Miksi työelämä on läpensä sairas ja mätä?

Yksi työkaveri onnistuij kilpailuhenkisyydellään savustamaan yhden toisen työntekijän firmasta. Ehkä hän sai korotettua omaa arvoaan, mutta ei meistä muista ollut kiva kuulla niitä takanapäin puhumisia.

Siksi koska kokoomus on ollut liikaa vallassa.

Taisit jo itse vastata kysymykseesi. Kyllähän se on omistajien tms pohjaton ahneus, mikä ajaa työpaikoilla menon niin mielettömäksi, ettei mitään rajaa. Väkeä potkitaan siihen tahtiin pois, että heikompaa hirvittää. Loput jäljelle jäävät sitten painavat niska limassa minkä ehtivät.
Hyvä esimerkki : Itse aloittelin kunnolla työuraani noin 10 vuotta sitten eräässä pienen kylän rautakaupassa. Kauppa oli perustettu tuossa 80-luvun alussa ja työntekijöitä oli parhaillaan 29. Tänä päivänä vakituisia on 12 ja pari osa-aikaista.

Oon vähän kateellinen niille, jotka aloitteli työuraansa 40-50 vuotta sitten. Meni mihin tahansa kyseleen töitä, niin suunnilleen kysyttiin aloitatko heti vai tunnin päästä.

Kiva nähdä, mitä on jäljellä parinkymmenen vuoden päästä...

Olen alkanut miettiä tuota asiaa viime aikoina yhä syvemmin. Olen keksinyt monia syita kuten: ahneus, tyhmyys, liian korkeat elämisen peruskustannukset ja työnantajien häikäilemätön hyväksikäyttö.

Ihmettelen myös kuinka ihmiset ovat niin hölmöjä, että antavat koko elämänsä mennä moiseen likaviemäriin. Kaikki tehdään vain sen vuoksi, että saadaan ylihintaiset asunnot maksettua. Samaan aikaan nuoret ovat alkaneet ns. "syrjäytyä". Mitä hlvettiä se muka on? Tuskin kukaan täysjärkinen haluaa tulla tällaiseen työelämä härdelliin mukaan. Nuoriso oirehtii aivan oikeasta asiasta, mutta mitä tilalle? Se askarruttaa enemmän.

"luuserit töihin!" nimimerkki edustaa juuri sitä linjaa miksei niitä "syrjäytyneitä" nuoria tahdo töihin saada. Kuka haluaisi tulla duuniin kuuntelemaan tuollaista? En minä ainakaan. Ja just tollasia tulee itsekin pakoiltua näin kokeneempana työntekijänä. Jos kaikki muut on muka jotain vtun "velttoprseitä" niin sinäkö ne prseet laitat ojennukseen vai? Aloittajan mainitsema dilemma kiteytyy myös tämän kaltaisiin tyyppeihin. Ja näitä riiitää ja riittää ja riittää. Vttu että kyllästyttää!

Ostan uusia vaatteita työtä varten ja illat pesen paitoja ja silittelen niitä. Sitten ajan ruuhkassa 1,5 h suuntaansa autolla johon olen ottanut pankista lainaa. Kaikki tämä vain siksi, että minulla on tilava omakotitalo tyhjillään päivät pitkät ja että saan kaiken tämän maksettua. :-D

Kuka oikeasti tekee työtä josta tykkää, intohimosta työhönsä ja hyvän flown saattelemana?

15 h vuorokaudesta tehdään asioita vain rahasta. Viikonloppuna sitten lataudutaan ja otetaan punaviiniä.

Minä viihdyn työssäni erittäin hyvin, sillä minulla on hyvä pomo ja hyvät alaiset.

"Minä viihdyn työssäni erittäin hyvin, sillä minulla on hyvä pomo ja hyvät alaiset."

