasti taas joka ikinen miesystäväni ja potentiaalinen miesystävä olisi niitä välttämättä halunnut. Onneksi huomasin loppujen lopuksi sen, että viihdyn parhaiten omissa oloissani eli sinkkuna, eikä tarvinnut ruveta kinastelemaan kenenkään kanssa siitä, kumpi pitäisi kannastaan tiukemmin kiinni. (Minä.)
Kaikki tuntemani vapaaehtoisesti lapsettomat yhtä miestä lukuunottamatta ovat naisia. Itselläni kaatui yksi orastava suhde siihen, että mies halusi lapsia. Onneksi kerroin heti alkuun oman kantani - sydänsurut pysyivät minimissä kummallakin.
Sama juttu, en ole koskaan halunnut lapsia. Nuorempana se ei ollut mikään ongelma, harva alle 25v mies edes pahemmin vaivaa päätään lapsiasioilla. Viimeiset parisuhdeyritelmät ovat kipanneet sitten juuri siihen, kolmekymppisillä lapsettomilla miehillä tuntuu yhtäkkiä olevan kiire pistää perhe aluilleen.
Miesystävät naureskelivat että "kyllä se mieli siitä vielä muuttuu", ja kun ei muuttunutkaan niin sitten suututtiin. Myös se etten halua naimisiin tuntui ärsyttävän näitä miehiä. Toivon kuitenkin että kaikki he löytävät sen hamuamansa perheidyllin. Itse toivoisin edelleen löytäväni miehen joka ei halua naimisiin eikä lapsia, mutta viihdyn mainiosti sinkkunakin. Parempi näin, kuin vääntää kättä täysin eri asioita haluavan miehen kanssa vain siksi että olisi edes joku vierellä.
Niinpä, aika monihan ei tuota ymmärrä että kolikolla on aina toinenkin puoli ja se ruoho on aina vihrempää toisella puolen aitaa niin kauan kunnes sinne pääsee. Itseasiassa minuakin vähän ihmetyttää miten vähän täällä on sinkkuelämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, aika moni tuntuu kuvittelevan että ne elämän ongelmat katoaa sillä parisuhteella vaikka todellisuudessa ne usein vähintäänkin tuplaantuvat.
Just näin. Just sitä mä tarkoitin.
No eihän sitä ymmärrä jos ei ole kokemusta ja elämässähän kaikkea pitäisi kokeilla ainakin kerran, vaimitensemeni?
No moni parisuhteessa elävä näyttää kuvittelevan, että kun asiat on päin persettä niin siihen on ratkaisu: tehdään lisää lapsia.
Kokematonkin tajuaa, ettei tuollainen tilannetta paranna ja joutuihan tässä vähän päätä itsekin seinään hakata kun tuttavapariskunta meni moisen tempun tekemään ja yllättäen asiat menivätkin huonompaan suuntaan kun ongelmien lisäksi oli se rääkyvä kääryle yöunet ryöstämässä.
Harva se päivä valitellaan rankkaa ja rasittavaa perhe-elämää, mutta tottapuhuen alkaa olemaan sympatiat vähissä kun itsepähän ovat itsensä siihen jamaan järjestäneet.
Jos naapuri hyppää kaivoon pitääkö sinne perässä hypätä? Minä luulen että tuo "kaikkea pitää kerran kokeilla" on vain niiden jotka itsekin tajuaa virheen tehneensä mantra jotta voivat jotenkin selittää ääliömäistä käytöstään, suojamekanismi siis.
Joo, tuota itsekin joskus ihmetellyt ja ainakin yhdelle kaverille käynyt niin että tyttöystävä hommasi itsensä paksuksi pelastaakseen suhteen, oli sitten myöhemmin sen myöntänyt, no niinhän siinä sitten aika pian kuitenkin kävi että ero tuli, voi miettiä kannattiko?
Ne vaan ihmiset on niin lyhytnäköisiä ja jotkut ehkä kuvittelee että elämässä alkaa uudet tuulet sen muksun myötä mutta eipä se muksu voi niitä kumppanin ärsyttäviä piirteitä korjata, voi olla toki että ihminen siitä kasvaa ottamaan vastuuta mutta aivan yhtä hyvin voi käydä niinkin ettei kasva, riidelkää siinä sitten vuosikaudet ja olkaa lapsen/lasten takia yhdessä tai erotkaa, se lapsi kärsii jokatapauksessa eikä hyvin mene vanhemmillakaan.
Minkä ihmeen takia parisuhde olisi sama asia kuin kiljukaulojen hommaaminen tai edes samassa talossa asuminen? Vankeudeltahan tuo kuulostaa mitä kuvailet.