Jokaisessa työpaikassa on henkilöitä jotka ovat läpeensä tyytyväisiä. Jopa niissä, joissa on tyytymättömiä. Tuossa porukassa saattaa olla kuitenkin niitä joiden mielestä et olekaan niin hyvä pomo välttämättä. Tähän vaikuttaa varmasti se, minkälaisia työsuoritteet ovat, mikä on pomon rooli ja kuinka monta alaista on. Mitä paremmin tunnet alaisesi ilman varsinaista kaveruutta, niin sitä paremmin menee. Sama koskee sinun yläpuolella olevaa tahoa, joka voi olla jopa omistaja itse.

"Olen erimieltä kanssasi, vaikka kuinka katson peiliin olen hyvä pomo."

Kuinkakohan moni pomo on mielestään hyvä? Olisiko 90% kaikista tai jotain sellaista. Jos kysytään alaisilta niin totuus on toinen. Olet oikeassa siinä, että tulos puhuu puolestaan. Mutta kyllä kokemusta löytyy siitäkin, että tulos on ihan yhtä hyvä "huonolla" tai "hyvällä" pomolla johdetulla ryhmällä. Alaisten ryhmähenki vaikuttaa kuitenkin kummassakin tapaukessa tulokseen enemmän.

Alat kuulostaa erästä tuntemaani pomoa tuolla "tsemppiä" julistuksellasi. Ja hän ei ollut mikään kummoinenkaan. Mielestään varmaan oli. En tietenkään halua epäillä kykyjäsi, voi olla että oletkin ihan oikeasti "hyvä" pomo. Nimimerkkisi "itsestäkin on kiinni" pitää aivan kutinsa sekin.

Olen sairauslomalla: burnout. Nyt mennyt muutama viikko. Pitäisi pian palata takaisin. Mutta kun olen palaamassa takaisin samaan helvettiin, josta jo sairastuin... Tuli niin pahoja stressioireita, että piti jäädä pois.

Jatko-opiskeluja mulla on. Olen tosi työorientoitunut, mutta mitä tahansa en halua. Nyt en jaksa kiinostavia jatko-opintojanikan **** työni takia, joka vie kaikki mehut!! Tuntuu, että minusta ei ole mihinkään. Masennusta ei ole, mutta tätä menoa kohta on. Olen itkenyt koko tämän aamun; tosi paha päivä.

Kyllä tajuan, että johtaminen mättää ja pahasti tuolla. Yritin jo kuukausia sitten ottaa työoloni puheeksi esimieheni kanssa. Tuli vain tunne, että minulla on häenn mielestään huono työmoraali ja valitan ihan turhaan. "Muutkin ovat pärjänneet". Nyt tässä mietin, että minusta ei ole mihinkään, koska "muutkin ovat pärjänneet". ;-(

Ja kun aina on niitä, jotka tekevät 5 lasta, ovat kokopäivätyössä, jatko-opiskelevat jne. Ja minä lapseton en pärjää näidenkään kanssa.

Ehkä joskus kun saan jatko.opintoni tehtyä, ja voisin päästä mielenkiintoisempiin hommiin, tulee vastaan varmaan liian korkea ikä ja ikärasismi.

Kyllä, olen saanut ammattiapua. Nyt on vain tosi paha päivä ja mieli on todella maassa.

Onko musta koskaan yhtään mihinkään? Ja älkää todetko, että "työ ei ole kaikki". Ei se ole, mutta silsi tuntuu tältä.

"Ja kun aina on niitä, jotka tekevät 5 lasta, ovat kokopäivätyössä, jatko-opiskelevat jne. Ja minä lapseton en pärjää näidenkään kanssa."

Voi olla että tuossa juuri onkin se ero sinun heidän välillään. 5 kakaraa on tosin nykyisin paljon. Hommaa edes se yksi, niin johan alkaa tulla boostia muuhunkin tekemiseen. Sen voin sanoa ihan omasta kokemuksesta. Kaikkea joutuu miettimään eri kantilta. Silloin duunipaikan ongelmat eivät tunnu ihan niin isolta. Tämä on tosin miehen näkökulma ; )

"Onko musta koskaan yhtään mihinkään? Ja älkää todetko, että "työ ei ole kaikki". Ei se ole, mutta silsi tuntuu tältä."

No hlvetissä sinusta on yhtään mihinkään! Työ on liian dominoivassa asemassa nykyisin ja siellä saatetaan käydä jopa vääristä syistä. Jos ajattelee pelkkää rahantuloa eikä duunissa ole mitään muuta sisältöä, tarkoittaa se todennäköisesti jossain vaiheessa ongelmia. Aika harvalla on niin hyvä liksa, ettei työn sisällöttömyydellä ja pskalla organisaatiolla olisi mitään väliä. Ja sinulle asia ilmeisesti on juuri näin. Tuttu tunne tosiaan.

"Ja ne lapset vaan "hommataan"? Niin helppoa se on??! Ehkä sinulle on sitten ollut."

Ei muuten ollut, sen voin todellakin sanoa. Mutta kun se vihdoin onnistui, niin huomasin, että etua oli monin tavoin. Naisen asemaan en tietenkään voi ottaa tässä kohtaa kantaa, siinä olet oikeassa. Ja tämä asia on jokaisen oma sen tiedän myös, ja kunnioitan sitä !!!

"Olosuhteet on ongelma, joka pisti uupumaan. Ja kun edellisissä töissä mätti tiimin ilmapiirissä ja pahasti. Tässä työssäni ei mätä ilmapiirissä, vaan itse työssä ja sen vaatimuksissa, joihin ei tule helpotusta... "

Juuri näinhän se menee. Hommat vielä tekisi, mutta kun ne vtun tiimit ovat niin ristiriitaisia hengeltään ja tämän vuoksi vaikeita johtaa. Tuttu juttu ja olen kohdannut tuon ongelman itsekin monta kertaa. En nimittäin itsekään työskentele tiimihenkisessä yrityksessä. Pikemminkin päinvastoin. Heti kun ehdotetaan tiimissä tekemistä, joutuu ilmoittamaan pomolle, ettei ihan helppoa tule olemaan koska henkilökemiat ovat prseellään.

Jos homman sisältö ja vaaimukset ovat poissa tolaltaan, niin herää kysymys, että osaako pomosi auttaa enää koko hommassa? Entä muu organisaatio? Oletko jäänyt kenties yksin pakertamaan jotain sellaista, johon ei sitä "tiimiä" pysty edes rakentamaan? Puhumattakaan siitä, että saisit apua jostain järkevältä taholta. Tosi paha juttu johdolta, jos näin on päässyt käymään. Eli taas se sama: Johtaminen ei toimi, aivan oikein. Siihen päädytään liian usein. Tuossa tilanteessa ei ole tosin sinun asiasi ottaa vastuuta liikaa, muista se. Huono pomo saa tosin tilanteen näyttämään siltä.

Oho! Tulipa aikamoinen runoilu tehtyä, toivottavasti ei ihan turhaan kuitenkaan.

Olen tehnyt opiskelujen ohella osa-aikaista työtä monessa eri paikassa. Resepti on usein ollut sama: liian vähän työntekijöitä, liian tiukalle kiristetty työaika, liikaa töitä. Lisämausteena epäpätevä pomo, jolla eivät pysy ohjat käsissä; työntekijöitä kohdellaan alentavasti, informaatio ei kulje, yksistä puhutaan pashaa selän takana ja toisten edessä ollaan maireana.

Onko tämä ihan normaalia ja nykypäivää työpaikoilla? Jatkuva kiire ja stressaava ympäristö on ilmeisesti normaali tila, ei mitenkään poikkeus. Onko mikään ihme, että töihin on vaikea sopeutua? En mielestäni ole ollut mikään pullamössö-velttopersaus-nuori, vaan tunnollinen ja reipas. Työpaikkojen meno on ollut kuin likainen tiskirätti vasten kasvoja. Tätäkö on työelämä?

Työelämä on mätä ja sairas siksi että jokaista oikeasti v1tuttaa käydä raatamassa töissä kustantaakseen elämänsä ja työtä on tehtävä koko ajan yhä enemmän kun kaikki kallistuu, valtio keksii uusia maksuja ja veroja mutta palkka ei nouse kuluja vastaavasti joten orjuutuksen kierre on valmis.