Tämä sinkku haaveilee parisuhteesta, mutta ei perhe-elämästä. :P
Siitä mäkin aikanaan haaveilin, vain parisuhteesta.
Vankilalta se nimenomaan kuulostaa ja siltä myös tuntuu.
Sun kannattaa hankkia kumppani joka ei itsekään halua lapsia, tai muuten löydät itsesi pian tästä samasta "vankilasta".
Miksi elät tuollaista elämää? Tiedän aika monta paria, jossa on tai on ollut pieniä lapsia. Eipä heistä kenenkään elämä tuollaista ole. Tietysti lapsi rajoittaa menemisiä hyvinkin paljon kun on pieni, mutta ei se ikuisesti kestä. Kaikki tuntemani parit tekevät kyllä muutakin kuin istuvat kotona. Harrastuksille yms. on aikaa, kun oppii sopimaan asioista sen toisen vanhemman kanssa, eikä vain heittäydy marttyyriksi ja valita.
Sääliksi käy teidän lapsianne, jos vanhemmat pitävät heitä vain elämänsä pilanneina kiljukauloina.
Turha siinä viisastella on. Se on kiva että sun tutuilla on helppoa, mulla ei ole.
Ja mun v*tutukseni ei niinkään kohdistu lapsiin vaan enemmän ukkoon ja sitäkin enemmän elämäntilanteeseen.
"sopii asioista toisen vanhemman kanssa".... Luuletko että en sopisi jos se olisi mahdollista. Sä et taida tietää minkälaisia ihmiset voi olla.
Ukko ei liiku kotoa mihinkään ja se ei kuule mua mihinkään päästäisi. Eikä me yhdessäkään mihinkään päästäisi lasten takia.
Ainakin minun tuttuni ovat käyneet jopa ulkomaillakin lasten kanssa. Mitenkä se teillä on niin vaikeeta.
Niin, tiedän että monella on noin helppoa.
En tiedä miksi kaikki täytyy tehdä niin vaikeaksi, sitä pitäisi kysyä ukolta.
En mä vaan tahdo jaksaa tälläistä enää.
"Ei koskaan juhlimista, ei hauskanpitoa, ei harrastuksia, tai yhtään mitään. Vain kotona olemista. Ruokakaupassa käynti on jo vaihtelua. "
Mun elämä on ainakin tuota jo valmiiksi
Niin minunkin. Mutta ilmeisesti avaaja sekoitti samaan soppaan sinkkumiehet ja -naiset. Sinkkunaisten elämä on jatkuvaa hauskanpitoa, juhlimista ja harrastuksia - myös seksin harrastamista.
Meillä sinkkumiehillä elämä on oikeastaan tyystin sisällötöntä odottelua. Itselläni tilanne vielä monin verroin pahempi, kun ystäviä ei ole enkä alkoholia tai muita päihteitä käytä.
Mun ukko juo silloin tällöin vähän kaljaa (siis kotona), muuten hänellä ja sulla on kuule paljon yhteisiä juttuja. Ei ystäviä, ei harrastuksia.
Hän istuu vain kotona pelaamassa pleikkaria. Ja hän on tyytyväinen siihen ratkaisuun.
Sä olet varmasti tulevaisuudessa samanlainen, että kiellät tulevaa kumppaniasi rentoutumasta mitenkään. Tulevalla kumppanillasi ei saa olla ystäviä, harrastuksia, eikä hän saa koskaan juhliakaan. (mä en ole koskaan kovin paljon juhlinut, silloin tällöin, mutta sillekin ukko pisti stopin).
Ja koska sä et näitä edellämainittuja asioita kaipaa, niin sun kumppanisikaan ei saa kaivata. Eikö niin?
Sulla ja mun ukolla on tosiaan yhteistä.
Nimittäin molemmilla on asenne-ongelma.
Sekopäinen aloitus. Kyllähän parisuhteessa on hauskanpitoa. Lasten hoitaminenkin on hauskapitoa. (Eihän se aina hauskaa ole, mutta enemmän lapsista iloa on kuin surua.)
Kyllä olen paljon mielummin rakkaani kanssa 24h, kuin yksin? WTF? Kuka ei olisi?
Juhlimisesta en sitten tiedä? Mitä se edes tässä tapauksessa tarkoittaa? Jotain tanssimista ja kännäämistä baarissa? En todellakaan pidä sitä hauskanpitona.