Jos ihmisille maksettaisiin parempaa palkkaa niin että elämä olisi helpompaa tässä kalliissa maassa niin luulen että ilmapiirikin kevenisi kun stressi ei vaivaisi jatkuvasti. Toimeentulo on tehty tässä maassa aivan liian vaikeaksi.

Luulen ma, että Suomen katajainen pimeän metsäinen kansa tekee itse myös hallaa omalla ilmapiirin luonnillaan työpaikoilla. Ei ole etenemisen mahdollisuuksia, työpaikan vaihtomahdollisuuksia, palkan kilpailuttamismahdollisuutta. Kaikki kallistuu ja ihmiset kyynistyy.

Toivomme me, että jonain kauniina päivänä pääsemme karistamaan Suomen tomut jaloistamme.

Siksi, koska ahneille duunareille ei riitä yhtään mikään, vaan aina vaan pitää ahmia lisää palkkaa, vaikka oikeasti palkkoja tulisi laskea ainakin 30% jotta kilpailukyky säilytettäisiin. Vielä kun ottaa huomioon sen, miten paljon AY-liike on onnistunut junailemaan erilaisia etuisuuksia tekemättömästä työstä, niin ei ole ihmekään miksi yrityksillä menee niin huonosti!

Jos yrityksillä menisi hyvin, niin työntekijöilläkin menisi paremmin, mutta kun ei tajuta puhaltaa yhteiseen hiileen vaan ajatellaan vain omaa napaa "olen vain töissä täällä" -asenteella viis veisaten siitä, onko tehty työ laadukasta tai ollenkaan sen palkan arvoista, mitä työntekijälle maksetaan. Ainut ratkaisu mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä on AY-liikkeiden välitön lakkauttaminen ja työsopimusten sopiminen aina paikallisesti ilman mitään minimipalkkasääntöjä. Parasta olisi, kun koko palkanmaksu lopetettaisiin ja jokainen työssäkäyvä duunari saisi saman verran rahaa, jota kansalaispalkaksi kutsutaan (työttömät luonnollisesti saisivat tasan 0 euroa).

Muutamia selityksiä työelämän klikkeihin:

- joku on porukasta aina säntillinen ja pikkutarkka, joku toinen taas suurpiirteinen ja ehkä menee aina siitä mistä on aita vaan on matalin..
Aiheuttaa tiimissä kahnausta. Työt eivät jakaudu tasaisesti..

- epäselvyyksiä vastuista, kuka tekee ja mitäkin, ja myös silloin kun joku on sairaana / lomalla. Nämä voivat aiheuttaa ikäviä tilanteita jos henkilöstö on muutenkin jo minimissään..

- pitäisi ihan jatkuvasti omaksua ja oppia uutta, mutta koulutuksiin ei ehkä pääse

- huonoa johtamista, epäkohtiin ei ehkä puututa tai ongelmat lakaistaan matonalle

- tieto ei kulje talon sisällä

- työpaikalla on monia besserwissereitä, tietävät miten asioiden pitäisi oikeasti mennä, mutta eivät he ole valmiita nostamaan hihojaan ja muuttamaan käytäntöjä (työprosessien kehittämisestä ei välttämättä tule kiitosta tai se ei näy palkassa, tehkööt siis ne joku muu..)

- samasta työstä voidaan maksaa eri palkkaa..

- YT-neuvotteluita saattaa olla päällä, epävarmuus omasta tilanteesta aiheuttaa sellaista että osaamista ja oleellista tietoa ei jaeta toisten työntekijöiden kesken (pyritään turvaamaan oma asema YT-neuvotteluissa, vain minulla on X asian suhteen kompetenssiä)

Raha ei toimi ihmissuhteiden välissä. Enemmän palkkaa ja korvauksia jollekin on joltakulta toiselta työntekijältä pois. Vertailun vuoksi armeijassa on parempi joukkuehenki kuin työpaikoilla. Armeija käydessä raha ei sotke armeija-työpaikan ihmissuhteita.