Toisaalta lasten ja puolison synttäreitä tulee sitten juhlistettua. Samoin kuin joulua ja pääsisäistä. Sitä on mielestäni oikea juhliminen.
Jos parisuhteessa ei ole aikaa millekään harrastuksille, niin siinä on jotain pahasti vialla.
Kyllä halua parisuhteen.
Hauskaa lastenhoito on joo. Mutta ei enää siinä vaiheessa kun ei elämässä ole MITÄÄN muuta. Vuosiin.
Kiitos ukon asenne-ongelman.
Kannattaako ottaa huono ukko?
Kyllä parisuhteessa voi juhlia, vanhemmiten muutenkin laatu alkaa korvaamaan määrän... perheitä katsellessani niin kaiken saa nähtävästi järjestettyä jos vain viitsi. Ja muuttaahan se parisuhde sinkun ajattelumaailman muutenkin, osasyy kaikkeen touhuamiseen on monesti "sen oikean" löytäminen mutta sitten kun se löytyy, niin alkaa vähän muut asiat kiinnostamaan.
Itse asiassa parisuhteesta -> sinkkuelämään transition jälkeen kaipaakin sitä ettei tarvisisi niitä kaikki harrastuksia, juhlia yms. jotta löytäisi jonkun... koska ei ne oikeastaan itsessään kiinnosta, vaippojen vaihto houkuttelisi paljon enemmän kuin tyhjänpäiväinen hytkyminen reiveissä tai pubissa nuokkuminen tai sallilla pumppaaminen.
(PS. en miettinyt tarkkaan ennen vastaamista, kuten ap toivoi - sori)
Joo ehkä vanhemmalla iällä mikään juhliminen ei kiinnosta. Vaikka tunnen kyllä yli 5kymppisiä jotka vielä joskus juhlii. Että kuinka vanha sitten pitäisi oikein olla.
Mä olin 18 silloin kun vakiinnuin, eli eipä sitä sinkkuelämää kauaa ehditty viettään.
Kyllä monet parit varmaan sopivat menoistaan, mutta ukon kanssa se ei onnistu.
Jos se ukko on sitä mieltä että ei käydä missään, niin sittenhän se ei käy missään eli pysyy kotona. Jätä se lapsenvahdiksi ja lähde itse ulos. Ei välttämättä juopottelemaan, sillä onhan sitä muutakin kivaa elämässä.
Selitykseksi ei käy että ukko ei päästä. Mitä se voi sanoa kun menee vaan? Nyrkilläkö se estää lähtemästä? Ja onhan ne lapset senkin lapsia, että pakkohan sen on niitä vahtia.
Sellainen suhde tosiaan, missä jompikumpi osapuoli rajoittaa toisen tekemistä kohtuuttomasti (kohtuullisuuden rajoista voi aina keskustella, mutta eiköhän ne aika selviä ole) ei kyllä kuulosta hyvältä... sairaalloinen mustasukkaisuus yms. täytyy kitkeä pois heti kättelyssä, asioista pitää voida keskustella.
Sopivaan biletykseen pitää olla aikaa vauvasta vaariin...
Sanotaan nyt ihan aluksi, että itselläni on kaksi lasta, mutta tuo AP:n kuvailema aloitus on kyllä aika kaukana todellisuudesta.
Kenellä on mahdollista olla vuosikausia kumppanin kanssa kotona lapsia hoitamassa??? Omalla kohdallani oli ainakin pakko mennä töihin, koska ammattitaito olisi rapistunut olemattomiin ja asuntolainakin olisi ruvennut tuntumaan jättitaakalta. Oli ihanaa olla kummankin lapsen kanssa reilu vuosi kotiäitinä, mutta kun taloudellisesti ei ollut mahdollista jäädä kotiäidiksi, niin töihin oli pakko mennä.
Olen ollut huonossa asemassa siinä mielessä, että tukiverkkoja lasten hoitamiseen ei oikein ole ollut. Siinä mielessä on tuttua, että lasten kanssa on pitänyt mennä joka paikkaan, kun ei ole ollut esim. omaa äitiä käytettävissä, koska hän asui kaukana ja oli itse vielä työelämässä mukana. Toisaalta ne lapset kasvavat ja johan jo 7-v ikäinen ekaluokkalainekin joutuu olemaan muutaman tunnin joka iltapäivä yksinään. Kaikilla ei ole tässä asiassa yhtäläinen tilanne.