Työelämä on ja pysyy sairaana tällä menolla varmasti ja pitkään. Omasssa työpaikassa osastollamme oli tähän samaan aikaan viime vuonna 9 henkeä töissä. Hupsis, nyt meitä on enää 5.

Työtehtävät vaan eivät ole vähentyneet. Meiltä vaaditaan venymistä lisää ja lisää koko ajan. Pikkusen pelottaa, kun talvilomat alkaa ja ollaan kukin vuorollaan poissa lomalla viikon verran kerrallaan, kesäkaudesta puhumattakaan, silloin lomat on vähän pisempiä.

Niin en minäkään ymmärrä miksi pitäisi koko ajan painaa pää punaisena raskasta duunia (meillä käytännössä ulkotyö koko ajan, pakkasrajasta ei puhettakaan, ala ei moista tunne) sen takia, että säästösyistä osastomme henkilökunta on vähennetty melkeen puoleen vuoden aikana, kun muut osastot istuu sisällä lämpimässä ja voivottelee, että ompa ulkona kylmä. (Meillä siis 3 osastoa-2 sisällä 1 ulkona).
Koita siinä sitten suhtautua positiivisesti, kun pakkasmittari hipoo paria kymppiä...ainoan haasteen, minkä koen on se, kun mietin miten tästä pa....sta pääsee eroon.

Työpahoinvoinnin hintalappu: 40 miljardia!

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/tyopahoinvoinnin hintalappu on raju 40 miljardia/201305419373

Valitettavasti etenkin pörssiyhtiöt ovat usein sairaita työyhteisöjä. Järjestelmä jossa ihminen on vain yksi väline tuloksen tekoon, jota voidaan heitellä suhdanteitten tms. mukaan miten tahansa, ei koskaan tuota taspainoista ja tervettä työyhteisöä eikä niin ollen myöskään tervettä yhteiskuntaa.

Keskeisin tavoite kun on tuottaa mahdollisimman paljon rahaa itselle/omistajille ja näihin yhdistyy sisäinen kilpailu ja muunnellun totuuden esittäminen, suosivat ~persoonia~ joilla arvot tai tunteet eivät häiritse tuloksentekoa.

Tuloksen heiketessä kilpailu vain entisestään lisääntyy....

Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä että myös hoitoalalla toiminta on välillä niin sairasta varsinkin yksityisellä puolella. Itse töissä yksityisellä vanhustenhoitopuolella ja vielä 6kk sitten meillä oli 3 työntekijää. Nyt enää 1.5 työntekijää vuorossa ja jos joku on sairaana niin sijaista harvoin palkataan. Viikonlopputyöt on otettu pois kustannusten säästämiseksi ja työpaikalla ei ole välttämättä yhtään pätevää hoitajaa vuorossa. Kaikki kasaantuu pätevien hoitajien niskaan ja se vituttaa. Palkataan ei päteviä koska tulevat 100 e halvemmaksi kuukaudessa. Hoitoala on ehkä yksi harvoista aloista joissa kunnallisissa työpaikoissa on yleensä parempi palkka ja vähennyksiä ei voi tehdä niin kuin yksityisellä. En tosiaan ole elämääni kyllästynyt vanha kääkkä vaan 20 vuotias ja tykkään hoitotyöstä. Liika on kuitenkin liikaa.

Lue tästä viestiketjusta vaikka vaan yksi vastaus, sen jälkeen tiedät. Kaiken takana on ihminen.

Minullakin on kokemusta siitä, että joka työpaikalla on valitusta ja pahan puhumista selän takana. Siis joka työpaikalla. Ainostaan yhdessä paikassa oli mukavaa työskennellä, mutta kyseessä oli pieni yksityisyrittäjä ja paikka meni konkkaan tietty.

Olen helisemässä työn kanssa. Minun työelämä ei ole mennyt putkeen. En edes haluaisi 8h työpäiviä vaan 6h riittäisi vallan hyvin. Minulla vapaa-aika merkitsee niin paljon. En elä käydäkseni töissä vaan käyn töissä elääkseni. Miksi yhteiskunta painostaa nimenomaan kokopäivätyöhön joka on siis 8h/päivä viisi päivää viikossa. Osa-aikatyö tai määräaikainenn työ on jotenkin huono. Eikö saa rehellisesti sanoa, että EN halua olla niin paljon töissä, että vähempi raha riittää??? Jos sen ääneen sanoo, niin joku jo paheksuu ja haukkuu laiskaksi.

Tässä yhteiskunnassa on niiiiin paljon mätää että! Luulen että työntekijät on siksi niin inhottavia toisilleen, koska työtä on liikaa yhdelle ihmiselle. Vähempi työtunteja riittäisi niin kaikilla alkaisi hymy olla herkässä. Mutta kun ei, ihmiset vielä aivopestään siten, että täytyy olla tarpeeksi työtunteja että saa tarpeeksi palkkaa ja siten voi ostaa sitä sun tätä. No, sielläpä kärsii. Sitten kun on eläkeikäinen, niin parhaat elinvuodet on takanpäin. Vietit koko elämäsi palvellen yhteiskuntaa, joka sitä vaati.

Ahneus, raskaus, vitutus, piheys, epätietoisuus, vitutus, tehostaminen, vitutus.

Niistä on vittumainen työelämä tehty.

No olkaa onnellisia että on edes töitä teillä. Voi kun mullaki olis näin 5 haastattelun jälkeen...

Minulla on ollut kaikki aiemmat työpaikat hyvin viihtyisiä, osaavat esimiehet, mainiot työkaverit..... MUTTA NYT. Olen kaksi vuotta ollut paikassa, jossa kaikki on päin persettä. Olen useamman kerran huutanut tai motkottanut pomolleni ja tänään raivosin itsekseni ja rymistin tietokonettani ja löinkin ruutua muutaman kerran. Miten helvetissä päädyin tänne?! Miten helvetissä työpaikka voi ajaa fiksusti, rauhallisesti ja iloisesti käyttäytyvän ihmisen raivon partaalle näin pahasti!!??

Työelämä on maanpäällinen Inferno ja muuttunut pahemmaksi koko ajan. Se on ollut sitä jo kauan ja vain pahenee.

Alipalkatussa tyhmän ihmisen hommassakin pitää olla super tehokas, reipas ja mahtava ihminen. Hiukan luo ylimääräistä painetta harteille. En kuulu edes matalapalkka-alalle, mutta vaatimukset on silti kohtuuttomia ja oma tunnollisuus ei sovi siihen mitenkään. Vapaa-aikaa jää työn, matkojen ja nukkumisen jälkeen sellainen muutama tunti plus viikonloput. Loma on ainoa hetki jolloin jaksaa elää itseään varten. Ja ei ole oikein se.
Ainoa hyvä on kivat työkaverit joiden kanssa eletään samaa maanpäällistä helvettiä.

Siksi lähden osa-aikahommiin, opiskelen jotain fiksua ja palaudun jonkin aikaa.

Saa riittää. Uupumuksen merkit on olleet ilmassa jo pitkään.
Vaikea pitää itsestään huolta, kun on jo uupunut. Työ syö kaiken. Ei ole mitään elämää kuin työ ja neljä seinää kotona. Ei vaan ole aikaa kuin käydä nukkumassa kotona. Juuri ja juuri jaksaa ruuan tehdä.

Nykyisin voimat ja ilon vie pois jatkuva "kehittäminen" ja kokoustaminen sekä loputon keskustelu. Höpökonsultit suoltaa sontaa muka-yhteisöllisyyskoulutuksissa ja pomot kyttää yhä enemmän tilastodiagrammien kautta tuloksia täällä julkisellakin puolella. Ruskeakielisiä lemmikkejä aina löytyy ja juoruakkoja. Vituttaa kun vielä 9 vuotta ennen eläkeikää vielä. Tuskin jaksan.