Vaikka olisi tullut äidiksi tai isäksi, niin ei sitä omaa elämää ole pakko unohtaa kokonaan. Oleellista on se, että löytää oman tapansa olla äiti tai isä. Jos lapsen tekee, totta kai pitää alussa omistautua lapsen hoitoon, mutta äkkiä tulee loppuunpalaminen, jos ei pidä itsestään huolta. Kun olin äitiyslomalla, niin kyllä minä kävin esim. kuntosalilla pari kertaa viikossa, kun mies tuli töistä kotiin. Samoin tein vauvan kanssa kävelylenkkejä eli hän nukkui vaunuissa, kun minä kuntoilin. Äippälomalla voi myös lukea kirjoja, jutella kavereiden kanssa tai keksiä jotain muuta ei-aikaan sidottua harrastusta.
Kun erosin, huoltajuus meni puoliksi: lapset joka toinen viikko isällään, joka toinen viikko minulla. Kun on vapaaviikko, näen kavereita ja elän sinkkuelämää, kun lapset ovat minun luona, keskityn heihin, kuskaan harrastuksiin, kuulustelen läksyjä, teen ruoat jne. Tuo on normaalia arkea eroperheissä. Elämä on ihanaa, vaikkei omaa rakasta olekaan.
Eiköhän aloittaja ole ukkonsa kanssa sosiaalituilla eläviä roskaväen edustajia, jotka jumittavat kotona kaiket päivät riitelemässä, einesruokaa syömässä ja televisiota katsomassa. Ei töitä, ei ystäviä, ei liikuntaa, ei harrastuksia, ei elämää.
Ei heidän ongelmansa ole parisuhde, vaan oma asenne.
Eihän nuo hinnat huimaakaan päätä. Kannattaa käyttää niin usein kuin MLL:ltä joku liikenee.
http://www.mll.fi/perheille/lastenhoito/
Ehkä kannattais yrittää saada töitä ja kouluttautua ennen sitä lapsen hankintaa niin, että on sitten varaa edes joskus saada lapselle hoitajaa, jotta voi edes joskus viettää kahdenkeskistä aikaa, jos pariskunnalla ei ole ainuttakaan ihmistä elämässään, joka voisi joskus sitä lasta hoitaa. Tosin fiksut perheet yrittävät ystävystyä jonkun toisen vastaavassa tilanteessa olevan perheen kanssa, jolloin voi ottaa perheen lapset hoitoon joku viikonloppu, jotta sitten vastaavasti voi pistää omat lapset heille hoitoon jne. Sillä tavalla saa järkättyä lastenhoitoa ilman rahaakin vastavuoroisesti.
Harrastuksia voi olla ilmaisiakin tai erittäin edullisia (esim. seurakunnalla, kunnalla, kesäisin ilmaistapahtumia, Helsingissä pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi joukkoliikennevälineisiin). Yhteydenpito kavereihin ei maksa juurikaan ja äitiyslomalla voi tutustua toisiin vastaavassa tilanteessa oleviin puistojen ja kerhojen kautta.
Elämäntilanteeseen ja budjettiin sopivia harrastuksia voi miettiä esim. kirppiksiltä löytöjen bongailua, lukeminen, musiikin kuuntelu, käsityöt tai tuunaaminen, nettiopiskelua, uusiin ihmisiin tutustumista, lasten kanssa esim. vauvauinti tms. harrastamiset, kotijumppa, kävely, juokseminen, vertaistukiryhmät netissä etc.
Vauva-aika on rankkaa, mutta se ei kestä ikuisesti. Onneksi lasta rakastaa niin paljon, että sen rankan ajankin kestää. Lasta ei pidä hankkia hetken mielijohteesta, mutta jos lasta haluaa, niin lapsi on ehdottomasti parasta elämässä.
Kuinkas kauan ne lapset olivatkaan pieniä ? Vuosikausia, ikuisuuden ?!
Juhliminen, etenkin humalahakuinen sellainen on yliarvostettua.
Hauskaa voi pitää monella eri tavalla, kaikkia eivät kiinnosta samat asiat.
Harrastaa voi mitä tahansa. Ei tarvitse lähteä Etelänapamantereelle tai Alpeille, jotta voisi harrastaa. Harrastaa voi jopa ihan kotioloissakin, ja joskus tekee ihan hyvää olla harrastamatta yhtään mitään.
Että sellaista...
"Kestäisittekö olla 24h vuorokaudessa kotona kumppanin kanssa vuosikausia hoitamassa pieniä lapsia?"
En kestäisi, enkä haaveile perheestä. Sopiva ja kiinnostava Vela-nainen riittäisi.
En varsinaisesti parisuhteesta haaveile, mut jos kerran elämässään saisi seksiä maksamatta. Siinä suurin tavoitteeni.